Selkeä ja yleistajuinen yhteenveto alan nykyhavainnoista on Sean Carrollin kirja Kelpoisimman valmistus (eng. Making of the Fittest, kustantanut Terra Cognita) vuodelta 2006. Kirjassa käydään läpi DNA:n ja geenien toimintaperiaate ja huomataan kuinka hienosti nämä uudet havainnot täydentävät aiempaa käsitystämme evoluutiosta.
Kirjassa on myös teräviä kommentteja evoluution vastustajille. Kirjan luettuani yhdyn näkemykseen, jonka mukaan nykyhavaintojen valossa evoluution kieltäminen on täysin käsittämätöntä.
Lähes kaikki evoluution vastustajatkin hyväksyvät jo mikroevoluution, eli lajin sisällä tapahtuvan kehityksen, mutteivät makroevoluutiota, eli erilaisten lajien ja monimutkaisten elinten syntyä evoluution kautta. Tämä makrotason epäilykin on nykyään täysin perusteetonta, sillä nykytietomme DNA:sta selittää sen aivan yhtä luontevasti kuin mikroevoluutionkin. Eikä kyse ole mistään korkealentoisista teorioista, vaan yksinkertaisista periaatteista, joiden seuraukset kuka tahansa voi ymmärtää maalaisjärjellä, jos vain haluaa ajatella asiaa.
On vaikea kuvitella, miten kukaan nämä tosiasiat tunteva ylipäätään epäilee tätä. Nämä tosiasiat ovat peräisin täsmälleen samasta tieteestä ja teknologiasta, joka on purkanut satojen tautien geneettisen syyn, keksinyt kymmenittäin uusia geeneistä johdettuja lääkkeitä ja mullistanut oikeuslääketieteen ja maatalouden. Kuitenkin kaikista todisteista huolimatta biologisen evoluution todellisuutta epäillään laajasti tai se suorastaan kielletään. Tämän epäilemisen ja kieltämisen ymmärtämiseksi jätämme tieteellisten todisteiden valtakunnan, koska epäilyn syyt eivät voi eivätkä olekaan tieteellisiä. Ne ovat kulttuurisia. Ja ne ymmärretään parhaiten niiden monien historiallisten tapausten valossa, joissa tietyt ryhmät oman edun tai ideologian vaikutuksesta ovat keltäneet uuden tieteellisen tiedon.
Älykkään suunnittelun kannattajat ovat ehkä "paras yritys" pitää kiinni vanhoista näkemyksistä. Eräs pahimmista esimerkeistä on kreationisti Jerry Bergman, joka on sanaillut seuraavasti:
Jos darwinismi on totta, Hitler oli pelastajamme ja olemme ristiinnaulinneet hänet.
Tuon neronleimauksen sisältö on samaa tasoa kuin "Jos rauta on keksitty, Tsingis-kaani oli pelastajamme ja olemme ristiinnaulinneet hänet." Tsingis tappoi puolet kiinalaisista, ja käytti hommaan varmasti paljon rautaa, mutta vain ääliö syyttää tapahtumasta raudan keksimistä.
Havaintojemme synnyttämiä uusia välineitä voi aina käyttää hyvin tai huonosti. Tämän ymmärtäminen tuntuu olevan Jerrylle kovin vaikeaa. (Oli kieltämättä halpamaista poimia kreationistien seasta juuri se ääliöedustaja.)
Älykäs suunnittelu on uskonnollisesti taipuvaisten, eli ikuiseen egoonsa rakastuneiden ihmisten epätoivoista pyristelyä havaintoja vastaan.
Älykkään suunnittelun kannattajat valittavat, että jonkin ennakkoluulon seurauksena heidän käsitettään ei kunnioiteta tiedeyhteisössä. Ei suinkaan. Me pidämme uusista hypoteeseista, mutta suosimme vahvasti niitä, jotka ovat sopusoinnussa todellisuuden kanssa. Tästä syystä älykäs suunnittelu ei nouse lähimainkaan teorian tasolle. Se on ristiriidassa testatun tiedon kanssa. Jos sillä ei olisi teologista vetovoimaa ja sen kannattajien taktiikkaa tukenaan, emme olisi koskaan kuulleetkaan älykkäästä suunnittelusta, ja se olisi nyt hylättyjen ideoiden valtavassa lantatunkiossa.
