Päivän miete

"Kali-yugasta, joka kestää 432 000 vuotta, on nyt kulunut 5 000 vuotta. Tätä aikakautta edelsivät Dvapara-yuga (800 000 vuotta) ja Treta-yuga (1 200 000 vuotta). Manu* puhui siis noin 2 005 000 vuotta sitten Bhagavad-Gitan** oppilaalleen ja pojalleen Maharaja Iksvakulle, tämän maa-planeetan kuninkaalle. Nykyisen Manun aikakauden kestoksi on arvioitu noin 305 300 000 vuotta, joista on nyt kulunut 120 400 000. Kun tiedetään, että Herra*** puhui Gitan oppilaalleen auringonjumala Vivasvanille ennen Manun syntymää, voidaan arvioida karkeasti, että Gita puhuttiin ainakin 120 400 000 vuotta sitten. Ihmiskunnassa Gita on ollut noin kaksi miljoonaa vuotta. Herra puhui sen uudelleen Arjunalle viitisentuhatta vuotta sitten. Tämä on karkea arvio Bhagavad-Gitan historiasta Gitan itsensä ja sen puhujan, Herra Sri Krishnan, lausunnon mukaan. Gita puhuttiin auringonjumala Vivasvanille, sillä hänkin oli ksatriya, ja kaikkien auringonjumalasta polveutuvien ksatriyoiden eli surya-vamsa -ksatriyoiden isä. Koska Bhagavad-Gita on Jumalan Ylimmän Persoonallisuuden puhumana Veedojen veroinen, sen sisältämä tieto on transsendentaalista (apauruseya), yli-inhimillistä. Koska Veedojen ohjeet hyväksytään sellaisinaan, ilman ihmisen tulkintaa, myös Gita on hyväksyttävä ilman maailmallisia tulkintoja. Maailmalliset kiistelijät esittäkööt vain omia teorioitaan Gitasta, mutta silloin ei ole kyseessä Bhagavad-Gita kuten se on."

- Hänen Jumalainen Armonsa A.C. Bhaktivedanta Swami, Krishna-liikkeen perustaja

---

*Manu on veda-kirjallisuuden mukaan ihmiskunnan isä.

**Bhagavad-gita on uushindulaisen Krishna-liikkeen tärkein pyhä teksti. Se on osa muinaista intialaista eeposta Mahabharataa.

***Herralla tarkoitetaan tässä Krishnaa, eli Jumalan Ylintä Persoonallisuutta, alkusyytä, ylintä jumalaa, tai kuten Swami asian muotoili: "kaikkien aistien ja lehmien ilon lähdettä".

PS. Juutalaisten on aivan turha elvistellä tekstiensä vanhuudella. Muutama tuhat vuotta on näissä ympyröissä kuin pieru Saharassa.

Pari kysymystä uskoville

Blogissa nimeltä Hätäpäiden kalinaa käytiin keskustelua ateismista ja uskonnoista, ja se herätti kysymyksen uskovien suhtautumisesta (tai suhtautumattomuudesta) kulttuurievoluutioon.

Nykyisten uskontojen synty voidaan ymmärtää osana kulttuurievoluutiota: ensin ihmiset loivat luonnonvoimille ihmishahmoisia selityksiä ja taruja, jotka sitten kehittyivät vähitellen laajemmiksi mytologioiksi, aina nykypäiviin saakka. Tällä selityksellä on sellainen hieno piirre, että kaikki havaintoaineistomme kaikilta sitä jotenkin koskevilta tieteenaloilta tukee sitä. Näistä mainittakoon vaikka antropologia, biologia ja käyttäytymistieteet.

Itse en voi sulkea tältä luonnolliselta (maalliselta) selitykseltä silmiäni, mikä onkin osasyy siihen, että uskon jumalten (ja tuonpuoleisen, sielunvaelluksen) olemattomuuteen. Siksi olen kiinnostunut kuulemaan mitä uskova ajattelee uskontojen syntyhistoriasta.

1) Mitä ajattelet uskontojen luonnollisesta syntyhistoriasta osana kulttuurievoluutiota? Onko se sinusta hyvä selitys vai onko siinä jotain epäilyttävää?

2) Jos se on sinusta hyvä selitys, niin mille perustat uskosi?

Kysymykset menevät ehkä hieman aralle alueelle, mutta olen kiitollinen jos joku uskova viitsii valottaa ajatuksiaan.

