Ruotsin kirkko porskuttaa

75 prosenttia Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko Jeesukseen. 15 prosenttia kertoo olevansa ateisteja. Arvio perustuu viime vuonna tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 10 000 kirkon jäsentä.

Tulos pistää hymyilyttämään. Samalla alkoi vähän mietytyttää miltä nuo luvut näyttävät Suomen ev.lut. kirkon kohdalla.

---
Lähde: Ice News

Yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamistesti

Törmäsinpä juuri (Jaskan mainion blogin kautta) Scott Adamsin heittämään ajatukseen tyhmyysverosta. Ajatuksena on mitata yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamista ja antaa hieman keppiä niille, jotka eivät viitsi itseään sivistää.

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio ja jopa käytännössä toteuttamiskelpoinen, mutta kuten Jaskakin analysoi, käänteinen vero eli fiksuusvero taitaisi olla se, joka nykyään menisi todennäköisemmin läpi. Tyhmyysveroa ei siis nähtäisi hyvän asian kannustimena, vaan nurinkurisesti heikompiosaisten sortamisena.

("Pällitestin" lisäporkkanaksi voitaisiin äänioikeus asettaa riippuvaiseksi testin tuloksesta. Testin perusteella olisi helppo evätä äänioikeus niiltä, joilla ei ole minkäänlaista hajua yhteiskunnan perusasioista. Lisäksi äänestysikärajaa voitaisiin mielestäni nostaa ainakin 24:ään.)

Helmeilevä pala Marxia

"Uskonnollinen ahdistus on samalla sekä ilmaus todellisesta ahdingosta että protesti todellista ahdinkoa vastaan. Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömän tilanteen henki. Se on kansan oopiumia.

Kansan onni vaatii hävittämään uskonnon kansan kuviteltuna onnena. Vaatimus luopua kansan oloja koskevista harhakuvitelmista tarkoittaa vaatimusta luopua sellaisesta tilasta, joka tarvitsee harhakuvitelmia. Siksi uskonnon kritiikki on alkio kritiikkiin murheen laaksosta, jota uskonto sädekehänä ympäröi. Kritiikki on poiminut kuvitellut kukat kahleista, ei siksi, että ihminen kantaisi kahleita ilman mitään kuvitelmia, vaan siksi, että hän karistaisi kahleet ja poimisi elävän kukan."

Homot, ruotsi ja joulu

On tullut hieman taukoa bloggaamiseen, vaikka jutun aiheita onkin pyörinyt mielessä tämän tästä.

TV:ssä käydyn pakkoruotsikeskustelun jälkeen teki mieli sanoa aiheesta muutama sana, mutta kaikkihan (myös suomenruotsalaiset) tietävät mistä ruotsin kielen pakollisuudessa on kyse: turhasta muinaisjäänteestä. Mitään todellista syytä ruotsin pakolliselle opetukselle en ole tähän mennessä kuullut, ellei sellaiseksi lasketa kiilusilmäisten suomenruotsalaisten perinteiden kunnioittamista. (En hoksaa miten ruotsinkielisten palveluiden taso siitä laskisi, jos ruotsia opetettaisiinkin vain motivoituneille. Saattaisipa tuosta yleinen asennekin hieman kohentua kyseistä vähemmistöä kohtaan.) Liekö heillä sitten edelleen niin paljon poliittista ja taloudellista valtaa, että kumartelua on jatkettava.

Huomattavasti hedelmällisempää keskustelua herätti homoliittoja koskenut ohjelma, joka toi esiin samalla kertaa monta tärkeää asiaa:
- avioliittoinstituution suhteen seksuaaliseen suuntautumiseen,
- valtionkirkon sekä
- yleisemmällä tasolla koko uskonnollisen elämänkatsomuksen.

Mutta mitäpä noista jaarittelemaan. Oikeat vastaukset ovat:
- hetero,
- ei,
- ei.

