maanantai 27. joulukuuta 2010

Bioperspektiiviä

Viime vuonna kirjoitettu Life Ascending tarjoaa moniin suuriin kysymyksiin varsin kutkuttavia vastauksia.

Miten elämä syntyi?
Miten elämä kehittyi RNA-tasolta eteenpäin?
Miten kehittyivät seksuaalinen lisääntyminen, liike ja silmä?
Mitä on tietoisuus?
Miksi kuoleminen on tärkeää?

Evoluution suuret ja pienet palat loksahtelevat nykytiedon valossa niin hienosti paikalleen, että ihan itkettää. Ja pienen itkun jälkeen katsoo taas maailmaakin hieman eri silmin.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Homot, ruotsi ja joulu

On tullut hieman taukoa bloggaamiseen, vaikka jutun aiheita onkin pyörinyt mielessä tämän tästä.

TV:ssä käydyn pakkoruotsikeskustelun jälkeen teki mieli sanoa aiheesta muutama sana, mutta kaikkihan (myös suomenruotsalaiset) tietävät mistä ruotsin kielen pakollisuudessa on kyse: turhasta muinaisjäänteestä. Mitään todellista syytä ruotsin pakolliselle opetukselle en ole tähän mennessä kuullut, ellei sellaiseksi lasketa kiilusilmäisten suomenruotsalaisten perinteiden kunnioittamista. (En hoksaa miten ruotsinkielisten palveluiden taso siitä laskisi, jos ruotsia opetettaisiinkin vain motivoituneille. Saattaisipa tuosta yleinen asennekin hieman kohentua kyseistä vähemmistöä kohtaan.) Liekö heillä sitten edelleen niin paljon poliittista ja taloudellista valtaa, että kumartelua on jatkettava.

Huomattavasti hedelmällisempää keskustelua herätti homoliittoja koskenut ohjelma, joka toi esiin samalla kertaa monta tärkeää asiaa:
- avioliittoinstituution suhteen seksuaaliseen suuntautumiseen,
- valtionkirkon sekä
- yleisemmällä tasolla koko uskonnollisen elämänkatsomuksen.

Mutta mitäpä noista jaarittelemaan. Oikeat vastaukset ovat:
- hetero,
- ei,
- ei.

Jouluun liittyy paljon mukavia asioita, mutta kaikki nämä jouluvalot ja joululaulut vetävät mielen sen verran matalaksi, että lopetan tällä kertaa kirjoitukseni Ericin hieman lapselliseen joulusanomaan.