Yhteenvetona voisin sanoa, että siinä missä aiemmin pidin buddhismia vähiten huonona suurista uskonnoista, pidän sitä nykyään jopa melkein fiksuna.
Buddhismi on perinyt pääpiirteensä - jälleensyntymän, karman ja valaistumisen - hindulaisuudelta, joten monet näistä ajatuksista koskevat samalla myös hindulaisuutta. Hindulaisuus ei kuitenkaan tunne yhtä suurta profeettaa tai oppikokoelmaa, ja on siksi vaikeammin lähestyttävä.
Hindulaisuus on myös juurrutettu pyhien paikkojensa kautta pysyvästi Intiaan, mikä on tietysti vähän hassua. Myös pyhä lehmä on hassu ajatus, joskin historiallisesti ymmärrettävä. (Voisiko universumi tosiaan olla rakentunut niin, että lehmällä, sekä tietyllä joella Intiassa, olisi siinä erityinen asema? Entä kun Ganges vaihtaa uomaa tai kuivuu? Entä kun lehmä kehittyy erilaiseksi tai joku muu eläin lehmämäiseksi?)
Mutta asiaan. Ensin vähän taustaa. Tampereen kirjamessuilla käteeni tarttui H.S. Olcottin kirjoittama Näin puhui Buddha*, jonka avulla olen tutustunut buddhismin ydinajatuksiin. Kirja herätti paljon ajatuksia, jotka eivät kaikki mahdu yhteen kirjoitukseen, joten kirjoittanen aiheesta joskus toistekin.
Aloitan parilla ajatuksella buddhismin perusideasta, jota kuvaillaan kirjassa mm. seuraavasti:
Mitä merkitsee sana buddha?
Valistunut, herännyt, joka omistaa täydellisen viisauden.
Kuinka kehittyy buddha?
Kun ihminen kuullessaan ja nähdessään jonkun buddhoista maallisessa elämässä innostuu siihen määrin, että päättää elää niin, että hänestäkin kerran tulevaisuudessa kehittyy buddha, joka kykenee ohjaamaan ihmiskuntaa ulos jälleensyntymisen kiertokulusta.
Kun meidän bodhisattvamme tuli buddhaksi, minkä seikan hän näki inhimillisen kurjuuden syyksi?
Tietämättömyyden.
Minkätähden tietämättömyydestä seuraa kärsimys?
Koska sen takia pidämme arvossa sellaista, mikä ei arvoa ansaitse, suremme sellaista, jota meidän ei pitäisi surra, katsomme todelliseksi sitä, mikä ei ole todellista, vaan harhaan vievää ja kulutamme elämämme tavoitellen arvottomia ja laimin lyöden sitä, mikä todella on arvokkainta.
Ja mikä sitten on arvokkainta?
Arvokkainta on tietää ihmisen olemassaolon ja päämäärän koko salaisuus, niin ettemme pane liian suurta arvoa tälle elämälle ja sen olosuhteille, vaan että elämme tavalla, josta koituu suurin onni ja vähin kärsimys sekä kanssaihmisille että itsellemme.
Mikä on se valo, joka voi karkoittaa tietämättömyytemme ja poistaa kaikki surumme?
"Neljän jalon totuuden" tietäminen, joiksi Buddha niitä nimitti.
Mitkä ovat nämä neljä jaloa totuutta?
1. Kehittyvän olemassaolon kurjuudet, joiden seurauksena on syntymä ja kuolema, elämä toisensa jälkeen. 2. Kurjuuten aiheuttava syy, joka on alati uusiutunut itsensä tyydyttämisen halu, vaikkei sitä päämäärää voi koskaan saavuttaa. 3. Tämän halun kuolettaminen tahi siitä vierottuminen. 4. Keinot tämän halun kuolettamiseen.
Mainitse minulle jotain, joka aiheuttaa surua?
Syntyminen, riutuminen, sairaus, kuolema, eroaminen niistä, joita rakastamme, yhtyminen meille vastenmielisiin ja saavuttamattoman kaihoaminen.
