"Pohtikaamme kysymystä "Mikä on alkeishiukkanen?" Vastaamme ykskantaan esimerkiksi "neutroni", mutta emme pysty tarjoamaan kunnollista kuvausta siitä, mitä tämä sana tarkoittaa. Voimme käyttää erilaisia kuvauksia ja luonnehtia sitä välillä hiukkasena ja välillä aaltona tai aaltokokonaisuutena. Mutta tiedämme kuitenkin, että mikään näistä kuvauksista ei ole tarkka. Luonnollisesti neutronilla ei ole väriä, hajua tai makua. Sikäli se muistuttaa kreikkalaisen filosofian atomia. Mutta alkeishiukkasilta on riistetty jopa muutkin kvaliteetit - ainakin tietyssä mielessä. Geometrian ja kinematiikan käsitteitä, kuten muotoa ja avaruudellisia liikkeitä, ei voida soveltaa niiden tapauksessa johdonmukaisesti. Jos alkeishiukkasesta halutaan antaa tarkka kuvaus - ja tässä painotetaan sanaa "tarkka" - niin kuvaukseksi voidaan tarjota vain todennäköisyysfunktiota. Mutta sitten huomataankin, ettei kuvauksen kohteen kvaliteetteihin kuulu edes olemassaoloa (sikäli kuin sitä voidaan pitää kvaliteettina). Se on mahdollisesti olemassa tai sillä on taipumus olla olemassa.
...
Tämä seikka [olemisen problematiikka] johdattaa meidät Descartesin järjestelmän varmimman peruslauseen "cogito ergo sum" yleiseen kritiikkiin. Jos sanat "cogito" ja "sum" määritellään tavalliseen tapaan - eli jos ne tarkemmin ja samalla kriittisemmin sanottuna määritellään johtopäätöksen edellyttämällä tavalla - niin itse asiassa tämä lause on tosi matemaattisella varmuudella. Mutta tämä ei kerro meille mitään siitä, miten pitkälle ajattelemisen ja olemisen käsitteet kantavat. Kysymys käsitteiden soveltuvuusalueesta on hyvin yleisellä tasolla aina lopulta empiirinen kysymys.
...
Mitkään käsitteet tai sanat, jotka ovat maailman ja meidän itsemme välisen vuorovaikutuksen muovaamia, eivät ole merkitystensä puolesta täsmällisesti määriteltyjä. Emme toisin sanoen voi tietää täsmälleen, miten pitkälle ne auttavat meitä ymmärtämään maailmaa. Usein niiden tiedetään soveltuvan laajasti joko sisäiseen tai ulkoiseen kokemukseen, mutta niiden soveltuvuuden rajoja ei voida tietää täsmälleen käytännössä koskaan. Tämä pätee jopa sellaisiin yksinkertaisiin ja hyvin yleisiin käsitteisiin kuten "olemassaolo", "aika" ja "avaruus".
...
Yhdestä asiasta kaikki kööpenhaminalaisen tulkinnan vastustajat ovat kuitenkin samaa mieltä. Heidän mielestään olisi toivottavaa palata takaisin klassisen fysiikan todellisuuskäsitykseen, tai yleisempää filosofista ilmaisua käyttääksemme, materialistiseen ontologiaan. Heistä olisi mukavampaa palata ajatukseen objektiivisesta reaalimaailmasta, jonka pienimmät osat ovat samassa mielessä objektiivisesti olemassa kun kivet ja puutkin, riippumatta siitä tarkastelemmeko niitä vai emme.
Atomi-ilmiöiden luonteesta johtuen tämä on kuitenkin mahdotonta tai ei ainakaan jäännöksettä mahdollista, kuten jo tämän kirjan aikaisemmissa luvuissa olemme saaneet havaita. Meidän tehtävämme ei voi olla erilaisten toivomusten muotoileminen siitä, millaisia atomi-ilmiöiden tulisi olla.
...
