Päivän miete

"Kali-yugasta, joka kestää 432 000 vuotta, on nyt kulunut 5 000 vuotta. Tätä aikakautta edelsivät Dvapara-yuga (800 000 vuotta) ja Treta-yuga (1 200 000 vuotta). Manu* puhui siis noin 2 005 000 vuotta sitten Bhagavad-Gitan** oppilaalleen ja pojalleen Maharaja Iksvakulle, tämän maa-planeetan kuninkaalle. Nykyisen Manun aikakauden kestoksi on arvioitu noin 305 300 000 vuotta, joista on nyt kulunut 120 400 000. Kun tiedetään, että Herra*** puhui Gitan oppilaalleen auringonjumala Vivasvanille ennen Manun syntymää, voidaan arvioida karkeasti, että Gita puhuttiin ainakin 120 400 000 vuotta sitten. Ihmiskunnassa Gita on ollut noin kaksi miljoonaa vuotta. Herra puhui sen uudelleen Arjunalle viitisentuhatta vuotta sitten. Tämä on karkea arvio Bhagavad-Gitan historiasta Gitan itsensä ja sen puhujan, Herra Sri Krishnan, lausunnon mukaan. Gita puhuttiin auringonjumala Vivasvanille, sillä hänkin oli ksatriya, ja kaikkien auringonjumalasta polveutuvien ksatriyoiden eli surya-vamsa -ksatriyoiden isä. Koska Bhagavad-Gita on Jumalan Ylimmän Persoonallisuuden puhumana Veedojen veroinen, sen sisältämä tieto on transsendentaalista (apauruseya), yli-inhimillistä. Koska Veedojen ohjeet hyväksytään sellaisinaan, ilman ihmisen tulkintaa, myös Gita on hyväksyttävä ilman maailmallisia tulkintoja. Maailmalliset kiistelijät esittäkööt vain omia teorioitaan Gitasta, mutta silloin ei ole kyseessä Bhagavad-Gita kuten se on."

- Hänen Jumalainen Armonsa A.C. Bhaktivedanta Swami, Krishna-liikkeen perustaja

---

*Manu on veda-kirjallisuuden mukaan ihmiskunnan isä.

**Bhagavad-gita on uushindulaisen Krishna-liikkeen tärkein pyhä teksti. Se on osa muinaista intialaista eeposta Mahabharataa.

***Herralla tarkoitetaan tässä Krishnaa, eli Jumalan Ylintä Persoonallisuutta, alkusyytä, ylintä jumalaa, tai kuten Swami asian muotoili: "kaikkien aistien ja lehmien ilon lähdettä".

PS. Juutalaisten on aivan turha elvistellä tekstiensä vanhuudella. Muutama tuhat vuotta on näissä ympyröissä kuin pieru Saharassa.

Bioperspektiiviä

Viime vuonna kirjoitettu Life Ascending tarjoaa moniin suuriin kysymyksiin varsin kutkuttavia vastauksia.

Miten elämä syntyi?
Miten elämä kehittyi RNA-tasolta eteenpäin?
Miten kehittyivät seksuaalinen lisääntyminen, liike ja silmä?
Mitä on tietoisuus?
Miksi kuoleminen on tärkeää?

Evoluution suuret ja pienet palat loksahtelevat nykytiedon valossa niin hienosti paikalleen, että ihan itkettää. Ja pienen itkun jälkeen katsoo taas maailmaakin hieman eri silmin.

Elämän tarkoitus

Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä asioihin.

