"Nykyihminen kohtaa saman paradoksin kuin menneisyyden hovimies. Kaiken tulee näyttä sivistyneeltä, kunnolliselta, demokraattiselta ja reilulta. Mutta jos sääntöjä noudattaa liian tarkasti ja kirjaimellisesti, joutuu fiksumpien murskaamaksi. ...
Joistain ihmisistä ajatus epäsuorien valtapelien tietoisesta pelaamisesta tuntuu pahalta ja itsekkäältä menneisyyden jäänteeltä. He uskovat voivansa jättäytyä pelin ulkopuolelle ja käyttäytyä kuin eivät vallasta välittäisi. Näitä ihmisiä täytyy varoa, sillä vaikka he ilmaisevat mielipiteensä suoraan, he ovat usein kaikkein taitavimpia vastapelureita. ...
Toinen valtapeleistä kieltäytyvinään olevien strategia on tasa-arvon vaatiminen jokaisella elämänalueella: jokaista täytyy kohdella samalla tavalla riippumatta hänen asemastaan ja kyvyistään. Mutta jos yrittää kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja reilusti välttääkseen vallankäytön tahran, ongelmaksi muodostuu se, että toiset tekevät asiat paremmin kuin toiset. Jos kohtelet kaikkia samalla tavalla etkä huomioi heidän eroavaisuuksiaan, kohotat taitamattomat korkealle ja tukahdutat osaavat. Monet, jotka toimivat näin, käyttävät toisenlaista valtaa: he asettavat ihmiset itse määrittelemäänsä uuteen järjestykseen. ...
Ne, jotka väittävät elävänsä valtapelien ulkopuolella saattavat vaikuttaa naiiveilta, mikä suojaa heitä vallantavoittelusyytteiltä. Naiiviuden vaikutelma voi kuitenkin olla tehokas harhautus. Sitä paitsi aitoon naiiviuteen liittyy vallankäyttöä. Lapset saattavat olla naiiveja monella tavalla, mutta he pyrkivät usein kuin luonnostaan hallitsemaan lähimmäisiään. Lapset kärsivät vallanpuutteesta aikuisten maailmassa, ja he käyttävät kaikkia käsillä olevia keinoja saadakseen tahtonsa läpi. Viattomatkin pelaavat valtapelejä, ja he ovat usein kauhistuttavan tehokkaita pelaajia, koska he eivät epäröi eivätkä tuhlaa aikaansa tuumailuun."
Kuten valistunut lukija saattaa huomata, esipuhe on oikein mukavan Machiavelli- ja Nietzsche -henkinen, ja itse asiassa sisältää lainaukset molemmilta. Ei siis ehkä ihan sieltä turhimmasta päästä tämä Robert, noin niinkun ylipäätään miehenä.
2 kommenttia:
Tuo kirja on erittäin kiinnostava ja hyödyllinen.
On kiinnostavaa miettiä, missä määrin ihmisiin vaikuttaminen on moraalisesti oikein. (Nimitys manipulaatio tuottaa turhia tunnereaktioita.) Minulla ei ole valmiita vastauksia, mutta tässä pari asiaa mitä tuli mieleen.
Seikka jota tuossa ei mainita on että suurin osa vaikuttamisesta tuntuisi olevan tiedostamatonta tai ainakin esitietoista. Kun vallankäyttöä ei tiedosta, siitä on helpompi valehdella tai olla näkemättä sitä.
Jos osallistun työelämässä palaveriin, jossa huomaan vastarintaa teknisessä kysymyksessä koska toisen egon on tullut loukatuksi. Jos rauhoitan toisen rapsuttamalla hieman tätä egoa ja asia tulee ratkaistuksi, niin olen kyllä vaikuttanut toiseen voimakkaasti, mutta toisaalta kyse on myös tämän edusta.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vain ihminen joka nukkuu, voi tulla manipuloiduksi. Voidaan ajatella, että ihmisellä on itsellään moraalinen velvollisuus olla hereillä, että voi välttää manipulaation.
Toisaalta olemme myös sitä mitä teemme. Jos jatkuvasti pelaan valtapelejä, minusta tulee pikkuhiljaa valtapelejä pelaava ihminen, koska tietoisuuteni on koko ajan täytetty murheella siitä pärjäänkö missäkin valtapelissä. Samalla kun oppii käyttämään ihmisiin nähden valtaa, saattaa menettää myös jonkinlaista kunnioitusta näitä kohtaan.
Toisaalta olemme myös sitä mitä teemme. Jos jatkuvasti pelaan valtapelejä, minusta tulee pikkuhiljaa valtapelejä pelaava ihminen, koska tietoisuuteni on koko ajan täytetty murheella siitä pärjäänkö missäkin valtapelissä.
Jatkuva murehtiminen lienee merkki siitä, ettei valtapeliajattelua ole vielä täysin opittu, ja/tai se on ristiriidassa jonkun aiemmin sisäistetyn ajattelutavan kanssa, josta ei osata päästää irti.
Yhtälailla jatkuvaan murehtimiseen voisi johtaa tilanne, jossa valtapeliajattelun sisäistänyt pyrkii vaihtamaan ajattelunsa Dalai Lama -tyyliseen maailmansyleilyyn: "Syleilenkö minä nyt kaikkia tasapuolisesti? Loukkaanko jotain osapuolta? jne."
Jos valtapeliajattelu on hyvä (selitysvoimainen) ja jos se opitaan oikein, tulee valtapelien pelaamisesta luonteva osa omaa olemista. Murehtiminen lienee merkki siitä, että oppiminen on kesken. Samaa voinee sanoa kaikista ajattelutavoista (abstraktioista).
Lähetä kommentti