Ruotsin kirkko porskuttaa

75 prosenttia Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko Jeesukseen. 15 prosenttia kertoo olevansa ateisteja. Arvio perustuu viime vuonna tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 10 000 kirkon jäsentä.

Tulos pistää hymyilyttämään. Samalla alkoi vähän mietytyttää miltä nuo luvut näyttävät Suomen ev.lut. kirkon kohdalla.

---
Lähde: Ice News

Päivän miete

Miten mätä ja teennäinen on se, joka sanoo: "Olen päättänyt olla sinua kohtaan suora." Mitä sinä oikein teet, hyvä ihminen? Ei tällaista kuulu ilmoittaa etukäteen, se käy ilmi muutenkin; sen täytyy olla kirjoitettuna kasvoille, sen täytyy kaikua heti paikalla äänessä, näkyä heti paikalla silmissä, niinkuin rakastettu heti paikalla lukee kaiken rakastajiensa katseesta. Suorapuheisen ja hyvän tulee lyhyesti sanottuna olla samanlainen kuin pukinhajuinen mies, niin että ohitse kulkeva huomaa sen heti lähestyessään, halusi tai ei. Suorapuheisuuden teeskentely on partaveitsi. Ei ole mitään häpeällisempää kuin suden ystävyys; karta sitä yli kaiken. Suorapuheisella ja hyväntahtoisella on kaikki tämä silmissään, eikä se jää huomaamatta.
- Marcus Aurelius

Yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamistesti

Törmäsinpä juuri (Jaskan mainion blogin kautta) Scott Adamsin heittämään ajatukseen tyhmyysverosta. Ajatuksena on mitata yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamista ja antaa hieman keppiä niille, jotka eivät viitsi itseään sivistää.

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio ja jopa käytännössä toteuttamiskelpoinen, mutta kuten Jaskakin analysoi, käänteinen vero eli fiksuusvero taitaisi olla se, joka nykyään menisi todennäköisemmin läpi. Tyhmyysveroa ei siis nähtäisi hyvän asian kannustimena, vaan nurinkurisesti heikompiosaisten sortamisena.

("Pällitestin" lisäporkkanaksi voitaisiin äänioikeus asettaa riippuvaiseksi testin tuloksesta. Testin perusteella olisi helppo evätä äänioikeus niiltä, joilla ei ole minkäänlaista hajua yhteiskunnan perusasioista. Lisäksi äänestysikärajaa voitaisiin mielestäni nostaa ainakin 24:ään.)

Helmeilevä pala Marxia

"Uskonnollinen ahdistus on samalla sekä ilmaus todellisesta ahdingosta että protesti todellista ahdinkoa vastaan. Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömän tilanteen henki. Se on kansan oopiumia.

Kansan onni vaatii hävittämään uskonnon kansan kuviteltuna onnena. Vaatimus luopua kansan oloja koskevista harhakuvitelmista tarkoittaa vaatimusta luopua sellaisesta tilasta, joka tarvitsee harhakuvitelmia. Siksi uskonnon kritiikki on alkio kritiikkiin murheen laaksosta, jota uskonto sädekehänä ympäröi. Kritiikki on poiminut kuvitellut kukat kahleista, ei siksi, että ihminen kantaisi kahleita ilman mitään kuvitelmia, vaan siksi, että hän karistaisi kahleet ja poimisi elävän kukan."

Päivän miete

"Kali-yugasta, joka kestää 432 000 vuotta, on nyt kulunut 5 000 vuotta. Tätä aikakautta edelsivät Dvapara-yuga (800 000 vuotta) ja Treta-yuga (1 200 000 vuotta). Manu* puhui siis noin 2 005 000 vuotta sitten Bhagavad-Gitan** oppilaalleen ja pojalleen Maharaja Iksvakulle, tämän maa-planeetan kuninkaalle. Nykyisen Manun aikakauden kestoksi on arvioitu noin 305 300 000 vuotta, joista on nyt kulunut 120 400 000. Kun tiedetään, että Herra*** puhui Gitan oppilaalleen auringonjumala Vivasvanille ennen Manun syntymää, voidaan arvioida karkeasti, että Gita puhuttiin ainakin 120 400 000 vuotta sitten. Ihmiskunnassa Gita on ollut noin kaksi miljoonaa vuotta. Herra puhui sen uudelleen Arjunalle viitisentuhatta vuotta sitten. Tämä on karkea arvio Bhagavad-Gitan historiasta Gitan itsensä ja sen puhujan, Herra Sri Krishnan, lausunnon mukaan. Gita puhuttiin auringonjumala Vivasvanille, sillä hänkin oli ksatriya, ja kaikkien auringonjumalasta polveutuvien ksatriyoiden eli surya-vamsa -ksatriyoiden isä. Koska Bhagavad-Gita on Jumalan Ylimmän Persoonallisuuden puhumana Veedojen veroinen, sen sisältämä tieto on transsendentaalista (apauruseya), yli-inhimillistä. Koska Veedojen ohjeet hyväksytään sellaisinaan, ilman ihmisen tulkintaa, myös Gita on hyväksyttävä ilman maailmallisia tulkintoja. Maailmalliset kiistelijät esittäkööt vain omia teorioitaan Gitasta, mutta silloin ei ole kyseessä Bhagavad-Gita kuten se on."

- Hänen Jumalainen Armonsa A.C. Bhaktivedanta Swami, Krishna-liikkeen perustaja

---

*Manu on veda-kirjallisuuden mukaan ihmiskunnan isä.

**Bhagavad-gita on uushindulaisen Krishna-liikkeen tärkein pyhä teksti. Se on osa muinaista intialaista eeposta Mahabharataa.

