Marglin kuitenkin vastaa tähän, että taloustieteet ovat muotoutuneet "todistelemaan sitä, että markkinat ovat hyödyllisiä ihmisille, sen sijaan että tavoitteena olisi selvittää, kuinka markkinat todellisuudessa toimivat".
Ne hyväksyvät kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka voisi myös kyseenalaistaa.
Kuten sen, että vapailla markkinoilla ihmiset kykenevät tekemään aina itselleen järkeviä päätöksiä. Onko tämä jotenkin todistettu? Entä jos ihmiset ovatkin eksyksissä ja käyttäytyvät itsetuhoisesti markkinaolosuhteissa?
Siinäpä olikin hyviä kysymyksiä, joita olen itsekin pohdiskellut yön hiljaisina tunteina. Onko todellakin jollakin tavalla ilmeistä, että ihmiset kykenevät tekemään itselleen järkeviä päätöksiä vapailla markkinoilla? Pohdintojen jälkimainingeissa syntyy monia tärkeitä lisäkysymyksiä.
Mitä tarkoittaa "ihmiselle itselleen järkevä päätös"?
Kysymys haiskahtaa sellaiselta, jota ei ole soveliasta pohtia vain yleisellä tasolla. Vaikka siihen voitaisiinkin muotoilla uskottavan tuntuinen vastaus, niin olisi vähintäänkin reilua pohtia sitä myös hieman toisessa muodossa:
Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?
Olavin alkuperäinen kysymys on vaikea myös siksi, että yksilön ja yhteisön edut ovat joskus ristiriidassa. Se, mikä on yhteisölle järkevää, ei ole yksilölle järkevää, mikäli kyseisen toiminnan hyödyt eivät millään tavalla saavuta kyseistä yksilöä hänen elinaikanaan. Tällainen ristiriita tietysti syntyy tietysti vain, mikäli pidättäydytään pirstaleisessa ihmiskuvassa (esim. hedonismi tai kristinusko). Vapaa markkinatalous sopii hyvin yhteen tällaisen ihmiskuvan kanssa.
Edelleen kysymystä voidaan laajentaa koskemaan yhteisöjen yhteisöä, koko ihmiskuntaa, ja vaikkapa elämää ylipäänsä. Mikä on ihmiskunnan kannalta järkevää toimintaa? Mikä on elämän kannalta järkevää toimintaa?
Vaikka yhteistä vastausta onkin vaikea, ellei mahdoton löytää, niin erikseen esitettynä kysymyksiin on helppo vastata. Järkevää on se, mikä auttaa ihmiskuntaa (tai elämää, yhteisöä, yksilöä) pärjäämään ympäristössään. Pärjäämisen määrittely tuskin on ongelmallista, joten jääköön toistaiseksi tekemättä.
11 kommenttia:
Ihmisen järkevyys on pohdituttanut minuakin, sillä olen koettanut etsiä fiksua keskustelua uskonnollisuuden ja ateismin välillä. Tässä yksi, kaikkinensa n. 50 min väittely, jossa katolisen kirkon edustajien kommentit toden totta antavat ajateltavaa liittyen ihmisen järkeen ja perusteluiden järkevyyteen: http://www.youtube.com/watch?v=0kuzYwzGoXw
Ihmisen järki kun näyttää joutuvan koetukselle etenkin uskonnon kontekstissa. Sinänsä ymmärrän uskontojen houkuttelevuuden, koska ihmisen järki on vajavaista ja kompuroivaa, mitä tunteet hämmentävät vielä entisestään. Näin ollen, ymmärryksen paikkaileminen uskolla aina tarvittaessa taas saa maailmankuvan helposti selkeytymään.
Mielestäni yksi kummallisimmista tavoista perustella uskontoaan on kuvailla ateisteja, kuten Theodore Beale kirjassaan Irrational Atheist. Luulisi, että olisi rakentavampaa kuvailla ennemmin Jumalan hyvyyttä, tai koettaa selittää, mikä se Jumalan sanoma esim. Haitin maanjäristyksessä oli, kun kuitenkin väittävät tietävän Jumalan tahdon ja kokevat, että Jumala on olemassa.
IA:ssa kirjoitetaan ateisteista mm. näin:
Daniel C. Dennett is wrong. Christopher Hitchens is drunk, and he's wrong. Michel Onfray is French, and he's wrong. Sam Harris is so superlatively wrong that it will require the development of esoteric mathematics operating simultaneously in multiple dimensions to fully comprehend the orders of magnitude of his wrongness
[...]
