We are here because an odd group of fishes had a peculiar fin anatomy that could transform into legs for terrestrial creatures; because the earth never froze entirely during an ice age; because a small and tenuous species, arising in Africa a quarter of a million years ago, has managed, so far, to survive by hook and by crook. We may yearn for a "higher" answer - but none exists. This explanation, though superficially troubling, if not terrifying, is ultimately liberating and exhilarating.
- Stephen Jay Gould
Given billions of years of evolution, sophisticated living structures have developed, including creatures conscious of their universe, able to manipulate it in massive ways. There is no doubt that life will have developed in many places in our universe. Our own significance, our ultimate potential and our ensemble of possible destinies will be understood by finding and studying the other intelligent creatures of space. Thus a prime task is to seek out other intelligent civilizations and to share knowledge with them.
- Frank Drake
To look for a purpose in Life outside Life itself amounts to killing Life. Reason is given by Life, not vice versa. Life is prior to meaning. ... Human life is joyful interrogation. Any answer is blasphemy.
- Raimon Panikkar
I find the question "Why are we here?" typically human. I'd suggest "Are we here?" would be the more logical choice.
- Leonard Nimoy
If you cannot find the truth right where you are, where else do you expect to find it?
- Dogen
maanantai 11. lokakuuta 2010
Elämän tarkoitus
Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä asioihin.
lauantai 2. lokakuuta 2010
Sananen nihilismistä
Nihilismi on näkemys, jonka mukaan maailmalla ja elämällä ei ole perimmäistä tarkoitusta eikä päämäärää. Usein, etenkin arkikielessä, nihilismiin liitetään lisäksi mielenmaisema, jossa pohjattomuus ja tarkoituksettomuus ovat etualalla ja niitä tuodaan aktiivisesti esiin. Tällöin nihilismiin liitetään esim. pessimismi, hällä väliä -asenne, masentuneisuus ja/tai kapinahenkisyys. Oman osansa nihilismin negatiiviseen leimaan antoi 1800-luvun Venäjällä nihilismiksi kutsuttu poliittinen aate, joka pyrki romuttamaan silloisen yhteiskuntajärjestyksen.
En ole pessimisti enkä anarkisti, ja siksi olen pohtinut moneen kertaan pitäisikö minun kutsua itseäni julkisesti - ainakaan arkisemmassa kontekstissa, kuten blogini otsikossa - nihilistiksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pitäväni nihilismiin liitetyistä lukuisista negatiivisista konnotaatioista sikäli, että ne korostavat välittömästi, jo mielikuvatasolla, nihilismin aiheuttamia vastareaktioita: pakenemista, masentumista ja kapinaa. Nämä asiat omalta osaltaan antavat merkitystä nihilismille osoittamalla miksi se on nykyisen eurooppalaisen filosofian suurin haaste.
Pidän sanaan liitetystä negatiivisuudesta myös sikäli, että se korostaa aatteen yksinkertaista koruttomuutta. Kyse on todellakin nihil-ismistä. N-i-h-i-l. Ei mitään. Arvoton, päämäärätön, tyhjä. Kaikilla ihmisillä on näistä käsitteistä välittömiä ja vahvoja kokemuksia, joita nihilismin negatiiviset konnotaatiot yrittävät kaivaa takaisin päivänvaloon. Pidän siitä, että todellisuutta tällä tavalla hierotaan vasten ihmisten kasvoja. Sitä harrastetaan liian vähän.
Nihilistinen näkemykseni on lyhyesti sanottuna se, että vasta tyhjyys muodostaa luontevan pohjan, jota vasten havaitsemamme ja asettamamme käsitteet saavat todellisen arvonsa.
Käytin sanaa "todellinen", koska tyhjyys resonoi niin vastaansanomattomasti inhimillisen elämänkokemuksen kanssa. Kautta historian ihminen on paininut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden kanssa, ja tyhjyys nostaa päätään etenkin nyt uskontojen menettäessä uskottavuuttaan ja tieteen tukiessa relativismia yhä useammalla alalla. Siksi, mikäli tyhjyys voidaan hyväksyä ei-negatiivisella tavalla kaiken pohjaksi, muodostaa se todellisemman pohjan kuin mikään muu kuviteltu tai kuvittelematta jätetty. Helppoa se ei tietenkään ole, varsinkaan kahlatessamme pronssikautisen antropomorfisen maailmankuvan jälkimainingeissa.
