Menneitä

Sain tuossa luettua loppuun mainion historian yleisteoksen (McNeill & McNeill: Verkottunut ihmiskunta), jolla halusin paikkailla aukkoja yleissivistyksessäni. Alkupuoliskolla, kun yleiskuva varhaisista ajoista alkoi hiljalleen muodostua, huomasin kuinka antoisaa oli hahmottaa suuria linjoja ja hoksata, miten tähän on tultu. Kursivoin tuon siksi, että kirjaa lukiessani historia sai ihan uuden merkityksen.

Ensinnäkin, huomattuani miten väliaikaista kaikki on ollut, katosi historiasta sen raskaus ja "ikuisen olemisen" sävy. Huomasin janoavani historiaa uusien ideoiden ja virikkeiden vuoksi, enkä siksi, että muodostaisin mieleeni jonkin historiallista totuutta edustavan maailman määrittämään sitä, mitä maailman on oltava tulevaisuudessa.

Toisekseen opin arvostamaan nykyhetkeä. Olemisen hetkellisyys on kummitellut melessä jo aiemmin, mutta lukiessa ajatus kirkastui ja vaikutti entistä luonnollisemmalta; olemme kaiken menneen tulos. Kaikki mitä on ollut - lukemattomien alkuihmisten seikkailut ympäri maailmaa, ensimmäiset kaupungit, Kleopatra, Tsingis-kaani ja tuntematon maajussi vuodelta 1391 - kaikki se on ollut maailman muovautumista nykyhetkeksi. Se kaikki on mukana tässä hetkessä. Tästä hetkestä myös muovautuu kaikki tuleva: meissä kaikki mennyt hakee suuntaa mihin muovautua. (Tässä mielessä kaikki on kuolematonta. Ei minään ikuisena maailmana tai sieluna tai elämän kiertokulusta vapautuneena henkenä, vaan kaiken menneen edustajana ja tulevan aloittajana; tulemisena.)

Menipä taas ideologiselle sivuraiteelle, palataan aiheeseen.

Lukiessani huomasin, että nälkä kasvoi syödessä ja vähän väliä pysähdyin etsimään muista lähteistä lisätietoa kiinnostavimmista historian aikalinjoista, kuten Kreikka, Rooma, itäiset ja läntiset valtauskonnot, taudit, Venäjä, Suomi ja maailmansodat + paljon suuren ja pienen mittakaavat faktoja, jotka aiheuttivat ahaa- elämyksiä.

Seuraavassa joitain huomioita.

Päällimmäisin ja mieleen jäänyt asia on tapahtumien aikaskaala:
- Kesti 2,5 milj. vuotta, että puusta laskeutuneesta ihmisapinasta kehittyi pystyihminen, josta sitten kehittyi 1,5 milj. vuodessa homo sapiens.
- Homo sapiensilla kesti 100 000 vuotta levitä maapallolle ja oppia kommunikoimaan jokseenkin nykyisenkaltaisella kielellä.
- Tästä 30 000:n vuoden kuluttua keksittiin kesyttää koira ja alettiin metsästää jousella.
- 5000:n vuoden kuluttua opittiin varastoimaan ruokaa, mikä jätti ihmisille aikaa sosialisoida, rakentaa ja ajatella.
- 5000:n vuoden kuluttua opittiin viljelemään maata ja kasvattamaan kotieläimiä ruoaksi.
- 5000:n vuoden kuluttua ensimmäiset kaupungit syntyivät Mesopotamiassa.
- Seuraavien 5000:n vuoden aikana siirryttiin Sumerin animistipappien johtamista kaupunkiyhteisöistä avaruusmatkailuun. Ja siihen, että sinä istut siinä.

Vuonna 3000 eaa. - kaupunkikulttuurin alkaessa - maailmassa oli 15 miljoonaa ihmistä. Vuonna 0 ihmisiä oli jo 300 miljoonaa, mutta tautien ansiosta määrä pysyi samana seuraavat 1000 vuotta. Vuonna 1800 ihmisiä oli 900 miljoonaa. Seuraavan sadan vuoden aikana määrä melkein tuplaantui 1,6 miljardiin. Seuraavan sadan vuoden aikana määrä nelinkertaistui.

Metsästäjä-keräilijän elinikä oli 40 vuotta, mutta siirryttäessä maanviljelyyn 9000-4000 eaa. elinikä tippui 30 vuoteen ja pysyi alhaalla 1800-luvulle saakka. Syynä tähän oli yksipuolisempi ruokavalio, joka heikensi ihmistä ja altisti taudeille. Lisäksi paikallaan asuminen ja eläinten pitäminen tekivät olot epähygieenisemmiksi kuin metsästäjillä. Yhteyksien parantuessa ja väkimäärän kasvaessa tartuntataudit alkoivat vaivata ihmisiä. Vuosina 150-1300 riehui monta pandemiaa, joista pahin tappoi neljänneksen ihmiskunnasta. Vasta 1800-luvulla olot hieman parantuivat ja ruokavalio monipuolistui. Vuoteen 1900 mennessä keskimääräinen elinikä oli "jo" 35 vuotta. Viimeisen sadan vuoden aikana edistys hygieniassa, tautien ymmärtämisessä ja vähän vaikka missä on tuplannut eliniän.