Emme voi ummistaa silmiämme siltä tosiseikalta, että valtaosalla ihmisistä voi tuskin olla minkäänlaista hyvin perusteltua näkemystä tiettyjen tärkeiden yleisten ajatusten tai oppien oikeellisuudesta. Tälle valtaosalle sana "uskomus" ei varmasti tarkoita "jonkin totuuden ymmärtämistä", vaan ainoastaan "jonkin väitteen hyväksymistä elämän perustaksi". On helppo ymmärtää, että jälkimmäinen uskomustyyppi on paljon lujempi ja ehdottomampi kuin edellinen; että se voi selvitä vaikka ristiriidasta välittömän kokemuksen kanssa, eikä lisääntyvä tieteellinen tieto siksi horjuta sitä. Viimeisten parin vuosikymmenen historia on monien esimerkkien kautta osoittanut, että toisinaan tätä jälkimmäistä tyyppiä edustavista uskomuksista voidaan pitää kiinni jopa niin pitkälle, että ne näyttävät täysin järjettömiltä ja päättyvät lopulta vasta uskojan itsensä kuolemaan. Tiede ja historia voivat opettaa, että tämän tyyppiset uskomukset voivat koitua kannattajilleen kohtalokkaiksi.
...
Johtopäätöksenä kaikesta siitä, mitä edellä on sanottu modernista luonnontieteestä, voidaan varmaankin esittää, että moderni fysiikka on vain yksi, joskin hyvin tunnusomainen osa sitä yleisempää historiallista prosessia, joka tavoittelee nykyisen maailmamme yhdentymistä ja laajentamista. Tämä prosessi olisi omiaan lieventämään niitä kulttuurillisia ja poliittisia jännitteitä, jotka muodostavat aikamme huomattavan uhkatekijän. Siihen liittyy kuitenkin päinvastaiseen suuntaan toimiva rinnakkaisprosessi. Se tosiasia, että suuret ihmisjoukot tulevat tietoiseksi tästä yhdentymisen prosessista, johtaa olemassa olevissa yhteisöissä kaikkien sellaisten voimatekijöiden kiihottumiseen, jotka pyrkivät turvaamaan omille perinnearvoilleen mahdollisimman huomattavan aseman lopullisessa yhdentyneessä tilassa. Niin muodoin jännitykset kasvavat ja nämä kaksi keskenään kilpailevaa prosessia ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että kaikki se, mikä vahventaa yhdentymisprosessia - esimerkiksi uudet tekniset edistysaskeleet - vahvistaa samalla myös taistelua vaikutusvallasta lopputilassa ja lisää siten ylimenokauden epävakaisuutta."
- Heisenberg: Fysiikka ja filosofia
torstai 9. syyskuuta 2010
Epistemologinen nöyryys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Miksi tässä on tunniste "ateismi"?
Koska Heisenberg kritisoi uskomuksia, mikä liittyy oleellisesti ateistiseen ajatteluun.
Ateismi on uskomus, jonka kritisointi ei millään muotoa liity ateistiseen ajatteluun.
Itse asiassa siitä, että ateismi on uskomus, jota ateistinen ajattelu ei kritisoi, seuraa väistämättä se, että se ei ole epistemologisesti nöyrää.
Muiden kritisointi siitä, mihin itse syyllistyy, on ylpeyden, ei nöyryyden, tunnusmerkki.
Tuplis, sanojen pyörittely edestakaisin ei ole argumentti, vaan sumutusta.
Ateismi ei tarkoita "syyllistymistä" yhtään mihinkään, eikä minkään kritiikitöntä hyväksymistä, vaan se on sitä, että kieltäydytään vetämään hatusta selityksiä, joilla ei ole mitään operationaalista roolia.
Ateismi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos selitämme: "puut huojuvat, koska metsän henki on suuttunut", meillä pitää olla keino palauttaa nämä käsitteet jonkin sellaisen empiirisen kysymyksen piiriin, jossa voimme jotenkin todeta "hengen" ja "suuttumuksen".
On tietysti totta, että tällainen vaatimus itsessään ei sisällä itsensä kritiikkiä, koska se on jonkinlainen metauskomus, mutta ateismi ei estä tietenkään kritisoimasta tällaista näkemystä. Me voimme, ja meidän kuuluukin kritisoida sitä, mutta jotta voimme kritisoida sitä, meillä pitäisi olla jokin vertailukohta ja vertailukriteeri.