Jouluun liittyy paljon mukavia asioita, mutta kaikki nämä jouluvalot ja joululaulut vetävät mielen sen verran matalaksi, että lopetan tällä kertaa kirjoitukseni Ericin hieman lapselliseen joulusanomaan.

Illan miete

"Man will never be free until the last king is strangled with the entrails of the last priest."

- Denis Diderot

Pari faktaa

Newsweekin kesällä tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on maailman paras maa. Taloustutkimuksen keväällä tekemän tutkimuksen mukaan Tampere on Suomen paras kaupunki.

En tietenkään halua paukutella henkseleitä, kunhan lyön faktat tiskiin.

Lajityypillinen toiminta nyky-yhteiskunnassa

Muutama vuosi sitten aloin aktiivisesti etsiä parannusta kokemaani fyysiseen ja psyykkiseen väsymykseen. Vuosien varrella on tullut kokeiltua mm. seuraavia:

fysioterapia
astangajooga
kiropraktia
osteopatia
homeopatia
hermoratahieronta
triggerpiste-urheiluhieronta
intialainen päähieronta
koordinatorinen aivojumppa
shiatsu
reiki
alexander-tekniikka
ääniharjoittelu
hahmoterapia
zen-meditaatio

Näistä on tarttunut mukaan astangajooga, Alexander-tekniikka, zen-meditaatio ja ääniharjoittelu.

Ääneen tutustuin työväenopiston kurssilla äänenkäytön perusteista, jonka kokonaisvaltaiset vaikutukset yllättivät minut täysin. Odotin saavani lähinnä tekniikkavinkkejä puhetilanteisiin, mutta perusteellinen äänen aktivointi vaikutti yllättäen koko kehoon. Keskikehon tietoisuus ja hapenottokyky paranivat. Ei ihme, että uskonnollisiin menoihin liittyy monesti mantroja tai laulua. Ja ennen kaikkea naisten alituiseen lörpöttelyyn tuli vihdoin jotain etäistä järkeä.

Parhaita metenelmiä näyttäisi yhdistävän se, että niissä on kyse yksinkertaisesti ihmiselle lajityypillisen toimimis- ja olemistavan (uudelleen)löytämisestä. Seuraavat yksinkertaiset niksit tuntuvat toimivan ainakin minun kohdallani loistavasti, vaikka ne eivät aina olekaan ihan helposti sovellettavissa:

Älä istu pitkiä aikoja. Jos on pakko istua, niin älä ainakaan käytä selkä- tai käsinojaa. Ne ovat lähes poikkeuksetta epäergonomisia. Monia istualtaan tehtäviä asioita voi tehdä myös seisten tai makuulla. (Vuosi sitten nostin makuuhuoneen kirjoituspöytäni ylös niin, että voin käyttää läppäriä seisaaltaan. Järjestely on tuntunut oikein mukavalta.)

Älä käytä kenkiä. Jos on pakko käyttää, niin älä ainakaan käytä tukevia tai paksupohjaisia kenkiä. Ihmisen jalat ovat kävelyä varten, ja etenkin jalkaterien luonnolliseen käyttöön ja jalkapohjan maakontaktiin liittyy herkkiä mekanismeja, joiden heikentymisellä voi olla yllättäviä seurauksia ryhdin ja koko kehon käytön suhteen.

Anna otsalohkollesi lepohetkiä. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että vaarana on keskittymisen kierre, jossa tietoisen keskittymisen kohde vaihtuu jatkuvana sarjana vailla taukoja. Pidä päivittäin pidempiä tuokioita, jolloin et keskity mihinkään, et myöskään viihteeseen etkä hiljentymiseen. Annat vain aistiesi toimia. Tämä palauttaa kehon ja mielen "normaalitilaan".


Tämän "lajityypillistymisen" ohella on tietysti syytä muistaa, että myös kehitys on kaikilla eliöillä lajityypillistä toimintaa, kunhan se tapahtuu riittävän leppoisaa tahtia. Tätä tahtia ei tietenkään mitata vuosissa, vaan sukupolvissa.

