perjantai 9. huhtikuuta 2010

Silmät auki

Hetkessä eläminen on saanut terveyslehdissä palstatilaa, eikä ihme, sillä se on kautta aikojen ollut monien rentoutumis-, itsetutkiskelu- ja voimaantumisoppien perusajatus. Etenkin nykyisessä tieto- ja viihdemeressä kelluvalla ihmisellä on vaarana oman päänsä sisälle hukkuminen. Hänelle huomion keskittäminen tähän hetkeen on tavallaan pelastusrengas, jonka varassa maailmaa voi katsella huolettomammin. Sen varassa maailmaa voi ylipäätään katsella.

Mutta kuinka "eletään tässä hetkessä"?

No, uteliaana olen tietysti kokeillut kaikenlaista, sillä perusidea ajatusten rauhoittumisesta ja kehotietoisuuden elpymisestä tuntuu oikealta. Zeniä ja joogaa harrastaessa olo on myös konkreettisesti tuntunut siltä, että tässä on ideaa ja suunta on oikea. Tarjolla on ollut monia konsteja mielen rauhoittamiseksi ja kehoyhteyden parantamiseksi: "Tyhjennä mielesi", "Päästä irti ajatuksistasi", "Tarkkaile ajatuksiasi ikäänkuin ulkopuolelta", "Keskity hengitykseesi", "Avaa aistisi".

Vaikka jonkinlaista edistystä onkin tuntunut tapahtuvan, eivät nämä ohjeet ole kuitenkaan toimineet kohdallani kovin hyvin. Tai no, aiemmin tietysti olin tyytyväinen ja luulin niiden toimivan niin hyvin kuin mahdollista, sillä parempiakaan en tiennyt. Pari viikkoa sitten löysin kuitenkin oikein mainion konstin, jolla olen päässyt paremmin kiinni tässä hetkessä elämiseen. Näemmä viimeinen yllä mainituista konsteista, "Avaa aistisi", oli jo lähellä jotain sellaista, josta on minulle oikeasti apua.

Konsti liittyy ääreisnäön aktivointiin.

Tänä vuonna olen hieman tutustunut alexander-tekniikkaan, ja tärkeä osa sitä on "näkökentän pitäminen avoimena". Alexanderissa hoksasin, että myös zenissä kokeminani selkeyden hetkinä olen nähnyt huoneen jotenkin kokonaisempana, mutta tuolloin en vain ollut osannut ajatella näkökentän ja mielen välistä yhteyttä kaksisuuntaisena. Toisin sanoen, mielen selkeytyminen avartaa näkökenttää ja päinvastoin, näkökentän avartaminen selkeyttää mieltä. (Luultavasti tästä syystä zeniä harjoitetaan silmät auki: niiden sulkeminen itse asiassa haittaa selkeyden löytämistä.)

Ja ei kun avartamaan näkökenttää.

Heiluttelin käsiä ääreisnäön alueella, katsein asioita sivusilmällä tai olin vain "tietoinen ympäröivästä tilasta", mutta konstit tuntuivat taas huonoilta. Ilokseni kuitenkin keksin pari viikkoa sitten mainion tavan aktivoida ääreisnäköä: älä ajattele näkeväsi pelkkää kohdetta, vaan sijoita se mielessäsi ympäristöönsä. Älä ajattele näkeväsi vain tekstiä, vaan teksti monitorilla, tai teksti huoneessa. Puun sijaan näe puu metsässä. Pidä katse ja huomio kohteessa, mutta ota ympäristö kevyesti mukaan kohteen olemukseen, ikäänkuin osaksi itse kohdetta.

Ainakin minulla tämä toimii loistavasti. Yhteys näkökentän laajuuden ja mielen selkeyden välillä on nyt aivan selvä. Eräs mukava muutos on ollut myös se, että silmäni tuntuvat ihan konkreettisesti avonaisemmilta kuin ennen.

6 kommenttia:

Aava kirjoitti...

Jännä yhteensattuma, että sinäkin olet näköjään miettinyt viime aikoina näkemistä ja katsomista.

Tässä vähän aikaa sitten itse nimittäin havahduin siihen, miten paljon hedelmällisempää on suhtautua asioihin mieltämällä ne rinnakkain vastakkainasettelun sijaan. Tämä nimittäin opettaa karttamaan "filosofioita", jotka perustavat mainostamansa hyödyt suoraan jonkin vaihtoehtoisen "filosofian" huonouteen, ei siis suoriin, itsenäisiin vaikutuksiin.

Tällöin esimerkiksi vaikkapa pähkinöiden syömisen terveellisyyttä ei perustella sillä, että karkit ovat niin ja niin paljon epäterveellisempiä vaan sillä, mitä kiistattomia ja miten tarpeellisia vaikutuksia pähkinöillä on. Tai esimerkiksi että demokratian hyvyyttä ei perustella ainoastaan kommunismin ongelmilla vaan sellaisilla seurauksilla, jotka ovat riippumattomia muista vallanhallintamuodoista.