Heisenbergin kirja vaikutti aikanaan minunkin ajatteluuni syvällisesti, vaikka myönnän, etten edes muista siitä juuri mitään (luin sen joskus viitisentoista vuotta sitten, mutta se on yhä minulla hyllyssä).
Tietämykseni kvanttifysiikan tulkinnoista ei riitä kovin syvälliseen perusteluun, enkä ole valinnut kantaani. Kiinnostavasti kuitenkin kaikki osapuolet haukkuvat toisia pitäytymisessä perinteisissä ajattelumalleissa.
Esimerkiksi onimaailmatulkinnan kannattajien mukaan Kööpenhaminan tulkinta on yritys kiistää kvanttifysiikan löydökset, eli muiden todellisuuksien olemassaolo ainakin jossakin mielessä. Jotakuinkin kaikkien kvanttitulkintojen edustajat näyttäisivät siis katsovat kvanttifysiikan vaativan perinteisistä ajattelumalleista poikkeamista, mutta kaikki väittävät itse olevansa niitä suuria uudistajia. Osa tästä saattaa olla pelkkää retoriikkaa, mutta noviisin on vaikea sanoa mikä osa.
Tuplis:
Teisti päätyy pitämään yhtä Jumalan kuvausta (profeettaa, ilmestystä, ihmetekoja) totena ja samalla hän myös tulee pitäneeksi muita kuvauksia sepitteenä, vaikka niihin liittyvä historiallinen aineisto olisi laadullisesti täysin vastaavaa.
Tästähän on ollut meillä puhetta aiemminkin. Teisti ei tee valintaa arvioimalla historiallisen aineiston luotettavuutta yhtenäisin standardein, vaan valinnan hoitaa kasvatus, kasvuympäristö tai MuTu, kuten sinä ja moni muu ajatteleva uskova on myöntänyt.
Jos teisti soveltaisi myös oman uskonsa historialliseen aineistoon niitä samoja rationaalisia standardeja, joiden perusteella hän pitää kaikkia muita profeettoja, ilmestyksiä ja ihmetekoja sepitteenä, voisi tulos olla hänelle epämiellyttävä.
Toinen seikka, mikä ilmentää teistin epistemologista röyhkeyttä, on Jumalan (luojan, päämäärän tms.) olemassaolon "perusteleminen" arkilogiikalla ja arkisilla käsitteillä - kuten syy, alku, loppu, teko ja tekijä - joiden soveltuvuusaluetta olisi syytä epäillä kun tarkastellaan kaikkeutta.
Olen sekä samaa, että eri mieltä Juhon kanssa. Olen samaa mieltä siinä, mitä tulee perusteluihin teististen uskomusjärjestelmien kohdalla. On todellakin niin, että loogiset, historialliset jne. evidenssiin ja päättelyyn perustuvat perustelut ovat pääsääntöisesti virheellisiä, eivätkä toimi perusteluina.
Olen kuitenkin eri mieltä siinä, etteikö teismi voisi tästä huolimatta olla konsistentti oppijärjestelmä.
Pointtina on se, että jos pidetään huoli, että teismi on vain eräänlainen arvojärjestelmän tueksi pystytetty "tarina" (en ota tällä ilmaisulla kantaa siihen, onko se 'totta' vai ei) jossa subjektiivinen, arvojen "takuumies" (deus) esittää perusteluja arvojärjestelmän tueksi, ja ihmisten lohduksi jne., niin ei ole mitään syytä, miksi sen pitäisi olla ristiriidassa nöyrän epistemologian kanssa.
Tämä on oma tulkintani, jos kohta ei tarkalleen alkuperäisen kanssa yhtenevä, Gouldin NOMA-periaatteesta.
NOMA ja epistemologinen epistemologinen nöyryys kyllä sulkevat pois tiettyjä partikulaarisia uskonnollisia näkemyksiä, kuten nuoren maan kreationismin, useimmat älykkään suunnittelun paradigmat, ja käytännöllisesti katsoen kaikki sellaiset selitykset, joissa esiintyy jokin ristiriita modernin fysiikan mittaustulosten, paleontologien löydösten, astrofysiikan jne. kanssa. Eli monet kristilliset herätysliikkeet rikkovat tätä periaatetta, mutta esimerkiksi katolisen kirkon piirissä on paljon ihmisiä, joiden maailmankuva on täysin soveltuva NOMA:n kanssa, eikä nykyinen "virallinen" oppi esimerkiksi riko sitä.