Kirjassa esitetään myös synkkiä havaintoja liittyen tehokalastuksen ja -metsästyksen aiheuttamaan luonnottomaan valintaan. Pyrkiessään pyytämään kunkin lajin isoimpia ja parhaiten menestyneitä yksilöitä, ja vielä populaatioon nähden suurissa määrissä, ihminen toteuttaa takaperoista luonnonvalintaa. Se suosii metsästetyn lajin pienempiä ja heikompia yksilöitä, mikä on aiheuttanut esim. suosittujen kalalajien pienentymisen, yleisen heikkenemisen ja on siksi osaltaan nopeuttanut kantojen romahtamista.
Tällaisesta luonnottomasta valinnasta toipuminen on lajille todella vaikeaa ja johtaa helposti sen sukupuuttoon, mikä puolestaan johtaa alueen ekologisen lokerikon sortumiseen ja joukkosukupuuttoihin. Näin on käynyt maapallon historiassa aiemminkin, ja ekosysyteemin uudelleenrakentuminen on tuskallisen hidas prosessi.
Käänteisen valinnan lisäksi myös luonnonvalinnan puute johtaa väistämättä rappeutumiseen. Yksinkertainen esimerkki on lepraa aiheuttava bakteeri, joka elää loisimalla isäntäbakteerin sisällä. Se ei kuitenkaan ole aina ollut loisbakteeri, vaan on läheistä sukua tuberkuloosibakteerille, joka ei loisi. Leprabakteerin kehittyessä loiseksi moniin sen ominaisuuksiin ei enää kohdistunut minkäänlaista luonnonvalintaa, ja vastaaviin geeneihin alkoi hiljalleen kasaantua epäterveitä mutaatioita, jotka lopulta rappeuttivat niiden toiminnan kokonaan. Nyt, loisimiseen sopeuduttuaan, leprabakteerilla on 1100 rappeutunutta ja 1600 toimivaa geeniä (kun tuberkuloosilla on 6 ja 4000). Lepran tapauksessa, kuten luonnossa yleensä, geenien rappeutuminen on vain turhiksi tulleiden ominaisuuksien karsiutumista. On vain parempi olla varma, ettei niitä tarvitse, sillä rappeutumisen alettua paluuta ei ole.
Tästä päästäänkin kolmanteen kirjan herättelemä ajatukseen, eli ihmisen evoluutioon. Hevosia, lampaita, koiria, viljaa, kukkia, ylipäätään lähes kaikkia käyttämiämme kasveja ja eläimiä olemme tietoisesti jalostaneet jo kauan, joidenkin lajien kohdalla vuosituhansia. Silti ihmisen itseensä kohdistama(ton) luonnonvalinta, raadollisemmin sanottuna jalostus, on edelleen tulenarka puheenaihe. Aihetta kartetaan siitäkin huolimatta, että luonnonvalinnan ja evoluution periaatteet ovat nykyään päivänselviä ja osa arkipäivää sekä lääketieteessä että maataloudessa. Ihmisen kyvyttömyys päästää irti lähihistorian jättämistä mielikuvista tai itsekkyyden luomasta satumaailmasta on minusta vähintäänkin surullista. Asiasta pitäisi edes voida keskustella rakentavasti, sillä sen välttelyyn ei ole mitään järjellistä syytä.
Uskonnolliseen aatemaailmaan pohjautuvia tunteenpurkauksia kyllä riittää. Ehkä aika ei ole vieläkään kypsä itsekkäästä mystiikasta luopumiselle.
Winston Churchill sanaili aikanaan osuvasti:
Harkinnan puute, haluttomuus toimia kun toiminta olisi yksinkertaista ja tehokasta, kirkkaan ajattelun vähäisyys, neuvojen sekavuus hätätilan koittaessa, kunnes itsesäilytys kumauttaa särähtävää kelloaan - näistä piirteistä syntyy historian loputon toisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti