Yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamistesti

Törmäsinpä juuri (Jaskan mainion blogin kautta) Scott Adamsin heittämään ajatukseen tyhmyysverosta. Ajatuksena on mitata yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamista ja antaa hieman keppiä niille, jotka eivät viitsi itseään sivistää.

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio ja jopa käytännössä toteuttamiskelpoinen, mutta kuten Jaskakin analysoi, käänteinen vero eli fiksuusvero taitaisi olla se, joka nykyään menisi todennäköisemmin läpi. Tyhmyysveroa ei siis nähtäisi hyvän asian kannustimena, vaan nurinkurisesti heikompiosaisten sortamisena.

("Pällitestin" lisäporkkanaksi voitaisiin äänioikeus asettaa riippuvaiseksi testin tuloksesta. Testin perusteella olisi helppo evätä äänioikeus niiltä, joilla ei ole minkäänlaista hajua yhteiskunnan perusasioista. Lisäksi äänestysikärajaa voitaisiin mielestäni nostaa ainakin 24:ään.)

Helmeilevä pala Marxia

"Uskonnollinen ahdistus on samalla sekä ilmaus todellisesta ahdingosta että protesti todellista ahdinkoa vastaan. Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömän tilanteen henki. Se on kansan oopiumia.

Kansan onni vaatii hävittämään uskonnon kansan kuviteltuna onnena. Vaatimus luopua kansan oloja koskevista harhakuvitelmista tarkoittaa vaatimusta luopua sellaisesta tilasta, joka tarvitsee harhakuvitelmia. Siksi uskonnon kritiikki on alkio kritiikkiin murheen laaksosta, jota uskonto sädekehänä ympäröi. Kritiikki on poiminut kuvitellut kukat kahleista, ei siksi, että ihminen kantaisi kahleita ilman mitään kuvitelmia, vaan siksi, että hän karistaisi kahleet ja poimisi elävän kukan."

Päivän miete

"Kali-yugasta, joka kestää 432 000 vuotta, on nyt kulunut 5 000 vuotta. Tätä aikakautta edelsivät Dvapara-yuga (800 000 vuotta) ja Treta-yuga (1 200 000 vuotta). Manu* puhui siis noin 2 005 000 vuotta sitten Bhagavad-Gitan** oppilaalleen ja pojalleen Maharaja Iksvakulle, tämän maa-planeetan kuninkaalle. Nykyisen Manun aikakauden kestoksi on arvioitu noin 305 300 000 vuotta, joista on nyt kulunut 120 400 000. Kun tiedetään, että Herra*** puhui Gitan oppilaalleen auringonjumala Vivasvanille ennen Manun syntymää, voidaan arvioida karkeasti, että Gita puhuttiin ainakin 120 400 000 vuotta sitten. Ihmiskunnassa Gita on ollut noin kaksi miljoonaa vuotta. Herra puhui sen uudelleen Arjunalle viitisentuhatta vuotta sitten. Tämä on karkea arvio Bhagavad-Gitan historiasta Gitan itsensä ja sen puhujan, Herra Sri Krishnan, lausunnon mukaan. Gita puhuttiin auringonjumala Vivasvanille, sillä hänkin oli ksatriya, ja kaikkien auringonjumalasta polveutuvien ksatriyoiden eli surya-vamsa -ksatriyoiden isä. Koska Bhagavad-Gita on Jumalan Ylimmän Persoonallisuuden puhumana Veedojen veroinen, sen sisältämä tieto on transsendentaalista (apauruseya), yli-inhimillistä. Koska Veedojen ohjeet hyväksytään sellaisinaan, ilman ihmisen tulkintaa, myös Gita on hyväksyttävä ilman maailmallisia tulkintoja. Maailmalliset kiistelijät esittäkööt vain omia teorioitaan Gitasta, mutta silloin ei ole kyseessä Bhagavad-Gita kuten se on."

- Hänen Jumalainen Armonsa A.C. Bhaktivedanta Swami, Krishna-liikkeen perustaja

---

*Manu on veda-kirjallisuuden mukaan ihmiskunnan isä.