Humen giljotiini on ehdoton, jos sen hyväksyy, eikä ateisti voi sitä käyttää vain yhdellä tavalla, vaan kun se leikkaa maailman kahtia, niin nämä kaksi maailmaa todella ovat erilliset.
Huomautan vielä, että edellinen ei ollut teismin apologetia, en siitä huolimatta hyväksy teismiä, mutta perusteluni sille ovat eri; perusteluni olen antanut toisaalla, ja ne liittyvät yhtäältä vastuunottamiseen ja toisaalta occamin partaveitseen; sitä mitä ei ole välttämätöntä postuloida, ei tule postuloida.
Juho:
Teisti päätyy pitämään yhtä Jumalan kuvausta (profeettaa, ilmestystä, ihmetekoja) totena ja samalla hän myös tulee pitäneeksi muita kuvauksia sepitteenä, vaikka niihin liittyvä historiallinen aineisto olisi laadullisesti täysin vastaavaa.
Eiväthän ne ole. Väite kertoo joko selvästä tietämättömyydestä historiallisen aineiston tieteellistä luotettavuusarviointia kohtaan tai vaihtoehtoisesti tietämättömyydestä kristillisen kuvauksen ja/tai muiden kuvausten eroista.
Tästähän on ollut meillä puhetta aiemminkin.
On, joo. Harmittaa sikäli, etten tuolloin ollut ottanut selvää historiallisen luotettavuuden arvioinnin kriteereistä, vaan käytin vain omaa päätäni. Luultavasti eivät olleet sinullekaan, sillä et viitannut niihin missään vaiheessa, ellei sinulla sitten ollut joku erityinen syy jättää ne huomiotta.
Jos teisti soveltaisi myös oman uskonsa historialliseen aineistoon niitä samoja rationaalisia standardeja, joiden perusteella hän pitää kaikkia muita profeettoja, ilmestyksiä ja ihmetekoja sepitteenä, voisi tulos olla hänelle epämiellyttävä.
Kristityn kohdalla ei, muiden teistien kohdalla uskoakseni kyllä. Tosin kristitty ei pidä välttämättä kaikkea muuta sepitteenä.
Toinen seikka, mikä ilmentää teistin epistemologista röyhkeyttä, on Jumalan (luojan, päämäärän tms.) olemassaolon "perusteleminen" arkilogiikalla ja arkisilla käsitteillä - kuten syy, alku, loppu, teko ja tekijä - joiden soveltuvuusaluetta olisi syytä epäillä kun tarkastellaan kaikkeutta.
Mitään syytä luonnollisesti et tarjoa, kysyt vain uskonhyppyä. Mitä tulee siihen ”epistemologiseen röyhkeyteen”, johon siis syyllistyvät kaikki muutkin, ei tässä keskustelussa ole ollut kuin yksi taho, joka kuvitteli olevansa sille immuuni.
TM:
Pointtina on se, että jos pidetään huoli, että teismi on vain eräänlainen arvojärjestelmän tueksi pystytetty "tarina" (en ota tällä ilmaisulla kantaa siihen, onko se 'totta' vai ei) jossa subjektiivinen, arvojen "takuumies" (deus) esittää perusteluja arvojärjestelmän tueksi, ja ihmisten lohduksi jne., niin ei ole mitään syytä, miksi sen pitäisi olla ristiriidassa nöyrän epistemologian kanssa.
Tavallaan ymmärrän kantasi, mutten hoksaa kuinka uskonnon totuusarvo (uskovan silmissä) voitaisiin jättää tarkastelun ulkopuolelle. Uskonnolle on vaikea kuvitella merkittävää välinearvoa jos uskova ei pidä sitä totena, vaan vain "kätevänä tarinana".
Jos lähdetään siitä oletuksesta, että uskonnon on oltava uskovalle totta, on hän nähdäkseni väistämättä pakotettu jonkinlaiseen epistemologiseen röyhkeyteen. Hänen on siis jotenkin oikeutettava kykynsä tietää totuus maailmasta. Usein kuultuja tapoja ovat naiivi arkilogiikka, MuTu ja henkilökohtainen ilmestys, jotka ovat kaikki mielestäni epistemologisesti röyhkeitä.
