maanantai 22. helmikuuta 2010

Naisen paikka, syntyjä syviä

Naisen seksuaalisuus on yhteiskuntaa epävakauttava tuhoava voima ja sitä pitää siksi hillitä paljon tehokkaammin kuin miesten seksuaalisuutta. (*) Jos naiset itse tai yhteiskunta ei hillitsisi naisten seksuaalisuutta, se merkitsisi katastrofia koko sivilisaatiolle. Naiset nimittäin saavat suurimmat kiksinsä miesten statuseroista. Naisten seksuaalinen agenda on jakaa miehet luusereihin ja voittajiin ja paritella voittajien kanssa.

Tämä Markun kirjoittama kommentti edelliseen juttuuni kirvoitti minulta taas jonnin verran ideologista jupinaa, jonka kirjoitin tähän omaksi jutukseen.


Olisi varmasti hyvä pohtia myös toista näkökulmaa, eli miettiä onko yhteiskunnassamme, ihmiskuvassamme ja arvoissamme jotain omituista, mikäli ne eivät sovi yhteen olemuksemme kanssa. "Vääränlaisesta olemuksesta" on helppo keksiä muitakin esimerkkejä kuin vain naisten pariutumiskäyttäytyminen.

En sano, että ihmisen älyllinen kehitys ja tiedolliset oivallukset olisivat alempiarvoisia muun olemuksemme kanssa. Nekin ovat osa ihmistä. Mutta tiedollisen kehityksemme alkuaskeleet ovat vielä niin lähellä historiassa, että niiden aikana tapahtunut ihmiskuvallinen hoipertelu vaikuttaa edelleen arvoissamme ja ihmiskuvassamme.

Monet arvomme pohjaavat edelleen vanhoihin (mutta toki kivoihin ja tarpeellisiin) ajatusleikkeihin ja yritelmiin, vaikka itse yritelmät alkavatkin jo tiedollisesti tuntua vanhoilta. Ts. vaikka alammekin jo kasvaa ulos jumalasta, sielusta ja tuonpuoleisesta, olemme edelleen arvollisesti pysyvyyden maailmassa.

Yksi hyvä esimerkki tästä on suhtautuminen kuolemaan. Se on yhteiskunnallinen tabu johon ei osata suhtautua kuin yhdellä tavalla: se pitää estää vaikka henki menisi. Ainoa arvokas asia on mahdollisimman pitkä elämä. Oikeastaan tämä on oire siitä, ettei kuolemaan osata suhtautua lainkaan. Ja arkuuteen on tietysti historialliset syynsä, sillä ihminen on pitkään ollut ympäristönsä kanssa hätää kärsimässä, etenkin kaupunkikulttuurin aikana. Ja sitten on tietysti lähihistorian sodat, Hitler yms.

Tähän liittyy tiiviisti toinen esimerkki wanhan maailman jäänteistä, nimittäin olemis-ajattelu, joka ylläpitää kyvyttömyyttä suhtautua kuolemaan mitenkään luontevasti. Samasta syystä tietysti elämäänkään ei oikein osaa suhtautua kokonaisuutena, ja seurauksena voi olla esim. sairaalloinen ihmisyksilön yliarvostus (ideologisesti, ei niinkään tunteiden tasolla).

Kolmas wanha kummallisuus on suhtautuminen seksuaalisuuteen, itsetyydytykseen ja ylipäätään kaikkeen syvempään itsetutkiskeluun. Yleinen ajattelutapa lienee "Eihän itseä tarvitse tutkia, koska minä olen minä ihan automaattisesti ilman tutkimistakin". Tähän voisi vaikka kysyä, edellisen kappaleen innoittamana, että entä jos ei olekaan mitään minua, joka on, vaan minä, joka tulee?

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Miehestä ja naisesta, osa V

Olen monesti kuullut juttua kuinka varatuista miehistä tuntuu, että heillä on enemmän vientiä varattuna. Olen ajatellut moisten tuntemusten olevan ainakin suurimmalta osin harhaa. Eihän nyt oikeasti naisen kiinnostus voi kasvaa pelkästään siksi, että miehen tiedetään olevan varattu.

