lauantai 26. syyskuuta 2009

Ylikulutusta

Tässä mainiossa kirjoituksessa on hyviä huomioita maailman ylikulutuksen syistä, ja se myös herätti mietteitä mahdollisista ratkaisuista.

Ylikulutukseen johtaneet ajattelu- ja elämäntavat voidaan tietysti kääntää, ja tottakai syytä olisi, mutta elämäntapamuutokset ovat yhtä tyhjän kanssa, ellei porukan lisääntymistä ongelma-alueilla saada kuriin nyt eikä "sitten syssymmällä". Tämä itsestäänselvä asia jää ihmeellisen usein pois julkisesta poliittisesta keskustelusta. Se toki saatetaan mainita ongelmien joukossa, mutta mitään todellisia parannusehdotuksia ei esitetä. Vaikka on itsestään selvää, että ongelma on ensisijainen ja kaikki muu on vain hienosäätöä.

Nähdäkseni ainakin seuraavat vastausvaihtoehdot ovat olemassa:

1) Painostetaan kasvupesäkkeitä kestävään väestön kehitykseen. Keinoja kyllä riittää, sekä taloudellisia että ulkotaloudellisia.

2) Lakataan välittämästä kasvupesäkkeiden ongelmista ja jätetään ne potemaan itse omaa väestöräjähdystänsä, ts. eristetään ongelma. Tämä ei taida olla globaalissa moraali-ilmastossa mahdollista, ainakaan julkisella tasolla. Kukaan ei tietenkään halua olla ikävä, jos muut ovat kivakiva -linjalla.

3) Ei välitetä ongelmasta ja kärsitään seuraukset. Tämä on moraalisesti helpoin, mutta riskinä on ekosysteemin romahtaminen, eli vähintäänkin sen muuttuminen ihmisen kannalta huomattavasti vaikeammaksi paikaksi elää. Näitä mullistuksia on toki tapahtunut evoluution mittakaavassa aiemminkin, mutta sellaisesta toipuminen voi kestää esim. miljoona vuotta. Se on pitkä aika maksaa velkaa sadan vuoden juhlasta ja moraali-elvistelystä.

8 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Täyttä asiaa.
Lisähuomautus 1: Kohdassa 2) esitetty menettelytapa ei todellakaan ole nykyisessä mielipide-ilmastossa suotava. Mutta kohdassa 1) esitetty olisi vielä paheksuttavampi, kun miettii mitä ne järkikeinot sitten olisivat.
Lisähuomautus 2: Aina sanotaan, että tarvitsisimme niin ja niin monta maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset. Mitä helvetin merkitystä tällä on? Eikö oleellista ole se, kuinka monta SUOMEA suomalaiset tarvitsisivat tuottaakseen kuluttamansa. Lienee vähemmän kuin yksi, arvelisin. Ongelma on niissä maissa, jotka kuluttavat enemmän kuin tuottavat. Ja miksi helvetissä kaikki ne, jotka itkevät länsimaalaisten liian suuresta kulutuksesta, ovat valmiita ottamaan tänne lisää vuohipaimenia hyysättäväksi ja kuluttamaan länsimaalaisittain, jos heidän ekologinen jalanjälkensä olisi kotimaassa pienempi paljain jaloin kuin täällä sossun maksamissa talvikengissä?

Juho kirjoitti...

"Eikö oleellista ole se, kuinka monta SUOMEA suomalaiset tarvitsisivat tuottaakseen kuluttamansa. Lienee vähemmän kuin yksi, arvelisin."

Jotain käsitystä valtioiden ekologisesta jalanjäljestä saa täältä. Tuossa kartalla siis näkyy jalanjälki, joka: "measures how much land and water area a human population requires to produce the resource it consumes and to absorb its wastes, using prevailing technology."

Juho kirjoitti...

"ovat valmiita ottamaan tänne lisää vuohipaimenia hyysättäväksi ja kuluttamaan länsimaalaisittain, jos heidän ekologinen jalanjälkensä olisi kotimaassa pienempi paljain jaloin kuin täällä sossun maksamissa talvikengissä?"

Näinhän se on. Samalla resurssimäärällä ja työpanoksella saataisiin enemmän ja kestävämpää apua ongelma-alueiden oloihin, mikäli ne kohdistettaisiin sinne. Sellainen ei voi olla kestävää kehitystä, että sieltä otetaan porukkaa tänne "kellutettavaksi" täysin vieraaseen ympäristöön.