Järkevä toiminta

Jukka lainasi jutussaan Olavi Koistista ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on kirja-arvio viime vuodelta koskien erästä taloustieteen tutkielmaa.

Marglin kuitenkin vastaa tähän, että taloustieteet ovat muotoutuneet "todistelemaan sitä, että markkinat ovat hyödyllisiä ihmisille, sen sijaan että tavoitteena olisi selvittää, kuinka markkinat todellisuudessa toimivat".

Ne hyväksyvät kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka voisi myös kyseenalaistaa.

Kuten sen, että vapailla markkinoilla ihmiset kykenevät tekemään aina itselleen järkeviä päätöksiä. Onko tämä jotenkin todistettu? Entä jos ihmiset ovatkin eksyksissä ja käyttäytyvät itsetuhoisesti markkinaolosuhteissa?

Siinäpä olikin hyviä kysymyksiä, joita olen itsekin pohdiskellut yön hiljaisina tunteina. Onko todellakin jollakin tavalla ilmeistä, että ihmiset kykenevät tekemään itselleen järkeviä päätöksiä vapailla markkinoilla? Pohdintojen jälkimainingeissa syntyy monia tärkeitä lisäkysymyksiä.

Mitä tarkoittaa "ihmiselle itselleen järkevä päätös"?

Kysymys haiskahtaa sellaiselta, jota ei ole soveliasta pohtia vain yleisellä tasolla. Vaikka siihen voitaisiinkin muotoilla uskottavan tuntuinen vastaus, niin olisi vähintäänkin reilua pohtia sitä myös hieman toisessa muodossa:

Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?

Olavin alkuperäinen kysymys on vaikea myös siksi, että yksilön ja yhteisön edut ovat joskus ristiriidassa. Se, mikä on yhteisölle järkevää, ei ole yksilölle järkevää, mikäli kyseisen toiminnan hyödyt eivät millään tavalla saavuta kyseistä yksilöä hänen elinaikanaan. Tällainen ristiriita tietysti syntyy tietysti vain, mikäli pidättäydytään pirstaleisessa ihmiskuvassa (esim. hedonismi tai kristinusko). Vapaa markkinatalous sopii hyvin yhteen tällaisen ihmiskuvan kanssa.

Edelleen kysymystä voidaan laajentaa koskemaan yhteisöjen yhteisöä, koko ihmiskuntaa, ja vaikkapa elämää ylipäänsä. Mikä on ihmiskunnan kannalta järkevää toimintaa? Mikä on elämän kannalta järkevää toimintaa?

Vaikka yhteistä vastausta onkin vaikea, ellei mahdoton löytää, niin erikseen esitettynä kysymyksiin on helppo vastata. Järkevää on se, mikä auttaa ihmiskuntaa (tai elämää, yhteisöä, yksilöä) pärjäämään ympäristössään. Pärjäämisen määrittely tuskin on ongelmallista, joten jääköön toistaiseksi tekemättä.

Valitse uskontosi

Marita Liulia on tehnyt kotisivulleen varsin asiallisen koosteen valtauskonnoista. Siitä voi kätevästi jokainen uskonnollisuuteen taipuvainen valita omansa. Rohkeampi voi tietysti rakentaa taulukon pohjalta myös ikioman rivistönsä. Juuri tällaista opastetaulua tarvitsee moni länsimainen nuori, ja miksei aikuinenkin.

Tasa-arvo luonnontieteissä

On surullista huomata, kuinka tasa-arvovouhotus on levinnyt jo Helsingin yliopistoon saakka. Vuoden 2006 tilastojen mukaan naisia on yliopistosektorin tutkijakunnasta 43%, tohtoreista 45%, kaikista professoreista 21% sekä luonnontieteiden ja tekniikan alan professoreista 8%. Ilmeisesti tämä on suuri epäkohta, joka vaatii toimenpiteitä.

