Kielen rakenne luo ihan itsekseen salakavalia "totuuksia" elämisen ja maailman luonteesta. Yksi iso, paha ja todella hyvin naamioitunut susi on olla-verbi.
Kun puhutaan, että asiat "ovat", luodaan samalla, aivan automaattisesti, kuva jostain pysyvästä. Tämä mielikuva asioiden pysyvyydestä on tietysti arkihavaintojen perusteella aivan luonnollinen, sillä monet näkemämme asiat todellakin näyttävät pysyviltä ja vaikuttavat vain "olevan" siinä, itsekseen. Nykyfysiikka on kuitenkin paljastanut maailmasta puolia, jotka ovat aiemmin olleet täysin piilossa ihmissilmältä, ja jotka vievät pohjan arkijärkevältä olemis-ajattelulta. Pienemmässä mittakaavassa maailmassa ei ole mitään, mikä "on".
Entäpä jos, nykyhavaintojen valossa, jätetäänkin ajattelusta oleminen pois ja siirrytään realistisemmin ajattelemaan kaikkea tulemisena? Silloin maailmassa mikään ei "ole", vaan kaikki ainoastaan "tulee" joksikin, olematta missään vaiheessa mitään, mikä vain "on". Ja tämä "tuleminen" tapahtuu vuorovaikutuksena muun "tulevan" kanssa. Kaikki vääjäämättä vaikuttaa kaikkeen yhtenä tulemisen tilassa olevana kudelmana.
Tätä ajatusta kun hieman pyörittelee ja antaa sen kypsyä, huomaa kuinka erilaisen pohjan se antaa asioille ja koko maailmankuvalle. Tulemisen näkökulmasta nähtynä ihmiset eivät enää "ole yhdessä", vaan "tulevat yhdessä", vaikuttaen toistensa tulemiseen. En vain "syö ruokaa, joka sitten hajoaa paloiksi sisälläni", vaan "tulen ruokani kanssa" joksikin uudeksi. Näin ajateltuna maailman muuttumista ei enää tarvitse selittää minään "itsekseen olevana aineena", jota jokin tahto, sielu tai voima liikuttaa. Ajatukset ikuisista asioista ja olevaisista tippuvat pois mielestä ikäänkuin luonnostaan. Maailma yksinkertaisesti tulee.
Vaikka fysiikan havainnot uudenlaiseen ajattelutapaan kannustaisivatkin, ei sitä tietenkään kannata omaksua, ellei se ole käytännössä ihmiselle hyödyllisempi. Minusta on alkanut tuntumaan, jonkin aikaa asioita uudelta kantilta katseltuani, että se on. En tietenkään
tarkoita arkielämän esineitä, jotka todellakin näyttävät vain "olevan" ja näin on kätevää ajatellakin. Sen sijaan suurten kysymysten äärellä, maailman luonnetta mietittäessä, tulemis-ajattelu vaikuttaa luonnollisemmalta. Myös tieteellisesti.
Lopuksi haluan vielä huomauttaa, etten ajattele, että tässä oltaisiin löydetty fysiikan havaintojen kautta joku absoluuttinen totuus, vaan ainoastaan hedelmällisempi tapa nähdä maailma. (Tiede löytää varmasti taas kohta lisää tapoja selittää maailman menoa.) Filosofithan ovat muuten heitelleet tämän suuntaisia ajatuksia jo kauan sitten, mutta nykyään niitä tukemassa on myös ihan konkreettisia havaintoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti