Illan miete

"Man will never be free until the last king is strangled with the entrails of the last priest."

- Denis Diderot

Epistemologinen nöyryys

"Pohtikaamme kysymystä "Mikä on alkeishiukkanen?" Vastaamme ykskantaan esimerkiksi "neutroni", mutta emme pysty tarjoamaan kunnollista kuvausta siitä, mitä tämä sana tarkoittaa. Voimme käyttää erilaisia kuvauksia ja luonnehtia sitä välillä hiukkasena ja välillä aaltona tai aaltokokonaisuutena. Mutta tiedämme kuitenkin, että mikään näistä kuvauksista ei ole tarkka. Luonnollisesti neutronilla ei ole väriä, hajua tai makua. Sikäli se muistuttaa kreikkalaisen filosofian atomia. Mutta alkeishiukkasilta on riistetty jopa muutkin kvaliteetit - ainakin tietyssä mielessä. Geometrian ja kinematiikan käsitteitä, kuten muotoa ja avaruudellisia liikkeitä, ei voida soveltaa niiden tapauksessa johdonmukaisesti. Jos alkeishiukkasesta halutaan antaa tarkka kuvaus - ja tässä painotetaan sanaa "tarkka" - niin kuvaukseksi voidaan tarjota vain todennäköisyysfunktiota. Mutta sitten huomataankin, ettei kuvauksen kohteen kvaliteetteihin kuulu edes olemassaoloa (sikäli kuin sitä voidaan pitää kvaliteettina). Se on mahdollisesti olemassa tai sillä on taipumus olla olemassa.

...

Tämä seikka [olemisen problematiikka] johdattaa meidät Descartesin järjestelmän varmimman peruslauseen "cogito ergo sum" yleiseen kritiikkiin. Jos sanat "cogito" ja "sum" määritellään tavalliseen tapaan - eli jos ne tarkemmin ja samalla kriittisemmin sanottuna määritellään johtopäätöksen edellyttämällä tavalla - niin itse asiassa tämä lause on tosi matemaattisella varmuudella. Mutta tämä ei kerro meille mitään siitä, miten pitkälle ajattelemisen ja olemisen käsitteet kantavat. Kysymys käsitteiden soveltuvuusalueesta on hyvin yleisellä tasolla aina lopulta empiirinen kysymys.

...

Mitkään käsitteet tai sanat, jotka ovat maailman ja meidän itsemme välisen vuorovaikutuksen muovaamia, eivät ole merkitystensä puolesta täsmällisesti määriteltyjä. Emme toisin sanoen voi tietää täsmälleen, miten pitkälle ne auttavat meitä ymmärtämään maailmaa. Usein niiden tiedetään soveltuvan laajasti joko sisäiseen tai ulkoiseen kokemukseen, mutta niiden soveltuvuuden rajoja ei voida tietää täsmälleen käytännössä koskaan. Tämä pätee jopa sellaisiin yksinkertaisiin ja hyvin yleisiin käsitteisiin kuten "olemassaolo", "aika" ja "avaruus".

...

Yhdestä asiasta kaikki kööpenhaminalaisen tulkinnan vastustajat ovat kuitenkin samaa mieltä. Heidän mielestään olisi toivottavaa palata takaisin klassisen fysiikan todellisuuskäsitykseen, tai yleisempää filosofista ilmaisua käyttääksemme, materialistiseen ontologiaan. Heistä olisi mukavampaa palata ajatukseen objektiivisesta reaalimaailmasta, jonka pienimmät osat ovat samassa mielessä objektiivisesti olemassa kun kivet ja puutkin, riippumatta siitä tarkastelemmeko niitä vai emme.

Atomi-ilmiöiden luonteesta johtuen tämä on kuitenkin mahdotonta tai ei ainakaan jäännöksettä mahdollista, kuten jo tämän kirjan aikaisemmissa luvuissa olemme saaneet havaita. Meidän tehtävämme ei voi olla erilaisten toivomusten muotoileminen siitä, millaisia atomi-ilmiöiden tulisi olla.

...

Emme voi ummistaa silmiämme siltä tosiseikalta, että valtaosalla ihmisistä voi tuskin olla minkäänlaista hyvin perusteltua näkemystä tiettyjen tärkeiden yleisten ajatusten tai oppien oikeellisuudesta. Tälle valtaosalle sana "uskomus" ei varmasti tarkoita "jonkin totuuden ymmärtämistä", vaan ainoastaan "jonkin väitteen hyväksymistä elämän perustaksi". On helppo ymmärtää, että jälkimmäinen uskomustyyppi on paljon lujempi ja ehdottomampi kuin edellinen; että se voi selvitä vaikka ristiriidasta välittömän kokemuksen kanssa, eikä lisääntyvä tieteellinen tieto siksi horjuta sitä. Viimeisten parin vuosikymmenen historia on monien esimerkkien kautta osoittanut, että toisinaan tätä jälkimmäistä tyyppiä edustavista uskomuksista voidaan pitää kiinni jopa niin pitkälle, että ne näyttävät täysin järjettömiltä ja päättyvät lopulta vasta uskojan itsensä kuolemaan. Tiede ja historia voivat opettaa, että tämän tyyppiset uskomukset voivat koitua kannattajilleen kohtalokkaiksi.