Fysiikan laitoksen sivuilta löytyvässä tasa-arvolehtisessä (2,3MB) vedotaan tutkimuksiin, joiden mukaan naiset menestyvät luonnontieteen opinnoissa ja ongelmanratkaisussa keskimäärin jopa miehiä paremmin. Koko tasa-arvohanke näyttää pohjautuvan tähän havaintoon (ja tietysti myös kovaan tahtoon löytää epäkohtia kaikkialta). Tasa-arvolehtisen mukaan naisten aliedustus professoritasolla on siksi huutava vääryys, joka voi johtua vain tiedostamattomasta syrjinnästä, jota miehet harjoittavat naisia kohtaan, ja jota myös naiset harjoittavat itseään kohtaan. Nerokasta.

Avainsana tuossa yllä on tietysti keskimäärin. Naiset menestyvät keskimäärin paremmin opinnoissa ja testeissä.

On valitettavaa, että asian pohtimiseen panostetaan ilmeisen paljon aikaa, mutta kuitenkin hommaan valitaan toimikunta, joka ei osaa käsitellä tilastoja edes alkeellisella tasolla. Kuka tahansa peruskurssinsa suorittanut yliopisto-opiskelija tietää, että yksi tunnusluku, esim. keskiarvo, kertoo jakaumasta hyvin vähän.

Toivon kovasti, että jatkossa arvon fyysikot hoksaisivat verrata myös naisten ja miesten ongelmanratkaisukykyä kuvaavien jakaumien muotoja. Mikäli se on liian haasteellista, niin ns. hajonta on eräs tunnusluku, joka voi myös auttaa jäljille.

Yöllisiä mietteitä totuudesta ja uskonnosta

Totuus on huono termi ja aiheuttaa paljon riitelyä, sillä sen merkitys riippuu ihmisestä.

Uskonnollisuuteen taipuvaiselle ihmiselle totuus on jotain pysyvää, ikuista, pyhää ja/tai ylhäältä annettua, johon ihmisellä ei ole puuttumista.

Uskonnottomuuteen (tai käytännöllisyyteen, tieteellisyyteen) taipuvaiselle totuus tarkoittaa selitysvoimaisinta selitystä, eli sitä selitystä, joka parhaiten yhdistää suurimman määrän havaintoja.

Uskonnolliselle ihmiselle "tieteellinen totuus" on kirosana, sillä se yrittää ladata totuudelle uuden merkityksen sekä määritelmällisesti että sisällöllisesti. Tietysti samasta syystä myös uskonnollinen "Totuus" on kirosana uskonnottomalle.

Hommaa sekoittaa lisäksi se, että osa tiedemiehistä määrittelee totuuden uskonnollisella tavalla ja sanoo tieteellistä totuutta teoriaksi tai (agnostisimmassa tapauksessa) hypoteesiksi. Ajatuksena lienee se, että kaikessa tiedossa sisäänrakennettuna oleva epävarmuus on tuotava jatkuvasti julki ja sana "totuus" on jätettävä satukirjoihin.

Selitysvoimaisinta selitystä tekisi kovasti mieli sanoa hyödyllisimmäksi, mutta sitä se ei kaikissa yhteyksissä ole. Saattaa nimittäin olla yhteiskunnallisesti fiksua tukea selitysvoimaltaan huonoja (uskonnollisia) selityksiä. Kansan tyhmempi puolisko on (kroonisesti) vaikeuksissa kulloistenkin selitysvoimaisimpien selitysten kanssa, sillä ne ovat fiksumman puoliskon löytämiä ja siksi aina hieman työläitä sisäistää.

Uskonnollisen, helposti sulavan sekundatiedon tukemisessa on kuitenkin vaarana se, että päättäjätkin saattavat alkaa tehdä päätöksiään sen pohjalta, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Tätä maailmankuvallista kahtiajakoa (luokkajakoa) olisi siis jotenkin pidettävä yllä, mutta sen sujuva toteuttaminen lienee haastavaa, ainakin jos pyritään läpinäkyvyyteen.

Pitäisikö siis luopua läpinäkyvyydestä tai kahtiajaosta?

