Ylikulutusta

Tässä mainiossa kirjoituksessa on hyviä huomioita maailman ylikulutuksen syistä, ja se myös herätti mietteitä mahdollisista ratkaisuista.

Ylikulutukseen johtaneet ajattelu- ja elämäntavat voidaan tietysti kääntää, ja tottakai syytä olisi, mutta elämäntapamuutokset ovat yhtä tyhjän kanssa, ellei porukan lisääntymistä ongelma-alueilla saada kuriin nyt eikä "sitten syssymmällä". Tämä itsestäänselvä asia jää ihmeellisen usein pois julkisesta poliittisesta keskustelusta. Se toki saatetaan mainita ongelmien joukossa, mutta mitään todellisia parannusehdotuksia ei esitetä. Vaikka on itsestään selvää, että ongelma on ensisijainen ja kaikki muu on vain hienosäätöä.

Nähdäkseni ainakin seuraavat vastausvaihtoehdot ovat olemassa:

1) Painostetaan kasvupesäkkeitä kestävään väestön kehitykseen. Keinoja kyllä riittää, sekä taloudellisia että ulkotaloudellisia.

2) Lakataan välittämästä kasvupesäkkeiden ongelmista ja jätetään ne potemaan itse omaa väestöräjähdystänsä, ts. eristetään ongelma. Tämä ei taida olla globaalissa moraali-ilmastossa mahdollista, ainakaan julkisella tasolla. Kukaan ei tietenkään halua olla ikävä, jos muut ovat kivakiva -linjalla.

3) Ei välitetä ongelmasta ja kärsitään seuraukset. Tämä on moraalisesti helpoin, mutta riskinä on ekosysteemin romahtaminen, eli vähintäänkin sen muuttuminen ihmisen kannalta huomattavasti vaikeammaksi paikaksi elää. Näitä mullistuksia on toki tapahtunut evoluution mittakaavassa aiemminkin, mutta sellaisesta toipuminen voi kestää esim. miljoona vuotta. Se on pitkä aika maksaa velkaa sadan vuoden juhlasta ja moraali-elvistelystä.

Kansanterveysporkkana: Cooperin testi

Jaska on miettinyt auki oikein toteutuskelpoisen idean kantanterveyden kohentamiseksi.

"Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä. ...

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme."

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava.

Kissa pöydälle: eutanasia

Kaari Utriolle iso plussa kissan nostamisesta pöydälle. Jos sen olisi tehnyt joku nuorempi henkilö, tai minkä tahansa ikäinen mies, puhumattakaan että olisi ollut vielä lääkäri, niin julkinen lynkkaus olisi ollut välitön.

Kirjailijan mukaan "on järjetöntä ja turhaa", että ihmisten elinikää yritetään nostaa tekemällä vanhuksille leikkauksia ja toimenpiteitä viimeisen puolen vuoden aikana ennen kuolemaa.

"Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta. Enempää ei tarvittu."

67-vuotias Utrio ei itse halua joutua vanhainkotiin hoidettavaksi.

Meidän fantasiamaailmaamme eivät kaikki todellisuuden osat oikein sovi, ja kuolema on niistä kipein.

Itse katselin vierestä kun mummo kuihtui hitaasti sängyssä vuosikausia, epämääräisessä tilassa, muistamatta edes omaa poikaansa. Niiltä vierailuilta olivat arvokkuuden ja inhimillisyyden tunteet kaukana.

Humanistinen väitöskirja

Minulla on tapana silloin tällöin vitsailla humanistisella tutkimuksella, mutta ajoittain mieleen pompahtaa, esimerkiksi jonkun nätin humanistin seurassa, että onkohan se mollaaminen nyt sittenkään ihan aiheellista.

Tänään luin pitkästä aikaa Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaista, ja negatiivinen mielikuvani sai taas lannoitetta pitkäksi aikaa. Tarjolla oli nimittäin kiinnostava kattaus uusia humanistisia tutkimuksia. Toissa viikolla tarkastettiin mm. väitöskirja "Käyttötieto opinto-ohjaajan ohjausajattelun muutoksen kuvaajana". Alla on pätkä Aviisiin kirjoitettua esittelyä. (Jätin tutkijan nimen mainitsematta, koska tarkoitukseni ei ole mollata häntä, vaan humanistista tutkimusta ylipäätään.)