Vasta viimeiset sata vuotta kaupunkien syntyvyys on ollut isompi kuin kuolleisuus. Ennen sitä maaltamuutto ylläpiti kaupunkien väkimäärää.

Tautien vaarallisuus ja tappavuus ei ole kadonnut mihinkään ja paremmalta vaikuttava nykytilanne saattaa olla hyvin väliaikainen. Taudit ovat kehittyneet vastustuskykyisemmiksi lääkkeille ja ovat muuttaneet myös muotoaan. Esim. sukupuolitaudit, jotka aktivoituvat hitaasti, ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Myös monet taudinkantajahyönteiset ovat tulleet vastustuskykyisemmiksi myrkyille, ja lisäksi on kehittynyt uusia urbaaneja taudinkantajia kuten ilmastointilaitteet, vesijärjestelmät, koneistettu ruoantuotanto ja joukkoliikenne. Seuraava pandemia voi hyvin olla jo ovella. Oikeastaan HIV on jo astumassa kynnyksen yli.

1. maailmansodassa kuoli yhteensä 15 miljoonaa sotilasta ja siviiliä. Heti sodan jälkeen puhjenneissa kahdessa pandemiassa kuoli kolminkertainen määrä.

"Kulttuuriajalla" maailmankuvamme mullistui, etenkin uskonnollisesti. Viimeiset 5000 vuotta (3000 eaa. - 1900 jaa.) ovat ravinnon yksipuolistumisen ja elinympäristön muuttumisen johdosta olleet ihmisen sairainta aikaa, eikä ihme että sen keskivaiheilla syntyi uusi ja lohdullisempi tapa nähdä maailma. Tämä uudenlainen uskonnollisuus muovasi vanhoja taruja ja myyttejä aivan uudenlaisen sanoman ympärille:

Ensinnäkin buddhalaisuus, hindulaisuus, kristinusko ja islam suuntasivat ihmisten toiveet perusteellisesti uudelleen. Ne eivät luvanneet jumalallista apua maallisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi, kuten lähes kaikki aiemmat uskonnot, vaan ohjasivat ihmisten kaipuun kohti ikuista. ylimaallista elämää - taivasta, paratiisia, nirvanaa, sulautumista Sivaan tai Krisnaan. ...
Toivo tulevassa elämässä saadusta hyvityksestä teki maanpäällisestä epäoikeudenmukaisuudesta ja katastrofeista helpommin hyväksyttäviä, sillä kaikista koettelemuksista huolimatta eloonjääneillä oli yhä jäljellä lupaus paremmasta elämästä kuoleman jälkeen. ...
Toinen näille uskonnoille yhteinen piirre oli se, että jokainen yksittäinen ihmissielu kelpasi pelastettavaksi tai kadotukseen. Eräänlainen hyväntahtoisen pelastajan ja katuvan syntisen välinen kirjanpito määräsi lopputuloksen.

Myös Rooman tasavallan aikainen valtiomies Cicero kuvaa hyvin heidän perinteisten jumaltensa ja juutalaisen jumalan eroa:

Emme sano Juppiteria parhaimmaksi ja viisaimmaksi siksi, että hän tekisi meistä oikeudenmukaisia, vakavamielisiä tai viisaita, vaan siksi että hän tekee meidät terveiksi, rikkaiksi ja kukoistaviksi.

McNeillien kirjan jälkeen olen lukenut taudeista kertovan kirjan Mikrobit ja ihminen, mikä on sekin ollut erittäin antoisa, sekä historiallisten yhtymäkohtien että ihmisten ja mikrobien välisen lois- ja symbioosisuhteen ymmärtämisessä. Kirjan on kirjoittanut lääkäri Arno Karlen ja sen on kustantanut Terra Cognita.

Kiinnostavin (minulle) uusi ajatus koski solujen evoluutiota, joka on teorian mukaan tapahtunut loismikrobin tunkeuduttua soluun ja kehityttyä siitä lukuisten sukupolvien jälkeen symbioottiseksi osaksi solua. Lopputuloksena on saatu monimutkaisempi solu, joka näyttää yhdeltä toimivalta kokonaisuudelta. Tämä oli minusta hieno havainto siksi, että aiemmin olin ajatellut evoluutiota vain solun omien mutaatioiden kautta, mikä vaikutti kovin epämääräiseltä ja sattumanvaraiselta tavalta kehittyä. (Tämähän esitetään joskus vastaväitteenä evoluutiolle.) Mutta symbioottisesta evoluutiostahan tässä onkin (suurimmilta osin) kyse, myös solutasolla.

Jotain tuon suuntaista on muuten käytännössä testattukin tuomalla ameebakasvustoon loismikrobeja. Lukuisten sukupolvien jälkeen loissuhde muuttui symbioottiseksi.