Vallankäytön 48 lakia

Jo parille kymmenelle kielelle käännetty Robert Greenen The 48 Laws of Power käännettiin tänä vuonna suomeksi, ja yllätyksekseni löysin sen kirjaston hyllystä lojumasta, joten poimin mukaan. Ei ihme, että kirjaa on käännetty ahkerasti, sillä se vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Suomennoksen nimi on Valta.

"Nykyihminen kohtaa saman paradoksin kuin menneisyyden hovimies. Kaiken tulee näyttä sivistyneeltä, kunnolliselta, demokraattiselta ja reilulta. Mutta jos sääntöjä noudattaa liian tarkasti ja kirjaimellisesti, joutuu fiksumpien murskaamaksi. ...

Joistain ihmisistä ajatus epäsuorien valtapelien tietoisesta pelaamisesta tuntuu pahalta ja itsekkäältä menneisyyden jäänteeltä. He uskovat voivansa jättäytyä pelin ulkopuolelle ja käyttäytyä kuin eivät vallasta välittäisi. Näitä ihmisiä täytyy varoa, sillä vaikka he ilmaisevat mielipiteensä suoraan, he ovat usein kaikkein taitavimpia vastapelureita. ...

Toinen valtapeleistä kieltäytyvinään olevien strategia on tasa-arvon vaatiminen jokaisella elämänalueella: jokaista täytyy kohdella samalla tavalla riippumatta hänen asemastaan ja kyvyistään. Mutta jos yrittää kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja reilusti välttääkseen vallankäytön tahran, ongelmaksi muodostuu se, että toiset tekevät asiat paremmin kuin toiset. Jos kohtelet kaikkia samalla tavalla etkä huomioi heidän eroavaisuuksiaan, kohotat taitamattomat korkealle ja tukahdutat osaavat. Monet, jotka toimivat näin, käyttävät toisenlaista valtaa: he asettavat ihmiset itse määrittelemäänsä uuteen järjestykseen. ...

Ne, jotka väittävät elävänsä valtapelien ulkopuolella saattavat vaikuttaa naiiveilta, mikä suojaa heitä vallantavoittelusyytteiltä. Naiiviuden vaikutelma voi kuitenkin olla tehokas harhautus. Sitä paitsi aitoon naiiviuteen liittyy vallankäyttöä. Lapset saattavat olla naiiveja monella tavalla, mutta he pyrkivät usein kuin luonnostaan hallitsemaan lähimmäisiään. Lapset kärsivät vallanpuutteesta aikuisten maailmassa, ja he käyttävät kaikkia käsillä olevia keinoja saadakseen tahtonsa läpi. Viattomatkin pelaavat valtapelejä, ja he ovat usein kauhistuttavan tehokkaita pelaajia, koska he eivät epäröi eivätkä tuhlaa aikaansa tuumailuun."

Kuten valistunut lukija saattaa huomata, esipuhe on oikein mukavan Machiavelli- ja Nietzsche -henkinen, ja itse asiassa sisältää lainaukset molemmilta. Ei siis ehkä ihan sieltä turhimmasta päästä tämä Robert, noin niinkun ylipäätään miehenä.

Rahaton maailma & tieteellisen tarkka kieli

Tällä sivustolla on ihan todellinen ja käynnissä oleva projekti rahattoman maailman puolesta. Sivulla kuvaillaan mm. suunnitelmia kokeellisen kaupunkiyhteisön pystyttämisestä.

Idea tuntuu toisaalta kiinnostavalta ja toisaalta ylioptimistiselta. Ensivaikutelmani on, että projekti olettaa liikaa ihmisten hyväntahtoisuudelta ja velvollisuudentunteelta.

Seuraava kieleen liittyvä huomio pisti silmään. En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Ehdotus vaikuttaa vielä utopistisemmalta kuin rahaton yhteiskunta.

