Buddha antoi maallikoille seuraavat viisi hyvän elämän ohjesääntöä. Niiden noudattaminen ei kuitenkaan vielä riitä valaistuksen saavuttamiseen, ja Buddhan ajatuksena oli ehkä vain kansan syvien rivien ohjaaminen oikeaan suuntaan.
1. Älä tapa elollisia olentoja.Ohjeet 2-5 ovat epäilemättä hyväksi yhteiskunnalle, mutta ensimmäinen menee mielestäni jo vähän liioitteluksi. Kyllä nyt eläimiä on hyvä välillä pistää lihoiksi, ettei mene pelkäksi ruohojen syömiseksi. Toisaalta lihan syönti nykyisessä länsimaisessa mittakaavassa on tottakai tarpeetonta. Lisäksi ohjeen noudattamista hankaloittaa se, että tarkan rajan vetäminen kasvin ja elollisen olennon välille on vaikeaa.
2. Älä varasta.
3. Älä antaudu kiellettyyn sukupuoliyhteyteen.
4. Älä valehtele.
5. Älä nauti päihteitä.
Jos Buddhan viittä ohjetta verrataan kristittyjen kymmeneen käskyyn, voidaan huomata, että pitkälti samoilla linjoilla ollaan. Kymmenestä käskystä puuttuu päihdekielto, jonka tilalla ovat nämä neljä:
K1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.Kaksi ensimmäistä käskyä särähtävät korvaan keskellä tätä buddhalaista itsetutkiskeluilmapiiriä, jossa olen viime aikoina oleillut. Nuo käskyt tuntuvat jotenkin itsekkäiltä ja riidanhakuisilta. Tai ehkä kiukkuinen olisi parempi adjektiivi. Kolmas ja neljäs käsky ovat mielestäni mainioita. Kolmas on sikäli ansiokas, että se varaa aikaa pysähtymiselle ja itsetutkiskelulle, joskaan itsetutkiskelu ei ole kristinuskon vahvimpia osa-alueita. Neljännen käskyn ansiot ovat ilmeiset. Jos Buddha ja Mooses olisivat tavanneet, olisi heidän yhteistyönään voinut syntyä ihan toimiva kokoelma elämänohjeita.
K2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
K3. Pyhitä lepopäivä.
K4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Mutta takaisin aiheeseen. Varsinaiseksi buddhalaiseksi voidaan kutsua ihmistä, joka pyrkii valaistumaan Buddhan oppien mukaan, mikä tarkoittaa, että on noudatettava tiukempia sääntöjä kuin ylla mainitut viisi. Tällöin kolmas sääntö on muutettava muotoon, joka paremmin tyydyttää idealismiin taipuvaista ihmistyyppiä:
3b. Älä ole sukupuoliyhteydessä.Näiden viiden ohjeen (1,2,3b,4,5) lisäksi hänen on noudatettava seuraavia sääntöjä:
6. Älä syö sopimattomalla ajalla.Tämä tiukennettu ohjeisto onkin jo riittävän haasteellinen, jotta sen noudattaja voisi tuntea konkreettisesti taistelevansa itsensä kanssa jonkin suuren päämäärän saavuttamiseksi. Mitään suurta ei voi saavuttaa ilman suuria ponnistuksia.
7. Vältä tanssia, laulua ja sopimattomia esityksiä sekä kaunistuskeinojen, voiteiden ja hajusteiden käyttöä.
8. Älä käytä korkeita ja leveitä makuusijoja.
No, kaikki buddhalaiset eivät tietenkään ota näitä ohjeita ihan kirjaimellisesti. Buddhan ilmoituksen mukaan hänen oppinsa on nimenomaan tieteellinen totuus, ja siksi hän kehoittaa ihmisiä hieman ristiriitaisesti olemaan uskomatta pyhiin teksteihin vain siksi, että ne ovat pyhiä, ja korostaa järjellisen pohdinnan merkitystä. (Kyseessä on tietysti sanan "tieteellinen" väärinkäyttö, sillä kyseiset totuudet ovat luonteeltaan selvästi uskonnollisia. Kuitenkin mm. Olcottin kirjassa väitetään, ettei Buddhismi ole uskonto, mikä perustellaan lähinnä luettelemalla eroavaisuuksia abrahamilaisiin uskontoihin.)
Yksi kiinnostava esimerkki buddhalaisuudesta on Dalai Lama. Vaikka hän ei edustakaan Theravada-buddhalaisuutta, aistin Olcottin kirjassa paikoin samaa henkeä kuin Dalain puheissa. Mieltäni on lämmittänyt erityisesti eräs Dalain kommentti hänen keskustellessaan Carl Saganin kanssa tieteestä. Carlin kysyessä miten Dalai reagoisi, jos tiede osoittaisi ettei jälleensyntymää ole, vastasi Dalai saman tien, että silloin Tiibetin buddhalaiset lopettaisivat jälleensyntymän opettamisen. Luulen, että vastaavaa kommenttia tuskin tullaan kuulemaan minkään abrahamilaisen uskonnon päämieheltä koskien Jumalan olemassaoloa.