We are here because an odd group of fishes had a peculiar fin anatomy that could transform into legs for terrestrial creatures; because the earth never froze entirely during an ice age; because a small and tenuous species, arising in Africa a quarter of a million years ago, has managed, so far, to survive by hook and by crook. We may yearn for a "higher" answer - but none exists. This explanation, though superficially troubling, if not terrifying, is ultimately liberating and exhilarating.
- Stephen Jay Gould

Given billions of years of evolution, sophisticated living structures have developed, including creatures conscious of their universe, able to manipulate it in massive ways. There is no doubt that life will have developed in many places in our universe. Our own significance, our ultimate potential and our ensemble of possible destinies will be understood by finding and studying the other intelligent creatures of space. Thus a prime task is to seek out other intelligent civilizations and to share knowledge with them.
- Frank Drake

To look for a purpose in Life outside Life itself amounts to killing Life. Reason is given by Life, not vice versa. Life is prior to meaning. ... Human life is joyful interrogation. Any answer is blasphemy.
- Raimon Panikkar

I find the question "Why are we here?" typically human. I'd suggest "Are we here?" would be the more logical choice.
- Leonard Nimoy

If you cannot find the truth right where you are, where else do you expect to find it?
- Dogen

Lajityypillinen toiminta nyky-yhteiskunnassa

Muutama vuosi sitten aloin aktiivisesti etsiä parannusta kokemaani fyysiseen ja psyykkiseen väsymykseen. Vuosien varrella on tullut kokeiltua mm. seuraavia:

fysioterapia
astangajooga
kiropraktia
osteopatia
homeopatia
hermoratahieronta
triggerpiste-urheiluhieronta
intialainen päähieronta
koordinatorinen aivojumppa
shiatsu
reiki
alexander-tekniikka
ääniharjoittelu
hahmoterapia
zen-meditaatio

Näistä on tarttunut mukaan astangajooga, Alexander-tekniikka, zen-meditaatio ja ääniharjoittelu.

Ääneen tutustuin työväenopiston kurssilla äänenkäytön perusteista, jonka kokonaisvaltaiset vaikutukset yllättivät minut täysin. Odotin saavani lähinnä tekniikkavinkkejä puhetilanteisiin, mutta perusteellinen äänen aktivointi vaikutti yllättäen koko kehoon. Keskikehon tietoisuus ja hapenottokyky paranivat. Ei ihme, että uskonnollisiin menoihin liittyy monesti mantroja tai laulua. Ja ennen kaikkea naisten alituiseen lörpöttelyyn tuli vihdoin jotain etäistä järkeä.

Parhaita metenelmiä näyttäisi yhdistävän se, että niissä on kyse yksinkertaisesti ihmiselle lajityypillisen toimimis- ja olemistavan (uudelleen)löytämisestä. Seuraavat yksinkertaiset niksit tuntuvat toimivan ainakin minun kohdallani loistavasti, vaikka ne eivät aina olekaan ihan helposti sovellettavissa:

Älä istu pitkiä aikoja. Jos on pakko istua, niin älä ainakaan käytä selkä- tai käsinojaa. Ne ovat lähes poikkeuksetta epäergonomisia. Monia istualtaan tehtäviä asioita voi tehdä myös seisten tai makuulla. (Vuosi sitten nostin makuuhuoneen kirjoituspöytäni ylös niin, että voin käyttää läppäriä seisaaltaan. Järjestely on tuntunut oikein mukavalta.)

Älä käytä kenkiä. Jos on pakko käyttää, niin älä ainakaan käytä tukevia tai paksupohjaisia kenkiä. Ihmisen jalat ovat kävelyä varten, ja etenkin jalkaterien luonnolliseen käyttöön ja jalkapohjan maakontaktiin liittyy herkkiä mekanismeja, joiden heikentymisellä voi olla yllättäviä seurauksia ryhdin ja koko kehon käytön suhteen.

Anna otsalohkollesi lepohetkiä. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että vaarana on keskittymisen kierre, jossa tietoisen keskittymisen kohde vaihtuu jatkuvana sarjana vailla taukoja. Pidä päivittäin pidempiä tuokioita, jolloin et keskity mihinkään, et myöskään viihteeseen etkä hiljentymiseen. Annat vain aistiesi toimia. Tämä palauttaa kehon ja mielen "normaalitilaan".


Tämän "lajityypillistymisen" ohella on tietysti syytä muistaa, että myös kehitys on kaikilla eliöillä lajityypillistä toimintaa, kunhan se tapahtuu riittävän leppoisaa tahtia. Tätä tahtia ei tietenkään mitata vuosissa, vaan sukupolvissa.