Kuinka voimme päästä kärsimyksistä?
Siten, että täydellisesti voitamme ja kuoletamme tuon surua synnyttävän kiivaan kaipauksen, mikä meillä on elämään ja sen nautintoihin.
Ja kun tämän pelastuksen eli vapautumisen olemme saavuttaneet, mitä sitten?
Sitten saavutamme nirvanan.
Mikä on nirvana?
Tila, jossa kaikki vaihtelu on lakannut, täydellisen levon tila, jossa ei ole himoa eikä harhaa eikä surua: tila, josta puuttuu kaikki, mikä muodostaa fyysillisen ihmisen. Ennenkuin ihminen saavuttaa nirvanan, hän syntyy alati jälleen; kun hän saavuttaa nirvanan, hän ei enää jälleensynny.
Kuten muidenkin suurten uskontojen, myös buddhismin maailmankuva on elämää vieroksuva ja pakotietä etsivä. Sen mukaan ihmisen halut, syntymä ja ylipäätään elämä ovat kurjuutta, josta on päästävä eroon. On kuoletettava se "kiivas kaipaus, mikä meillä on elämään". Tällaisen elämään väsyneen mielenmaiseman ruokkiminen on kolmanneksi painavin syy sille, että uskonnoista olisi hyvä päästä eroon. (En sano, etteikö todellisuuspaosta olisi ollut aikanaan suurta hyötyä.)
Kuitenkin suurena erona buddhismin ja Abrahamilaisten uskontojen todellisuuspaoissa on se, että Buddhan keksimä Ihmemaan portti on hillitympi ja vähemmän ristiriidassa todellisen maailman kanssa. Buddhismin ytimessä oleva ajatus periytyvästä karmapallerosta antaa vähemmän painoa tälle elämälle ja korostaa tulevien elämien merkitystä, jolloin elämisestä tulee pitkäjänteisempää kuin Abrahamilaisessa "Tämän elämän perusteella ikuinen tuomio" -ajattelussa. Tämä on minusta buddhismin merkittävin ansio. Myös buddhismiin liittyvä itsetutkiskelu on ansioituneempaa kuin Lähi-Idän uskonnoissa.
---
* 1800-luvun lopulla elänyt eversti H.S. Olcott uhrasi suht ison osan elämästään buddhismille ja sen tekstien tutkimiselle, ja työnsä tuloksena kirjoitti "buddhalaisen katekismuksen", eli tiivistelmän buddhan opista. Kirjan suomennos on nimeltään Näin puhui Buddha. Alkuperäinen englanninkielinen versio The Buddhist Catechism on luettavissa verkossa.
Kirjan välittämä kuva buddhan opetuksista lienee varsin onnistunut, sillä Sri Lankan buddhalaiset ovat hyväksyneet kirjan sisällön käytettäväksi buddhalaisissa kouluissa, ja se on edelleen käytössä. Lisäksi kirjan lopussa esitetyt Buddhanopin peruskappaleet, jotka Olcott esitti yhteiseksi uskonperustaksi buddhalaisille, on hyväksynyt Sri Lankan, Myanmarin sekä Japanin buddhalaisen papiston edustajisto.
Sri Lanka on sekä historiallisesti että nykyään yksi buddhismin ydinalueista. Vuoden 250 eKr. kieppeillä hallinnut Intian kuningas Asoka oli ensimmäinen suuri buddhismin levittäjä, ja tuolloin oppi levisi hänen lastensa mukana Sri Lankalle. Myöhemmin buddhismi lähes hävisi Intiasta, mutta säilyi Sri Lankalla ja levisi moniin manner-Aasian maihin. Sri Lankalla on pisin yhtenäinen buddhalainen historia ja buddhalaiset ovat saarella edelleen selvä enemmistö. Esimerkiksi vanhinta buddhalaista tekstikokoelmaa, palinkielistä kaanonia (Tipitaka), on säilytetty Sri Lankalla sen kirjoittamisesta saakka. (Olcottin kirjassa on siis kyse Theravada-buddhalaisuudesta, joskin muut haarat näyttävät olevan samoilla linjoilla niissä perusasioissa, joita kirjassa käsitellään.)