...

Johtopäätöksenä kaikesta siitä, mitä edellä on sanottu modernista luonnontieteestä, voidaan varmaankin esittää, että moderni fysiikka on vain yksi, joskin hyvin tunnusomainen osa sitä yleisempää historiallista prosessia, joka tavoittelee nykyisen maailmamme yhdentymistä ja laajentamista. Tämä prosessi olisi omiaan lieventämään niitä kulttuurillisia ja poliittisia jännitteitä, jotka muodostavat aikamme huomattavan uhkatekijän. Siihen liittyy kuitenkin päinvastaiseen suuntaan toimiva rinnakkaisprosessi. Se tosiasia, että suuret ihmisjoukot tulevat tietoiseksi tästä yhdentymisen prosessista, johtaa olemassa olevissa yhteisöissä kaikkien sellaisten voimatekijöiden kiihottumiseen, jotka pyrkivät turvaamaan omille perinnearvoilleen mahdollisimman huomattavan aseman lopullisessa yhdentyneessä tilassa. Niin muodoin jännitykset kasvavat ja nämä kaksi keskenään kilpailevaa prosessia ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että kaikki se, mikä vahventaa yhdentymisprosessia - esimerkiksi uudet tekniset edistysaskeleet - vahvistaa samalla myös taistelua vaikutusvallasta lopputilassa ja lisää siten ylimenokauden epävakaisuutta."

- Heisenberg: Fysiikka ja filosofia

Pari faktaa

Newsweekin kesällä tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on maailman paras maa. Taloustutkimuksen keväällä tekemän tutkimuksen mukaan Tampere on Suomen paras kaupunki.

En tietenkään halua paukutella henkseleitä, kunhan lyön faktat tiskiin.

Ymmärrys ja Jumala

Uskovat esittävät usein argumentin "En ymmärrä kuinka muutenkaan maailmankaikkeus olisi syntynyt kuin jonkin luomana".

Tässä on heti ensimmäisenä sudenkuoppana kieli ja käsitteet, jolla olemme tottuneet luovimaan arkisten tapahtumien keskellä. Esim. kun asetetaan premissiksi se, että kaikkeus on joskus "syntynyt", ja lähdetään pohtimaan kaikkeuden syntymistä ihan tuosta vaan, niinkuin mitä tahansa muutakin syntymistä, tulee ajattelija pakottaneeksi itsensä vastaamaan sen arkilogiikan mukaan, jonka liitämme asioiden "syntymiseen".

Tällaisia sudenkuoppia voi oppia välttämään tutustumalla niihin tapoihin, joilla intuitiomme yksinkertaisesti lakkaa toimimasta siirryttäessä arkimaailmasta suhteellisuusteoreettisiin tai kvanttifysikaalisiin ilmiöihin (eli juuri niihin ilmiöihin, joiden kautta kaikkeuden olemusta pitäisi lähteä pohtimaan).

Tärkein osa tuota uskovan argumenttia ovat kuitenkin alkusanat "En ymmärrä...". Uskova ei vain pysty jättämään asiaa siihen. Miten ihmeessä ymmärtämättömyys on minkäänlainen osoitus jumaluuden olemassaolosta, puhumattakaan tietynlaisen jumaluuden olemassaolosta?

Neurofilosofia & kvanttifilosofia

Edellisessä jutussa tulin maininneeksi aivotutkimuksen ja kvanttifysiikan eräinä tutkimuksen aloina, jotka tuovat uudenlaista valoa suuriin filosofisiin kysymyksiin. Tässä muutama linkki kansantajuisiin teoksiin.

Aivotutkimuksesta kertova Synaptinen itse keskittyy enemmän aivojen toiminnan yksityiskohtiin, mutta esittää myös filosofisia pohdintoja.

Enemmän pidin Neurofilosofiasta, jossa keskityttiin biologisten yksityiskohtien sijasta aivotutkimuksen herättämiin suuriin kysymyksiin, kuten nimikin kertoo. Kysymyksiä lähestytään asiallisesti, eli varovaisen tieteellisesti ilman mitään kiihkoiluja tai hätiköityjä johtopäätöksiä.

Eräs kiinnostava dokkari aivotutkimuksesta
löytyy youtubesta.