Agnostic: I don't believe there is a god. Because I haven't seen the evidence.
Atheist: There is no god. Because I'm an asshole.
En myöskään pidä relevanttina, että ateisteja väestönä elintapoineen kuvaillaan aineistolla, joka koostuu vankilaan tuomituille rikollisille tehdystä kyselystä.
Jos tämäntasoisen argumentaation pitäisi osaltaan kyetä osoittamaan ateisteista oikeastaan yhtään mitään kritisoitavaa, epäonnistun täydellisesti tavoittamaan kirjan sanoman. Kerrassaan turhauttavaa.
Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?
Lyhyesti kuvattuna, päätöksestä aiheutuvien seurausten sekä omien potentiaalieni tuntemisen perusteella. Tehty päätös riippuu tietysti myös vaihtoehdoista. Tässä tarvitsenkin välillä toisten ihmisen arvostelukykyä, sillä omat silmät eivät välttämättä hahmota kuin ne vaihtoehdot, mitkä ovat ennestään tuttuja. Ja todellisuus saattaa olla monimutkaisempi.
Noin lähtökohtaisesti pyrin välttämään elämässä sanoja aina ja ei koskaan. En kuitenkaan osaa nähdä moraalin- tai arvomaailman relativismia mätänä, koska aivan kuten Stephen Fry yo. väittelyssä ytimekkään mainiosti toteaa: what moral relativism actually is, is thought.
Agnostic: I don't believe there is a god. Because I haven't seen the evidence.
Atheist: There is no god. Because I'm an asshole.
Bealen briljanttia argumentointia voisi jatkaa samalla linjalla:
Theist: There is a God. Because I'm an asshole. Or stupid. Or both.
Katsoin muuten aikanaan tv:stä tuon linkittämäsi keskustelun, ja olihan se surkuhupaisaa katsottavaa kun katolisten edustajat yrittivät puolustaa huonoja periaatteitaan tyypilliseen tapaan: sivuuttamalla kysymykset. Olisivat vain rehellisesti myöntäneet, että näihin asioihin uskomme ja sillä hyvä. Eikös uskossa ole siitä kysymys. Paskaako siitä vääntämään kättä.
what moral relativism actually is, is thought.
Minusta tämä kiteyttää asian oikein mainiosti.
Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?
Näiden markkinoiden vallitessa näyttää vakavasti siltä, että on noudatettava ns. pienimmän mielipahan (tai riesan, vaivan, menetyksen, vahingon) periaatetta.
Omista periaatteista, tarpeista ja unelmista kiinni pitäminen kun johtaa väistämättä umpikujaan ja ristiriitaan tarjonnan ja vallitsevien käytäntöjen kanssa.
Valinnanvaraa ei oikeasti ole, on tarjoajan markkinat, kuluttaja on markkinoita varten. Sama pätee ideologioihin: tässä on pakettimme, ota tai ole valitsemamme-vähemmän-kiva-määritelmä-ihmiselle.
Puuttuu vuoropuhelu - se ainoa mahdollisuus kehittyä ihmisenä ja ihmiskuntana. Kun omaksi suojaksemme jakaudumme ryhmiin kaltaistemme seuraan, kukin kuppikunta puhuen omaa kieltään, se on kokonaisuuden kannalta katastrofi.
Mielestäni yksi kummallisimmista tavoista perustella uskontoaan on kuvailla ateisteja, kuten Theodore Beale kirjassaan Irrational Atheist. Luulisi, että olisi rakentavampaa kuvailla ennemmin Jumalan hyvyyttä, tai koettaa selittää, mikä se Jumalan sanoma esim. Haitin maanjäristyksessä oli, kun kuitenkin väittävät tietävän Jumalan tahdon ja kokevat, että Jumala on olemassa.
Vox ei perustele IA:ssa usko(nto)aan, ja tekee sen selväksi jo johdannossa.
Niin. En minäkään ymmärrä, miksi ryhtyvät vääntämään kättä asiasta. Välillä hämmästyttää kovasti, mihin asti ihmiset ovat valmiita menemään puolustaakseen ajatuksiaan tai vakaumustaan.
Siinä kohtaa, kun argumentit ovat tasoa: "That is a wrong question!" tai "Atheists are assholes", jotenkin toivoisi, että kyseisten toteamusten takana olevat ihmiset (teistit) kunnioittaisivat itseään huomattavasti enemmän. Vai tulkitaanko sellainen järkevyys liiaksi ylpeydeksi tai hedonismiksi eli siten paheeksi? Niinkö se meni, että itsensä uhraaminen tällä tavalla on hyve?
