Olen tässä lueskellut lempparikirjailijani Nietzschen teosta Human, All Too Human. Se kuuluu hänen varhaistuotantoonsa ja on siksi tyyliltään pehmeämpi, ja myös jotenkin "blogimaisempi". Tässä muutama lyhyt merkintä Nietzschen blogista.
In all institutions that do not feel the sharp wind of public criticism (as, for example, in scholarly organizations and senates), an innocent corruption grows up, like a mushroom.
In certain situations, almost every politician needs an honest man so badly that, like a ravenous wolf, he breaks into a sheeppen: not, however, in order to eat the ram he has stolen, but rather to hide behind its woolly back.
The overthrow of beliefs is not immediately followed by the overthrow of institutions; rather, the new beliefs live for a long time in the now desolate and eerie house of their predecessors, which they themselves preserve, because of housing shortage.
Active men are usually lacking in higher activity - I mean individual activity. They are active as officials, businessmen, scholars, that is, as generic beings, but not as quite particular, single, unique men. In this respect they are lazy.
It is the misfortune of active men that their activity is almost always a bit irrational. For example, one must not inquire of the money-gathering banker what the purpose for his restless activity is: it is irrational. Active people roll like a stone, conforming to the stupidity of mechanics.
One can say against war that it makes the victor stupid and the vanguished malicious. In favor of war, one can say that it barbarizes through both these effects and thus makes man more natural; war is the sleep or wintertime of culture: man emerges from it with more strength, both for the good and for the bad.
The man who lies ill in bed sometimes perceives that it is usually his office, business, or society that has made him ill and caused him to lose all clear-mindedness about himself; he gains this wisdom from the leisure forced upon him by his illness.
4 kommenttia:
Jos egoisti kaatuu yksin metsässä, välittääkö siitä kukaan? Tosiasia kuitenkin on, että metsiimme mätänee vuosittain tuhansia kiloja ehtaa mummoa.
Onko tuo pyssy, joka pullottaa etutaskussasi -- vai oletko vain iloinen nähdessäsi itsesi peilissä?
(Listaan tässä vain kysymyksiä, joita kysyn kohdatessa Reetulta, jos niitseen tulee.)
Nyt kuule Utumies meni yli hilseen. Luulinkin jo hetken ettet ole nimesi veroinen. Kuka on Reetu, miksi hän lukee pyhiä tekstejä peilin edessä ja mitä sinä teet siellä?
Muista jatkossa kirjoittaa kaikki konsonantit paikoilleen.
Puran tässä vain leikkisästi elikkä sananmuunnosten kautta sitä egosomaattisen ektoplasman aiheuttamaa henkisen närästyksen tunnetta, jonka Nietschen tekstien lukeminen aiheuttaa. Refluksi lienee termi.
Mutta toki on lisättävä heti samaan udunvetoon, notta on siinä hiukan perääkin Reetun puheissa.
Tulee mieleen thatologi Ernest Becker, joka on kirjoittanut Reetu-sedän ja Kiergekaardin hengessä taviksesta nimeltä "automatic cultural man". Tämä säälittävä pikkumies on siis "a man confined by culture, a slave to it, who imagines that he has an identity if he pays his insurance premiums, that he has control of his life if he guns his sports car or works his electric toothbrush."
Todellisuus on villimpi kuin moni meistä uskaltaa myöntää. Varmaankin ne metsämummot ymmärsivät tämän hitaasti dehydroituessaan, yön pimeyden laskeutuessa kuusten päälle kuin musta ruumisliina.
Kiitos "selvennyksestä".
Kaikki konsonantit eivät olleet vieläkään paikoillaan, mutta ajatushan on tärkein.
Lähetä kommentti