Evoluutiosta vielä kerran: elämän isoin perspektiivi

Hahmottelen tähän vielä elämän kehityskaaren, koska se on minusta yhtäaikaa sekä häkellyttävä että silmiä avaava.

Varoitus: seuraa paljon numeroita.

Kirjoitin jo ihmisen evoluution yhteydessä aikaskaalasta ja hahmottamisen vaikeudesta, mutta nyt skaala karkaa täysin käsistä. Jokainen pystyy vielä hahmottamaan 10 vuoden jakson, ja ehkä vielä 60 ja jopa 600 vuotta kun oikein yrittää, mutta vaikkapa ihmisen kulttuurihistoria, 6000 vuotta, 240 sukupolvea, on jo usvan peitossa. 60000 vuotta sitten homo sapiens vasta levisi maapallolle ja 600000 vuotta sitten homo erectus keksi tulen.

Seuraavassa on yksikkönä miljoonaa vuotta sitten.

-4600 Maapallo syntyy.
-4000 Alkeelliset solut. (Tässä erään biologin näkemys siitä, kuinka ne ovat voineet syntyä.)
-2000 Tumalliset solut.
-1000 Alkeelliset monisoluiset mikroeliöt.
-600 Monimutkaiset merieliöt (madot, meduusat, simpukat, sienet)
-400 Levät ja sammalet leviävät maalle, ensimmäiset maaeläimet.
-300 Metsät, hyönteiset, sammakkoeläimet.
-200 Dinosaurukset, nisäkkäät, linnut.
-70 Dinosaurusten sukupuutto.
-25 Nisäkkäiden lajikirjo kasvaa parista joukkotuhosta huolimatta. Ensimmäiset apinat.
-4 Jotkut apinat laskeutuvat puusta.
-0,008 Joku karvaton apina keksii viljellä maata, mistä seuraa vähän häslinkiä.

Ensimmäinen kutkuttava huomio on se luontevuus, jolla nämä löydökset sopivat evoluutioteoriaan. Ensimmäiset ja siksi vaikeimmat askeleet vaativat aivan järjettömän pitkiä aikoja. Solunkehityksen alussa kahdessa miljardissa vuodessa kehittyy yksinkertaisista soluista niiden symbioosina monimutkaisempi aitotumallinen solu, ja edelleen miljardissa vuodessa näiden peruspalikoiden symbioosina monisoluista elämää. Tästä sitten kehitys nopeutuu ja elämän monipuolistuminen vie "vain" satoja miljoonia vuosia.

Puolet elämän kehityksestä kului siis tuntemamme elämän perusilmentymän, solun, kehittymiseen. Sen jälkeinen, astetta nopeampi lajien kehitys on ollut puolestaan solujen ulkoisen symbioosin, eli eräänlaisen solujen sosiaalisen järjestäytymisen, kehitystä, yksittäisen solun perusrakenteen pysyessä ennallaan.

Toinen kiinnostava pikku knoppi oli, että viimeisen miljardin vuoden aikana mantereet yhdistyivät kolme kertaa yhdeksi isoksi jättimantereeksi ja erkanivat jälleen. Melkoisen muovautuvalla pallolla tässä siis ollaan, pitkällä aikavälillä.

Kolmanneksi oli kiintoisaa huomata, että meteoriitit ja tulivuoret aiheuttivat lukuisia maailmanlaajuisia joukkotuhoja, joissa hävisi pahimmillaan yli 80% lajeista. Näin elämä otti välillä muutamia miljoonia vuosia takapakkia. Mutta ei hätää, aina sieltä jotain alkulimaa ja torakoita jäi henkiin.