Tärkeä kirja

Osmo Tammisalo poimi blogiinsa muutaman hyvän lainauksen yhdestä historian tärkeimmistä kirjoista.

”Mikään ei ole helpompaa kuin sanoin myöntää olemassaolon taistelu todeksi, eikä mikään vaikeampaa kuin pitää se jatkuvasti mielessä.”

”Ennen kaikkea olennaista on yksilön kyky jättää jälkeläisiä, ei niinkään yksilön oma elämä.”

"Ihmisen mieli ei ymmärrä sadan miljoonan vuoden täyttä merkitystä eikä käsitä monien pienten muutosten kasaantumista miltei äärettömän monien sukupolvien aikana.”

”Tällä teoksella voi ehkä vaikuttaa joihinkin luonnontutkijoihin, joilla on joustava mieli ja jotka ovat jo alkaneet epäillä lajien muuttumattomuutta."

Miehestä ja naisesta, osa III

Seuraavat yksinkertaiset havainnot selittävät todella paljon miehen ja naisen luonteesta, pariutumiskäyttäytymisestä ja siitä, miksi miehet ovat edelleen yliedustettuina yhteiskuntien ja organisaatioiden johtoportaissa sekä samaan aikaan myös putoajissa. (Putoajat jäävät feministeiltä usein huomiotta, millä mahdollisesti halutaan estää tasapainoisen kokonaiskuvan muodostumista, ehkäpä alitajuisesti.)

Recent research using DNA analysis answered this question about two years ago. Today’s human population is descended from twice as many women as men.

I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced. ...

Later in this talk we will ponder things like, why was it so rare for a hundred women to get together and build a ship and sail off to explore unknown regions, whereas men have fairly regularly done such things? But taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We’re descended from women who played it safe.

For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won’t have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities. Sailing off into the unknown may be risky, and you might drown or be killed or whatever, but then again if you stay home you won’t reproduce anyway. We’re most descended from the type of men who made the risky voyage and managed to come back rich. In that case he would finally get a good chance to pass on his genes. We’re descended from men who took chances (and were lucky). ...

Experts estimate Genghis Khan had several hundred and perhaps more than a thousand children. He took big risks and eventually conquered most of the known world. For him, the big risks led to huge payoffs in offspring. My point is that no woman, even if she conquered twice as much territory as Genghis Khan, could have had a thousand children. Striving for greatness in that sense offered the human female no such biological payoff. For the man, the possibility was there, and so the blood of Genghis Khan runs through a large segment of today’s human population. By definition, only a few men can achieve greatness, but for the few men who do, the gains have been real. And we are descended from those great men much more than from other men. Remember, most of the mediocre men left no descendants at all. ...

The women’s sphere consisted of women and therefore was organized on the basis of the kind of close, intimate, supportive one-on-one relationships that women favor. These are vital, satisfying relationships that contribute vitally to health and survival. Meanwhile the men favored the larger networks of shallower relationships. These are less satisfying and nurturing and so forth, but they do form a more fertile basis for the emergence of culture.

The essence of how culture uses men depends on a basic social insecurity. This insecurity is in fact social, existential, and biological. Built into the male role is the danger of not being good enough to be accepted and respected and even the danger of not being able to do well enough to create offspring.

The basic social insecurity of manhood is stressful for the men, and it is hardly surprising that so many men crack up or do evil or heroic things or die younger than women. But that insecurity is useful and productive for the culture, the system.

Mies on sekä biologisesti että sosiaalisesti riskinottajan asemassa ja tämä tehtävänjako on ollut ilmeisen toimiva. Sen sijaan, että sukupuolikysymyksiä lähdettäisiin tarkastelemaan silmät tasa-arvoideologiasta leimuten, olisi minusta syytä ensin myöntää asioiden luonnollinen tila, mikä se on ollut, mikä se on nyt ja mihin se johtaa, ja vasta siltä pohjalta alkaa varovasti miettiä asiaa, rauhassa, mutustellen. Vasta sen jälkeen voidaan varovasti kysyä: "Mihin olisi hyvä pyrkiä?"

---
Lähde: Is There Anything Good About Men?

Aamun miete

On melko röyhkeää kuitata ihmisen vaisto kauneudelle ja rumuudelle pelkkänä pinnallisuutena tai harhana, joka on erillään jostain "todellisesta sisimmästä". Tämä(kin) liittyy kovasti siihen, että ihmisen tietoisuus kuvittelee itselleen sisäisen olemuksen jonain irrallisena, puhtaana ja todellisempana kuin se todellisuus, jonka hän aistii ympärillään.

Ihmiset arvostelevat ja mollaavat vaistojaan liikaa vertaamalla niitä keksittyihin ihanteisiin. Kuinka mikään todellinen tuntemus, aistimus tai vaisto voisi muka olla väärin? Eikö ole enemmän väärin, itsekästä ja röyhkeää tuomita se vääräksi? Luonto haluaa elämän edustavan itseään (ja myös ottavan sen seuraukset vastaan) ilman mitään hyvyyttä tai pahuutta. Tai eihän luonto mitään halua, se on sitä, erilaisuutta, ja erilaisuuksien välistä vuorovaikutusta. Uskonnot, mytologiat ja tieto ylipäätään ovat vain pistäneet ihmisen pään sekaisin. Ehkä siksi tietoinen "järki" onkin elämän lyhyeksi jäävä harha-askel. Tai väliaskel.

(Tämä ei sitten ole mikään hedonistinen tai anarkistinen manifesti. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja yhteisön voimistamiseksi kieli, ja sitä myötä myös tietoisuus, ovat alun perin kehittyneet.)

Kehitys

Utumiehen mainiossa blogijutussa puhutaan kehitysuskosta, eli sokeasta uskosta siihen, että kehitys sinänsä on aina "hyvää". Jutun ydin, ainakin minun silmissäni, on tiivistetty hienosti seuraavaan pätkään:

"Tulisi ymmärtää, että todellinen kehitys -- jos sellaista aina edes tapahtuu -- on huomattavasti hienovaraisempaa, huomattavasti työteliäämpää ja huomattavasti vähemmän palkitsevaa kuin yhä tehokkaampi ja laajempi hömpän, roinan, henkilöautojen ja aseiden massatuotanto. Jokaisesta modernista ratkaisusta syntyy kymmenen uutta ongelmaa. Tästä syystä moderni ihminen on koditon, pakon edessä tuhanteen kertaan sopeutunut olento."

Todellinen kehitys. Sen sisältöä olisi ihmisellä nyt vihdoinkin aikaa pohtia, roinan keräämisen ja toistemme viihdyttämisen ohella. Ehkä jopa niiden sijaan (jos nyt oikein utopistiseksi heittäydytään).

Evoluutiosta vielä kerran: elämän isoin perspektiivi

Hahmottelen tähän vielä elämän kehityskaaren, koska se on minusta yhtäaikaa sekä häkellyttävä että silmiä avaava.

Varoitus: seuraa paljon numeroita.

Kirjoitin jo ihmisen evoluution yhteydessä aikaskaalasta ja hahmottamisen vaikeudesta, mutta nyt skaala karkaa täysin käsistä. Jokainen pystyy vielä hahmottamaan 10 vuoden jakson, ja ehkä vielä 60 ja jopa 600 vuotta kun oikein yrittää, mutta vaikkapa ihmisen kulttuurihistoria, 6000 vuotta, 240 sukupolvea, on jo usvan peitossa. 60000 vuotta sitten homo sapiens vasta levisi maapallolle ja 600000 vuotta sitten homo erectus keksi tulen.

Seuraavassa on yksikkönä miljoonaa vuotta sitten.