Mitä NOMAan tulee, niin vaikka uskontoon onnistuttaisiinkin liittämään NOMA-ominaisuus (mitä tuskin tapahtuu ainakaan abrahamilaisissa uskonnoissa), eli saataisiin uskonto kivuttomasti astumaan yhä kauemmas taka-alalle sitä mukaa kun maailmasta opitaan lisää, jää aina jäljelle tuo epärehellisyys totuuden tavoittelun keinoissa.
Tuplis:
Väite kertoo joko selvästä tietämättömyydestä historiallisen aineiston tieteellistä luotettavuusarviointia kohtaan
Olen kieltämättä perehtynyt asiaan vain yleissivistävällä tasolla, mutta missään ei ole tullut vielä vastaan väitettä kristillisen todistusaineiston poikkeuksellisuudesta suhteessa muihin ilmestyksiin ja ihmeisiin mitä ihmiset ovat aikojen saatossa "raportoineet". Edes noissa teistit vastaan ateistit -paneelikeskusteluissa en ole uskovien asiantuntijoiden puolelta sellaisia kuullut. Olen toki kiinnostunut kuulemaan jos sinulla on tarjota uutta tietoa.
Luulisin kuitenkin, että kaiken maailman tiedemiesjesuiittapapit ja teologian proffat, joita noissa paneeleissa on näkynyt, olisivat vedonneet tuollaiseen todistusaineistoon jos sellaista olisi jossakin olemassa.
Mitään syytä luonnollisesti et tarjoa, kysyt vain uskonhyppyä.
Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, syitä arkilogiikan universaalin soveltuvuuden kyseenalaistamiseen löytyy esimerkiksi suhteellisuusteoriasta, kvanttifysiikasta ja aivotutkimuksesta. Heisenbergkin esitti tuossa yhden syyn kyseenalaistaa arkinen olemisen käsite, kun siirrytään tarpeeksi pieneen mittakaavaan.
En tietenkään ole immuuni epistemologiselle "röyhkeydelle", sillä arkielämä jossain määrin edellyttää sitä. Esimerkiksi meidän kaikkien tietoa Zeuksen olemattomuudesta voi tottakai kutsua jonkinlaiseksi röyhkeydeksi.
Blogger reistailee edelleen, ja tällä kertaa Tiedemiehen vastaus katosi. Se löytyi kuitenkin sähköpostistani, josta kopioin sen alle. (On tietysti vähän huonojen tapojen mukaista liittää muiden vastauksia omiin viesteihin, mutta tämä lienee kätevin ratkaisu. Tiedemies voi halutessaan lähettää sen uudestaan, jolloin poistan tämän.)
---
Tavallaan ymmärrän kantasi, mutten hoksaa kuinka uskonnon totuusarvo (uskovan silmissä) voitaisiin jättää tarkastelun ulkopuolelle. Uskonnolle on vaikea kuvitella merkittävää välinearvoa jos uskova ei pidä sitä totena, vaan vain "kätevänä tarinana".
Juuri tämän vaikeuden vuoksi uskova ei yleensä ajattele näin. Tässä on myös sellainen aspekti, että kuten moni apologeetikko, ja uskontomyönteinen ateistikin, kuvittelet, että uskonnolla on tässä suhteessa etupäässä välinearvo. Kyseinen tarina ei ole "totta" sanan siinä merkityksessä kuin me ymmärrämme, vaan se on "arvokas" sanan sellaisessa merkityksessä, että se on osa yksilön arvomaailmaa.
Ei siis niin, että tarinaa käytetään välineenä, vaan tarina itse on se arvomaailman runko. So. se on enemmänkin itseisarvo kuin välinearvo. Se on arvojen lähde, ja koska Humen giljotiini on ehdoton, se ei perustu tosiasioihin, sillä ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
Uskovat eivät usein hyväksy humen giljotiinia, koska eivät ymmärrä tätä, koska he haluavat että heidän arvojensa lähde on paitsi arvokas, myös "totta", ikäänkuin arvolauseilla olisi totuusarvo. Niillä ei kuitenkaan sitä ole, joten tämä huoli on tarpeeton.