Vallankäytön 48 lakia

Jo parille kymmenelle kielelle käännetty Robert Greenen The 48 Laws of Power käännettiin tänä vuonna suomeksi, ja yllätyksekseni löysin sen kirjaston hyllystä lojumasta, joten poimin mukaan. Ei ihme, että kirjaa on käännetty ahkerasti, sillä se vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Suomennoksen nimi on Valta.

"Nykyihminen kohtaa saman paradoksin kuin menneisyyden hovimies. Kaiken tulee näyttä sivistyneeltä, kunnolliselta, demokraattiselta ja reilulta. Mutta jos sääntöjä noudattaa liian tarkasti ja kirjaimellisesti, joutuu fiksumpien murskaamaksi. ...

Joistain ihmisistä ajatus epäsuorien valtapelien tietoisesta pelaamisesta tuntuu pahalta ja itsekkäältä menneisyyden jäänteeltä. He uskovat voivansa jättäytyä pelin ulkopuolelle ja käyttäytyä kuin eivät vallasta välittäisi. Näitä ihmisiä täytyy varoa, sillä vaikka he ilmaisevat mielipiteensä suoraan, he ovat usein kaikkein taitavimpia vastapelureita. ...

Toinen valtapeleistä kieltäytyvinään olevien strategia on tasa-arvon vaatiminen jokaisella elämänalueella: jokaista täytyy kohdella samalla tavalla riippumatta hänen asemastaan ja kyvyistään. Mutta jos yrittää kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja reilusti välttääkseen vallankäytön tahran, ongelmaksi muodostuu se, että toiset tekevät asiat paremmin kuin toiset. Jos kohtelet kaikkia samalla tavalla etkä huomioi heidän eroavaisuuksiaan, kohotat taitamattomat korkealle ja tukahdutat osaavat. Monet, jotka toimivat näin, käyttävät toisenlaista valtaa: he asettavat ihmiset itse määrittelemäänsä uuteen järjestykseen. ...

Ne, jotka väittävät elävänsä valtapelien ulkopuolella saattavat vaikuttaa naiiveilta, mikä suojaa heitä vallantavoittelusyytteiltä. Naiiviuden vaikutelma voi kuitenkin olla tehokas harhautus. Sitä paitsi aitoon naiiviuteen liittyy vallankäyttöä. Lapset saattavat olla naiiveja monella tavalla, mutta he pyrkivät usein kuin luonnostaan hallitsemaan lähimmäisiään. Lapset kärsivät vallanpuutteesta aikuisten maailmassa, ja he käyttävät kaikkia käsillä olevia keinoja saadakseen tahtonsa läpi. Viattomatkin pelaavat valtapelejä, ja he ovat usein kauhistuttavan tehokkaita pelaajia, koska he eivät epäröi eivätkä tuhlaa aikaansa tuumailuun."

Kuten valistunut lukija saattaa huomata, esipuhe on oikein mukavan Machiavelli- ja Nietzsche -henkinen, ja itse asiassa sisältää lainaukset molemmilta. Ei siis ehkä ihan sieltä turhimmasta päästä tämä Robert, noin niinkun ylipäätään miehenä.

Miehestä ja naisesta, osa III

Seuraavat yksinkertaiset havainnot selittävät todella paljon miehen ja naisen luonteesta, pariutumiskäyttäytymisestä ja siitä, miksi miehet ovat edelleen yliedustettuina yhteiskuntien ja organisaatioiden johtoportaissa sekä samaan aikaan myös putoajissa. (Putoajat jäävät feministeiltä usein huomiotta, millä mahdollisesti halutaan estää tasapainoisen kokonaiskuvan muodostumista, ehkäpä alitajuisesti.)

Recent research using DNA analysis answered this question about two years ago. Today’s human population is descended from twice as many women as men.

I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced. ...

Later in this talk we will ponder things like, why was it so rare for a hundred women to get together and build a ship and sail off to explore unknown regions, whereas men have fairly regularly done such things? But taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We’re descended from women who played it safe.

For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won’t have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities. Sailing off into the unknown may be risky, and you might drown or be killed or whatever, but then again if you stay home you won’t reproduce anyway. We’re most descended from the type of men who made the risky voyage and managed to come back rich. In that case he would finally get a good chance to pass on his genes. We’re descended from men who took chances (and were lucky). ...

