Blogissa nimeltä Hätäpäiden kalinaa käytiin keskustelua ateismista ja uskonnoista, ja se herätti kysymyksen uskovien suhtautumisesta (tai suhtautumattomuudesta) kulttuurievoluutioon.
Nykyisten uskontojen synty voidaan ymmärtää osana kulttuurievoluutiota: ensin ihmiset loivat luonnonvoimille ihmishahmoisia selityksiä ja taruja, jotka sitten kehittyivät vähitellen laajemmiksi mytologioiksi, aina nykypäiviin saakka. Tällä selityksellä on sellainen hieno piirre, että kaikki havaintoaineistomme kaikilta sitä jotenkin koskevilta tieteenaloilta tukee sitä. Näistä mainittakoon vaikka antropologia, biologia ja käyttäytymistieteet.
Itse en voi sulkea tältä luonnolliselta (maalliselta) selitykseltä silmiäni, mikä onkin osasyy siihen, että uskon jumalten (ja tuonpuoleisen, sielunvaelluksen) olemattomuuteen. Siksi olen kiinnostunut kuulemaan mitä uskova ajattelee uskontojen syntyhistoriasta.
1) Mitä ajattelet uskontojen luonnollisesta syntyhistoriasta osana kulttuurievoluutiota? Onko se sinusta hyvä selitys vai onko siinä jotain epäilyttävää?
2) Jos se on sinusta hyvä selitys, niin mille perustat uskosi?
Kysymykset menevät ehkä hieman aralle alueelle, mutta olen kiitollinen jos joku uskova viitsii valottaa ajatuksiaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
20 kommenttia:
1) Tarkkaan ottaen mikä selitys se on?
Kulttuurievoluutio vastaa ehkä kysymykseen "mitä on tapahtunut", mutta jäljelle jää "miksi".
Hmm. Ajatteletko, että koska uskontojen evoluutio on ylipäätään tapahtunut, niin "tuonpuoleisen" maailmankuvan on oltava totta?
Tavallaan ymmärrän tuollaisen ajattelun, mutta:
1) Eikö voisi yhtälailla ajatella, että koska ateistisen maailmankuvan evoluutio on tapahtunut, niin sen on oltava totta? Että uskonnollinen ajattelu olikin vain (tarpeellinen) karkeistus ja väliaskel maallisen maailmankuvan muodostumisessa?
2) Myös uskonnollisen maailmankuvan pohjalle jää se sama "Miksi?". Miksi jumala? Miksi sielunvaellus? Miksi nirvana?
Ensimmäiseen kysymykseesi: Selityksellä tarkoitan siis uskontojen synnyn ja kehityksen selittämistä lähtien varhaisista henkiolennoista ja tarinoista, seuraten niiden kasautumista läpi (esi)historian, nykyisiin uskontoihin saakka.
En usko että haluat minun listaavan tähän yksityiskohtaisesti jotain mytologista aikalinjaa. Ajatus selvenee vaikkapa selailemalla wikiä hakusanoilla "evolutionary origin of religions", "middle paleolithic", jne.
1)Mitä ajattelet uskontojen luonnollisesta syntyhistoriasta osana kulttuurievoluutiota? Onko se sinusta hyvä selitys vai onko siinä jotain epäilyttävää?
Ihminen on luonnostaan uskonnollinen otus - se on koodattu geeneihimme. Ateismi ei suinkaan ole ihmisen luonnontila, vaan se on geneettinen poikkeavuus. Jotkut ihmiset ovat kykenemättömiä uskonnollisille kokemuksiin - tai immuuneja niille.
Ihmisen luonnollinen uskonto on jotain voodoon tai animismin kaltaista. Tällainen uskonto syntyy silloin, jos memeettistä lokeroa ei täytetä jollakin doktrinaalisella uskonnolla. Ilman uskonnollista kasvatusta ihmisestä ei siis kasva ateistia, vaan jonkinlainen taikauskoinen animisti.
2) Jos se on sinusta hyvä selitys, niin mille perustat uskosi?
Ruukinmatruuna valitsi buddhalaisuuden, koska hän ei ole geneetiikaltaan ateisti (hän leikki sellaista riittävän pitkään todetakseen, ettei tämä onnistu) ja buddhalaisuus oli kaikista älyttömistä uskonnoista kaikkein vähimmin älytön.