People will be educated in a much more precise and productive language. The language used by the average person is inadequate for resolving conflicts, but the language of science is free from ambiguities and the conflicts found in everyday emotionally-driven language. It is deliberately designed - as opposed to having evolved haphazardly through centuries of cultural change - to state problems in terms that are verifiable and readily understood by those who use it. Much of today’s confusion is the result of our inability to state problems precisely. When one can state problems precisely, we are more than half way to the solutions.

Avaako oikean rodun edustaja pakolaiskeskustelun?

Hesarin sunnuntaidebatti-osiossa (4.10. sivu D6) oli oikein piristävä pohdinta kiintiöpakolaisuudesta. (Nettiversio on HS:n sivujen maksullisella puolella.)

Piristävän jutusta teki se, että sen kirjoittaja, iranilaissyntyinen lääkäri Alexis Kouros, edustaa oikeaa etnis-rodullista ihmistyyppiä ollakseen immuuni rasismi- ja muukalaisviha-argumenteille, jotka normaalisti lopettavat keskustelun alkumetreille. Siispä jos tähän juttuun joku äityy vastaamaan, on hänenkin argumentoitava asiapohjalta. Kerrassaan ihanaa. Seuraavassa joitain poimintoja Kourosin jutusta.

"Tein vuosina 2001-2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. ... Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin keimuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljoakaan järkeä. ...

Pakolaisia on autettava. Keinoja on kuitenkin arvioitava kriittisesti. Onko oikein jakaa apua kuin lottovoittoa? Lottovoitto mullistaa harvojen elämän, mutta jättää suuret joukot oman onnensa nojaan. ... Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta. ... Asiasta pitäisi voida keskustella avoimesti ja hyväntahtoisesti sen sijaan, että keskustelusta tulisi vain ulkomaalaisvastaista populismia tai kansalaisia jyrkästi jakava vaaliteema."

Tällaisen mojovan avauspallon heitti Alexis. Ja samalla sivulla olikin Suomen pakolaisapu ry:n toiminnanjohtaja Kim Remitzin vastaus.

"Jos pakolaiset eivät pysty palaamaan kotimaahansa eivätkä asettumaan pysyvästi ensimmäiseen turvapaikkamaahan, heidän tilanteensa on äärimmäisen tukala.

Rasismiin törmätään kaikkialla, missä toinen väestöryhmä muuttaa uudelle alueelle. Sen vuoksi kriisien lähimaissa pakolaisten asuttaminen on paikoitellen todella vaikeaa. Ei ole tavatonta, että pakolaisia varastoidaan vankilamaisille leireille kymmeniksi vuosiksi.

Jotta näitä ihmisiä jollain tavalla voitaisiin auttaa, on luotu kiintiöpakolaisjärjestelmä, jonka kautta pieni osa apua tarvitsevista voidaan sijoittaa kolmansiin maihin."

Kim kuvailee hienosti kuinka kurjaa pakolaisilla voi kurjimmillaan olla, mutta hän ei nyt oikein onnistu vastaamaan päivän polttavaan kysymykseen: miksi lottovoittojen jakaminen pienelle osalle (0,2%) pakolaisista on paras (tai edes hyvä, tai edes siedettävä) tapa pyrkiä parantamaan tilannetta?

Kansanterveysporkkana: Cooperin testi

Jaska on miettinyt auki oikein toteutuskelpoisen idean kantanterveyden kohentamiseksi.

"Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä. ...

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme."

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava.

Kissa pöydälle: eutanasia

Kaari Utriolle iso plussa kissan nostamisesta pöydälle. Jos sen olisi tehnyt joku nuorempi henkilö, tai minkä tahansa ikäinen mies, puhumattakaan että olisi ollut vielä lääkäri, niin julkinen lynkkaus olisi ollut välitön.

Kirjailijan mukaan "on järjetöntä ja turhaa", että ihmisten elinikää yritetään nostaa tekemällä vanhuksille leikkauksia ja toimenpiteitä viimeisen puolen vuoden aikana ennen kuolemaa.

"Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta. Enempää ei tarvittu."

67-vuotias Utrio ei itse halua joutua vanhainkotiin hoidettavaksi.

Meidän fantasiamaailmaamme eivät kaikki todellisuuden osat oikein sovi, ja kuolema on niistä kipein.

Itse katselin vierestä kun mummo kuihtui hitaasti sängyssä vuosikausia, epämääräisessä tilassa, muistamatta edes omaa poikaansa. Niiltä vierailuilta olivat arvokkuuden ja inhimillisyyden tunteet kaukana.

Kyvykkyyden arvostamisen vaikeus

Törmäsinpä mainioon juttuun meritokratiasta ja nyky-yhteiskunnasta. Etenkin seuraava huomio on minusta oikein osuva:

Heikkoihin opiskelijoihin (lukihäiriöisiin, maahanmuuttajiin, ADHD-tapauksiin) kohdistettu panostus on henkeä kohti laskettuna moninkertainen verrattuna hyviin tai edes tavanomaisiin opiskelijoihin. Tämä on aivan sama kuin jos olympiakomitea myöntäisi valmennusmäärärahoja ainoastaan liikunnallisesti lahjattomille. Jokaiselle tulee tarjota samat mahdollisuudet, mutta nykyinen koulujärjestelmämme pyrkii saamaan kaikille samat lopputulokset.

Olen myös samaa mieltä siitä, että nykyihmiselle meritokraattisen yhteiskunnan pahin ongelmakohta olisi katkeruus. Toisaalta katkeruus olisi lähinnä siirtymävaiheen ongelma ja koskisi vain meitä, jotka olemme omaksuneet tämän kristillisen tasapäistämispaatoksen. Ihminen kuitenkin oppii arvonsa ympäristöstään, ja jos tarjolla olisikin kyvyttömyydellä hekumoinnin sijaan kykyihin uskomista ja aitoa arvostusta, niin katkeruuskin heikkenee ihan luonnostaan. Täysin eroon siitä ei tietenkään koskaan pääse, mutta

Historian ironiaa on se, että nykyajan Big Brotherit ja tietokonepelit saattavat antaa vihdoinkin mahdollisuuden meritokraattiseen yhteiskuntaan pitämällä roskaväen poissa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja samalla silti tyytyväisenä.

Vielä kerran suvaitsevaisuudesta

Olen tässä ihmetellyt miksi tiedotusvälineissä on viime aikoina edistetty positiivista rasismia varsin ikävillä tavoilla. Kunnes eteeni sattui vuoden 2006 hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma, jonne on asian tiimoilta kirjattu seuraava linjaus:

"Kannustetaan tiedotusvälineitä vastuulliseen tiedonvälitykseen maahanmuutosta ja eri väestöryhmien välisistä suhteista. Myös viranomaisten tulee tiedottaa vastuullisesti."

Ilmeisesti vastuullinen tiedotus tarkoittaa holhoavaa ja ylitsevuotavan rasismikammoista tiedottamista, joka leimaa eräät ihmisryhmät pahemmin kuin tiedottamatta jättäminen.

Ohjelmassa on myös muita kohtia, jotka selittävät mainiosti viimeaikaisia tapahtumia ja päätöksiä.

"Lisätään asennekasvatusta sekä syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta kaikkialla yhteiskunnassa, erityisesti päiväkodeissa, oppilaitoksissa, opettajankoulutuslaitoksissa, työpaikoilla ja mediasta vastaavilla tahoilla."

"Tuetaan työyhteisöjen kehittymistä monikulttuurisiksi. Monikulttuurisuusprojektien hyviä käytäntöjä muutetaan arkisiksi peruslinjauksiksi erityisesti yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa."

"Ulotetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoite myös viranomaisen toimintaan työnantajana. Velvoite yhdenvertaisuussuunnitteluun ulotetaan koskemaan myös suurimpia yrityksiä."

"Puututaan aiempaa tehokkaammin kiihottamiseen kansanryhmää vastaan."