***Herralla tarkoitetaan tässä Krishnaa, eli Jumalan Ylintä Persoonallisuutta, alkusyytä, ylintä jumalaa, tai kuten Swami asian muotoili: "kaikkien aistien ja lehmien ilon lähdettä".

PS. Juutalaisten on aivan turha elvistellä tekstiensä vanhuudella. Muutama tuhat vuotta on näissä ympyröissä kuin pieru Saharassa.

Bioperspektiiviä

Viime vuonna kirjoitettu Life Ascending tarjoaa moniin suuriin kysymyksiin varsin kutkuttavia vastauksia.

Miten elämä syntyi?
Miten elämä kehittyi RNA-tasolta eteenpäin?
Miten kehittyivät seksuaalinen lisääntyminen, liike ja silmä?
Mitä on tietoisuus?
Miksi kuoleminen on tärkeää?

Evoluution suuret ja pienet palat loksahtelevat nykytiedon valossa niin hienosti paikalleen, että ihan itkettää. Ja pienen itkun jälkeen katsoo taas maailmaakin hieman eri silmin.

Homot, ruotsi ja joulu

On tullut hieman taukoa bloggaamiseen, vaikka jutun aiheita onkin pyörinyt mielessä tämän tästä.

TV:ssä käydyn pakkoruotsikeskustelun jälkeen teki mieli sanoa aiheesta muutama sana, mutta kaikkihan (myös suomenruotsalaiset) tietävät mistä ruotsin kielen pakollisuudessa on kyse: turhasta muinaisjäänteestä. Mitään todellista syytä ruotsin pakolliselle opetukselle en ole tähän mennessä kuullut, ellei sellaiseksi lasketa kiilusilmäisten suomenruotsalaisten perinteiden kunnioittamista. (En hoksaa miten ruotsinkielisten palveluiden taso siitä laskisi, jos ruotsia opetettaisiinkin vain motivoituneille. Saattaisipa tuosta yleinen asennekin hieman kohentua kyseistä vähemmistöä kohtaan.) Liekö heillä sitten edelleen niin paljon poliittista ja taloudellista valtaa, että kumartelua on jatkettava.

Huomattavasti hedelmällisempää keskustelua herätti homoliittoja koskenut ohjelma, joka toi esiin samalla kertaa monta tärkeää asiaa:
- avioliittoinstituution suhteen seksuaaliseen suuntautumiseen,
- valtionkirkon sekä
- yleisemmällä tasolla koko uskonnollisen elämänkatsomuksen.

Mutta mitäpä noista jaarittelemaan. Oikeat vastaukset ovat:
- hetero,
- ei,
- ei.

Jouluun liittyy paljon mukavia asioita, mutta kaikki nämä jouluvalot ja joululaulut vetävät mielen sen verran matalaksi, että lopetan tällä kertaa kirjoitukseni Ericin hieman lapselliseen joulusanomaan.

Elämän tarkoitus

Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä asioihin.

We are here because an odd group of fishes had a peculiar fin anatomy that could transform into legs for terrestrial creatures; because the earth never froze entirely during an ice age; because a small and tenuous species, arising in Africa a quarter of a million years ago, has managed, so far, to survive by hook and by crook. We may yearn for a "higher" answer - but none exists. This explanation, though superficially troubling, if not terrifying, is ultimately liberating and exhilarating.
- Stephen Jay Gould

Given billions of years of evolution, sophisticated living structures have developed, including creatures conscious of their universe, able to manipulate it in massive ways. There is no doubt that life will have developed in many places in our universe. Our own significance, our ultimate potential and our ensemble of possible destinies will be understood by finding and studying the other intelligent creatures of space. Thus a prime task is to seek out other intelligent civilizations and to share knowledge with them.
- Frank Drake

To look for a purpose in Life outside Life itself amounts to killing Life. Reason is given by Life, not vice versa. Life is prior to meaning. ... Human life is joyful interrogation. Any answer is blasphemy.
- Raimon Panikkar

I find the question "Why are we here?" typically human. I'd suggest "Are we here?" would be the more logical choice.
- Leonard Nimoy

If you cannot find the truth right where you are, where else do you expect to find it?
- Dogen

Sananen nihilismistä

Nihilismi on näkemys, jonka mukaan maailmalla ja elämällä ei ole perimmäistä tarkoitusta eikä päämäärää. Usein, etenkin arkikielessä, nihilismiin liitetään lisäksi mielenmaisema, jossa pohjattomuus ja tarkoituksettomuus ovat etualalla ja niitä tuodaan aktiivisesti esiin. Tällöin nihilismiin liitetään esim. pessimismi, hällä väliä -asenne, masentuneisuus ja/tai kapinahenkisyys. Oman osansa nihilismin negatiiviseen leimaan antoi 1800-luvun Venäjällä nihilismiksi kutsuttu poliittinen aate, joka pyrki romuttamaan silloisen yhteiskuntajärjestyksen.

En ole pessimisti enkä anarkisti, ja siksi olen pohtinut moneen kertaan pitäisikö minun kutsua itseäni julkisesti - ainakaan arkisemmassa kontekstissa, kuten blogini otsikossa - nihilistiksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pitäväni nihilismiin liitetyistä lukuisista negatiivisista konnotaatioista sikäli, että ne korostavat välittömästi, jo mielikuvatasolla, nihilismin aiheuttamia vastareaktioita: pakenemista, masentumista ja kapinaa. Nämä asiat omalta osaltaan antavat merkitystä nihilismille osoittamalla miksi se on nykyisen eurooppalaisen filosofian suurin haaste.

