torstai 30. huhtikuuta 2009

Aamun miete

On melko röyhkeää kuitata ihmisen vaisto kauneudelle ja rumuudelle pelkkänä pinnallisuutena tai harhana, joka on erillään jostain "todellisesta sisimmästä". Tämä(kin) liittyy kovasti siihen, että ihmisen tietoisuus kuvittelee itselleen sisäisen olemuksen jonain irrallisena, puhtaana ja todellisempana kuin se todellisuus, jonka hän aistii ympärillään.

Ihmiset arvostelevat ja mollaavat vaistojaan liikaa vertaamalla niitä keksittyihin ihanteisiin. Kuinka mikään todellinen tuntemus, aistimus tai vaisto voisi muka olla väärin? Eikö ole enemmän väärin, itsekästä ja röyhkeää tuomita se vääräksi? Luonto haluaa elämän edustavan itseään (ja myös ottavan sen seuraukset vastaan) ilman mitään hyvyyttä tai pahuutta. Tai eihän luonto mitään halua, se on sitä, erilaisuutta, ja erilaisuuksien välistä vuorovaikutusta. Uskonnot, mytologiat ja tieto ylipäätään ovat vain pistäneet ihmisen pään sekaisin. Ehkä siksi tietoinen "järki" onkin elämän lyhyeksi jäävä harha-askel. Tai väliaskel.

(Tämä ei sitten ole mikään hedonistinen tai anarkistinen manifesti. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja yhteisön voimistamiseksi kieli, ja sitä myötä myös tietoisuus, ovat alun perin kehittyneet.)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Modernissa maailmassa ihmisen vaistoista on tullut uhka. Vaistot ovat sinällään terve tapa suhtautua ympäristöön. Niiden tehtävänä on suojata organismia.

Valitettavasti emme enää elä maailmassa, jossa aggressio suojaa (poliittisena voimana se tuhoaa), ahmiminen on hyvä tapa toimia pahan päivän varalle (ruokaa on tarjolla liiaksi ja kaikkein lihottavimmat, siis miellyttävinmät ruuat ovat halvimpia), ja jossa jako meihin ja muihin auttaa välttämään konfliketja (emme voi eristäytyä; eristäytyminen käsitetasolla lisää nimenomaan vaikkapa äärinationalismia ja terrorismia).

Näkisin, että tietty paine ja halu sublimaatiooon ei ole sinällään hyvä tai paha asia, vaan selviytymisen kannalta välttämättömyys.

Kauneuden tajuaminen on toki vaistokin, mutta länsimaissa, romantiikan perillisinä, se on aika paljon jotakin ihan muuta. Aitous kokemuksellisuutena ja estetiikan ensisijaistamisena on paljolti sosiokulttuurinen konstruktio.

Kaiken tämän sanoneena myönnän itsekin kuitenkin avoimesti, että roussealainen myytti jalosta villistä on eräs kaikkein kauneimpia asioita mitä tiedän.

"Kun sivilisaatio lopulta kaatuu, kuivaan peuranlihaa moottoritien reunan metallikaiteella."

Juho kirjoitti...

Hyviä huomioita, utujen mies.

Olen samaa mieltä siitä, että ympäristön muutos on tehnyt joistain vaistoista turhia, tai ainakin harvemmin hyödyllisiä. Kuten mainitsemasi viha ja läskinkeruu.

Se onkin sitten eri juttu, kuinka itse ihmiseen kohdistuvia vaistoja voisi ajatella ympäristön muutosten myötä vanheneviksi ja tarpeettomiksi.

Jako sisä- ja ulkoryhmään on minusta välttämätön ainakin ystäväpiirin muodossa. Ihminen on niin sosiaalinen eläin, että johonkin ryhmään "on kuuluttava". Valtiotasolla jaottelun tarpeellisuus onkin eri juttu, ja tuskin ollenkaan niin vaistomaista hommaa.

En ymmärrä mitä tarkoitat sanoessasi, että "aitous kokemuksellisuutena ja estetiikan ensisijaistamisena on paljolti sosiokulttuurinen konstruktio". Ihminenhän toimi ensisijaisesti kokemukselliselta ja esteettiseltä pohjalta jo kauan ennenkuin mistään kulttuurista voidaan edes puhua.

Pointtini tuossa jutussa oli, että vaistot, jos mitkä, ilmaisevat ihmisestä jotain oleellista. Siis riippumatta edes siitä, onko vaisto ristiriidassa nykyisen yhteiskunnan kanssa. Niiden evolutiivisena kriteerinä kun on aina ollut vain oleellisuus.

Vaistoissa on tiivistettynä järjettömän moneen kertaan käytännössä testattua elämänviisautta, johon voisi suhtautua kunnioittavammin. Vähintäänkin ne kertovat vastaansanomatonta tarinaa siitä, mitä ihminen on ollut ja on myös nyt. Tykättiinpä tarinasta tai ei.

Markopp kirjoitti...

Oliko muuten pohdintasi Markiisi de Saden inspiroima? :-)

"Pointtini tuossa jutussa oli, että vaistot, jos mitkä, ilmaisevat ihmisestä jotain oleellista. Siis riippumatta edes siitä, onko vaisto ristiriidassa nykyisen yhteiskunnan kanssa. Niiden evolutiivisena kriteerinä kun on aina ollut vain oleellisuus.