**Bhagavad-gita on uushindulaisen Krishna-liikkeen tärkein pyhä teksti. Se on osa muinaista intialaista eeposta Mahabharataa.

***Herralla tarkoitetaan tässä Krishnaa, eli Jumalan Ylintä Persoonallisuutta, alkusyytä, ylintä jumalaa, tai kuten Swami asian muotoili: "kaikkien aistien ja lehmien ilon lähdettä".

PS. Juutalaisten on aivan turha elvistellä tekstiensä vanhuudella. Muutama tuhat vuotta on näissä ympyröissä kuin pieru Saharassa.

Bioperspektiiviä

Viime vuonna kirjoitettu Life Ascending tarjoaa moniin suuriin kysymyksiin varsin kutkuttavia vastauksia.

Miten elämä syntyi?
Miten elämä kehittyi RNA-tasolta eteenpäin?
Miten kehittyivät seksuaalinen lisääntyminen, liike ja silmä?
Mitä on tietoisuus?
Miksi kuoleminen on tärkeää?

Evoluution suuret ja pienet palat loksahtelevat nykytiedon valossa niin hienosti paikalleen, että ihan itkettää. Ja pienen itkun jälkeen katsoo taas maailmaakin hieman eri silmin.

Homot, ruotsi ja joulu

On tullut hieman taukoa bloggaamiseen, vaikka jutun aiheita onkin pyörinyt mielessä tämän tästä.

TV:ssä käydyn pakkoruotsikeskustelun jälkeen teki mieli sanoa aiheesta muutama sana, mutta kaikkihan (myös suomenruotsalaiset) tietävät mistä ruotsin kielen pakollisuudessa on kyse: turhasta muinaisjäänteestä. Mitään todellista syytä ruotsin pakolliselle opetukselle en ole tähän mennessä kuullut, ellei sellaiseksi lasketa kiilusilmäisten suomenruotsalaisten perinteiden kunnioittamista. (En hoksaa miten ruotsinkielisten palveluiden taso siitä laskisi, jos ruotsia opetettaisiinkin vain motivoituneille. Saattaisipa tuosta yleinen asennekin hieman kohentua kyseistä vähemmistöä kohtaan.) Liekö heillä sitten edelleen niin paljon poliittista ja taloudellista valtaa, että kumartelua on jatkettava.

Huomattavasti hedelmällisempää keskustelua herätti homoliittoja koskenut ohjelma, joka toi esiin samalla kertaa monta tärkeää asiaa:
- avioliittoinstituution suhteen seksuaaliseen suuntautumiseen,
- valtionkirkon sekä
- yleisemmällä tasolla koko uskonnollisen elämänkatsomuksen.

Mutta mitäpä noista jaarittelemaan. Oikeat vastaukset ovat:
- hetero,
- ei,
- ei.

Jouluun liittyy paljon mukavia asioita, mutta kaikki nämä jouluvalot ja joululaulut vetävät mielen sen verran matalaksi, että lopetan tällä kertaa kirjoitukseni Ericin hieman lapselliseen joulusanomaan.

Elämän tarkoitus

Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä asioihin.

We are here because an odd group of fishes had a peculiar fin anatomy that could transform into legs for terrestrial creatures; because the earth never froze entirely during an ice age; because a small and tenuous species, arising in Africa a quarter of a million years ago, has managed, so far, to survive by hook and by crook. We may yearn for a "higher" answer - but none exists. This explanation, though superficially troubling, if not terrifying, is ultimately liberating and exhilarating.
- Stephen Jay Gould

Given billions of years of evolution, sophisticated living structures have developed, including creatures conscious of their universe, able to manipulate it in massive ways. There is no doubt that life will have developed in many places in our universe. Our own significance, our ultimate potential and our ensemble of possible destinies will be understood by finding and studying the other intelligent creatures of space. Thus a prime task is to seek out other intelligent civilizations and to share knowledge with them.
- Frank Drake

To look for a purpose in Life outside Life itself amounts to killing Life. Reason is given by Life, not vice versa. Life is prior to meaning. ... Human life is joyful interrogation. Any answer is blasphemy.
- Raimon Panikkar

I find the question "Why are we here?" typically human. I'd suggest "Are we here?" would be the more logical choice.
- Leonard Nimoy