Pidän sanaan liitetystä negatiivisuudesta myös sikäli, että se korostaa aatteen yksinkertaista koruttomuutta. Kyse on todellakin nihil-ismistä. N-i-h-i-l. Ei mitään. Arvoton, päämäärätön, tyhjä. Kaikilla ihmisillä on näistä käsitteistä välittömiä ja vahvoja kokemuksia, joita nihilismin negatiiviset konnotaatiot yrittävät kaivaa takaisin päivänvaloon. Pidän siitä, että todellisuutta tällä tavalla hierotaan vasten ihmisten kasvoja. Sitä harrastetaan liian vähän.

Nihilistinen näkemykseni on lyhyesti sanottuna se, että vasta tyhjyys muodostaa luontevan pohjan, jota vasten havaitsemamme ja asettamamme käsitteet saavat todellisen arvonsa.

Käytin sanaa "todellinen", koska tyhjyys resonoi niin vastaansanomattomasti inhimillisen elämänkokemuksen kanssa. Kautta historian ihminen on paininut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden kanssa, ja tyhjyys nostaa päätään etenkin nyt uskontojen menettäessä uskottavuuttaan ja tieteen tukiessa relativismia yhä useammalla alalla. Siksi, mikäli tyhjyys voidaan hyväksyä ei-negatiivisella tavalla kaiken pohjaksi, muodostaa se todellisemman pohjan kuin mikään muu kuviteltu tai kuvittelematta jätetty. Helppoa se ei tietenkään ole, varsinkaan kahlatessamme pronssikautisen antropomorfisen maailmankuvan jälkimainingeissa.

Nihilistin arvot ja totuudet ovat tietysti aina, tiukasti tulkittuna, relativistisia, mutteivät kuitenkaan samassa mielessä relativistisia kuin "perusrelativistilla", joka lopettaa ontologisen tarkastelunsa relativismin tasolle, eikä tunnusta pohjalla olevaa tyhjyyttä. (Ehkä tällaista relativistia voitaisiin nimittää ontologiseksi agnostikoksi tai antifoundationalistiksi. Jotkut lukevat relativistin automaattisesti nihilistiksi, ja tässä on mielestäni totuuden siemen. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisten agnostikkojen kohdalla, joista moni on käytännössä ateisti, vaikkei tykkääkään nimetä itseään sellaiseksi.) Nihilistin relativismia taas rajoittaa kaiken takana näkyvän tyhjyyden tarjoama ääretön kontrasti. Pohjattoman tyhjyyden taustaa vasten asiat eivät olekaan enää mielivaltaisen suhteellisia (joskaan eivät myöskään absoluuttisia).

Illan miete

"Man will never be free until the last king is strangled with the entrails of the last priest."

- Denis Diderot

Epistemologinen nöyryys

"Pohtikaamme kysymystä "Mikä on alkeishiukkanen?" Vastaamme ykskantaan esimerkiksi "neutroni", mutta emme pysty tarjoamaan kunnollista kuvausta siitä, mitä tämä sana tarkoittaa. Voimme käyttää erilaisia kuvauksia ja luonnehtia sitä välillä hiukkasena ja välillä aaltona tai aaltokokonaisuutena. Mutta tiedämme kuitenkin, että mikään näistä kuvauksista ei ole tarkka. Luonnollisesti neutronilla ei ole väriä, hajua tai makua. Sikäli se muistuttaa kreikkalaisen filosofian atomia. Mutta alkeishiukkasilta on riistetty jopa muutkin kvaliteetit - ainakin tietyssä mielessä. Geometrian ja kinematiikan käsitteitä, kuten muotoa ja avaruudellisia liikkeitä, ei voida soveltaa niiden tapauksessa johdonmukaisesti. Jos alkeishiukkasesta halutaan antaa tarkka kuvaus - ja tässä painotetaan sanaa "tarkka" - niin kuvaukseksi voidaan tarjota vain todennäköisyysfunktiota. Mutta sitten huomataankin, ettei kuvauksen kohteen kvaliteetteihin kuulu edes olemassaoloa (sikäli kuin sitä voidaan pitää kvaliteettina). Se on mahdollisesti olemassa tai sillä on taipumus olla olemassa.

...

Tämä seikka [olemisen problematiikka] johdattaa meidät Descartesin järjestelmän varmimman peruslauseen "cogito ergo sum" yleiseen kritiikkiin. Jos sanat "cogito" ja "sum" määritellään tavalliseen tapaan - eli jos ne tarkemmin ja samalla kriittisemmin sanottuna määritellään johtopäätöksen edellyttämällä tavalla - niin itse asiassa tämä lause on tosi matemaattisella varmuudella. Mutta tämä ei kerro meille mitään siitä, miten pitkälle ajattelemisen ja olemisen käsitteet kantavat. Kysymys käsitteiden soveltuvuusalueesta on hyvin yleisellä tasolla aina lopulta empiirinen kysymys.

...

Mitkään käsitteet tai sanat, jotka ovat maailman ja meidän itsemme välisen vuorovaikutuksen muovaamia, eivät ole merkitystensä puolesta täsmällisesti määriteltyjä. Emme toisin sanoen voi tietää täsmälleen, miten pitkälle ne auttavat meitä ymmärtämään maailmaa. Usein niiden tiedetään soveltuvan laajasti joko sisäiseen tai ulkoiseen kokemukseen, mutta niiden soveltuvuuden rajoja ei voida tietää täsmälleen käytännössä koskaan. Tämä pätee jopa sellaisiin yksinkertaisiin ja hyvin yleisiin käsitteisiin kuten "olemassaolo", "aika" ja "avaruus".