Ainoa asia mitä näin saavutetaan on valheellinen tunne konkreettisesta avusta, kun autettavat tuodaan silmien eteen empatiseerattavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Paras tapa hillitä vestönkasvua niin sanoituissa kolmannen maailman maissa on nostaa paikallista elintasoa. Köyhät ihmiset tekevät paljon jälkeläisiä turvatakseen vanhuutensa. Eläkejärjestelmä kun yleensä puuttuu kokonaan.

Illuusio siitä, että olemme jotenkin syyttömiä kolmannen maailman maihin oloihin, ei auta yhtään taistelussa väestöräjähdystä vastaan. Jos todella haluamme pestä kätemme tästä porukasta, on meidän samalla luovuttava tuontihedelmistä, tuontikahvista, tuontiteestä, halvoista tuontivaatteista, suuresta osasta viihde-elektroniikaka ja niin edespäin. Juuri tätä on globalisaatio. Kaikki liittyy kaikkeen. Jos taas teemme tämän, ei elintaso nouse em. maissa koskaan. Toisaalta kehitysmaiden luonnonvarojen ja työvoiman riisto, tuotteiden ostaminen polkuhintaan öykkäriperiaatteella, pitää väen kyykyssä siellä sekin.

Parannettiin köyhimpien maiden ongelmia sitten oikeistolaisin tai vasemmistolaisin menetelmin, on kyyseessä joka tapauksessa projekti jossa osallistumme rakentavasti näiden ihmisten elämään.

Syntyvyyteen liittyvät pakotteet ulkoapäin ovat silkkaa fasismia ja niiden toimeenpano rapauttaa myös omaa järjestelmäämme täällä.

Kaiken kaikkiaan miehekäs uho interventioista on ajattelematonta. Ongelma on niin laaja, ettei siinä mikään puolivillainen pakkotoimenpide muuta kuin lisää sekaannusta.

Lähinnä kait olisi realistista tukea kolmanne maailman maiden talouskasvua reilulta pohjalta. Ei siis hyödyntäen paikallisten heikkoutta (ay-liikkeiden puute, korruptio, valmiiksi ahtaalla oleva talous), vaan rakentavassa hengessä.

Joka tapauksemme olemme samassa veneessä. Köyhimpien syyttely ei tässä nyt auta.

Kannattaa muuten katsoa ekologista jalanjälkeä maittain per henkilö. Kyllä pahimamt saastuttajat löytyvät ihan muualta kuin sieltä, missä ihmiset elävät toimeentulon rajalla tai sen alla.

Maailamssa miljardi ihmistä näkee nälkää ja miljardi ihmistä on ylipainoisia. Jo pelkän tämän tiedon pitäisi laittaa ajukoppa raksuttamaan. Jotain on vinossa. Väestöräjähdys liittyy osaltaan jyrkkään eriarvoisuuteen.

Köyhimpien syyttely maailman ongelmista on irvokasta.

Juho kirjoitti...

Syntyvyyden tiputtaminen elintasoa nostamalla on kivan kuuloinen idea, mutta se on avuttoman hidas. Jo nykyiset 7 miljardia on reilusti liikaa, puhumattakaan mitä väkimäärä on muutaman vuosikymmenen päästä jos kieltäydymme rajoittamasta syntyvyyttä nyt. Esimerkiksi tässä on mielenkiintoista juttua väestönkasvun kehityksestä mikäli jatketaan tätä helpointa linjaa.

Onko sen kolmannen lapsen tekemättä jättäminen todellakin hirveää fasismia ja epäinhimillistä painostusta? Siitähän tässä on kyse: kolmannen lapsen tekemättä jättämisestä. Tai neljännen. Kaikki, siis ihan kaikki, kuitenkin tietävät minkä vuoksi syntyvyyttä on syytä laskea.

Toki asiassa on poliittisia hankaluuksia, mutta mitään ylitsepääsemätöntä en näe. Apuna on kuitenkin se seikka, että ongelma ja sen vakavuus on kaikkien ymmärrettävissä.

Anonyymi kirjoitti...

Vastustan pakkotoimenpiteitä eettisistä syistä. Jos jotakuta pitäisi painostaa, niin nimenomaan maita, joissa kulutetaan eniten per henkilö. Suomikin tosin saattaisi joutua silloin listalle. Toki meillä on maan issällä pitkät etäisyydet ja talvella lämmitys vaatii paljon energiaa. Eli puolusteluja suurelle kulutukselle löytyy jonkin vverran. Silti ei riittävästi.