1) Eikö voisi yhtälailla ajatella, että koska ateistisen maailmankuvan evoluutio on tapahtunut, niin sen on oltava totta?
Ei. Ateismi on kautta aikojen ollut poikkeustila ajattelussa; Demokritos porukoineen oli poikkeus, ei sääntö. Uskonto ei ole yksilöä vaan yhteisöä varten; se luo ryhmäkoheesiota, mitä ateismi ei luo.
Memeettisessä katsannossa ateismi ei ole mitään muuta kuin tyhjä memeettinen lokero. Se odottaa täyttymistään - ja kun tutkitaan entisiä sosialistimaita, näin todellakin on käynyt. Tyhjä memeettinen lokero täyttyy.
Että uskonnollinen ajattelu olikin vain (tarpeellinen) karkeistus ja väliaskel maallisen maailmankuvan muodostumisessa?
Ne eivät ole keskenään ristiriidassa.
2) Myös uskonnollisen maailmankuvan pohjalle jää se sama "Miksi?". Miksi jumala? Miksi sielunvaellus? Miksi nirvana?
Kurkkaapa täältä. Myös täältä voit löytää jotain vastauksia.
Ihminen on luonnostaan uskonnollinen otus - se on koodattu geeneihimme. Ateismi ei suinkaan ole ihmisen luonnontila, vaan se on geneettinen poikkeavuus.
Olipas jämpti näkemys. Itse muotoilisin asian pehmeämmin niin, että ihmisellä on taipumus etsiä kaikelle selitys. Tämä taipumus on palvellut ihmisen selviytymistä ja palvelee tietysti edelleen, vaikka perspektiivin laajeneminen onkin pistänyt vähän muutospaineita.
Ilman uskonnollista kasvatusta ihmisestä ei siis kasva ateistia, vaan jonkinlainen taikauskoinen animisti.
Nyt et varmaankaan puhu länsimaisesta nykyihmisestä, vaan metsässä kasvaneesta heimoihmisestä. En nimittäin hoksaa miksi länkkäri purkaisi uskonnon puuttuessa selityspaineensa aina johonkin elähtäneeseen tarustoon. Vai oliko sinulla tästä jotain tutkimustuloksia?
Vaikutat myös ajattelevan, ettei ateistilla ole uskonnollisia tai "henkisiä" kokemuksia. No, ainakin minulla on sellaisia, enkä ole ainoa ateisti joka väittää itseään "henkiseksi" ihmiseksi.
Ruukinmatruuna valitsi buddhalaisuuden, koska hän ei ole geneetiikaltaan ateisti (hän leikki sellaista riittävän pitkään todetakseen, ettei tämä onnistu) ja buddhalaisuus oli kaikista älyttömistä uskonnoista kaikkein vähimmin älytön.
Olen sanonut sinulle tämän jo aiemmin: noin ajatteleva ihminen on ateisti, joka ei vain halua kutsua itseään sellaiseksi. Syyt tähän ovat varmasti monisyiset.
Uskonto ei ole yksilöä vaan yhteisöä varten; se luo ryhmäkoheesiota, mitä ateismi ei luo.
Ryhmäkoheesio on irrallinen käsite, jonka käyttö ateismia vastaan on vähän hassua. Ateismista ei nyt vaan seuraa ryhmäkoheesiottomuus. Ja toisaalta voit halutessasi mennä mittaamaan uskonnollista ryhmäkoheesiota esim. satanisti- tai animisti-hipistä. Teismistä ei seuraa ryhmäkoheesio.
Ne eivät ole keskenään ristiriidassa.
Eivät tietenkään ole. Eihän väliaskel voi olla ristiriidassa seuraavan askeleen kanssa. Ne kun ovat ihan eri askelmia.
Antamistasi linkeistä en löytänyt vastausta siihen kysymykseen "Miksi?".
Itse muotoilisin asian pehmeämmin niin, että ihmisellä on taipumus etsiä kaikelle selitys.
Riippuu kovasti ihmisestä. Mitä minä olen pistänyt merkille elävässä elämässä, tätä taipumusta esiintyy erittäin vähän ja on ollut historiallisesti katsoen varsin pitkälle länkkäreiden yksinoikeus.
Antamistasi linkeistä en löytänyt vastausta siihen kysymykseen "Miksi?".