"Opinto-ohjauksen tietopainotteisuus on antanut sijaa tilannekohtaiselle ja humanistiselle näkemykselle. Ohjauksen vuorovaikutus on kehittynyt dialogiseen suuntaan.
Tämä käy ilmi N.N.:n tutkimuksesta, jonka aineisto koostuu seitsemän peruskoulussa tai lukiossa työskentelevän opinto-ohjaajan haastatteluista vuosina 1998 ja 2005."

On siis haastateltu seitsemää ihmistä kahtena eri vuonna, ja tämän aineiston perusteella on sitten päätetty heilutella käsiä opinto-ohjauksen kehityksestä. Ja vielä kokonaisen väitöskirjan verran.

Sivuhuomautuksena, meillä päin on kahvipöytäkeskusteluissa oltu huolissaan väitöskirjojen tason romahtamisesta, eikä siis pelkästään humanistisessa tutkimuksessa (joka nyt ei oikein voi mihinkään romahtaakaan). Tämä on luontevaa seurausta yliopistojen laitosten tulospistelaskennasta, jossa vain väitösten määrällä on väliä. Tällöin kannattaa toki hyväksyä paskempikin väikkäri. Kukahan lie yrityskonsultti ollut tätäkin mallia ehdottamassa.

Kiesin naiskommentit

Suomen Kuvalehdessä oli tänään oiva kirjoitus Kiesin kommenteista ja siitä, kuinka korrektisti naiset olisivat vastanneet samoihin kysymyksiin.

Harva tietää, mitä Kiesiltä kysyttiin. Alkuperäisestä jutusta selviää, että jos olivat vastaukset sovinistisia, niin olivat kysymyksetkin - naistenlehden naispuolisen toimittajan esittäminäkin.

Mitä naiset vastaisivat samoihin kysymyksiin? Olisivatko vastaukset olennaisesti korrektimpia kuin Kiesin vastaukset?

Eivät tietenkään olisi. Kummallista vouhotusta taas, oli sitten kyseessä autofirman myyntijohtaja tai ei.

Jos firmalla olisi ollut munaa olla erottamatta Kiesiä, olisi seuraava autoni Audi.

Uudet kirjaimet

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tykkää kirjoittaa muistiinpanonsa käsin, vaikka tarjolla olisikin jo varsin näppärän kokoisia elektronisia apuvälineitä. Mielestäni pieni vihko ja kynä on edelleen kannettavuudeltaan, kolhujen siedoltaan, akkukestoltaan, toimintavarmuudeltaan ja hinnaltaan ylivoimainen yhdistelmä.

Kuulun myös siihen viimeiseen ikäluokkaan, jolle opetettiin koulussa kaunokirjoitusta, ja se on edelleen ainoa osaamani kirjoitustapa. Harjoittelin kyllä silloin ala-asteella myös "uutta ja hienoa" tekstausta, mutta luovutin muutaman tunnin jälkeen kun en hoksannut mitä järkeä on nostella kynää joka kirjaimella. Minusta on oikein mukavaa kun voi vetäistä aina yhden sanan yhdellä vedolla.

Peruskoulussa opetettavaa käsinkirjoitusta uudistettiin vuonna 1986, jolloin kaunokirjoitus muuttui lähemmäs nykyistä tekstaamista. Viisi vuotta sitten kirjaimia muutettiin vielä hieman lisää. Nyt jotkut opettajat näemmä valittavat, että uusilla kirjaimilla on vaikea oppia kirjoittamaan.

Viimeisimmästä kirjainuudistuksesta vastannut opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta sanoo, että tavoitteena oli vähentää kirjoittamisen hankaluutta. ...

Käsinkirjoittamisen alue yhteiskunnassa on kapeutunut. Jos oppimista voi jotenkin jouduttaa, niin on vain eduksi, että hyvän ja selkeän käsialan oppii nopeasti, Sinko perustelee.

Ahaa, kirjainuudistuksessa painotettiin siis oppimisnopeutta eikä kirjoitusnopeutta tai kirjoituksen sujuvuutta. Luokanopettajaliiton hallituksen jäsenen Mira Ketolan palautteen mukaan uudistus on alkanut jo kantaa hedelmää:

Kirjoittaminen on hirveän hidasta, sellaista tököttämistä suorastaan, sillä kynää pitää nostaa koko ajan. Lasten käsialat ovat huonontuneet, koska uusilla tyyppikirjaimilla on vaikea kirjoittaa, Ketola sanoo.