torstai 6. elokuuta 2009

Kyvykkyyden arvostamisen vaikeus

Törmäsinpä mainioon juttuun meritokratiasta ja nyky-yhteiskunnasta. Etenkin seuraava huomio on minusta oikein osuva:
Heikkoihin opiskelijoihin (lukihäiriöisiin, maahanmuuttajiin, ADHD-tapauksiin) kohdistettu panostus on henkeä kohti laskettuna moninkertainen verrattuna hyviin tai edes tavanomaisiin opiskelijoihin. Tämä on aivan sama kuin jos olympiakomitea myöntäisi valmennusmäärärahoja ainoastaan liikunnallisesti lahjattomille. Jokaiselle tulee tarjota samat mahdollisuudet, mutta nykyinen koulujärjestelmämme pyrkii saamaan kaikille samat lopputulokset.

Olen myös samaa mieltä siitä, että nykyihmiselle meritokraattisen yhteiskunnan pahin ongelmakohta olisi katkeruus. Toisaalta katkeruus olisi lähinnä siirtymävaiheen ongelma ja koskisi vain meitä, jotka olemme omaksuneet tämän kristillisen tasapäistämispaatoksen. Ihminen kuitenkin oppii arvonsa ympäristöstään, ja jos tarjolla olisikin kyvyttömyydellä hekumoinnin sijaan kykyihin uskomista ja aitoa arvostusta, niin katkeruuskin heikkenee ihan luonnostaan. Täysin eroon siitä ei tietenkään koskaan pääse, mutta
Historian ironiaa on se, että nykyajan Big Brotherit ja tietokonepelit saattavat antaa vihdoinkin mahdollisuuden meritokraattiseen yhteiskuntaan pitämällä roskaväen poissa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja samalla silti tyytyväisenä.

15 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitän kauniista sanoista ja toivotan tervetulleeksi blogiini. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, kirjoitat täyttä asiaa. Meritokratiasta Ironmistress kirjoitti tuon linkkaamasi jutun luettuaan omaani paremman tarinan.

Juho kirjoitti...

Kiitos ja tervetuloa myös sinulle. Kuten sinäkin ensimmäisessä blogitekstissäsi, olen ihmetellyt fiksujen bloggaajien suurta määrää ja sitä, miksi niin monet poliitikkomme vaikuttavat vähemmän päteviltä johtamaan tätä maata.

Mutta ehkä politiikassa kyse ei olekaan taidosta, vaan jostain muusta.

Utumies kirjoitti...

Länsimaiset demokratiat eivät ole meritokratioita, vaan päinvastoin meitä johtaa kasvava viihdeteollisuuden haara, edustuksellinen demokratia show-isäntineen ja emäntineen. Tietenkin kyky populismiin on taiteenlaji sekin.

Tällaisessa tilanteessa kannattaa sosiaalistaa mahdollisimman suuri osa väestöstä siten, että he kykenevät edes joten kuten tekemään siellä äänestyskopissa informoituja, valistuneita numeron raapustamisia. Tämä maksaa. Demokratia on kallis hallitusmuoto.

Juho kirjoitti...

"Tällaisessa tilanteessa kannattaa sosiaalistaa mahdollisimman suuri osa väestöstä siten, että he kykenevät edes joten kuten tekemään siellä äänestyskopissa informoituja, valistuneita numeron raapustamisia."

Haaveajattelua sanon minä. Kyvyssä tehdä yhteiskunnallisesti valistuneita "numeron raapustamisia" tulee aina olemaan suuria eroja. Toiset vain ovat parempia omaksumaan ja hahmottamaan siihen tarvittavia asioita kuin toiset. Siksi osa kansasta tulee aina olemaan yhteiskunnallisesti huomattavasti valistuneempaa kuin muut.

Demokratiassa yhteiskunnallisesti valistuneen vähemmistön tehtävä on katsoa turhautuneena sivusta, kun kansa valitsee ne päättäjät, jotka vetoavat vähemmän valistuneisiin ihmisiin (ja sen jälkeen katsoa turhautuneena, kun nämä päättäjät tekevät päätöksiä).

Tuli ehkä sanailtua hieman pessimistis-sävytteisesti, mutta tuollainen elementti on kyllä demokratiassa vahvasti läsnä. Onhan siellä sentään myös valistuneen vähemmistön edustajia päättämässä.

Utumies kirjoitti...

Synkkää on, synkkää. Jos Ayn Randin oppeja seurattaisiin, olisin se voittaja, joksi kaikilel yhtälaiset lähtökohdat takaava systeemi ei anna minun tulla!

(Huomaa myös inne tänne sirotellut pikku hippuset. Kyse ei ole nonparelleista vaan kimaltelevista ironisignaaleista.)

Jukka kirjoitti...

En usko. Luulen että kateus on ihmiselle mitä suuimmassa määrin lajityypillinen ominaisuus.

Ihminen on metsästäjä-keräilijä-yhteisössä elänyt tasa-arvoisuuden leimaamaa elämää jossa jokainen joka haluaa enemmän resursseja on tasapäistetty.