...

Yhdestä asiasta kaikki kööpenhaminalaisen tulkinnan vastustajat ovat kuitenkin samaa mieltä. Heidän mielestään olisi toivottavaa palata takaisin klassisen fysiikan todellisuuskäsitykseen, tai yleisempää filosofista ilmaisua käyttääksemme, materialistiseen ontologiaan. Heistä olisi mukavampaa palata ajatukseen objektiivisesta reaalimaailmasta, jonka pienimmät osat ovat samassa mielessä objektiivisesti olemassa kun kivet ja puutkin, riippumatta siitä tarkastelemmeko niitä vai emme.

Atomi-ilmiöiden luonteesta johtuen tämä on kuitenkin mahdotonta tai ei ainakaan jäännöksettä mahdollista, kuten jo tämän kirjan aikaisemmissa luvuissa olemme saaneet havaita. Meidän tehtävämme ei voi olla erilaisten toivomusten muotoileminen siitä, millaisia atomi-ilmiöiden tulisi olla.

...

Emme voi ummistaa silmiämme siltä tosiseikalta, että valtaosalla ihmisistä voi tuskin olla minkäänlaista hyvin perusteltua näkemystä tiettyjen tärkeiden yleisten ajatusten tai oppien oikeellisuudesta. Tälle valtaosalle sana "uskomus" ei varmasti tarkoita "jonkin totuuden ymmärtämistä", vaan ainoastaan "jonkin väitteen hyväksymistä elämän perustaksi". On helppo ymmärtää, että jälkimmäinen uskomustyyppi on paljon lujempi ja ehdottomampi kuin edellinen; että se voi selvitä vaikka ristiriidasta välittömän kokemuksen kanssa, eikä lisääntyvä tieteellinen tieto siksi horjuta sitä. Viimeisten parin vuosikymmenen historia on monien esimerkkien kautta osoittanut, että toisinaan tätä jälkimmäistä tyyppiä edustavista uskomuksista voidaan pitää kiinni jopa niin pitkälle, että ne näyttävät täysin järjettömiltä ja päättyvät lopulta vasta uskojan itsensä kuolemaan. Tiede ja historia voivat opettaa, että tämän tyyppiset uskomukset voivat koitua kannattajilleen kohtalokkaiksi.

...

Johtopäätöksenä kaikesta siitä, mitä edellä on sanottu modernista luonnontieteestä, voidaan varmaankin esittää, että moderni fysiikka on vain yksi, joskin hyvin tunnusomainen osa sitä yleisempää historiallista prosessia, joka tavoittelee nykyisen maailmamme yhdentymistä ja laajentamista. Tämä prosessi olisi omiaan lieventämään niitä kulttuurillisia ja poliittisia jännitteitä, jotka muodostavat aikamme huomattavan uhkatekijän. Siihen liittyy kuitenkin päinvastaiseen suuntaan toimiva rinnakkaisprosessi. Se tosiasia, että suuret ihmisjoukot tulevat tietoiseksi tästä yhdentymisen prosessista, johtaa olemassa olevissa yhteisöissä kaikkien sellaisten voimatekijöiden kiihottumiseen, jotka pyrkivät turvaamaan omille perinnearvoilleen mahdollisimman huomattavan aseman lopullisessa yhdentyneessä tilassa. Niin muodoin jännitykset kasvavat ja nämä kaksi keskenään kilpailevaa prosessia ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että kaikki se, mikä vahventaa yhdentymisprosessia - esimerkiksi uudet tekniset edistysaskeleet - vahvistaa samalla myös taistelua vaikutusvallasta lopputilassa ja lisää siten ylimenokauden epävakaisuutta."

- Heisenberg: Fysiikka ja filosofia

Pari faktaa

Newsweekin kesällä tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on maailman paras maa. Taloustutkimuksen keväällä tekemän tutkimuksen mukaan Tampere on Suomen paras kaupunki.

En tietenkään halua paukutella henkseleitä, kunhan lyön faktat tiskiin.

Ymmärrys ja Jumala

Uskovat esittävät usein argumentin "En ymmärrä kuinka muutenkaan maailmankaikkeus olisi syntynyt kuin jonkin luomana".

Tässä on heti ensimmäisenä sudenkuoppana kieli ja käsitteet, jolla olemme tottuneet luovimaan arkisten tapahtumien keskellä. Esim. kun asetetaan premissiksi se, että kaikkeus on joskus "syntynyt", ja lähdetään pohtimaan kaikkeuden syntymistä ihan tuosta vaan, niinkuin mitä tahansa muutakin syntymistä, tulee ajattelija pakottaneeksi itsensä vastaamaan sen arkilogiikan mukaan, jonka liitämme asioiden "syntymiseen".

Tällaisia sudenkuoppia voi oppia välttämään tutustumalla niihin tapoihin, joilla intuitiomme yksinkertaisesti lakkaa toimimasta siirryttäessä arkimaailmasta suhteellisuusteoreettisiin tai kvanttifysikaalisiin ilmiöihin (eli juuri niihin ilmiöihin, joiden kautta kaikkeuden olemusta pitäisi lähteä pohtimaan).

Tärkein osa tuota uskovan argumenttia ovat kuitenkin alkusanat "En ymmärrä...". Uskova ei vain pysty jättämään asiaa siihen. Miten ihmeessä ymmärtämättömyys on minkäänlainen osoitus jumaluuden olemassaolosta, puhumattakaan tietynlaisen jumaluuden olemassaolosta?

