maanantai 20. huhtikuuta 2009

Aamun miete

A dialogue is the perfect conversation because everything that the one person says aquires its particular color, sound, its accompanying gesture in strict consideration of the other person to whom he is speaking [...] In a dialogue, there is only one single refraction of thought: this is produced by the partner in conversation, the mirror in which we want to see our thoughts reflected as beautifully as possible. But how is it with two, or three, or more partners? There the conversation necessarily loses something of its individualizing refinement; the various considerations clash, cancel each other out; the phrase that pleases the one, does not accord with the character of the other. Therefore, a man interacting with several people is forced to fall back upon himself, to present the facts as they are, but rob the subject matter from that scintillating air of humanity that makes a conversation one of the most agreeable things in the world. Just listen to the tone in which men interacting with whole groups of men tend to speak; it is as if the ground bass of all speech were: "That is who I am; that is what I say; now you think what you will about it!" For this reason, clever women whom a man has met in society are generally remembered as strange, awkward, unappealing; it is speaking to and in front of many people that robs them of all intelligent amiability and turns a harsh light only on their conscious dependence on themselves, their tactics, and their intention to triumph publicly; while the same women in a dialogue become females again and rediscover their mind's gracefulness.

- F. Nietzsche: Human, All Too Human

3 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Olen miettinyt Internet-keskusteluja. Keskustelujen tarjoitus tuntuu olevan toisten ihmisten argumenttien murskaaminen eikä oppiminen.

Argumentointi on yliarvostettu laji. Se, että A voittaa väittelyssä B.n aiheesta C, ei useinkaan osoita muuta kuin että A on parempi väittelijä ja vittumaisempi ihminen kuin B.

Aava kirjoitti...

Olen mietiskellyt samaa. Dialogit ja debatit voivat olla tolkuttoman antoisia, mutta toisaalta taas myös jonkinlaisia arastelun, provokaation ja itsepetoksen näyttämöitä, joilta poistutaan heti, kun omasta linjasta löytyy aukko.

Taustalla lienee jonkinlainen ihmeellinen utopia siitä, että olisi olemassa valmiita, aukottomia, virheettömiä ja täydellisiä ilmiöitä ja käsityksiä.

Juho kirjoitti...

Niinhän se on, että väittelytaito on elintärkeä julkisessa keskustelussa, koska silloin väitellään voitosta eikä totuudesta. Lähes poikkeuksetta.

Luinkin sattumoisin äskettäin Schopenhauerin pienen kokoelman niksejä väittelyssä pärjäämiseksi. Vanha kirja, mutta edelleen oikein käyttökelpoinen. Sieltä oli mukava tunnistaa monia jokapäiväisesti käytettyjä tapoja päihittää vastustaja. Poliittisesti ajankohtaisin temppu oli pahaksi ismiksi leimaaminen.