Aiemmin saatoin hieman ahdistua siitä, jos esimerkiksi aina jokainen uusi lukemani kirja muutti joitain aiempia käsityksiäni ja sai jonkin aiemmin hyvänä ajattelupohjana pitämäni mallin näyttämään ei-enää-sellaisenaan-niin-toimivalta. Lopulta ajatus uuden kirjan lukemisesta alkoi ahdistaa niin, että se rupesi tuntumaan jo vastenmieliseltä. Se ikäänkuin loi aina uhan siitä, että uusi kirja = lisää dataa, joka olisi pakko pystyä kumoamaan voidakseni osoittaa olevani oikeassa sen minän kanssa, kuka olin edellisen kirjan luettuani.

Mutta sitten jotenkin oivalsin, ettenhän tiedä ensimmäistäkään hyvää syytä sille, miksi yhden ajatusmallin omaksumisen pitäisi tarkoittaa sitä, että muut vaihtoehtoiset on kyettävä kumoamaan toimimattomina. Eli siis ikäänkuin löysin tietynlaisen eklektisismin, eri tapojoen ja tyylien yhdistämisen.

Lopputuloksena on todellä hyvä olo siitä, miten henkisesti tuottoisaa on kyetä näkemään monenmuotoista hyvää tarpeellisuutta eri ajatusmalleissa ja aatepohjissa.
Niiltä ei siis tarvitse enää pyrkiä sulkemaan silmiään ja korviaan vaan niitä voi kaikessa rauhassa pohdiskella ahdistumatta ja tuntematta syyllisyyttä tai huonoutta, jos sieltä löytää jotain hedelmällistä.

Pohdittaessa elämän eri elementtejä ja vaikuttajia en siis laske perille pääsemiseksi sitä, että löytää koko aatekirjosta tai ajattelumalleista sen yhden ylimmän, vaan sen, että ylipäätään löytää tapoja erottaa kestävä kestämättömästä ja hedelmä hedelmättömästä, oli niiden alkuperä tai kantoalusta sitten minkäniminen ajattelutapa tahansa.

Näkisin että se on se ihmisajattelun olennaisin päämäärä.

Juho kirjoitti...

en siis laske perille pääsemiseksi sitä, että löytää koko aatekirjosta tai ajattelumalleista sen yhden ylimmän, vaan sen, että ylipäätään löytää tapoja erottaa kestävä kestämättömästä

Hyvin sanottu.

Matkiminen on niin tehokas toimintatapa, että sitä sovelletaan helposti myös "suuriin kysymyksiin". Itse asiassa, kun ajattelee suurta ihmisjoukkoa, olisi ehkä tehotonta jos kaikki pyrkisivät puntaroimaan asioita juuriaan myöten.

Utumies kirjoitti...

Kuulemma kaukoidässä katsellaan enemmän kuvaamallasi tapaa. Psykologosissa testeissä on havaittu etenkin länsimaisten 'fokusoivan' paljon. Tulee väistämättä mieleen, että olemme jotenkin yli-instrumentalistisia ihmisiä.

Mielenkiintoinen juttu.

Aava kirjoitti...

Matkiminen on niin tehokas toimintatapa, että sitä sovelletaan helposti myös "suuriin kysymyksiin". Itse asiassa, kun ajattelee suurta ihmisjoukkoa, olisi ehkä tehotonta jos kaikki pyrkisivät puntaroimaan asioita juuriaan myöten.

Totta.

Kerrohan muuten, kun kerran (ainakin tämän blogin nimen perusteella) luonnehdit itseäsi nihilistiksi, että mikä nihilismissä on sitä, mikä saa sinua kutsumaan itseäsi sellaiseksi? :)

Juho kirjoitti...

Utujen mies:
Tuohan on kiinnostava tulos. Ehkä siis aasialaiset aatteet ovat vaikuttaneet ihan konkreettisesti ihmisiin.

Olen miettinyt, että mistä mahtaa johtua tämä yhteys näkemisen ja kehon yleisen jännitystilan välillä. (Myös keho on rennompi näkökentän ollessa auki.)

Mieleen tulee tietysti aika, jolloin ihminen oli päivittäin tekemisissä villin luonnon kanssa. Siellä käyskentelevälle tällainen yhteys tuntuisi varsin hyödylliseltä.


Aava:
Olen nihilisti eksistentiaalisessa ja eettisessä mielessä, mutten poliittisesti. Tässä kirjoituksessa selitin lyhyesti mitä tarkoitan.

Aava kirjoitti...

Niinpäs olikin. En muistanutkaan enää tuota kirjoitusta, saati että olisin siihen itse jotain kommentoinut.