-4600 Maapallo syntyy.
-4000 Alkeelliset solut. (Tässä erään biologin näkemys siitä, kuinka ne ovat voineet syntyä.)
-2000 Tumalliset solut.
-1000 Alkeelliset monisoluiset mikroeliöt.
-600 Monimutkaiset merieliöt (madot, meduusat, simpukat, sienet)
-400 Levät ja sammalet leviävät maalle, ensimmäiset maaeläimet.
-300 Metsät, hyönteiset, sammakkoeläimet.
-200 Dinosaurukset, nisäkkäät, linnut.
-70 Dinosaurusten sukupuutto.
-25 Nisäkkäiden lajikirjo kasvaa parista joukkotuhosta huolimatta. Ensimmäiset apinat.
-4 Jotkut apinat laskeutuvat puusta.
-0,008 Joku karvaton apina keksii viljellä maata, mistä seuraa vähän häslinkiä.

Ensimmäinen kutkuttava huomio on se luontevuus, jolla nämä löydökset sopivat evoluutioteoriaan. Ensimmäiset ja siksi vaikeimmat askeleet vaativat aivan järjettömän pitkiä aikoja. Solunkehityksen alussa kahdessa miljardissa vuodessa kehittyy yksinkertaisista soluista niiden symbioosina monimutkaisempi aitotumallinen solu, ja edelleen miljardissa vuodessa näiden peruspalikoiden symbioosina monisoluista elämää. Tästä sitten kehitys nopeutuu ja elämän monipuolistuminen vie "vain" satoja miljoonia vuosia.

Puolet elämän kehityksestä kului siis tuntemamme elämän perusilmentymän, solun, kehittymiseen. Sen jälkeinen, astetta nopeampi lajien kehitys on ollut puolestaan solujen ulkoisen symbioosin, eli eräänlaisen solujen sosiaalisen järjestäytymisen, kehitystä, yksittäisen solun perusrakenteen pysyessä ennallaan.

Toinen kiinnostava pikku knoppi oli, että viimeisen miljardin vuoden aikana mantereet yhdistyivät kolme kertaa yhdeksi isoksi jättimantereeksi ja erkanivat jälleen. Melkoisen muovautuvalla pallolla tässä siis ollaan, pitkällä aikavälillä.

Kolmanneksi oli kiintoisaa huomata, että meteoriitit ja tulivuoret aiheuttivat lukuisia maailmanlaajuisia joukkotuhoja, joissa hävisi pahimmillaan yli 80% lajeista. Näin elämä otti välillä muutamia miljoonia vuosia takapakkia. Mutta ei hätää, aina sieltä jotain alkulimaa ja torakoita jäi henkiin.

Vielä evoluutiosta ja yhteiskunnasta

Minulla on tapana, varsinkin tekstissä, ilmaista itseäni turhan suorasti, jättäen pullamössöilmaisuun tottuneelle perustallaajalle hieman väärin sävyttyneen kuvan itsestäni, ja mikä pahempaa, myös itse asiasta. (Kas näin.)

Kirjoittelin jo viime tekstissä hieman evoluutiosta ja toissapäivänä kirjakaupassa silmiini sattui uusi kirja nimeltään Evoluutio ja ihmisluonto (Petri Ylikoski, Tomi Kokkonen, 2009). Sen loppuajatelmat ilmaisevat hienon "pullamössömäisesti" (käyttäen toistoa, rautalankaa ja poliittisesti korrekteja termejä) juuri sen, mitä halusin itsekin asian tiimoilta sanoa. Annan siksi puheenvuoron nyt heille:

Nykyaikaisen ihmisen kulttuuri rakentuu edelleen pääasiassa kivikaudella muokkautuneiden (biologisten) kykyjen, taipumusten ja kehitysvalmiuksien varaan. Vaikka ne ovat mahdollistaneet huiman kulttuurillisen kehityksen 40000 viime vuoden aikana, ne ovat silti kulttuurin kehitykseen vaikuttava pullonkaula: ne suuntaavat ja rajoittavat kulttuurillisia mahdollisuuksia. Ne onkin syytä ottaa huomioon niin suunnitellessa uutta teknologiaa kuin kuvitellessa uusia sosiaalisen elämän muotoja. ...