Kysymyksen esitinkin minä, ja uskonto vastaa ”Siksi”. Selitysteoriat eivät vastaa lainkaan.
Kysymyksen esitinkin minä, ja uskonto vastaa ”Siksi”. Selitysteoriat eivät vastaa lainkaan.
Sinä esitit kysymyksen, mutta RM yritti vastata siihen.
Jos viittaat "selitysteorioilla" avauksessa mainitsemaani uskontojen syntyteoriaan, niin sen ei kuulukaan vastata kysymykseen "Miksi?". Jos taas viittaat tieteelliseen maailmankuvaan, niin senkään ei kuulu vastata.
Ateisti voi vastata siihen vaikka "Koska elämä" tai "Koska kehitys" tai hieman itsekkäämmin "Koska ihminen". Tuntuu tietysti hieman herkullisemmalta vastata "Koska jumala", mutta kyse on vain makeutusaineista.
1) En tiedä mitään tyhjentävää kulttuurievolutiivista selitystä uskontojen synnylle. Meemiteoria on minusta ihan huuhaata ja sitä voisi juurikin verrata johonkin metsän siimeksessä käyskentelevää yksisarviseen, johon vain uskotaan. Pinnallisesti, siis pari kirjaa lukemalla ja verkosta seuraamalla olen tutustunut Boydin ja Richersonin kulttuurisen siirron teoriaan ja sen johdannaisiin ja se on minusta paljon parempi. Ideahan noissa minusta on se, että kulttuurin muokkautumiselle haetaan mekanismeja, jotka "synkkaavat" biologisen evoluution kanssa. Meemiteoria taas lähtökohtaisesti näkee meemit itsenäisinä kopioitujina, jotka ovat biologiasta ja ihmisestä riippumattomia.
2) Itse perustan uskoni ihan klassisiin kristinuskon totuuksiin. Ne eivät oikein horju eivätkä heilu mihinkään suuntaan vaikka uskonto olisikin adaptaatio.
Itse pidän kovasti Rene Girardin teoriasta, jonka mukaan uskonnolliset myytit ja maailmanselitykset ovat yhteydessä yhteison kokemaan traumaan. Hänen teoriansa selittää kauniisti uskonnollisten rituaalien ja väkivallan yhteyden. Kristinusko olikin hänen mukaansa jo toinen juttu, koska on opiltaan niin erilainen, että sen on pakko olla totuus!
Varovaisena teistinä en itse uskalla sanoa tuohon vielä mitään. Uskon vain, koska en voi olla uskomatta. Olen yrittänyt moneen kertaan.
Komppaan Ironmistressiä ihmiskunnan luonnollisessa taikauskoisuudessa. Taikauskoisuus ei tosiaan ole vain metsässä kasvaneitten etuoikeus, vaan nousee pinnalle mitä maallisemmaksi kulttuuri muuttuu. Esimerkiksi ennen 1960-lukua kirjoitetuissa kirjoissa selitellään aina kovasti, miten nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi esim. Antiikin Rooman viisaimmatkin miehet uskoivat enteisiin. 2000-luvulla mikään ei myy niin hyvin kuin huuhaa.
Ennen kuin jatkan vänkäämistä, haluan kiittää kaikkia kommentoijia. Tapanani on tarttua vain niihin kohtiin joista olen eri mieltä, ja siksi pahoittelen jos vaikutan vastarannan kiiskeltä. Se on vain tapa testata uutta näkökulmaa. :)
IDA:
En tiedä mitään tyhjentävää kulttuurievolutiivista selitystä uskontojen synnylle.
Tuosta "tyhjentävästä selityksestä" minulle tulee aina harmillisesti mieleen evoluution vastustajat, jotka takertuvat perinteisesti siihen, ettei ihan kaikkien eliöiden kaikkien välivaiheiden fossiileja ole vielä löydetty. Kun minusta taas on pieni ihme, että näin suuri määrä todisteita on jo löydetty.
Silloin tekee mieli kysyä, että mikä sitten olisi se tyhjentävä selitys.
Meemiteoriasta olen vähäisten tietojeni perusteella samaa mieltä ja Boydiä & Richersonia en ole lukenut.