Experts estimate Genghis Khan had several hundred and perhaps more than a thousand children. He took big risks and eventually conquered most of the known world. For him, the big risks led to huge payoffs in offspring. My point is that no woman, even if she conquered twice as much territory as Genghis Khan, could have had a thousand children. Striving for greatness in that sense offered the human female no such biological payoff. For the man, the possibility was there, and so the blood of Genghis Khan runs through a large segment of today’s human population. By definition, only a few men can achieve greatness, but for the few men who do, the gains have been real. And we are descended from those great men much more than from other men. Remember, most of the mediocre men left no descendants at all. ...

The women’s sphere consisted of women and therefore was organized on the basis of the kind of close, intimate, supportive one-on-one relationships that women favor. These are vital, satisfying relationships that contribute vitally to health and survival. Meanwhile the men favored the larger networks of shallower relationships. These are less satisfying and nurturing and so forth, but they do form a more fertile basis for the emergence of culture.

The essence of how culture uses men depends on a basic social insecurity. This insecurity is in fact social, existential, and biological. Built into the male role is the danger of not being good enough to be accepted and respected and even the danger of not being able to do well enough to create offspring.

The basic social insecurity of manhood is stressful for the men, and it is hardly surprising that so many men crack up or do evil or heroic things or die younger than women. But that insecurity is useful and productive for the culture, the system.

Mies on sekä biologisesti että sosiaalisesti riskinottajan asemassa ja tämä tehtävänjako on ollut ilmeisen toimiva. Sen sijaan, että sukupuolikysymyksiä lähdettäisiin tarkastelemaan silmät tasa-arvoideologiasta leimuten, olisi minusta syytä ensin myöntää asioiden luonnollinen tila, mikä se on ollut, mikä se on nyt ja mihin se johtaa, ja vasta siltä pohjalta alkaa varovasti miettiä asiaa, rauhassa, mutustellen. Vasta sen jälkeen voidaan varovasti kysyä: "Mihin olisi hyvä pyrkiä?"

---
Lähde: Is There Anything Good About Men?

Kehitys

Utumiehen mainiossa blogijutussa puhutaan kehitysuskosta, eli sokeasta uskosta siihen, että kehitys sinänsä on aina "hyvää". Jutun ydin, ainakin minun silmissäni, on tiivistetty hienosti seuraavaan pätkään:

"Tulisi ymmärtää, että todellinen kehitys -- jos sellaista aina edes tapahtuu -- on huomattavasti hienovaraisempaa, huomattavasti työteliäämpää ja huomattavasti vähemmän palkitsevaa kuin yhä tehokkaampi ja laajempi hömpän, roinan, henkilöautojen ja aseiden massatuotanto. Jokaisesta modernista ratkaisusta syntyy kymmenen uutta ongelmaa. Tästä syystä moderni ihminen on koditon, pakon edessä tuhanteen kertaan sopeutunut olento."

Todellinen kehitys. Sen sisältöä olisi ihmisellä nyt vihdoinkin aikaa pohtia, roinan keräämisen ja toistemme viihdyttämisen ohella. Ehkä jopa niiden sijaan (jos nyt oikein utopistiseksi heittäydytään).

Menneitä

Sain tuossa luettua loppuun mainion historian yleisteoksen (McNeill & McNeill: Verkottunut ihmiskunta), jolla halusin paikkailla aukkoja yleissivistyksessäni. Alkupuoliskolla, kun yleiskuva varhaisista ajoista alkoi hiljalleen muodostua, huomasin kuinka antoisaa oli hahmottaa suuria linjoja ja hoksata, miten tähän on tultu. Kursivoin tuon siksi, että kirjaa lukiessani historia sai ihan uuden merkityksen.

Ensinnäkin, huomattuani miten väliaikaista kaikki on ollut, katosi historiasta sen raskaus ja "ikuisen olemisen" sävy. Huomasin janoavani historiaa uusien ideoiden ja virikkeiden vuoksi, enkä siksi, että muodostaisin mieleeni jonkin historiallista totuutta edustavan maailman määrittämään sitä, mitä maailman on oltava tulevaisuudessa.