Nihilistin arvot ja totuudet ovat tietysti aina, tiukasti tulkittuna, relativistisia, mutteivät kuitenkaan samassa mielessä relativistisia kuin "perusrelativistilla", joka lopettaa ontologisen tarkastelunsa relativismin tasolle, eikä tunnusta pohjalla olevaa tyhjyyttä. (Ehkä tällaista relativistia voitaisiin nimittää ontologiseksi agnostikoksi tai antifoundationalistiksi. Jotkut lukevat relativistin automaattisesti nihilistiksi, ja tässä on mielestäni totuuden siemen. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisten agnostikkojen kohdalla, joista moni on käytännössä ateisti, vaikkei tykkääkään nimetä itseään sellaiseksi.) Nihilistin relativismia taas rajoittaa kaiken takana näkyvän tyhjyyden tarjoama ääretön kontrasti. Pohjattoman tyhjyyden taustaa vasten asiat eivät olekaan enää mielivaltaisen suhteellisia (joskaan eivät myöskään absoluuttisia).
En ole pessimisti enkä anarkisti, ja siksi olen pohtinut moneen kertaan pitäisikö minun kutsua itseäni julkisesti - ainakaan arkisemmassa kontekstissa, kuten blogini otsikossa - nihilistiksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pitäväni nihilismiin liitetyistä lukuisista negatiivisista konnotaatioista sikäli, että ne korostavat välittömästi, jo mielikuvatasolla, nihilismin aiheuttamia vastareaktioita: pakenemista, masentumista ja kapinaa. Nämä asiat omalta osaltaan antavat merkitystä nihilismille osoittamalla miksi se on nykyisen eurooppalaisen filosofian suurin haaste.
Pidän sanaan liitetystä negatiivisuudesta myös sikäli, että se korostaa aatteen yksinkertaista koruttomuutta. Kyse on todellakin nihil-ismistä. N-i-h-i-l. Ei mitään. Arvoton, päämäärätön, tyhjä. Kaikilla ihmisillä on näistä käsitteistä välittömiä ja vahvoja kokemuksia, joita nihilismin negatiiviset konnotaatiot yrittävät kaivaa takaisin päivänvaloon. Pidän siitä, että todellisuutta tällä tavalla hierotaan vasten ihmisten kasvoja. Sitä harrastetaan liian vähän.
Nihilistinen näkemykseni on lyhyesti sanottuna se, että vasta tyhjyys muodostaa luontevan pohjan, jota vasten havaitsemamme ja asettamamme käsitteet saavat todellisen arvonsa.
Käytin sanaa "todellinen", koska tyhjyys resonoi niin vastaansanomattomasti inhimillisen elämänkokemuksen kanssa. Kautta historian ihminen on paininut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden kanssa, ja tyhjyys nostaa päätään etenkin nyt uskontojen menettäessä uskottavuuttaan ja tieteen tukiessa relativismia yhä useammalla alalla. Siksi, mikäli tyhjyys voidaan hyväksyä ei-negatiivisella tavalla kaiken pohjaksi, muodostaa se todellisemman pohjan kuin mikään muu kuviteltu tai kuvittelematta jätetty. Helppoa se ei tietenkään ole, varsinkaan kahlatessamme pronssikautisen antropomorfisen maailmankuvan jälkimainingeissa.
Nihilistin arvot ja totuudet ovat tietysti aina, tiukasti tulkittuna, relativistisia, mutteivät kuitenkaan samassa mielessä relativistisia kuin "perusrelativistilla", joka lopettaa ontologisen tarkastelunsa relativismin tasolle, eikä tunnusta pohjalla olevaa tyhjyyttä. (Ehkä tällaista relativistia voitaisiin nimittää ontologiseksi agnostikoksi tai antifoundationalistiksi. Jotkut lukevat relativistin automaattisesti nihilistiksi, ja tässä on mielestäni totuuden siemen. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisten agnostikkojen kohdalla, joista moni on käytännössä ateisti, vaikkei tykkääkään nimetä itseään sellaiseksi.) Nihilistin relativismia taas rajoittaa kaiken takana näkyvän tyhjyyden tarjoama ääretön kontrasti. Pohjattoman tyhjyyden taustaa vasten asiat eivät olekaan enää mielivaltaisen suhteellisia (joskaan eivät myöskään absoluuttisia).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