Uskonnollisilla ja muilla alkuperämyyteillä on useita tarkoituksia. Alun perin ne lienevät olleet myös maailman ja ihmisen alkuperän tiedollisia selityksiä - ja ovat sitä monille edelleen. Niillä on kuitenkin myös toisenlainen merkitys: ne ovat opettavaisia tarinoita, jotka kertovat jotain elämän tarkoituksesta, moraalista ja tarkoitetusta maailmanjärjestyksestä. Koska evoluutioteoria on tieteellinen teoria, se ei sisällä tällaisia opetuksia eikä siitä kannata sellaisia etsiä. Ihmisen evoluutioteoria ja tieto siinä vaikuttaneista syistä toki rakentavat ymmärrystämme ihmisyydestä. Se kertoo mistä tulemme ja miksi olemme tällaisia kuin olemme. Evoluutioteoria tekee alkuperästämme ja kehityksestämme ymmärrettävän ja kytkee meidät osaksi muuta elollista luontoa. Se ei kuitenkaan ota hoitaakseen kaikkia alkuperämyyttien tehtäviä: se ei esimerkiksi kerro mitään ihmiselämän tarkoituksesta. ... Tästä ei seuraa, että sen mukaan elämä on tarkoituksetonta ja ihmisyys merkityksetöntä. Nämä asiat vain jäävät ihmisen itsensä määrättäväksi. Kun hyväksymme, että myös ihminen on evoluution tuote, emme voi enää artikuloida käsitystämme olemassaolon tarkoituksesta tai ihmisen olemuksesta ihmisen menneisyyttä koskevien alkuperämyyttien avulla. Ihmisen tulevaisuus on avoin. Sen sijaan, että määrittelisimme itsemme menneisyytemme avulla, voimme halutessamme koettaa pohtia, mitä ihminen voisi olla ja millaisen ihmisen tulevaisuuden pitäisi olla.

Luopuminen taaksepäin katsovasta ja olemusajatteluun perustuvasta ihmisluonnon käsitteestä ja sen korvaaminen avoimella ihmisyyden käsitteellä mahdollistaa hedelmällisemmän pohdinnan siitä, millaisia meidän pitäisi olla yksilöinä, ryhminä ja ihmiskunnan muodostamana kokonaisuutena. Ihmisyydestä puhuminen ei sulje pois sitä tosiasiaa, että nykyinen ihminen on evoluution tulos ja että tämän vuoksi ihminen ei voi vain päättää olla mitä tahansa. Se tekee kuitenkin paremmin oikeutta ihmisen biologiselle erityislaadulle: ihminen on omaa yksilönkehitystään muokkaava laji. Tulevaisuudessa teknologian ja lääketieteen kehitys mahdollistaa yhä laajemman ihmisyyden muokkaamisen ja inhimillisten kykyjen laajentamisen. Tämä avaa mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan. Ihmisen tulevaisuus voi olla loistava, mutta ihmiselle on myös mahdollista pilata kaikki ja tuhota siinä sivussa myös muidenkin lajien mahdollisuudet. Tällä hetkellä jälkimmäinen kehityssuunta vaikuttaa vahvemmalta, joten on korkea aika lakata etsimästä menneisyydestä ihmisen olemusta ja syhtyä pohtimaan, mitä sen pitäisi olla tulevaisuudessa.

Luonnon luokkajako

Perehdyttyäni viime aikoina ihmisen kulttuurihistorian ääriviivoihin, oli seuraavana vuorossa biologinen historia, eli elämän evoluutio. Aihetta tietysti käsiteltiin hieman lukiossa, mutta kovin kirkasta kuvaa ei sieltä jäänyt.

Selkeä ja yleistajuinen yhteenveto alan nykyhavainnoista on Sean Carrollin kirja Kelpoisimman valmistus (eng. Making of the Fittest, kustantanut Terra Cognita) vuodelta 2006. Kirjassa käydään läpi DNA:n ja geenien toimintaperiaate ja huomataan kuinka hienosti nämä uudet havainnot täydentävät aiempaa käsitystämme evoluutiosta.