Haluaisinkin kysyä teisteiltä: onko se heidän mielestään osoitus heidän uskonnosta vaiko heidän järjestään, jos väittelevät uskonnostaan ateistin kanssa? Ja jos ajatellaan, että teisti "voittaisi" tällaisen väittelyn, millaista lopputulosta se käytännössä tarkottaisi?
Christopher Hitchensin aika yleinen väittelyissä käyttämä argumentti teistien maailman kuvan solipsismista (jota teistit eivät tietenkään itse tunnusta) on mielestäni enemmän kuin paikallaan: teistit pitävät itseään, uskoaan, sen periaatteita ja näkemyksiään lähtökohtaisesti vaatimattomina ja nöyrinä, vaikka kuitenkin omaksuvat itselleen maailmankuvan, jossa heidät on tarkoitushakuisesti luotu ja suunniteltu, jossa nimenomaan he pelastuvat (uskonsa takia, ja jossa vääräuskoiset tai uskottomat eivät) elämään ikuisesti pehmoisessa taivaassa ja jossa heillä on jokin ainutlaatuinen taito, jolla valita koko uskonnonkirjosta vain se yksi, joka sitten on totta ja muut vääriä.
Eli olla hyväksymättä sen enempää sitä, että kaikki uskonnot ovat tosia, kuin myöskään sitä, että yksikään uskonto ei ole totta - ja näiden sijaan hyväksyä, että vain se yksi uskonto vaihtoehdoistaan on totta.
Millä tavalla tämä ei ole solipsistinen maailmankuva? Ja millä tavalla ateisti, jolla ei ole tällaista varmuutta (yhtä) jumalallisuutta kohtaan (monista vaihtoehdoista), joka pelastaa juuri hänet, olisi siten väistämättä itsekkäämpi ja moraalittomampi vain uskonnottomuutensa takia, kuten usein näkee väitettävän?
Ja etenkin, koska itse asiassa uskovakin on aina ateisti kaikkien muiden uskontojen jumaluuksia kohtaan, tuollainen argumentti sahaa aina teistin omaa oksaa.
Tässä muuten mielestäni todella mielenkiintoinen, ja yhtäaikaa asiapitoinen sekä nautittavan humoristinen, luento fyysikko Lawrence Kraussilta, joka haastaa uskonnolliset käsitykset maailmankaikkeudesta.
http://www.youtube.com/watch?v=7ImvlS8PLIo
Vox ei perustele IA:ssa usko(nto)aan, ja tekee sen selväksi jo johdannossa.
Ote IA:n prologista:
And while I am a believer, a non-denominational evangelical
Christian to be precise, my purpose in writing this book is not to defend God, or even to argue for the truth of my particular religious faith. Instead, I intend to defend those who are now being misled into doubting their faith or are fooled into feeling more secure in their lack of faith on the basis of the fraudulent, error-filled writings of these three men.
Hän itse uskovana ei puolusta omaa uskoaan vaan niitä muita uskovia, jotka on harhaanjohdettu epäilemään uskoaan? Eli eikö hän kuitenkin puolusta jonkun uskontoa (vaikkei sitten nimellisesti omaansa)?
I do not make this triple charge of fraudulence lightly
:D
Lauseiden tuhlaaminen vain sen julistamiseen, kuinka Hitchens, Dawkins ja Harris/Dennett ovat niin karmean väärässä, ja ilmeisesti katsomalla tarpeelliseksi mainita, että joku heistä on ranskalainen tai tykkää alkoholijuomista, tai ateistien kutsuminen perseenrei'iksi, on nimenomaan äärimmäisen köyhää ja ajattelematonta eikä millään tavalla argumentoi mitään muuta kuin ad hominem.
Ja on äärimmäisen low blow tehdä johtopäätöksiä ateistien elämänarvoista ja elintavoista rikollisten ateistien perusteella.
nor is my doing so a fearful response to their churlish disregard for what to me and millions of other individuals is the central element of human existence.
Ainoa pelottava asia ko. kirjassa on tähänastisen perusteella ollut sen säälittävän huono laatu, ottaen huomioon, että kirjottaja vieläpä muistuttaa kirjoittaneensa sen not lightly.
Eli kyllä, on aivan selvää, etten millään kykene masokistisoimaan itseäni sivua 37 pidemmälle. Kokeilen onneani mieluummin sitten jonkun muun teistin ajatusten kanssa.