Neurofilosofia & kvanttifilosofia

Edellisessä jutussa tulin maininneeksi aivotutkimuksen ja kvanttifysiikan eräinä tutkimuksen aloina, jotka tuovat uudenlaista valoa suuriin filosofisiin kysymyksiin. Tässä muutama linkki kansantajuisiin teoksiin.

Aivotutkimuksesta kertova Synaptinen itse keskittyy enemmän aivojen toiminnan yksityiskohtiin, mutta esittää myös filosofisia pohdintoja.

Enemmän pidin Neurofilosofiasta, jossa keskityttiin biologisten yksityiskohtien sijasta aivotutkimuksen herättämiin suuriin kysymyksiin, kuten nimikin kertoo. Kysymyksiä lähestytään asiallisesti, eli varovaisen tieteellisesti ilman mitään kiihkoiluja tai hätiköityjä johtopäätöksiä.

Eräs kiinnostava dokkari aivotutkimuksesta
löytyy youtubesta.

Kvanttifysiikan historiaa, nykypäivää ja sen herättämiä filosofisia kysymyksiä käsitellään kansantajuisesti kirjassa Kvanttilainen todellisuus. Siinä on hieman toistoa, mutta muuten kirja on hyvin kirjoitettu.

Uskontokeskustelusta poimittua

"Well, I'm neither brave enough nor smart enough to function in a universe without the god construct. I don't want to think that I'm here all on my own, and I don't want to have to think that I have to make it up all on my own. I rather like the company of believers."

- Pastori Peter Gomes

Olen tässä katsellut muutaman uskontokeskustelun, ja jotenkin tuo kommentti erottui joukosta ja lämmitti mieltä. Kerrankin puheenvuoro, joka vastasi kysymykseen eikä sisältänyt olkiukkoja, henkilökohtaisuuksia, natsiviitteitä tai muuta päätöntä.

(En pitänyt Gomesin kommentista ainoastaan siksi, että siinä uskova väheksyy älyään. Tosin se osa varmasti oli vain hänen vaatimattomuuttaan.)

Myös tämä George Coynen haastattelu on antoisa, sillä hän on (entisenä tiedemiehenä) ajatellut uskoaan perusteellisesti ja osaa myös kertoa sen selkeästi. Hän esittää myös osuvaa kritiikkiä koskien kreationisteja ja omaa katolista kirkkoaan, jossa hän toimii pappina.

Lajityypillinen toiminta nyky-yhteiskunnassa

Muutama vuosi sitten aloin aktiivisesti etsiä parannusta kokemaani fyysiseen ja psyykkiseen väsymykseen. Vuosien varrella on tullut kokeiltua mm. seuraavia:

fysioterapia
astangajooga
kiropraktia
osteopatia
homeopatia
hermoratahieronta
triggerpiste-urheiluhieronta
intialainen päähieronta
koordinatorinen aivojumppa
shiatsu
reiki
alexander-tekniikka
ääniharjoittelu
hahmoterapia
zen-meditaatio

Näistä on tarttunut mukaan astangajooga, Alexander-tekniikka, zen-meditaatio ja ääniharjoittelu.

Ääneen tutustuin työväenopiston kurssilla äänenkäytön perusteista, jonka kokonaisvaltaiset vaikutukset yllättivät minut täysin. Odotin saavani lähinnä tekniikkavinkkejä puhetilanteisiin, mutta perusteellinen äänen aktivointi vaikutti yllättäen koko kehoon. Keskikehon tietoisuus ja hapenottokyky paranivat. Ei ihme, että uskonnollisiin menoihin liittyy monesti mantroja tai laulua. Ja ennen kaikkea naisten alituiseen lörpöttelyyn tuli vihdoin jotain etäistä järkeä.

Parhaita metenelmiä näyttäisi yhdistävän se, että niissä on kyse yksinkertaisesti ihmiselle lajityypillisen toimimis- ja olemistavan (uudelleen)löytämisestä. Seuraavat yksinkertaiset niksit tuntuvat toimivan ainakin minun kohdallani loistavasti, vaikka ne eivät aina olekaan ihan helposti sovellettavissa:

Älä istu pitkiä aikoja. Jos on pakko istua, niin älä ainakaan käytä selkä- tai käsinojaa. Ne ovat lähes poikkeuksetta epäergonomisia. Monia istualtaan tehtäviä asioita voi tehdä myös seisten tai makuulla. (Vuosi sitten nostin makuuhuoneen kirjoituspöytäni ylös niin, että voin käyttää läppäriä seisaaltaan. Järjestely on tuntunut oikein mukavalta.)

Älä käytä kenkiä. Jos on pakko käyttää, niin älä ainakaan käytä tukevia tai paksupohjaisia kenkiä. Ihmisen jalat ovat kävelyä varten, ja etenkin jalkaterien luonnolliseen käyttöön ja jalkapohjan maakontaktiin liittyy herkkiä mekanismeja, joiden heikentymisellä voi olla yllättäviä seurauksia ryhdin ja koko kehon käytön suhteen.

Anna otsalohkollesi lepohetkiä. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että vaarana on keskittymisen kierre, jossa tietoisen keskittymisen kohde vaihtuu jatkuvana sarjana vailla taukoja. Pidä päivittäin pidempiä tuokioita, jolloin et keskity mihinkään, et myöskään viihteeseen etkä hiljentymiseen. Annat vain aistiesi toimia. Tämä palauttaa kehon ja mielen "normaalitilaan".