Kirjassa on myös teräviä kommentteja evoluution vastustajille. Kirjan luettuani yhdyn näkemykseen, jonka mukaan nykyhavaintojen valossa evoluution kieltäminen on täysin käsittämätöntä.

Lähes kaikki evoluution vastustajatkin hyväksyvät jo mikroevoluution, eli lajin sisällä tapahtuvan kehityksen, mutteivät makroevoluutiota, eli erilaisten lajien ja monimutkaisten elinten syntyä evoluution kautta. Tämä makrotason epäilykin on nykyään täysin perusteetonta, sillä nykytietomme DNA:sta selittää sen aivan yhtä luontevasti kuin mikroevoluutionkin. Eikä kyse ole mistään korkealentoisista teorioista, vaan yksinkertaisista periaatteista, joiden seuraukset kuka tahansa voi ymmärtää maalaisjärjellä, jos vain haluaa ajatella asiaa.

On vaikea kuvitella, miten kukaan nämä tosiasiat tunteva ylipäätään epäilee tätä. Nämä tosiasiat ovat peräisin täsmälleen samasta tieteestä ja teknologiasta, joka on purkanut satojen tautien geneettisen syyn, keksinyt kymmenittäin uusia geeneistä johdettuja lääkkeitä ja mullistanut oikeuslääketieteen ja maatalouden. Kuitenkin kaikista todisteista huolimatta biologisen evoluution todellisuutta epäillään laajasti tai se suorastaan kielletään. Tämän epäilemisen ja kieltämisen ymmärtämiseksi jätämme tieteellisten todisteiden valtakunnan, koska epäilyn syyt eivät voi eivätkä olekaan tieteellisiä. Ne ovat kulttuurisia. Ja ne ymmärretään parhaiten niiden monien historiallisten tapausten valossa, joissa tietyt ryhmät oman edun tai ideologian vaikutuksesta ovat keltäneet uuden tieteellisen tiedon.

Älykkään suunnittelun kannattajat ovat ehkä "paras yritys" pitää kiinni vanhoista näkemyksistä. Eräs pahimmista esimerkeistä on kreationisti Jerry Bergman, joka on sanaillut seuraavasti:

Jos darwinismi on totta, Hitler oli pelastajamme ja olemme ristiinnaulinneet hänet.

Tuon neronleimauksen sisältö on samaa tasoa kuin "Jos rauta on keksitty, Tsingis-kaani oli pelastajamme ja olemme ristiinnaulinneet hänet." Tsingis tappoi puolet kiinalaisista, ja käytti hommaan varmasti paljon rautaa, mutta vain ääliö syyttää tapahtumasta raudan keksimistä.

Havaintojemme synnyttämiä uusia välineitä voi aina käyttää hyvin tai huonosti. Tämän ymmärtäminen tuntuu olevan Jerrylle kovin vaikeaa. (Oli kieltämättä halpamaista poimia kreationistien seasta juuri se ääliöedustaja.)

Älykäs suunnittelu on uskonnollisesti taipuvaisten, eli ikuiseen egoonsa rakastuneiden ihmisten epätoivoista pyristelyä havaintoja vastaan.

Älykkään suunnittelun kannattajat valittavat, että jonkin ennakkoluulon seurauksena heidän käsitettään ei kunnioiteta tiedeyhteisössä. Ei suinkaan. Me pidämme uusista hypoteeseista, mutta suosimme vahvasti niitä, jotka ovat sopusoinnussa todellisuuden kanssa. Tästä syystä älykäs suunnittelu ei nouse lähimainkaan teorian tasolle. Se on ristiriidassa testatun tiedon kanssa. Jos sillä ei olisi teologista vetovoimaa ja sen kannattajien taktiikkaa tukenaan, emme olisi koskaan kuulleetkaan älykkäästä suunnittelusta, ja se olisi nyt hylättyjen ideoiden valtavassa lantatunkiossa.