Kannusteita en tässäkään yhteydessä pidä fasistisina menetelminä. Sama juttu kuin Cooperin testeissä. Kiinalainen malli lapsimäärän rajoittamisesta olisi kuitenkin askel totalitarsimin suuntaan. Omassa maassa se saattaisi olla vasemmistotatalitarismia. Muiden maiden pakotteina äärioikeistolaisuutta.

Lievä nousu elintasossa vähentää tarvetta tuottaa lapsia omaksi turvaksi. Suuri nousu elintasossa, jota mainitsemassasi linkissä pohditaan, ei itse asiassa luultavasti toetudu globaalisti koskaan. Jos kaikilla olisi yhtä suuri elintaso näillä tuotantomenetelmillä kuin teollisissa ja jälkiteollisiss amaissa, peli olisi joka tapauksessa jo menetetty. pallun resurssit eivät yksinkertaisesti riittäisi. Kysymys rikakiden maiden kasvavasta syntyvyydestä on siis globaalin mittakaavan mallissa teoreettinen. Toki yksittäistapauksissa akuutti. Mistä taas päästään polttavaan kysymykseen suuresti yksilötasolal kuluttavien maiden suurista ongelmista.

Pidän muuten tästä sinun blogistasi, mutta kvyttömyytesi nähdä ihmisarvoa muuta kuin lähiympäristössä tökkii. Kokeile aina soveltaa ehdottamiasi malleja itseesi ja lähiympäristöösi. Se on ainoa keino asaada jotain pysyvää aikaan.

Mikä ei toimi itselle, ei varmasti toimi muillakaan. Paitsi väkisin. Ja väkisin ei koskaan synny mitään kestävää.

Se moraalisaarnoista.

Juho kirjoitti...

Lievä nousu elintasossa vähentää tarvetta tuottaa lapsia omaksi turvaksi.

Kyllä, elintason suhteellisen pienikin nousu varmaan vähentää syntyvyyttä, mutta millä aikavälillä ja kuinka paljon? Linkin takaa saatoit huomata esimerkin Afrikan maista, joissa lapsiluku laski vuosina 1980-90 väliltä 7-8 välille 4-7, mikä on tietysti muutos parempaan, mutta samoissa luvuissa 4-7 ollaan jatkettu viimeiset 20 vuotta.

2,6 miljardia elää alle 2$:lla päivässä. Voit kuvitella mitä tämän pallon nykyiselle ylikuormitukselle käy jos heidän elintasoaan "nostetaan lievästi". Puhumattakaan siitä, että samaan aikaan annetaan väkimäärän kasvaa tätä leppoisaa tahtia 77 miljoonaa vuodessa.

Pidän muuten tästä sinun blogistasi, mutta kvyttömyytesi nähdä ihmisarvoa muuta kuin lähiympäristössä tökkii. Kokeile aina soveltaa ehdottamiasi malleja itseesi ja lähiympäristöösi. Se on ainoa keino asaada jotain pysyvää aikaan.

On ikävää jos olen antanut noin itsekkään kuvan ajattelustani. Olen ilman muuta itsekin valmis toimimaan ehdottamallani tavalla.

Minun on tietysti helpompi olla tekemättä sitä kolmatta lasta kuin surkeissa oloissa elävän, mutta eihän tämä asianlaita nyt voi tarkoittaa sitä, että mitään ei voida tehdä ja maailma on sitten vaan pakko ylikansoittaa oikein kunnolla.

Minusta nykyistä arvomaailmaa leimaa pullamössömäinen helppous ja itsekkyys. Ei olla valmiita rajoittamaan toimintaamme mikäli seuraukset näkyvät vain tulevaisuudessa maksettavana velkana. Velkaahan on kiva ottaa aina vain lisää ja lisää, kyllä sen sitten joku maksaa kun jaksaa.

Anonyymi kirjoitti...

2,6 miljardia elää alle 2$:lla päivässä. Voit kuvitella mitä tämän pallon nykyiselle ylikuormitukselle käy jos heidän elintasoaan "nostetaan lievästi".

Kyllä tässä huolestutta hiukan miten ihmiskunna käy. Joka suunnassa tarjolla umpikujaa.