Tämän "lajityypillistymisen" ohella on tietysti syytä muistaa, että myös kehitys on kaikilla eliöillä lajityypillistä toimintaa, kunhan se tapahtuu riittävän leppoisaa tahtia. Tätä tahtia ei tietenkään mitata vuosissa, vaan sukupolvissa.

Illan miete

"Metafyysinen tarve ei ole uskontojen juuri, kuten Schopenhauer väittää, vaan pelkkä niiden jälkivesa. Uskonnollisten ajatusten vallitessa on totuttu "toisen (takaisen, alaisen, yläisen) maailman" mielikuvaan, ja kun uskonnollinen harha hälvenee, tunnetaan epämieluista tyhjyyttä ja puutetta -- ja sitten kasvaa tästä tunteesta jälleen "toinen maailma", mutta nyt vain metafyysinen eikä enää uskonnollinen. Mutta se, mikä alkuaikoina ylimalkaan johti "toisen maailman" otaksumiseen, ei ollut viettiä ja tarvetta, vaan tiettyjä luonnontapahtumia tulkittaessa sattunut erehdys, älyllinen pula."

- Nietzsche

Näin puhui Buddha, osa 2

Jatkoa edellisestä.

Buddha antoi maallikoille seuraavat viisi hyvän elämän ohjesääntöä. Niiden noudattaminen ei kuitenkaan vielä riitä valaistuksen saavuttamiseen, ja Buddhan ajatuksena oli ehkä vain kansan syvien rivien ohjaaminen oikeaan suuntaan.

1. Älä tapa elollisia olentoja.
2. Älä varasta.
3. Älä antaudu kiellettyyn sukupuoliyhteyteen.
4. Älä valehtele.
5. Älä nauti päihteitä.

Ohjeet 2-5 ovat epäilemättä hyväksi yhteiskunnalle, mutta ensimmäinen menee mielestäni jo vähän liioitteluksi. Kyllä nyt eläimiä on hyvä välillä pistää lihoiksi, ettei mene pelkäksi ruohojen syömiseksi. Toisaalta lihan syönti nykyisessä länsimaisessa mittakaavassa on tottakai tarpeetonta. Lisäksi ohjeen noudattamista hankaloittaa se, että tarkan rajan vetäminen kasvin ja elollisen olennon välille on vaikeaa.

Jos Buddhan viittä ohjetta verrataan kristittyjen kymmeneen käskyyn, voidaan huomata, että pitkälti samoilla linjoilla ollaan. Kymmenestä käskystä puuttuu päihdekielto, jonka tilalla ovat nämä neljä:

K1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
K2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
K3. Pyhitä lepopäivä.
K4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Kaksi ensimmäistä käskyä särähtävät korvaan keskellä tätä buddhalaista itsetutkiskeluilmapiiriä, jossa olen viime aikoina oleillut. Nuo käskyt tuntuvat jotenkin itsekkäiltä ja riidanhakuisilta. Tai ehkä kiukkuinen olisi parempi adjektiivi. Kolmas ja neljäs käsky ovat mielestäni mainioita. Kolmas on sikäli ansiokas, että se varaa aikaa pysähtymiselle ja itsetutkiskelulle, joskaan itsetutkiskelu ei ole kristinuskon vahvimpia osa-alueita. Neljännen käskyn ansiot ovat ilmeiset. Jos Buddha ja Mooses olisivat tavanneet, olisi heidän yhteistyönään voinut syntyä ihan toimiva kokoelma elämänohjeita.

Mutta takaisin aiheeseen. Varsinaiseksi buddhalaiseksi voidaan kutsua ihmistä, joka pyrkii valaistumaan Buddhan oppien mukaan, mikä tarkoittaa, että on noudatettava tiukempia sääntöjä kuin ylla mainitut viisi. Tällöin kolmas sääntö on muutettava muotoon, joka paremmin tyydyttää idealismiin taipuvaista ihmistyyppiä:

3b. Älä ole sukupuoliyhteydessä.

Näiden viiden ohjeen (1,2,3b,4,5) lisäksi hänen on noudatettava seuraavia sääntöjä:

6. Älä syö sopimattomalla ajalla.
7. Vältä tanssia, laulua ja sopimattomia esityksiä sekä kaunistuskeinojen, voiteiden ja hajusteiden käyttöä.
8. Älä käytä korkeita ja leveitä makuusijoja.

Tämä tiukennettu ohjeisto onkin jo riittävän haasteellinen, jotta sen noudattaja voisi tuntea konkreettisesti taistelevansa itsensä kanssa jonkin suuren päämäärän saavuttamiseksi. Mitään suurta ei voi saavuttaa ilman suuria ponnistuksia.

No, kaikki buddhalaiset eivät tietenkään ota näitä ohjeita ihan kirjaimellisesti. Buddhan ilmoituksen mukaan hänen oppinsa on nimenomaan tieteellinen totuus, ja siksi hän kehoittaa ihmisiä hieman ristiriitaisesti olemaan uskomatta pyhiin teksteihin vain siksi, että ne ovat pyhiä, ja korostaa järjellisen pohdinnan merkitystä. (Kyseessä on tietysti sanan "tieteellinen" väärinkäyttö, sillä kyseiset totuudet ovat luonteeltaan selvästi uskonnollisia. Kuitenkin mm. Olcottin kirjassa väitetään, ettei Buddhismi ole uskonto, mikä perustellaan lähinnä luettelemalla eroavaisuuksia abrahamilaisiin uskontoihin.)