Tällaisessa katsontakannassa "Jumala" ei ole osa sitä maailmaa, jossa tieteelliset havainnot tehdään, jossa etsimme tietoa ja jonka rakennetta ja ominaisuuksia selvitämme. Kysymys tällaisen "jumalan" olemassaolosta on merkityksetön. Tällainen teismi on tietysti hyvin lähellä deismiä, sillä erotuksella että teisti voi hyvin uskoa, että tietoa tästä jumalan arvomaailmasta on olemassa ja että se tieto on esimerkiksi kirjoissa ja kansissa.
Toisaalta olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä, että en pidä tätä a) kovin yleisenä ja todennäköisenä teistien ajattelutapana enkä b) pidä tätä kaikesta huolimatta mielekkäänä ajattelutapana. Kuitenkin monelle uskovalle, jolla on tieteellinen maailmankuva, se on ollut uskon "pelastus" siitä huolimatta, että faktuaalinen aineisto ei näyttäisi mitenkään tukevan uskon sisältöä.
Huomautan, että mielestäni tällaisessa ajattelutavassa ei ole mitään röyhkeyttä.
Ateismi on uskomus, jonka mukaan tällainen jaottelu on tarpeeton tai vailla mieltä. Itse en pidä sitä vailla mieltä olevana, mutta tarpeettomana, joten en koe mielekkääksi vastustaa sitä. Sensijaan sellainen näkemys, jossa ateismin mielekkyys kiistetään jollakin deduktiivisella tai empiirisellä argumentilla, on mielestäni tähän mennessä aina osoittautunut vääräksi.
Minä kyllä ilman muuta luopuisin ateismistani, jos minulle esitettäisiin jotakin riittävän painavaa evidenssiä. En kuitenkaan usko, että näin voi koskaan käydä, ja itseasiassa suurin osa Abrahamin uskonnoista on oppisisältönsä puolesta samaa mieltä. Sekä koraani että raamattu sisältävät jonkin variantin "suomut silmillä"-ilmiöstä, eli siitä, kuinka jotkut vain ovat kykenemättömiä uskomaan; Koraanin mukaan Allah on itseasiassa säätänyt näin rangaistukseksi jostakin isien synneistä tms., en muista enää, mitä Raamattu sanoo.
TM:
Ateismi on uskomus, jonka mukaan tällainen jaottelu on tarpeeton tai vailla mieltä. Itse en pidä sitä vailla mieltä olevana, mutta tarpeettomana, joten en koe mielekkääksi vastustaa sitä.
En minäkään pidä uskomista vailla mieltä olevana sikäli, että ihmisellä on synnynnäinen halu löytää säännönmukaisuuksia, ja tämä halu tekee helposti sokeaksi sille, mitä todella voidaan maailmasta tietää. Ymmärrän, että ihmisen on vaikea tunnistaa ja tunnustaa oman ymmärryksensä rajoja ja moni haluaa siksi vain uskoa elämälleen suuremman tarkoituksen.
Yksi syy tähän on varmasti se, että (esim. jonkun muinaisen aavikkokansan kirjoituksiin) uskominen on edelleen yleisesti hyväksyttyä, ja tällaisten uskomusten julkinen kritisointi puolestaan paheksuttua. Ihmisten uskonnollista toiveajattelua tulisi ruokkia. Ymmärrän tämän takana olevat historialliset ja vallankäytölliset syyt, mutta olen Heisenbergin kanssa täysin samaa mieltä näiden uskomusten haitallisuudesta ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ne edustavat yksinkertaisesti vanhentunutta maailmankuvaa ja aiheuttavat konflikteja.
En siis osaa suhtautua asiaan yhtä neutraalisti kuin sinä. Minusta on kerrassaan moraalitonta ottaa moraalipohjaksi vanhojen sivistymättömien kansojen kirjoituksia sen sijaan, että punnittaisiin yksinkertaisesti millaisia seurauksia moraalisäännöillä on yhteiskunnallisesti. Tämä on varmasti ollut monissa uskonnollisissa moraalikoodeissakin se todellinen kriteeri, jolla sikäläiset barbaarit ovat sääntönsä valinneet.
Lähetä kommentti