Ja ennen kun innostut paisuttelemaan asioita ja huomauttamaan, kuinka ala-arvoista olisi tuomita 320 sivua lukemalla siitä vain n. 10%, muistutan, etten ole haukkunut koko kirjaa paskaksi, olen moittinut olemattomia argumentointitaitoja. Eri asioita.
Kiitos anonyymille kommentista. Kirjoitit:
Omista periaatteista, tarpeista ja unelmista kiinni pitäminen kun johtaa väistämättä umpikujaan ja ristiriitaan tarjonnan ja vallitsevien käytäntöjen kanssa.
Eikös nykyinen yhteiskuntamme ole aina vain sallivampi juuri ihmisten omien tarpeiden ja halujen osalta? Niin sanotut "vallitsevat käytännöt" ovat mielestäni vähenemässä kovaa vauhtia. Ajan ihanne on suvaitseminen.
Mutta olet oikeassa; jakaudumme pieniin kuppikuntiin, ja kuppikunnan koko on yhä useammin perhe tai yksi ihminen.
Mutta minkäs teet. Tämähän on luonnollinen seuraus siitä, että meiltä puuttuu yhteinen uhka, kuten myös yhteinen maailmankuva.
Jumala on kuollut, täällä ei ole enää mitään nähtävää. Hajaantukaa.
Eli eikö hän kuitenkin puolusta jonkun uskontoa (vaikkei sitten nimellisesti omaansa)?
Ei, mutta tämä onkin jokaiselle kirjan lukeneelle ilmiselvää. Kyseessä ei ole apologeettinen teos ja ainoastaan yksi sen luvuista käsittelee teologiaa mitenkään merkityksellisessä määrin.
Kirjassa vain osoitetaan, missä määrin ison ateistikirkon päiden argumentit joko eivät osu kristinuskoon tai sitten pohjaavat yksinkertaisesti bullshitille.
Juho vastasi kommenttiini:
Eikös nykyinen yhteiskuntamme ole aina vain sallivampi juuri ihmisten omien tarpeiden ja halujen osalta? Niin sanotut "vallitsevat käytännöt" ovat mielestäni vähenemässä kovaa vauhtia. Ajan ihanne on suvaitseminen.
Nimenomaan. Tarkoitin, että tämä "suvaitsevaisuus" on jo mennyt niin pitkälle, että vallitseva käytäntö on riistää toisia ihmisiä omien tarpeiden ja mielihalujen mukaan, olivatpa ne sitten todellisia tai kuviteltuja. Liika (ts. kierolla tavalla ymmärretty) suvaitsevaisuus johtaa väistämättä siihen, että ihan kaikkia ja kaikkea ei loppujen lopuksi suvaitakaan. Toisten vapaudesta tulee toisille vankila. Tarvitaan orjaluokka palvelemaan näitä ns. vapaita kansalaisia.
Onneksi tilanne ei ole täysin lohduton, kyllä vielä löytyy niitäkin, jotka sitkeästi yrittävät olla hyviä ihmisiä, vaikka heitä kuinka pilkattaisiin, ärsytettäisiin ja käännytettäisiin pahoille tavoille. Mutta hehän tietävät jo: kun toisia riistävän hedonistin tai ideologisen raivopään elämää hallitsee jatkuva puute, kohtuulliset elämäntavat ja -arvot omaava saa vähemmästään enemmän.
PS. Kiitos itsellesi kirjoituksistasi ja mahdollisuudesta kommentoida anonyymina (hahmoni ei ole ihan vielä kuoriutunut). Olen päässyt toisten ajatuksia lukemalla jälleen aimo harppauksen (hmm...) eteenpäin, oikealle ja vasemmalle sivulle, takaviistoon, itään, länteen, ylös, alas ja ylösalaisin, jne. (tiedätte varmaan).
PPS. Kaikki on jo sanottu, mutta kaikki eivät ole vielä kuulleet.
Kirjassa vain osoitetaan, missä määrin ison ateistikirkon päiden argumentit joko eivät osu kristinuskoon tai sitten pohjaavat yksinkertaisesti bullshitille.
Sitä ilmeisesti ei kuitenkaan voinut tehdä haukkumatta ateisteja perseenrei'iksi.
Mikä tahansa kirjoittajaa pakottaakin vajoamaan niin alas ja vieläpä heti kirjan alussa, on samalla ihan yhtä pakottava syy lopettaa kirjan lukeminen.
Riippunee varmaan aika paljon ateistista. Jos kyseessä on ateisti, joka demonisoi uskontoja minkä kykenee sekä vääristelemällä että valehtelemalla, on minusta aivan oikeutettua todeta kysessä olevan kusipään.
Lähetä kommentti