Yksi kiinnostava esimerkki buddhalaisuudesta on Dalai Lama. Vaikka hän ei edustakaan Theravada-buddhalaisuutta, aistin Olcottin kirjassa paikoin samaa henkeä kuin Dalain puheissa. Mieltäni on lämmittänyt erityisesti eräs Dalain kommentti hänen keskustellessaan Carl Saganin kanssa tieteestä. Carlin kysyessä miten Dalai reagoisi, jos tiede osoittaisi ettei jälleensyntymää ole, vastasi Dalai saman tien, että silloin Tiibetin buddhalaiset lopettaisivat jälleensyntymän opettamisen. Luulen, että vastaavaa kommenttia tuskin tullaan kuulemaan minkään abrahamilaisen uskonnon päämieheltä koskien Jumalan olemassaoloa.

Järkevä toiminta

Jukka lainasi jutussaan Olavi Koistista ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on kirja-arvio viime vuodelta koskien erästä taloustieteen tutkielmaa.

Marglin kuitenkin vastaa tähän, että taloustieteet ovat muotoutuneet "todistelemaan sitä, että markkinat ovat hyödyllisiä ihmisille, sen sijaan että tavoitteena olisi selvittää, kuinka markkinat todellisuudessa toimivat".

Ne hyväksyvät kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka voisi myös kyseenalaistaa.

Kuten sen, että vapailla markkinoilla ihmiset kykenevät tekemään aina itselleen järkeviä päätöksiä. Onko tämä jotenkin todistettu? Entä jos ihmiset ovatkin eksyksissä ja käyttäytyvät itsetuhoisesti markkinaolosuhteissa?

Siinäpä olikin hyviä kysymyksiä, joita olen itsekin pohdiskellut yön hiljaisina tunteina. Onko todellakin jollakin tavalla ilmeistä, että ihmiset kykenevät tekemään itselleen järkeviä päätöksiä vapailla markkinoilla? Pohdintojen jälkimainingeissa syntyy monia tärkeitä lisäkysymyksiä.

Mitä tarkoittaa "ihmiselle itselleen järkevä päätös"?

Kysymys haiskahtaa sellaiselta, jota ei ole soveliasta pohtia vain yleisellä tasolla. Vaikka siihen voitaisiinkin muotoilla uskottavan tuntuinen vastaus, niin olisi vähintäänkin reilua pohtia sitä myös hieman toisessa muodossa:

Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?

Olavin alkuperäinen kysymys on vaikea myös siksi, että yksilön ja yhteisön edut ovat joskus ristiriidassa. Se, mikä on yhteisölle järkevää, ei ole yksilölle järkevää, mikäli kyseisen toiminnan hyödyt eivät millään tavalla saavuta kyseistä yksilöä hänen elinaikanaan. Tällainen ristiriita tietysti syntyy tietysti vain, mikäli pidättäydytään pirstaleisessa ihmiskuvassa (esim. hedonismi tai kristinusko). Vapaa markkinatalous sopii hyvin yhteen tällaisen ihmiskuvan kanssa.

Edelleen kysymystä voidaan laajentaa koskemaan yhteisöjen yhteisöä, koko ihmiskuntaa, ja vaikkapa elämää ylipäänsä. Mikä on ihmiskunnan kannalta järkevää toimintaa? Mikä on elämän kannalta järkevää toimintaa?

Vaikka yhteistä vastausta onkin vaikea, ellei mahdoton löytää, niin erikseen esitettynä kysymyksiin on helppo vastata. Järkevää on se, mikä auttaa ihmiskuntaa (tai elämää, yhteisöä, yksilöä) pärjäämään ympäristössään. Pärjäämisen määrittely tuskin on ongelmallista, joten jääköön toistaiseksi tekemättä.

Matematiikka ja todellisuus

Joskus (jopa tieteentekijöiden seurassa) törmää ajatukseen matematiikan "puhtaudesta" ja siitä, että se edustaa jonkinlaista universaalia totuutta. Ajatus on kuitenkin aikansa elänyt, ja sen kannattajat ovat kokeneet kovia viimeisten sadan vuoden aikana.

Pohjimmiltaan matematiikka on kokeiluun ja käytännön havaintoihin perustuva tiede siinä missä muutkin, vaikka sen rakenne onkin selvempi, johtuen tutkittavien havaintojen (aksioomien ja logiikan) yksinkertaisuudesta. Voidaan myös sanoa, että matematiikka tutkii ihmisen ajattelu- ja havainnointiperiaatteita samalla, kun se tutkii ulkoisen maailman lainalaisuuksia. Usein näiden kahden tutkimuskohteen erottelu ei ole mielekästä.

Matematiikan idealistinen hohto himmeni viime vuosisadalla, kun sille pyrittiin luomaan yhtenäinen aksiomaattinen pohja. Lyhyesti sanottuna matematiikan "puhtautta" rajoittavat ihmisen ajattelun ja kielen ominaisuudet, jotka eivät tunnu olevan helposti systematisoitavissa. Toisin sanoen, ihmiselle tuttujen ja intuitiivisesti selkeiden käsitteiden avulla on vaikea määritellä yhtenäistä "päättelyjärjestelmää", jonka puitteissa sen sisältämien väittämien totuusarvoa voitaisiin ongelmattomasti tarkastella.

Arkikielen tasolla on helppo huomata, ettei väittämiä voida jakaa tosiin ja epätosiin. Tähän liittyy monia tunnettuja paradokseja, joista tunnetuin lienee valehtelijan paradoksi:

Minä valehtelen juuri nyt

tai

Tämä lause ei pidä paikkaansa.