Eräs kiinnostava pikku fakta on, että kirjaa kirjoitettaessa, 1800-luvun lopulla, buddhalaisuus oli maailman suurin uskonto. Silloin 40% ihmisistä oli buddhalaisia. Tosin ihmisiä oli tuolloin "vain" vajaat 1,5 miljardia. Kovasti on siis viimeisen sadan vuoden aikana kerääntynyt meitä ylemmän keskitason karmankasvattajia tälle pallolle.
18 kommenttia:
Toisaalta buddhalaisuudessa pyritään valaistumiseen, eikä jälleensyntymiseen. Valaistuminen käsittääkseni edellyttää äärimmäisen hyveellistä elämää.
Ainakaan kristinuskossa "tuomio tästä elämästä ja sillä selvä" ei ole mitenkään yksiselitteinen, eikä oikeastaan edes opin ytimessä. Viimeinen tuomio ja ruumiiden ylösnousemus tapahtuu lopussa. Kuoleman ja sen välissä on jotain ja ainakin kuolleiden puolesta kovasti rukoillaan, jos siis yleensä rukoillaan. Nykyään ilmeisesti harvemmin.
Tästä Blogimerkinnästä Pidin.
IDA:
Toisaalta buddhalaisuudessa pyritään valaistumiseen, eikä jälleensyntymiseen.
Kyllä, mutta pointtini oli se, että buddhalaisuudessa "pelastutaan" viisastumalla hiljalleen jälleensyntymien ketjussa. Tämä luo hyvin erilaisen suhtautumisen elämään ja kuolemaan kuin ajatus yhdestä maanpäällisestä elämästä, joka ratkaisee sitä seuraavan ikuisuuden.
Ainakaan kristinuskossa "tuomio tästä elämästä ja sillä selvä" ei ole mitenkään yksiselitteinen, eikä oikeastaan edes opin ytimessä.
Osaatko selittää tarkemmin? Minulla oli sellainen kuva, että kristitylle tämä maanpäällinen elämä ratkaisee.
Juha, tervetuloa kerhoon!
IDA, oletko ikinä miettinyt sitä, mitä seuraa siitä olettamuksesta, että tämä maailma itse asiassa on Helvetti?
Ironmistress kirjoitti:
Juha, tervetuloa kerhoon!
Kuka Juha ja mikä kerho? Jos Juhalla tarkoitit Juhoa ja kerholla buddhalaisia, niin turha luulla että liityn. :)
Buddhalaisuuden elämänfilosofiassa on kyllä paljon järkeä, siis, enemmän järkeä kuin oikeastaan missään muussa uskonnossa.
Mielipuolinen se silti on, koska siinä postuloidaan jotain, mikä ei selvästi ole totta ainakaan muuten kuin jotenkin hämärästi symbolisesti ajateltuna; jos ihminen ajatellaan pelkkänä informaationa, niin toki hän "syntyy uudelleen" jatkuvasti kaikessa siinä, mihin hän jälkensä jättää. Tämä ei kuitenkaan ole "virallinen" buddhalainen oppi, vaan siinäkin ihan oikeasti uskotaan johonkin, mikä ei pidä paikkaansa.
Itse en pidä tätä lukemattomien eksplisiittisten elämien tuottamaa pitkäjänteisyyden korostumista mitenkään ansiokkaana. Koska suurin osa ihmisistä on luonteeltaan prokrastinoivia, ajatus siitä, että onhan tässä vielä aikaa "pelastua" passivoi. Ei sillä, että uskoisin tämänkään oikeasti mihinkään vaikuttavan. Ihminen on sitä mitä ihminen on, sitä eivät virheelliset metafyysiset uskomukset muuta.