Toisekseen opin arvostamaan nykyhetkeä. Olemisen hetkellisyys on kummitellut melessä jo aiemmin, mutta lukiessa ajatus kirkastui ja vaikutti entistä luonnollisemmalta; olemme kaiken menneen tulos. Kaikki mitä on ollut - lukemattomien alkuihmisten seikkailut ympäri maailmaa, ensimmäiset kaupungit, Kleopatra, Tsingis-kaani ja tuntematon maajussi vuodelta 1391 - kaikki se on ollut maailman muovautumista nykyhetkeksi. Se kaikki on mukana tässä hetkessä. Tästä hetkestä myös muovautuu kaikki tuleva: meissä kaikki mennyt hakee suuntaa mihin muovautua. (Tässä mielessä kaikki on kuolematonta. Ei minään ikuisena maailmana tai sieluna tai elämän kiertokulusta vapautuneena henkenä, vaan kaiken menneen edustajana ja tulevan aloittajana; tulemisena.)

Menipä taas ideologiselle sivuraiteelle, palataan aiheeseen.

Lukiessani huomasin, että nälkä kasvoi syödessä ja vähän väliä pysähdyin etsimään muista lähteistä lisätietoa kiinnostavimmista historian aikalinjoista, kuten Kreikka, Rooma, itäiset ja läntiset valtauskonnot, taudit, Venäjä, Suomi ja maailmansodat + paljon suuren ja pienen mittakaavat faktoja, jotka aiheuttivat ahaa- elämyksiä.

Seuraavassa joitain huomioita.

Päällimmäisin ja mieleen jäänyt asia on tapahtumien aikaskaala:
- Kesti 2,5 milj. vuotta, että puusta laskeutuneesta ihmisapinasta kehittyi pystyihminen, josta sitten kehittyi 1,5 milj. vuodessa homo sapiens.
- Homo sapiensilla kesti 100 000 vuotta levitä maapallolle ja oppia kommunikoimaan jokseenkin nykyisenkaltaisella kielellä.
- Tästä 30 000:n vuoden kuluttua keksittiin kesyttää koira ja alettiin metsästää jousella.
- 5000:n vuoden kuluttua opittiin varastoimaan ruokaa, mikä jätti ihmisille aikaa sosialisoida, rakentaa ja ajatella.
- 5000:n vuoden kuluttua opittiin viljelemään maata ja kasvattamaan kotieläimiä ruoaksi.
- 5000:n vuoden kuluttua ensimmäiset kaupungit syntyivät Mesopotamiassa.
- Seuraavien 5000:n vuoden aikana siirryttiin Sumerin animistipappien johtamista kaupunkiyhteisöistä avaruusmatkailuun. Ja siihen, että sinä istut siinä.

Vuonna 3000 eaa. - kaupunkikulttuurin alkaessa - maailmassa oli 15 miljoonaa ihmistä. Vuonna 0 ihmisiä oli jo 300 miljoonaa, mutta tautien ansiosta määrä pysyi samana seuraavat 1000 vuotta. Vuonna 1800 ihmisiä oli 900 miljoonaa. Seuraavan sadan vuoden aikana määrä melkein tuplaantui 1,6 miljardiin. Seuraavan sadan vuoden aikana määrä nelinkertaistui.

Metsästäjä-keräilijän elinikä oli 40 vuotta, mutta siirryttäessä maanviljelyyn 9000-4000 eaa. elinikä tippui 30 vuoteen ja pysyi alhaalla 1800-luvulle saakka. Syynä tähän oli yksipuolisempi ruokavalio, joka heikensi ihmistä ja altisti taudeille. Lisäksi paikallaan asuminen ja eläinten pitäminen tekivät olot epähygieenisemmiksi kuin metsästäjillä. Yhteyksien parantuessa ja väkimäärän kasvaessa tartuntataudit alkoivat vaivata ihmisiä. Vuosina 150-1300 riehui monta pandemiaa, joista pahin tappoi neljänneksen ihmiskunnasta. Vasta 1800-luvulla olot hieman parantuivat ja ruokavalio monipuolistui. Vuoteen 1900 mennessä keskimääräinen elinikä oli "jo" 35 vuotta. Viimeisen sadan vuoden aikana edistys hygieniassa, tautien ymmärtämisessä ja vähän vaikka missä on tuplannut eliniän.

Vasta viimeiset sata vuotta kaupunkien syntyvyys on ollut isompi kuin kuolleisuus. Ennen sitä maaltamuutto ylläpiti kaupunkien väkimäärää.