Paradoksit sisältävät yleensä jonkinlaisen viittauksen lauseeseen itseensä. Hieman mutkikkaammassa Quinen paradoksissa tämä viittaus ei ole yhtä selkeä, tai ainakin se on erilainen kuin edellä. Quinen paradoksi kuuluu vapaasti suomennettuna näin:

"Tekee lauseesta epätoden, kun sitä edeltää itsensä lainaus" tekee lauseesta epätoden, kun sitä edeltää itsensä lainaus.

Berryn paradoksi liittyy lukujen nimeämiseen sanojen avulla. Voidaan esimerkiksi pyrkiä nimeämään jokin (positiivinen kokonais)luku seuraavasti:

Pienin luku, jota ei voida nimetä alle kymmenellä sanalla.

Kielessä on äärellinen määrä sanoja, joten alle kymmenellä sanalla voidaan nimetä vain äärellinen määrä lukuja. Joitain lukuja jää siis nimeämättä, ja jonkun niistä on oltava pienin. Kyseinen luku on juuri se, jonka yllä oleva lause nimeää, mutta lauseessa on vain yhdeksän sanaa.

Kielen ongelmat siirtyvät logiikan ja aksioomien mukana myös matematiikkaan, ja esimerkiksi yllä mainitut paradoksit ovat koetelleet matematiikan aksiomatisointiyrityksiä.

Ensimmäiset yritykset joukko-opin määrittelemiseksi kaatuivat Russellin paradoksiin. Nykyisetkään joukko-opin aksioomat (ZFC) eivät ole valaistuksen hetkellä saatuja suuria totuuksia, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta kyhätty kokoelma, jonka sisältämät ongelmat ovat siedettävällä tasolla. Ainakin toistaiseksi. Esimerkiksi kontinuumihypoteesia ei voida todistaa eikä kumota nykyisten aksioomien pohjalta.

Myöhemmin Gödel käytti valehtelijan paradoksia osoittaakseen kuuluisan epätäydellisyyslauseensa, jonka mukaan todistuksen formalisointiyritykset johtavat (käytännössä) aina systeemiin, jossa on tosia lauseita, joita ei voida todistaa systeemin sisältä. Tulos harmitti useaa idealistia.

Ongelmiin joudutaan myös, kun joukoille pyritään määrittelemään mitta, joka vastaa geometrista intuitiota pituudesta, pinta-alasta ja tilavuudesta. On nimittäin vaikea määritellä mittaa, jolla voitaisiin fiksusti mitata kaikkia joukkoja. Hyvän mitan määrittely on tärkeää esimerkiksi integraalia määritellessä.

Matematiikka tutkii siis tavallaan ihmisen ajattelua ja kieltä, sillä logiikka ja aksioomat perustuvat niille. Voidaan myös ajatella, että matematiikka tutkii tapaa, jolla ihminen havainnoi ja jäsentää ympäristöään. Esimerkiksi ryhmän määritelmä, ja sitä kautta ryhmäteoria, joka on tärkeä matematiikan osa-alue, on syntynyt esineiden symmetrioita tutkimalla. Myös koko joukko-oppi, eli se, että ihmiselle ylipäätään tulee mieleen ajatus "joukosta", sen sisältämistä "alkioista" ja näiden välisistä lainalaisuuksista, perustuu arkihavaintoihin esineistä ja niiden kokoelmista.

Lopuksi pari kiinnostavaa esimerkkiä siitä, mitä tämän perustan päällä lepää. Esimerkit koskevat aaltoyhtälöä, mikä on kiinnostava tutkimuskohde, sillä fyysikkojen mukaan pohjimmiltaan kaikki on aaltoja.

Kun tutkitaan eri ulotteisissa avaruuksissa millaisen aallon synnyttää pistemäinen hetkellinen häiriö (eli ratkaistaan aaltoyhtälö asettamalla alkuehdoksi pistemäinen yksikköimpulssi), voidaan ratkaisuista huomata, että Huygensin periaate on voimassa vain avaruudessa, jossa on pariton määrä ulottuvuuksia. Lisäksi huomataan, että kolme on pienin ulottuvuuksien määrä, jossa tämä ratkaisu koostuu yhdestä terävästä aaltorintamasta. Tämä ominaisuus on oleellinen informaation leviämisen kannalta. Mikäli pistemäinen hetkellinen häiriö aiheuttaa ympärilleen vähemmän selkeän aaltorintaman, kuten esimerkiksi kaksiulotteisessa tapauksessa (vaikkapa järven pinnalla), sekoittuvat eri lähteistä peräisin olevat aallot, ja aaltojen välittä informaatio on yhtä mössöä.

Eräs vielä kiinnostavampi havainto liittyy vaimenevien palloaaltojen olemassaoloon. Monet havaitut aaltoilmiöt näyttäisivät vaimenevan etäisyyden kasvaessa, riippuen tietysti väliaineesta. Aaltoyhtälöä tutkimalla voidaan huomata, että tällaisia ratkaisuja (vaimenevia häiriöttömiä palloaaltoja) voi olla vain kolmiulotteisessa avaruudessa. Välillä yhdestä äärettömään on siis kolme ainoa ulottuvuuksien määrä, jossa tällaisia ratkaisuja on olemassa. Tulos rohkaisee visioimaan, ettei maailma todellisuudessa ole kolmiulotteinen. Sitä ei vain voi havaita minkään muun ulotteisena.

Tässäkin voi tietysti olla kyseessä kehäpäätelmä, sillä matematiikka rakentuu oletuksille, jotka syntyvät aivoissamme, jotka puolestaan syntyvät kolmiulotteisen havaintomaailman ehdollistamina. Saattaa siis olla, että havaintojemme kolmiulotteisuus "todistaa" salakavalasti itse oman välttämättömyytensä.