Kirjassa esitetään myös synkkiä havaintoja liittyen tehokalastuksen ja -metsästyksen aiheuttamaan luonnottomaan valintaan. Pyrkiessään pyytämään kunkin lajin isoimpia ja parhaiten menestyneitä yksilöitä, ja vielä populaatioon nähden suurissa määrissä, ihminen toteuttaa takaperoista luonnonvalintaa. Se suosii metsästetyn lajin pienempiä ja heikompia yksilöitä, mikä on aiheuttanut esim. suosittujen kalalajien pienentymisen, yleisen heikkenemisen ja on siksi osaltaan nopeuttanut kantojen romahtamista.

Tällaisesta luonnottomasta valinnasta toipuminen on lajille todella vaikeaa ja johtaa helposti sen sukupuuttoon, mikä puolestaan johtaa alueen ekologisen lokerikon sortumiseen ja joukkosukupuuttoihin. Näin on käynyt maapallon historiassa aiemminkin, ja ekosysyteemin uudelleenrakentuminen on tuskallisen hidas prosessi.

Käänteisen valinnan lisäksi myös luonnonvalinnan puute johtaa väistämättä rappeutumiseen. Yksinkertainen esimerkki on lepraa aiheuttava bakteeri, joka elää loisimalla isäntäbakteerin sisällä. Se ei kuitenkaan ole aina ollut loisbakteeri, vaan on läheistä sukua tuberkuloosibakteerille, joka ei loisi. Leprabakteerin kehittyessä loiseksi moniin sen ominaisuuksiin ei enää kohdistunut minkäänlaista luonnonvalintaa, ja vastaaviin geeneihin alkoi hiljalleen kasaantua epäterveitä mutaatioita, jotka lopulta rappeuttivat niiden toiminnan kokonaan. Nyt, loisimiseen sopeuduttuaan, leprabakteerilla on 1100 rappeutunutta ja 1600 toimivaa geeniä (kun tuberkuloosilla on 6 ja 4000). Lepran tapauksessa, kuten luonnossa yleensä, geenien rappeutuminen on vain turhiksi tulleiden ominaisuuksien karsiutumista. On vain parempi olla varma, ettei niitä tarvitse, sillä rappeutumisen alettua paluuta ei ole.

Tästä päästäänkin kolmanteen kirjan herättelemä ajatukseen, eli ihmisen evoluutioon. Hevosia, lampaita, koiria, viljaa, kukkia, ylipäätään lähes kaikkia käyttämiämme kasveja ja eläimiä olemme tietoisesti jalostaneet jo kauan, joidenkin lajien kohdalla vuosituhansia. Silti ihmisen itseensä kohdistama(ton) luonnonvalinta, raadollisemmin sanottuna jalostus, on edelleen tulenarka puheenaihe. Aihetta kartetaan siitäkin huolimatta, että luonnonvalinnan ja evoluution periaatteet ovat nykyään päivänselviä ja osa arkipäivää sekä lääketieteessä että maataloudessa. Ihmisen kyvyttömyys päästää irti lähihistorian jättämistä mielikuvista tai itsekkyyden luomasta satumaailmasta on minusta vähintäänkin surullista. Asiasta pitäisi edes voida keskustella rakentavasti, sillä sen välttelyyn ei ole mitään järjellistä syytä.

Uskonnolliseen aatemaailmaan pohjautuvia tunteenpurkauksia kyllä riittää. Ehkä aika ei ole vieläkään kypsä itsekkäästä mystiikasta luopumiselle.

Winston Churchill sanaili aikanaan osuvasti:

Harkinnan puute, haluttomuus toimia kun toiminta olisi yksinkertaista ja tehokasta, kirkkaan ajattelun vähäisyys, neuvojen sekavuus hätätilan koittaessa, kunnes itsesäilytys kumauttaa särähtävää kelloaan - näistä piirteistä syntyy historian loputon toisto.