Juho kirjoitti...

Olen ilman muuta samaa mieltä siitä, että kateus on synnynnäinen ominaisuus. Ajattelen kuitenkin, että yhteiskunnan ihanteet voivat synnyttää siitä joko katkeruutta tai arvostusta (kiukkua tai inspiraatiota, - tai +), riippuen siitä, kuinka hyvin ihanteet tukevat kateuden tuntemista.

Jos yhteiskunnan ihanteena on tasapäistäminen, niin kateuden ilmeneminen katkeruutena tuntuu kovin luonnolliselta. Tasapäisessä ihanneyhteiskunnassahan kateus on merkki siitä, että tilanteessa on nyt jotain pielessä ja se pitää korjata. Ihanne ei tällöin tue kateuden tuntemista; se on väärä tunne.

Hieman hedelmällisempi reaktio kateuden tunteeseen olisi esimerkiksi se, että tunnustaa itsessään olevan jotain "puutteita", jotka aiheuttavat kateuden. Vielä hedelmällisempi reaktio lienee aito arvostus kateuden kohdetta kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin kukaan lukee enää kuukauden vanhoja kommentteja. Kommentoin kuitenkin.

Ohhoh. Onpa epäoikeudenmukaisuus taas naamioitu kateudeksi. Luuserit myöntäköön vajavaisuutensa. Sillä siitä päästään.

Väitteesi, että ADHD:ta sairastavien, laiskojen ja muiden surkimusten koulunkäyntiä rahoitetaan enemmän kuin keskinkertaisten ja erinomaisten oppilaiden, on osittain näköharhaa. Nimittäin surkimusten tukemiseen käytetty raha edistää tavisten ja erinomaisten oppimista. Kun surkimukset saavat erityistä tukea ja huomiota, heillä on tukiopettajansa ja erityisluokkansa, opettajalla on aikaa keskittyä kasvattamaan opettamaan taviksia ja erinomaisia.

Jukka kirjoitti...

Anonymous,

Kun peruskoulu luotiin, koko ikäluokka pantiin yhteen kouluun. Tällä jo saatiin hyville oppilaille melkoinen haitta aikaiseksi. (Tosiasiassa toki myös huonoille opppilaille jotka kärsivät vertailusta hyviin.) Sitten purettiin tasoryhmät. Taas saatiin haitta hyville opiilaille - mutta myös huonoille.

Ajatellaanpa lähiötä jossa on 50% kulosaarelaisia jotka asuvat huviloissa ja 50% kaupungin sosiaaliasunnoissa asuvia. Kaupungin sosiaaliasunnoissa asuvat eivät varmasti hekään viihdy tällaisessa liian heterogeenisessa ympäristössä vaan vertailevat toisiaan koko ajan muihin.

Olen sosiaalisen tasa-arvon puolestapuhuja, mutta realiteetit on otettava huomioon. Diggasin sinänsä olla intissä kun siellä oli kansakunnan koko kirjo, mutta huomasin että joillekin tämä oli ongelma.

En siedä eliittikouluja kun niihin on mahdollisuus lähinnä vain varakkailla ja Helsingissä asuvilla. Mutta eliittikouluja tarvitaan juuri siksi että tämä tasapäistävä peruskoulujärjestelmä on luotu.

Heterogeeninen kouluyhteisiö on oiva paikka kiusaajille. Onkohan kukaan tutkinut miten paljon peruskoulu on lisännyt kiusaamista, varsinkin poikien pahaa oloa, heikentänyt todellista tasa-arvoa sukupuolten välillä ja ehkä myös yhteiskuntaluokkien välillä?

Veikkaan että paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Sanon vielä muutaman asian ennen kuin keskustelu menee juupas-eipääksi, sillä keskustelussa on vähän varsinaista tietoa, mutta enemmän ennakko-oletuksia ja arvoille perustuvia väittämiä.

Kaikki koulut, joissa on lapsia, ovat otollisia paikkoja kiusaajille, ja kiusaamiselle on todella paljon syitä aina lasten psyykeestä koulujärjestelmään ja yhteiskuntarakenteeseen.

50/50 karikatyyrikoulu ei ole mitenkään heterogeeninen, siellähän on kahdentyyppisiä lapsia. Heterogeenisessä koulussa on lapsia kaupungin kerrostaloista, yksityisistä vuokraasunnoista, rivareista, pienistä ja isoista omakotitaloista, siellä on työttömien, juristien sekä maahanmuuttajien ja muutaman mannen lapsia. Ja isohkossa heterogeenisessä koulussa on kaikille kavereita, paitsi epäsosiaalisille lapsille. Ja epäsosiaalisista lapsista osa on täysiä tolloja, osa neroja ja osa ihan normeja. Osan epäsosiaalisuuteen auttaa lääke ja terapia, monille kasvatus ja elämänkokemus riittävät.

Koulu on siis myös kasvatusta ja kasvamista varten. Inhimillisten kykyjen äärimmilleen kehittäminen ei ole ainakaan peruskoulun ainoa tarkoitus.