Itse perustan uskoni ihan klassisiin kristinuskon totuuksiin. Ne eivät oikein horju eivätkä heilu mihinkään suuntaan vaikka uskonto olisikin adaptaatio.
Uskon totuudet eivät toki heilu, mutta nykyisestä kristinuskosta voisin vähän naljailla, jos olisin ilkeä.
Ehkä kysymykseni oli huonosti muotoiltu. Halusin kysyä, että kuinka voit samaan aikaan
1) huomata kuinka luontevasti ajatukset hengistä (ja myöhemmin tuonpuoleisesta, jumalista) syntyvät täysin riippumatta siitä, onko tuonpuoleista olemassa, ja
2) uskoa noihin myytteihin?
Itse keksin vastaukseksi esimerkiksi, että uskova
- ajattelee, että uskontojen kehittyminen pelkästään maallisena prosessina ei ole uskottava,
- on itse kokenut jumalallisen näyn tms toismaailmallisen kokemuksen.
Varsinkin tuohon ensimmäiseen ajattelutapaan kaipaan valaistusta, jos täällä joku sitä edustaa. Luulen, että se on melko yleinen kanta uskovien joukossa, mutta voin tietysti olla väärässä. Eli miksi uskontojen kehittyminen pelkästään maallisena prosessina ei ole uskottava ajatus?
Lucilla:
Kristinusko olikin hänen mukaansa jo toinen juttu, koska on opiltaan niin erilainen, että sen on pakko olla totuus!
No minulla on sitten Girardin kanssa aivan eri näkemys kristinuskon synnystä ja sen oppien ainutlaatuisuudesta. Vai oliko tämä jotain ns. huumoria. :)
Kyllä, se oli sarkasmia minun osaltani, vaikka toisaalta kristinusko eroaa joissain kohdissa muista Rooman itämaisista uskonnoista. Kristinusko ennen ja jälkeen virallisen valtionuskonnon statusta on kyllä varmasti hyvin erilainen. Girardin teoria on tuosta puolueellisuudesta huolimatta minusta lähinnä totuutta mitä uskonnollisten rituaalien ja myyttien syntyyn tulee. Uskonpuutteeni on melkoisen suuri akateemisten ja jargonintäytteisten teorioiden kanssa ja tuntuu vain pahenevan, mitä pidemmälle opiskelen.
Haluatko hallita uskonnollisuutta älyllisesti? Niin tässä kuin kaikessa muussakin väittely on vain haitaksi mikäli haluaa oikeasti ymmärtää. Tämä on varsinkin sellainen aihe, jota kannattaa lähestyä joko avoimin mielin tai sitten ei ollenkaan.
Mikko:
Tottakai haluan hallita uskonnollisuutta älyllisesti, niinhän me kaikki, mutta en yritä tehdä sitä nyt tässä.
Haluan tietää, mitä uskova (joka on ajatellut uskontojen syntyhistoriaa) ajattelee uskontojen syntyhistoriasta ja miten hän suhteuttaa sen uskoonsa.
En muuten ole samaa mieltä siitä, että väittely olisi vain haitaksi jos haluaa ymmärtää. Väittely on kyllä haitaksi jos toinen osapuoli on päättänyt sen olevan haitaksi, tai jos väittelee vain väittelyn vuoksi.
Ja kaikkea pitää toki lähestyä avoimin mielin, tai ainakin sanoa niin.
Uskonpuutteeni on melkoisen suuri akateemisten ja jargonintäytteisten teorioiden kanssa ja tuntuu vain pahenevan, mitä pidemmälle opiskelen.
Julkaisumäärään perustuvasta tulosvastuusta olisi jotenkin päästävä eroon tieteen tekemisessä. Se vähentäisi pelkän tutkimuksen vuoksi tehtyä tutkimusta, jonka jargon-pitoisuus on korkea. Se helpottaisi myös keskittymistä oleelliseen.
Tottakai haluan hallita uskonnollisuutta älyllisesti, niinhän me kaikki, mutta en yritä tehdä sitä nyt tässä.
En minä ainakaan. Jos uskonnoissa on jotain pointtia, se ei ole älyllisesti hallittavissa. Jos uskonnoissa ei ole mitään pointtia, ei ole järkeä tuhlata aikaa pyrkimyksiin hallita älyllisesti epärationaalista sekavuutta.
