perjantai 9. huhtikuuta 2010

Silmät auki

Hetkessä eläminen on saanut terveyslehdissä palstatilaa, eikä ihme, sillä se on kautta aikojen ollut monien rentoutumis-, itsetutkiskelu- ja voimaantumisoppien perusajatus. Etenkin nykyisessä tieto- ja viihdemeressä kelluvalla ihmisellä on vaarana oman päänsä sisälle hukkuminen. Hänelle huomion keskittäminen tähän hetkeen on tavallaan pelastusrengas, jonka varassa maailmaa voi katsella huolettomammin. Sen varassa maailmaa voi ylipäätään katsella.

Mutta kuinka "eletään tässä hetkessä"?

No, uteliaana olen tietysti kokeillut kaikenlaista, sillä perusidea ajatusten rauhoittumisesta ja kehotietoisuuden elpymisestä tuntuu oikealta. Zeniä ja joogaa harrastaessa olo on myös konkreettisesti tuntunut siltä, että tässä on ideaa ja suunta on oikea. Tarjolla on ollut monia konsteja mielen rauhoittamiseksi ja kehoyhteyden parantamiseksi: "Tyhjennä mielesi", "Päästä irti ajatuksistasi", "Tarkkaile ajatuksiasi ikäänkuin ulkopuolelta", "Keskity hengitykseesi", "Avaa aistisi".

Vaikka jonkinlaista edistystä onkin tuntunut tapahtuvan, eivät nämä ohjeet ole kuitenkaan toimineet kohdallani kovin hyvin. Tai no, aiemmin tietysti olin tyytyväinen ja luulin niiden toimivan niin hyvin kuin mahdollista, sillä parempiakaan en tiennyt. Pari viikkoa sitten löysin kuitenkin oikein mainion konstin, jolla olen päässyt paremmin kiinni tässä hetkessä elämiseen. Näemmä viimeinen yllä mainituista konsteista, "Avaa aistisi", oli jo lähellä jotain sellaista, josta on minulle oikeasti apua.

Konsti liittyy ääreisnäön aktivointiin.

Tänä vuonna olen hieman tutustunut alexander-tekniikkaan, ja tärkeä osa sitä on "näkökentän pitäminen avoimena". Alexanderissa hoksasin, että myös zenissä kokeminani selkeyden hetkinä olen nähnyt huoneen jotenkin kokonaisempana, mutta tuolloin en vain ollut osannut ajatella näkökentän ja mielen välistä yhteyttä kaksisuuntaisena. Toisin sanoen, mielen selkeytyminen avartaa näkökenttää ja päinvastoin, näkökentän avartaminen selkeyttää mieltä. (Luultavasti tästä syystä zeniä harjoitetaan silmät auki: niiden sulkeminen itse asiassa haittaa selkeyden löytämistä.)

Ja ei kun avartamaan näkökenttää.

Heiluttelin käsiä ääreisnäön alueella, katsein asioita sivusilmällä tai olin vain "tietoinen ympäröivästä tilasta", mutta konstit tuntuivat taas huonoilta. Ilokseni kuitenkin keksin pari viikkoa sitten mainion tavan aktivoida ääreisnäköä: älä ajattele näkeväsi pelkkää kohdetta, vaan sijoita se mielessäsi ympäristöönsä. Älä ajattele näkeväsi vain tekstiä, vaan teksti monitorilla, tai teksti huoneessa. Puun sijaan näe puu metsässä. Pidä katse ja huomio kohteessa, mutta ota ympäristö kevyesti mukaan kohteen olemukseen, ikäänkuin osaksi itse kohdetta.

Ainakin minulla tämä toimii loistavasti. Yhteys näkökentän laajuuden ja mielen selkeyden välillä on nyt aivan selvä. Eräs mukava muutos on ollut myös se, että silmäni tuntuvat ihan konkreettisesti avonaisemmilta kuin ennen.