Siksi hieman yllätti tutkimustulos, jossa naisten kiinnostus miestä kohtaan nousi selvästi kun miehen tila vaihdettiin vapaasta varatuksi. Kyse ei siis ollut edes siitä, että miehen kylkeen olisi lykätty nainen, jolloin mies voi näyttää vetoavammalta. Naisille vain kerrottiin, onko mies vapaa vai varattu.

Unknown to the participants, everyone was offered a fictitious candidate partner who had been tailored to match their interests exactly. The photograph of "Mr Right" was the same for all women participants, as was that of the ideal women presented to the men. Half the participants were told their ideal mate was single, and the other half that he or she was already in a romantic relationship.

"Everything was the same across all participants, except whether their ideal mate was already attached or not," says Burkley.

The most striking result was in the responses of single women. Offered a single man, 59 per cent were interested in pursuing a relationship. But when he was attached, 90 per cent said they were up for the chase.


Miesten kiinnostukseen taas ei naisen varaustilanne vaikuttanut mitenkään.

---
lähde: New Scientist

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pari kysymystä uskoville

Blogissa nimeltä Hätäpäiden kalinaa käytiin keskustelua ateismista ja uskonnoista, ja se herätti kysymyksen uskovien suhtautumisesta (tai suhtautumattomuudesta) kulttuurievoluutioon.

Nykyisten uskontojen synty voidaan ymmärtää osana kulttuurievoluutiota: ensin ihmiset loivat luonnonvoimille ihmishahmoisia selityksiä ja taruja, jotka sitten kehittyivät vähitellen laajemmiksi mytologioiksi, aina nykypäiviin saakka. Tällä selityksellä on sellainen hieno piirre, että kaikki havaintoaineistomme kaikilta sitä jotenkin koskevilta tieteenaloilta tukee sitä. Näistä mainittakoon vaikka antropologia, biologia ja käyttäytymistieteet.

Itse en voi sulkea tältä luonnolliselta (maalliselta) selitykseltä silmiäni, mikä onkin osasyy siihen, että uskon jumalten (ja tuonpuoleisen, sielunvaelluksen) olemattomuuteen. Siksi olen kiinnostunut kuulemaan mitä uskova ajattelee uskontojen syntyhistoriasta.

1) Mitä ajattelet uskontojen luonnollisesta syntyhistoriasta osana kulttuurievoluutiota? Onko se sinusta hyvä selitys vai onko siinä jotain epäilyttävää?

2) Jos se on sinusta hyvä selitys, niin mille perustat uskosi?

Kysymykset menevät ehkä hieman aralle alueelle, mutta olen kiitollinen jos joku uskova viitsii valottaa ajatuksiaan.

torstai 4. helmikuuta 2010

Uusi japanilaisuus

Palasin juuri parin viikon työmatkalta Japanista, ja se herätti ajatuksia sikäläisen kulttuurin erityispiirteistä ja kulttuurista ylipäätään.

Olen aikoinaan ollut Japanissa vuoden verran vaihdossa ja käynyt siellä sen jälkeen pari kertaa työn puolesta. Vaikka maan kulttuuri on päällisin puolin hyvin erilainen kuin Suomessa, niin väitän suomalaisen sopeutuvan sinne helpommin kuin keskimääräisen länsimaalaisen. Suomalaiselle on suureksi avuksi se, että hän on tottunut samanlaiseen hillittyyn äänen ja eleiden käyttöön. Japsit kun ovat jo valmiiksi niin varautuneita kaikenlaisissa "epästandardeissa" tilanteissa, että hieman suurieleisempi älämölö pelottaa heidät henkiseen sikiöasentoon.

Japsien varautuneisuuteen keksin parikin syytä.

Ensimmäinen syy on yhtenäisyyttä korostava kulttuuri, jota kuvaa hyvin japanilainen sananlasku "Töröttävä naula lyödään alas". Tämä on vertauskuva joukosta erottuvalle henkilölle, joka palautetaan ruotuun.