Omasta näkökulmastani sen suurin ansio on, että se mahdollistaa jollakin tapaa erään tuntemamme suomalaisen bloggaajan ylistämän näkökulman sub specie aeternitatis. Se on toki sukua ja kytköksissä tuohon ajatukseen valaistumisesta, mutta ei minusta niinkään loputtomien elämien kautta, vaan sitä kautta, että ymmärtää, että
maailmankaikkeus l. kosmos on tarkalleen sitä mitä se on, eli kaikkeus ja siinä se.
Juho, meillä on aikaa odottaa. Älä koskaan sano "ei koskaan".
Samat sanat Tiedemiehelle.
Kannattaa yrittää jo tässä elämässä ja ponnistella ahkerasti, sillä seuraavassa joutuisi joka tapauksessa aloittamaan täysin nollasta.
oletko ikinä miettinyt sitä, mitä seuraa siitä olettamuksesta, että tämä maailma itse asiassa on Helvetti?
En ole yksinjuoja, mutta vastaan silti: pahasti vääristynyt maailmankuva. Mahtuu tänne palasensa sekä taivasta että helvettiä, sillä sitä on luonto.
Toisen poislukeminen siksi, että toistakin löytyy, on harvinaisen hedelmätöntä, mutta toisaalta, niin on käsitykseni mukaan buddhalaisuuskin.
IDA, valaistuminen edellyttää Neljän Jalon Totuuden sisäistämistä ja Jalon Kahdeksanosaisen Tien kulkemista loppuun saakka.
Ruukinmatruuna ei ole päässyt sillä tiellä loppuun eikä edes lopun alkuun, mutta alun loppu alkaa jo pikkuhiljaa häämöttämään.
Tiedemies:
Hyvin artikuloitu, ja monesta asiasta olen samaa mieltä. Sanoit:
Itse en pidä tätä lukemattomien eksplisiittisten elämien tuottamaa pitkäjänteisyyden korostumista mitenkään ansiokkaana. Koska suurin osa ihmisistä on luonteeltaan prokrastinoivia, ajatus siitä, että onhan tässä vielä aikaa "pelastua" passivoi.
Sinällään olet oikeassa; projektin aikarajan siirtäminen hamaan tulevaisuuteen tuppaa laskemaan motivaatiota. Kuitenkin buddhalaisen valaistumisprojektin kohdalla passivoitumista estää se, että ihminen valaistuu nimenomaan tekojen kautta, yhdistettynä siihen, että tekemättömyydestä (vääristä teoista) seuraa kokonaisvaltaista takapakkia.
Mutta siitä olen samaa mieltä, että buddhalaisuus on passivoiva uskonto. Syyksi tähän en kuitenkaan näe pitkää aikaperspektiiviä, vaan sen, että päämääränä on elämänhalun kuolettaminen ja että keinot ovat sen mukaiset.
Meillä ei länsimaissa ole mitään buddhalaista perinnettä. Väitän pystyyn, ettei kukaan länsimainen ihminen pysty oikein pääsemään sisään koko buddha-läppään sillä tavalla kuin paikalliset.
Sama pätee tietysti kaikkiin uskontoihin. Juuri siksi ajattelen, ettei kukaan täysijärkinen ihminen yksinkertaisesti tosissaan usko oman uskontonsa opinkappaleisiin, mukaanlukien (erityisesti) IM.
Kyse on jostain muusta, evidenssin valossa kyse on emergentti ominaisuus aivoissa, joka voidaan jäljittää siihen, että ihmisellä ainoana nisäkäslajina on selkeästi erotettavissa oleva murrosikä. Uskonnollinen "herääminen" tapahtuu usein hetikohta murrosiän jälkeen. Se voi olla toki adaptaatio, joka on yhteydessä kompleksisten yhteiskuntien syntyyn.
Tiedemies: Juuri siksi ajattelen, ettei kukaan täysijärkinen ihminen yksinkertaisesti tosissaan usko oman uskontonsa opinkappaleisiin, mukaanlukien (erityisesti) IM.
Ajatteletko myös, että kukaan täysjärkinen ei tosissaan myöskään usko esimerkiksi feminismiin tms.? Jos, niin miten usko feminismiin poikkeaa mielestäsi uskosta uskontojen opinkappaleisiin?
Väitän pystyyn, ettei kukaan länsimainen ihminen pysty oikein pääsemään sisään koko buddha-läppään sillä tavalla kuin paikalliset.
Kirjoitin tekstiini tuon pitkähkön loppuhuomautuksen juuri osoittaakseni, että Olcott näyttäisi nimenomaan päässeen kirjallaan jossain määrin "sisään buddha-läppään". Ainakin buddhalaisten mielestä.
Mutta toki kasvuympäristö vaikuttaa monella tavalla ajattelutapaan, ja siinä mielessä länkkäri on aina vähän tönkkö buddhapiireissä.
Todettakoon näin, että buddhalaisuudessa on erotettavissa selkeästi neljä eri perinnettä:
- theravada (hinayana)
- mahayana
- vadzrayana (Nepalin ja Tiibetin)
- länsimainen
Länsimaista buddhalaisuutta (jota ruukinmatruuna itse ei edusta), on täysin oikeutettua pitää omana suuntauksenaan, sillä se eroaa varsin rajusti muista kolmesta.
Theravadassa on parhaat itsensäkehittämistekniikat, mutta se on myös kaikkein vaikein - se lupaa valaistumisen vain mubnkeille, ja monet länsimaissa buddhalaisuuteen liitetyt (negatiiviset) kliseet ovat theravadasta peräisin. Mahayana on länsimaissa kaikkein huonoimmin tunnettu.
Mikko, kyllä. En usko, että kukaan tosissaan uskoo feminismiin siinä mielessä, että uskoisi sloganeihin "feminismi on tasa-arvoa" tms.
Toki moni uskoo feminismiin siinä mielessä, että kannattaa sitä, mutta tämä on eri asia. Aivan samaan tapaan uskonnoissa on kyse paljolti siitä, että kannatetaan jotain joukkuetta tms, ei mistään vakavastiotettavasta epistemologisesti mielekkäästä positiosta.
Selvästi järjenvastaisten opinkappaleiden l. mysteerioiden tarkoitus on tehdä selvä ero niiden välillä, jotka kannattavat tosissaan. Uskoon tuleminen on prosessi, jossa sokea usko korvaa kaiken evidenssin punnitsemisen jne. prosessit kuuliaisuudella.
En kokonaan osta Boyerin näkemysta uskonnon luonteesta, mutta siinä on silti paljon sellaista, joka selittää mielekkäällä tavalla nämä ilmiöt. Minusta on jotenkin aika lailla ilmeistä, että tällä taipumuksella on jokin funktio ts. siitä on ollut jotain hyötyä jossain vaiheessa. Kompleksisten yhteiskuntien syntyvaiheessa sellaiset yhteiskunnat, joissa isot väkijoukot olivat kuuliaisia, todennäköisesti selvisivät paremmin.
(Eivät täysin, koska ateismi tms. todellisuuspohjainen ajattelu on niin yleistä kaikissa yhteiskunnissa, joissa sen sallitaan esiintyvän.)
Feminismi, marxismi, jne, kaikki ideologiat ja uskonnot nojaavat toimiakseen ihmisessä suunnilleen samoihin mekanismeihin. Normaali, täysijärkinen ihminen todennäköisesti kyllä tietää mistä on kyse, kun hän tunnustaa uskoa, mutta ilmeisesti uskonnon tunnustaminen on yksinkertaisesti niin palkitsevaa, että sen ilmeinen valheellisuus ei haittaa. Sitä voi verrata opiaatteihin tässä suhteessa. Mielekkäällä tavalla annosteltuna se on yleensä aivan harmitonta, pientä, sanoisinko epistemologista ummetusta lukuunottamatta.
Tiedemies: Ok. Minä näen asian niin, että ideologioihin uskomisella ja uskontoihin uskomisella ei ole käytännön psykologisina mekanismeina mitään eroa. Ja ideologit joiden kanssa olen keskustellut ovat kyllä vaikuttaneet uskoneen ihan tosissaan sloganeihin. En näe mitään syytä epäillä uskon aitoutta.
Lähetä kommentti