Minä vihasin armeijaa sen kaksi kuukautta, jotka vietin siellä. Vähäisenä syynä oli myös se, että yhteiskunnan koko kattaus esillä.

Pidän kuitenkin ajatusta erilaisten ihmisten sekoittumisesta hyvänä. Siinä saattaa oppia jotain elämästä, itsestään ja toisista. Voi alkaa vihata erilaisia ihmisiä, toisaalta yhtä hyvin voi alkaa ymmärtää tai edes sietää erilaisia ihmisiä.

Väitän myös, että "miten paljon peruskoulu on lisännyt kiusaamista" on huono tutkimuskysymys.

Jukka kirjoitti...

"Minä vihasin armeijaa sen kaksi kuukautta, jotka vietin siellä. Vähäisenä syynä oli myös se, että yhteiskunnan koko kattaus esillä.

Pidän kuitenkin ajatusta erilaisten ihmisten sekoittumisesta hyvänä. Siinä saattaa oppia jotain elämästä, itsestään ja toisista. Voi alkaa vihata erilaisia ihmisiä, toisaalta yhtä hyvin voi alkaa ymmärtää tai edes sietää erilaisia ihmisiä."

Mutta huomaat kai tässä jonkunlaisen ristiriidan. Tai huomaat tietenkin.

Kuten sanoin en ole mikään elitisti - kaikkea muuta - mutta vierastan elitismin lisäksi näitä ultranäennäistasapäistäviä malleja kuten peruskoulua.

Ruotsissa peruskoulua koko kansan kouluna ollaan jo purkamassa ja on perustettu ns. vapaakouluja. Se mitä saadaan voi kuitenkin olla elitistisempi koulujärjestelmä kuin mitä meillä Pohjoismaissa oli 60-luvulla. Rinnakkaiskoulujärjestelmä oli hieno järjestelmä. Sen tuhoaminen oli hyvin valitettavaa mutta mahdollisuus paluuseen on olemassa.

Ps. En usko muuten siihen että kaikissa kouluissa on yhtälailla kiusaamista.

Anonyymi kirjoitti...

Peruskoulu on tasapäistävä myös siksi, että se kärsii kroonisesta resurssipulasta. Kun luokassa on lähemmäs kolmekymmentä oppilasta tai pahimmillaan jopa yli, opettajalla on vähän aikaa oppia tuntemaan oppilaat yksilöinä ja auttaa heitä heidän yksilöllisissä tarpeissa. Tämä resurssivaje johtaa jokaisen koululaisen kannalta huonoon, tasapäistävään lopputulokseen.

Minäkin kannatan eliittikouluja, joissa luokassa olisi alle 20 lasta ja opettajalla apunaan yksi tai kaksi avustajaa. Sellaisia ei kuitenkaan tulla Suomessa näkemään - ainakaan niin, että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet päästä sisään eliittikouluun.

Ehkä Jukka tarkoitit eliittikouluilla kuitenkin lähinnä tason tai yhteiskunnallisen statuksen perusteella valikoivia kouluja.

Jukka kirjoitti...

Tarkoitin eliittikoululla sellaisia jossa on käytännössä vain varakkaan keskiluokan lahjakkaita lapsia.

Rinnakkaiskoulujärjestelmä taas perustui siihen että parhaat oppilaat pääsivät oppikouluun.

En missään tapauksessa kannata täällaista rahalla-saa-ja-köyhät-ulos-kouluja.

Jukka kirjoitti...

Peruskouluahan perusteltiin aikoinaan säätykierron nopeuttamisella. Tämä toive ei ole toteutunut - keskustelin tästä kerran jonkun Joensuun Yliopiston tutkijan kanssa - en valitettavasti muista enää nimeä - joka oli tutkinut säätykiertoa.

Itse luulen että säätykierto on pikemmin hidastunut peruskoulun takia kuin nopeentunut. Peruskoulussa on vaikeampi oppia ilman kodin tukea kuin oli aikoinaan oppikoulussa.

Juho kirjoitti...

Täällähän on käyty kiinnostavaa keskustelua.

Anonyymin ensimmäinen kommentti oli, että tässä nyt naamioidaan epäoikeudenmukaisuus kateudeksi.

Ajattelen, että oikeudenmukaisuutta on ihmisten erilaisten kykyjen tunnustaminen ja heidän kouluttaminen sen mukaan. Pyrkimys kaikille samaan koulutukseen on epäoikeudenmukaisuutta ihmisten erilaisia kykyjä kohtaan, joka myös voimistaa ihmisten (luonnostaan) kokemaa kateutta, sillä se luo epärealistisia odotuksia.

Ajattelen siis todellakin kuten sanoit, että "Luuserit myöntäkööt vajavaisuutensa. Sillä siitä päästään". Tosin en näe mitään syytä kutsua ihmistä luuseriksi siksi, ettei hän yllä tietylle tasolle koululaitoksen kriteereissä, tai ellei hänen terveytensä ole "normitasoa", tms.