Kvanttifysiikan historiaa, nykypäivää ja sen herättämiä filosofisia kysymyksiä käsitellään kansantajuisesti kirjassa Kvanttilainen todellisuus. Siinä on hieman toistoa, mutta muuten kirja on hyvin kirjoitettu.

Uskontokeskustelusta poimittua

"Well, I'm neither brave enough nor smart enough to function in a universe without the god construct. I don't want to think that I'm here all on my own, and I don't want to have to think that I have to make it up all on my own. I rather like the company of believers."

- Pastori Peter Gomes

Olen tässä katsellut muutaman uskontokeskustelun, ja jotenkin tuo kommentti erottui joukosta ja lämmitti mieltä. Kerrankin puheenvuoro, joka vastasi kysymykseen eikä sisältänyt olkiukkoja, henkilökohtaisuuksia, natsiviitteitä tai muuta päätöntä.

(En pitänyt Gomesin kommentista ainoastaan siksi, että siinä uskova väheksyy älyään. Tosin se osa varmasti oli vain hänen vaatimattomuuttaan.)

Myös tämä George Coynen haastattelu on antoisa, sillä hän on (entisenä tiedemiehenä) ajatellut uskoaan perusteellisesti ja osaa myös kertoa sen selkeästi. Hän esittää myös osuvaa kritiikkiä koskien kreationisteja ja omaa katolista kirkkoaan, jossa hän toimii pappina.

Lajityypillinen toiminta nyky-yhteiskunnassa

Muutama vuosi sitten aloin aktiivisesti etsiä parannusta kokemaani fyysiseen ja psyykkiseen väsymykseen. Vuosien varrella on tullut kokeiltua mm. seuraavia:

fysioterapia
astangajooga
kiropraktia
osteopatia
homeopatia
hermoratahieronta
triggerpiste-urheiluhieronta
intialainen päähieronta
koordinatorinen aivojumppa
shiatsu
reiki
alexander-tekniikka
ääniharjoittelu
hahmoterapia
zen-meditaatio

Näistä on tarttunut mukaan astangajooga, Alexander-tekniikka, zen-meditaatio ja ääniharjoittelu.

Ääneen tutustuin työväenopiston kurssilla äänenkäytön perusteista, jonka kokonaisvaltaiset vaikutukset yllättivät minut täysin. Odotin saavani lähinnä tekniikkavinkkejä puhetilanteisiin, mutta perusteellinen äänen aktivointi vaikutti yllättäen koko kehoon. Keskikehon tietoisuus ja hapenottokyky paranivat. Ei ihme, että uskonnollisiin menoihin liittyy monesti mantroja tai laulua. Ja ennen kaikkea naisten alituiseen lörpöttelyyn tuli vihdoin jotain etäistä järkeä.

Parhaita metenelmiä näyttäisi yhdistävän se, että niissä on kyse yksinkertaisesti ihmiselle lajityypillisen toimimis- ja olemistavan (uudelleen)löytämisestä. Seuraavat yksinkertaiset niksit tuntuvat toimivan ainakin minun kohdallani loistavasti, vaikka ne eivät aina olekaan ihan helposti sovellettavissa:

Älä istu pitkiä aikoja. Jos on pakko istua, niin älä ainakaan käytä selkä- tai käsinojaa. Ne ovat lähes poikkeuksetta epäergonomisia. Monia istualtaan tehtäviä asioita voi tehdä myös seisten tai makuulla. (Vuosi sitten nostin makuuhuoneen kirjoituspöytäni ylös niin, että voin käyttää läppäriä seisaaltaan. Järjestely on tuntunut oikein mukavalta.)

Älä käytä kenkiä. Jos on pakko käyttää, niin älä ainakaan käytä tukevia tai paksupohjaisia kenkiä. Ihmisen jalat ovat kävelyä varten, ja etenkin jalkaterien luonnolliseen käyttöön ja jalkapohjan maakontaktiin liittyy herkkiä mekanismeja, joiden heikentymisellä voi olla yllättäviä seurauksia ryhdin ja koko kehon käytön suhteen.

Anna otsalohkollesi lepohetkiä. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että vaarana on keskittymisen kierre, jossa tietoisen keskittymisen kohde vaihtuu jatkuvana sarjana vailla taukoja. Pidä päivittäin pidempiä tuokioita, jolloin et keskity mihinkään, et myöskään viihteeseen etkä hiljentymiseen. Annat vain aistiesi toimia. Tämä palauttaa kehon ja mielen "normaalitilaan".


Tämän "lajityypillistymisen" ohella on tietysti syytä muistaa, että myös kehitys on kaikilla eliöillä lajityypillistä toimintaa, kunhan se tapahtuu riittävän leppoisaa tahtia. Tätä tahtia ei tietenkään mitata vuosissa, vaan sukupolvissa.