Haluan tietää, mitä uskova (joka on ajatellut uskontojen syntyhistoriaa) ajattelee uskontojen syntyhistoriasta ja miten hän suhteuttaa sen uskoonsa.
Niin, kysymys onkin, että miksi haluat tietää? Haluatko saada niskalenkin uskovaisten argumentaatiosta? Jos uskonnollisuudessa ei ole järkeä, uskovaiset pystyvät suoltamaan epärationaalista argumentaatiota loputtomiin, eivätkä koskaan tule myöntämään että olet oikeassa. Ja vaikka joku yksittäinen uskovainen erehtyisikin jollain hetkellä myöntämään, tulee joku toinen jolla on hieman erilainen kanta ja pyörä alkaa taas pyöriä alusta.
En muuten ole samaa mieltä siitä, että väittely olisi vain haitaksi jos haluaa ymmärtää.
Luulin että olit harrastanut meditaatiotakin jne.? Etkö ole kokenut, että mitä enemmän väittelee, sitä tiukemmin on takerruttava kiinni omaan näkökulmaan, ja sitä vaikeampaa siitä on myöhemmin päästää irti?
Ja kaikkea pitää toki lähestyä avoimin mielin, tai ainakin sanoa niin.
Sanominen on merkityksetöntä. Voi vain katsoa, onko joku avoin vai ei. Minulle ei synny luottamusta siihen, että olisit tämän asian suhteen kovin avoin, joten minua ei kiinnosta kertoa mitä ajattelen uskontojen synnystä. En usko, että olet vakavissasi halukas ymmärtämään mitä minulla on niistä sanottavaa.
Niin, kysymys onkin, että miksi haluat tietää? Haluatko saada niskalenkin uskovaisten argumentaatiosta?
En halua. Mitä minä sillä argumentaationiskalenkillä tekisin? En ainakaan käännyttäisi ketään, vaan ehkä päinvastoin kasvattaisin vastapuolen närkästystä ja lujittaisin hänen päätöstään pysyä uskossa.
Haluan tietää, koska uskonnollisen ihmisen ajattelu kiinnostaa minua. Onko tätä vaikea uskoa?
uskovaiset pystyvät suoltamaan epärationaalista argumentaatiota loputtomiin
Tällaisia ihmisiä on paljon, eikä vain uskovissa, vaan kaikissa idealisteissa. Mutta luulen, että myös sellaisia rationaalisia uskovia on paljon, joilla on ihan selkeitä ja pohdittuja ajatuksia tästä asiasta.
Etkö ole kokenut, että mitä enemmän väittelee, sitä tiukemmin on takerruttava kiinni omaan näkökulmaan, ja sitä vaikeampaa siitä on myöhemmin päästää irti?
En.
En usko, että olet vakavissasi halukas ymmärtämään mitä minulla on niistä sanottavaa.
Ikävä kuulla. Luulen, että tämä liittyy asennoitumiseroomme väittelyä kohtaan.
Olipas jämpti näkemys. Itse muotoilisin asian pehmeämmin niin, että ihmisellä on taipumus etsiä kaikelle selitys. Tämä taipumus on palvellut ihmisen selviytymistä ja palvelee tietysti edelleen, vaikka perspektiivin laajeneminen onkin pistänyt vähän muutospaineita.
Ei. Tuo geneettinen taipumus on olemassa, ja sitä on testattu aivoskannereilla. Ihmisellä, joka on kykenevä kokemaan uskonnollisia kokemuksia, aivot käyttäytyvät eri tavalla kuin ateistilla. Tätä on testattu mm. buddhalaismunkeilla ja karmeliittanunnilla, ja myös ateisteilla. Mm. Richard Dawkins oli ottanut tällaiseen kokeeseen osaa, ja hänen EEG:nsä näytti täysin erilaiselta kuin buddhalaismunkkien - hän oli kykenemätön kokemaan samaa uskonnollista kokemusta.
Nyt et varmaankaan puhu länsimaisesta nykyihmisestä, vaan metsässä kasvaneesta heimoihmisestä.
Ei, vaan nykyihmisestä.
En nimittäin hoksaa miksi länkkäri purkaisi uskonnon puuttuessa selityspaineensa aina johonkin elähtäneeseen tarustoon.