Yhtenäisyyden huomaa vahvempina pukeutumis- ja käytöstapoina, ja ulkonäöllisestikin japanilaiset ovat yhtenäisempää porukkaa kuin esim. suomalaiset. Lukioissa on edelleen koulupuvut ja käytöstavat ovat tiukemmat kuin länsimaissa. Myös merkityseroja on paljon, esimerkiksi kumartelu on hyvin arkista, silmiin katsominen uhkaavaa ja kättely töykeää ja likaista.

Yksi kummallinen esimerkki yhtenäisyydestä on polkupyörien satulat, jotka ovat poikkeuksetta liian matalalla. Japanissa siis kaikki pyöräilevät ns. polvet suussa. Koko matkan aikana näin vain kolme ergonomisesti oikein säädettyä satulaa, joista kaksi oli ulkomaalaisten ajamia.

Toinen syy japsien varautuneisuuteen lienee kieli. Japanissa puhujan asema (suhteessa kuulijaan) ilmenee jokaisessa verbissä, jotka taipuvat kolmeen tai neljään eri kohteliaisuusmuotoon. Esimerkiksi aikamuotojen taivutus aiheuttaa paljon vähemmän päänvaivaa kuin kohteliaisuusmuotojen. Kyseessä ei siis ole mikään erikoistilanteissa käytetty kohtelias muoto, vaan ylipäätään mitään lausetta ei voi muodostaa ellei ensin tunnista oma asemaa. Jos keskustelussa on enemmän kuin kaksi ihmistä, voi tämä olla monimutkaista, mutta sikäläiset tekevät sen tietysti kuin tyhjää vaan, vanhasta tottumuksesta.

Tältä pohjalta on helppo kuvitella kuinka vaikea japanilaisen on lähteä kommunikoimaan ulkomaalaisen kanssa huonolla englannilla, kun mielessä on jatkuva pelko epäkorrektista kielimuodosta tai eleestä.

Länsimainen yksilökulttuuri on saanut jalansijaa Japanissakin, ja eräs sen aiheuttama oire on opiskelijoiden kommunikointikyvyttömyys. Sain maistiaisen tuosta kyvyttömyydestä ollessani juttusilla sikäläisen proffan luona. Hänen huoneeseensa tuli opiskelija lainaamaan kurssikirjaa, ja koko lyhyen vierailunsa ajan opiskelija piti katseensa visusti lattiassa ja vastaili vain hyvin varovaisella äänenpainolla "hai" eli kyllä. (Hai:n äänenpaino on varsin moniulotteinen juttu.)

Yliopisto-opiskelijalta tällainen käytös on ikävän yksipuolista, jopa japanilaisittain. Kaikki opiskelijat eivät tietenkään ole noin avuttomia, mutta heidän määrä on kuulemma kasvussa. Sikäläiset kollegat arvelivat tämän johtuvan yksilökulttuurin leviämisestä, eli siitä, että opiskelijat viettävät enemmän aikaa omissa oloissaan ja ovat siksi avuttomia hieman vaikeammissa tilanteissa.

Kulttuuri sisältää ne sanattomat sopimukset joiden mukaan ihmiset elävät ja kommunikoivat keskenään. Jos nuo sopimukset häviävät (tai niitä on samaan aikaan monia erilaisia), on tuloksena epävarma ja ahdistava ympäristö. Tämä on minusta niin itsestäänselvä asia, etten voi kuin ihmetellä politiikkaan levinnyttä monikulttuurivouhotusta. En toki halua ajatella kulttuuria jonain pysyvänä, mutta sen ei pidä muuttua niin nopeasti, että se menettää muotonsa, sillä se on yhtä kuin kulttuurin häviäminen.

Mielikuvatasolla voisi sanoa, että Japanin kulttuurissa on enemmän massaa; se sisältää enemmän sopimuksia. Siksi japanilaisissa on erityisen hyvin aistittavissa, ihan arkipäivän tilanteissa, se epävarmuuden tunne, jonka kulttuurin rikkoutuminen synnyttää.