Tautien vaarallisuus ja tappavuus ei ole kadonnut mihinkään ja paremmalta vaikuttava nykytilanne saattaa olla hyvin väliaikainen. Taudit ovat kehittyneet vastustuskykyisemmiksi lääkkeille ja ovat muuttaneet myös muotoaan. Esim. sukupuolitaudit, jotka aktivoituvat hitaasti, ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Myös monet taudinkantajahyönteiset ovat tulleet vastustuskykyisemmiksi myrkyille, ja lisäksi on kehittynyt uusia urbaaneja taudinkantajia kuten ilmastointilaitteet, vesijärjestelmät, koneistettu ruoantuotanto ja joukkoliikenne. Seuraava pandemia voi hyvin olla jo ovella. Oikeastaan HIV on jo astumassa kynnyksen yli.

1. maailmansodassa kuoli yhteensä 15 miljoonaa sotilasta ja siviiliä. Heti sodan jälkeen puhjenneissa kahdessa pandemiassa kuoli kolminkertainen määrä.

"Kulttuuriajalla" maailmankuvamme mullistui, etenkin uskonnollisesti. Viimeiset 5000 vuotta (3000 eaa. - 1900 jaa.) ovat ravinnon yksipuolistumisen ja elinympäristön muuttumisen johdosta olleet ihmisen sairainta aikaa, eikä ihme että sen keskivaiheilla syntyi uusi ja lohdullisempi tapa nähdä maailma. Tämä uudenlainen uskonnollisuus muovasi vanhoja taruja ja myyttejä aivan uudenlaisen sanoman ympärille:

Ensinnäkin buddhalaisuus, hindulaisuus, kristinusko ja islam suuntasivat ihmisten toiveet perusteellisesti uudelleen. Ne eivät luvanneet jumalallista apua maallisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi, kuten lähes kaikki aiemmat uskonnot, vaan ohjasivat ihmisten kaipuun kohti ikuista. ylimaallista elämää - taivasta, paratiisia, nirvanaa, sulautumista Sivaan tai Krisnaan. ...
Toivo tulevassa elämässä saadusta hyvityksestä teki maanpäällisestä epäoikeudenmukaisuudesta ja katastrofeista helpommin hyväksyttäviä, sillä kaikista koettelemuksista huolimatta eloonjääneillä oli yhä jäljellä lupaus paremmasta elämästä kuoleman jälkeen. ...
Toinen näille uskonnoille yhteinen piirre oli se, että jokainen yksittäinen ihmissielu kelpasi pelastettavaksi tai kadotukseen. Eräänlainen hyväntahtoisen pelastajan ja katuvan syntisen välinen kirjanpito määräsi lopputuloksen.

Myös Rooman tasavallan aikainen valtiomies Cicero kuvaa hyvin heidän perinteisten jumaltensa ja juutalaisen jumalan eroa:

Emme sano Juppiteria parhaimmaksi ja viisaimmaksi siksi, että hän tekisi meistä oikeudenmukaisia, vakavamielisiä tai viisaita, vaan siksi että hän tekee meidät terveiksi, rikkaiksi ja kukoistaviksi.

McNeillien kirjan jälkeen olen lukenut taudeista kertovan kirjan Mikrobit ja ihminen, mikä on sekin ollut erittäin antoisa, sekä historiallisten yhtymäkohtien että ihmisten ja mikrobien välisen lois- ja symbioosisuhteen ymmärtämisessä. Kirjan on kirjoittanut lääkäri Arno Karlen ja sen on kustantanut Terra Cognita.

Kiinnostavin (minulle) uusi ajatus koski solujen evoluutiota, joka on teorian mukaan tapahtunut loismikrobin tunkeuduttua soluun ja kehityttyä siitä lukuisten sukupolvien jälkeen symbioottiseksi osaksi solua. Lopputuloksena on saatu monimutkaisempi solu, joka näyttää yhdeltä toimivalta kokonaisuudelta. Tämä oli minusta hieno havainto siksi, että aiemmin olin ajatellut evoluutiota vain solun omien mutaatioiden kautta, mikä vaikutti kovin epämääräiseltä ja sattumanvaraiselta tavalta kehittyä. (Tämähän esitetään joskus vastaväitteenä evoluutiolle.) Mutta symbioottisesta evoluutiostahan tässä onkin (suurimmilta osin) kyse, myös solutasolla.

Jotain tuon suuntaista on muuten käytännössä testattukin tuomalla ameebakasvustoon loismikrobeja. Lukuisten sukupolvien jälkeen loissuhde muuttui symbioottiseksi.