Ajatus näiden linjausten takana lienee ihan viaton, mutta toteutus on surkea. Positiivinen rasismi on myös rasismia, eikä mitenkään edistä tänne kotiutumista. Jos esimerkiksi tummaihoisen töniminen ja hänelle tiuskiminen nostetaan suureksi uutiseksi ja aletaan pykätä "Älä töni" -kampanjaa, niin eipä juuri tee mieli kanssakäydä kyseisten toiseuden edustajien kanssa. Eihän sitä tiedä jos vaikka hänen kanssaan tulisi riita, niinkuin kenen tahansa kanssa saattaa tulla, niin pölkyllehän siitä joutuisi.

Mielestäni omaan erittäin vähän rasistista silmää, mutta tämän julkisen toitottamisen ja rasismi-angstailun ansiosta ihonväriin ja etnisyyteen alkaa kiinnittää huomiota aivan luonnostaan.

Paskat kiertoon

Yle 1:ltä tuli mainio neliosainen asiaohjelma, joka käsitteli ihmisen ulosteita ja niiden elinkaarta.

Ihmisen tuotos on hoitamattomana ihmisen pahin uhka. Sen levittämät pöpöt, loiset ja muut madot tappavat joka päivä tuhansia ihmisiä, enemmän kuin AIDS. Joka kolmas ihminen elää ilman käymälää. Aliravitsemuksen suurin syy ei olekaan ruoan puute, vaan ulosteiden levittämät sairaudet.

Nykyinen vesivessa vastasi aikanaan tähän ongelmaan, heti silloin kun pöpöt keksittiin, mutta nykyään se on aikansa elänyt historiallinen jäänne, joka tehottomuudessaan ja epäekologisuudessaan hakee vertaistaan. Tilannetta voisi verrata vaikka siihen, että kulkisimme edelleen häkäpönttöautoilla ihan vaan siksi kun niistä kuuluu niin kiva pihinä ja tuhina. (En tiedä kuuluuko oikeasti.)

Ravinteiden kiertoa ajatellen koko touhussa ei ole päätä eikä häntää: otamme maasta ravinteita ruokakasvien muodossa ja ulostamme ne vesistöön tai keräämme puhdistuslaitoksen kautta jonnekin lojumaan "ongelmajätteeksi". Ulosteiden huuhtelu tapahtuu tietysti huomattavalla määrällä juomakelpoista vettä.

Sitten yritämme palauttaa ravinteet maahan keinolannoitteiden avulla ja ihmettelemme kun maa tuppaa köyhtymään.

"Jokainen meistä pystyisi omalla tuotannollaan kasvattamaan omat viljansa. Siis ilman keinolannoitteita. Pissa on lähes täydellinen ravintoliuos, kunhan sen aromeja ei päästä hukkaan ja sen muistaa laimentaa. Kompostoitu kakka estää maan köyhtymisen ja torjuu eroosiota."

Jään innolla odottamaan Aasian kuulumisia kunhan siellä keksitään pykätä joka kylään vesivessat.

Etnoreaktio

Kaikki ovat varmaan kuulleet kuinka muutama päivä sitten junasta poistuva mies tönäisi vihaisena somalilasta. Tämä hirmuteko ei jäänyt virallisilta tahoilta huomaamatta:

Etnisten suhteiden neuvottelukunta suunnittelee käynnistävänsä Älä töni -kampanjan syksyn aikana. - Kampanjaan voi jo nyt osallistua näyttämällä hyvää esimerkkiä, Viljanen ja Aleksovski vetoavat.

Lainaus on sisäministeriön eilen antamasta tiedotteesta.

Nyt hei joku raja tälle hössötykselle. Ihan oikeasti.

On hyvän hallintotavan mukaista, että jokaisella elimellä ja instituutiolla on valvova taho, joka varmistaa ettei mopo karkaa käsistä. Vastapainoksi ETNO:lle voitaisiinkin perustaa positiivisen rasismin torjuntapartio PORA.