Jos nykyihminen ei saa sen uskonnon kaipuunsa täytteeksi elähtänyttä tarustoa, hän täyttää sen taikauskolla. Jo Bertrand Russell kiinnitti asiaan huomiota; uskonnon hävittäminen avaa ihmisaivot alttiiksi sellaiselle taikauskolle, mitä uskovainen pitää älyttömänä hölynpölynä. Ja uskonnottomat ihmiset ovat kaikkein taipuvaisimpia taikauskoon. Fiksu uskonto suojaa ihmisiä älyttömältä uskonnolta. (Poislukien uskontoon kyvyttömät ateistit.)
Vaikutat myös ajattelevan, ettei ateistilla ole uskonnollisia tai "henkisiä" kokemuksia. No, ainakin minulla on sellaisia, enkä ole ainoa ateisti joka väittää itseään "henkiseksi" ihmiseksi.
Miksi sitten olet ateisti?
Olen sanonut sinulle tämän jo aiemmin: noin ajatteleva ihminen on ateisti, joka ei vain halua kutsua itseään sellaiseksi. Syyt tähän ovat varmasti monisyiset.
Ruukinmatruuna ei edelleenkään ole ateisti vaan agnostikko.
Ryhmäkoheesio on irrallinen käsite, jonka käyttö ateismia vastaan on vähän hassua.
Ei. Se liittyy kiinteästi uskontoon.
Ateismista ei nyt vaan seuraa ryhmäkoheesiottomuus.
Ei "nyt vaan", mutta pitkällä aikavälillä kyllä. Tästä syystä kaikki ateistiset yhteiskunnat ovat luhistuneet hyvin nopeasti, eivätkä uskonnottomat ihanneyhteisöt kestä kolmea sukupolveakaan. Uskonnolliset, kuten luostarit, voivat kestää vuosituhansia.
Antamistasi linkeistä en löytänyt vastausta siihen kysymykseen "Miksi?".
1) Evoluutio ei ole vastaus kysymykseen "miksi" vaan "miten".
2) Miksi Jumala? Koska panenteismi. Miksi sielunvaellus? Koska tämä maailma on julmetun iso larppi ja me olemme täällä keräämässä kokemuksia. Miksi nirvana? koska se on oikea, luonnollinen olotilamme, ja me olemme täällä vain käymässä.
Oletko ikinä miettinyt sitä, että entä jos me olemmekin täällä vapaaehtoisina?
Tuo geneettinen taipumus on olemassa, ja sitä on testattu aivoskannereilla.
Olisi kiva tutustua noihin tutkimuksiin. Ajatuksenahan se on ihan järkevä, että eri ihmisiin vetoavat erilaiset ajattelutavat. Olipa sitten kyseessä uskonnollisuus, tai vaikka matemaattinen ajattelu.
Miksi sitten olet ateisti?
Kummallinen kysymys. Miksen olisi? Siksikö, että koen henkisiä kokemuksia ja koen itseni henkiseksi ihmiseksi? Ilmeisesti tarkoitat henkisellä eri asiaa kuin minä.
Wikistä löytyi tällainen:
"Many do still equate spirituality with religion, but declining membership of organised religions and the growth of secularism in the western world has given rise to a broader view of spirituality.
Secular spirituality carries connotations of an individual having a spiritual outlook which is more personalized, less structured, more open to new ideas/influences, and more pluralistic than that of the doctrinal faiths of organized religions. At one end of the spectrum, even some atheists are spiritual. While atheism tends to lean towards skepticism regarding supernatural claims and the existence of an actual "spirit", some atheists define "spiritual" as nurturing thoughts, emotions, words and actions that are in harmony with a belief that the entire universe is, in some way, connected; even if only by the mysterious flow of cause and effect at every scale."
Itse laittaisin viimeiselle lauseelle pisteen jo "harmonyn" jälkeen.
Ruukinmatruuna ei edelleenkään ole ateisti vaan agnostikko.
Buddhalainen agnostikko?
Tästä syystä kaikki ateistiset yhteiskunnat ovat luhistuneet hyvin nopeasti, eivätkä uskonnottomat ihanneyhteisöt kestä kolmea sukupolveakaan. Uskonnolliset, kuten luostarit, voivat kestää vuosituhansia.
Fissiosta ei voi olla muuta kuin haittaa koska ensin sillä osattiin vain räjäyttää asioita.
Lähetä kommentti