If you cannot find the truth right where you are, where else do you expect to find it?
- Dogen

Sananen nihilismistä

Nihilismi on näkemys, jonka mukaan maailmalla ja elämällä ei ole perimmäistä tarkoitusta eikä päämäärää. Usein, etenkin arkikielessä, nihilismiin liitetään lisäksi mielenmaisema, jossa pohjattomuus ja tarkoituksettomuus ovat etualalla ja niitä tuodaan aktiivisesti esiin. Tällöin nihilismiin liitetään esim. pessimismi, hällä väliä -asenne, masentuneisuus ja/tai kapinahenkisyys. Oman osansa nihilismin negatiiviseen leimaan antoi 1800-luvun Venäjällä nihilismiksi kutsuttu poliittinen aate, joka pyrki romuttamaan silloisen yhteiskuntajärjestyksen.

En ole pessimisti enkä anarkisti, ja siksi olen pohtinut moneen kertaan pitäisikö minun kutsua itseäni julkisesti - ainakaan arkisemmassa kontekstissa, kuten blogini otsikossa - nihilistiksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pitäväni nihilismiin liitetyistä lukuisista negatiivisista konnotaatioista sikäli, että ne korostavat välittömästi, jo mielikuvatasolla, nihilismin aiheuttamia vastareaktioita: pakenemista, masentumista ja kapinaa. Nämä asiat omalta osaltaan antavat merkitystä nihilismille osoittamalla miksi se on nykyisen eurooppalaisen filosofian suurin haaste.

Pidän sanaan liitetystä negatiivisuudesta myös sikäli, että se korostaa aatteen yksinkertaista koruttomuutta. Kyse on todellakin nihil-ismistä. N-i-h-i-l. Ei mitään. Arvoton, päämäärätön, tyhjä. Kaikilla ihmisillä on näistä käsitteistä välittömiä ja vahvoja kokemuksia, joita nihilismin negatiiviset konnotaatiot yrittävät kaivaa takaisin päivänvaloon. Pidän siitä, että todellisuutta tällä tavalla hierotaan vasten ihmisten kasvoja. Sitä harrastetaan liian vähän.

Nihilistinen näkemykseni on lyhyesti sanottuna se, että vasta tyhjyys muodostaa luontevan pohjan, jota vasten havaitsemamme ja asettamamme käsitteet saavat todellisen arvonsa.

Käytin sanaa "todellinen", koska tyhjyys resonoi niin vastaansanomattomasti inhimillisen elämänkokemuksen kanssa. Kautta historian ihminen on paininut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden kanssa, ja tyhjyys nostaa päätään etenkin nyt uskontojen menettäessä uskottavuuttaan ja tieteen tukiessa relativismia yhä useammalla alalla. Siksi, mikäli tyhjyys voidaan hyväksyä ei-negatiivisella tavalla kaiken pohjaksi, muodostaa se todellisemman pohjan kuin mikään muu kuviteltu tai kuvittelematta jätetty. Helppoa se ei tietenkään ole, varsinkaan kahlatessamme pronssikautisen antropomorfisen maailmankuvan jälkimainingeissa.

Nihilistin arvot ja totuudet ovat tietysti aina, tiukasti tulkittuna, relativistisia, mutteivät kuitenkaan samassa mielessä relativistisia kuin "perusrelativistilla", joka lopettaa ontologisen tarkastelunsa relativismin tasolle, eikä tunnusta pohjalla olevaa tyhjyyttä. (Ehkä tällaista relativistia voitaisiin nimittää ontologiseksi agnostikoksi tai antifoundationalistiksi. Jotkut lukevat relativistin automaattisesti nihilistiksi, ja tässä on mielestäni totuuden siemen. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisten agnostikkojen kohdalla, joista moni on käytännössä ateisti, vaikkei tykkääkään nimetä itseään sellaiseksi.) Nihilistin relativismia taas rajoittaa kaiken takana näkyvän tyhjyyden tarjoama ääretön kontrasti. Pohjattoman tyhjyyden taustaa vasten asiat eivät olekaan enää mielivaltaisen suhteellisia (joskaan eivät myöskään absoluuttisia).