Vaistoissa on tiivistettynä järjettömän moneen kertaan käytännössä testattua elämänviisautta, johon voisi suhtautua kunnioittavammin. Vähintäänkin ne kertovat vastaansanomatonta tarinaa siitä, mitä ihminen on ollut ja on myös nyt. Tykättiinpä tarinasta tai ei."
Lienee myös ajateltavissa, että tietoisen järjen kehittyminen on osoitus vaistoihin tiivistyneen arkaaisen elämänviisauden riittämättömyydestä.

Minusta vaistojen ohella ihmisessä on vähintään yhtä oleellista hänen kykynsä pistää vietti- ja vaistoelämänsä järjen ikeeseen. Ihmisellä tulee aina olemaan hyvin ambivalentti suhde vaistoihinsa, mikä mielestäni on nähtävä suurena rikkautena. Liian yksipuolinen järjen tai vaistojen viljely riistää elämältä sen potentiaalisen rikkauden: toisessa tapauksessa ihminen on elämäänväsynyt kuiva rationalisti ja toisessa pahainen elukka, luonnon marionetti. Ihmisen pitäisi oppia leikkimään vaistojensa kanssa, ei niitä kunnioittamaan tai kieltämään.

Juho kirjoitti...

En osaa antaa inspiraatiolleni yhtä nimeä, mutta ainakaan de Sadea en ole lukenut. (Ehkä pitäisi lukea, kiinnostava tyyppi.) Varmasti ainakin Sartre ja Nietzsche ovat inspiroineet.

Ääriasenteista olen täysin samaa mieltä, ne ovat lähes aina hedelmättömiä. Ei vaistoja pidä yksinvaltiaaksi nostaa ja järki/tietoisuus on ilman muuta myös osa ihmistä. Kunhan puolustan sorrettua "kansanosaa" aikana, jolloin hallituksessa on tietoisuudella ylisuuri edustus.

Markopp kirjoitti...

En helposti usko, että nykypäivänä tietoisuudella olisi kovinkaan suuri ylivalta vaistoista ja vieteistä. Nähdäkseni nykymenolle on leimallista nimenomaan tietty aistikulttuuri: utilitaristinen, hedonistinen ja materialistinen konkreettisiin tarpeisiin keskittyvä todellisuusnäkemys. Ihmiset organisoivat elämänsä mielihyvään ja käytännöllisyyteen liittyvin kriteerein abstraktimpien periaatteiden (filosofia, uskonto, politiikka...) sijasta. Heillä on kenties enemmän vain kapeaa välineellistä rationaalisuutta, joka on valjastettu elämän helppouden, mukavuuden ja pituuden edistämisen palvelukseen. Nykyihminen ei ajattele, vaan himoaa ja kuluttaa sosiaalisen koneiston tahdottomana rattaana kaupallisesti omaksuttuine identiteetteineen (olipas muikea kärjistys!).

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tästä kohta päästä postkonsumeristiseen nomadielämään. Meinaan ettei tämä meno enää kauaa jatku.

Minulta on leikattu jo viisaudenhampaat -- valitettavasti ei tosin umpisuolta -- ja jos vain onnistun hankkimaan jostain metsästyskiväärin ja reippaasti ammuksia ennen sivilisaation romahdusta, uskon olevani aika hyvillä eväillä liikeellä. Kun taidot karttuvat ja selviytymisvaistot heräävät horroksestaan, siirryn sitten taljajouseen.

Nyt vain säästämään sitä silmäleikkausta varten, niin silmälasien rikkoutuminen ei tarkoita nälkäkuolemaa.

Uskoisin, että saaliseläinten reitit tulevat kiertämään useimmat suurten kaupunkien rauniot.

Juho kirjoitti...

Akrasias:
Ensinnäkin, kuten sanoit, "puhtaalla" järjelläkin tehdyt päätökset palvelevat usein viettejä, mutta johtuen viettien aliarvostuksesta järki ei myönnä tätä itselleen. Sen sijaan se keksii omia mytologisia selityksiään sille, miksi juuri näin toimiminen on hyvää ja oikein.

Toisekseen, kun nämä myytit alkavat elää omaa elämäänsä ja irtoavat alkuperäisestä tilanteesta, alkavat ne toimia oikeutuksena sinänsä. Siis tyhjän päällä, vieteistä riippumattomina, pelkkinä järjen kannattelemina arvostelmina.

Utumies:
Jos silmäleikkaus tuntuu kalliilta, ja kai siinä on pieni riskikin, niin silmälaseja saa nykyään niin naurettavan halvalla, että kannattaisiko ostaa pahan päivän varalle kilo niitä ja jemmailla ympäri Suomea?

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa luulen, että jemmaan möksälle parin vuoden kuiva- ja purkkimuonat. Pidemmällä tähtäimellä kannattaa vaeltaa etelämpään.

Parasta olisi tietenkin olla jossain välimeren matkalla kunnon retkeilyvarusteiden kanssa juuri silloin, kun nassahtaa. Välimerellinen ilmasto kun on suopeaa ympäristöä uuden korkeakulttuurin syntymälle. Ei liian kuuma, ei liian kylmä.

Oikeastaan taidankin visioida itseni (uus)antiikin filosofiksi nomadielämän uusammattilaisen sijaan. Ratkon olemassaolon peruskysymyksiä, osallistun polisten välisiin sotiin ja ryypiskelen daemonini kanssa.

Hmm. Tosin jos ilmastonmuutos etenee reippaasti ennen nassahdusta, voi olal että uusi Ateena rakennetaankin tänne pohjoisen lämpimille perukoille. Siellä missä kasvaa viiniköynnös, on aina kulttuuria.

Ava kirjoitti...

Erittäin samaa mieltä aamun mietteestä.