Nihilistin päiväkirja

Ruotsin kirkko porskuttaa

2011-06-27T22:25:00.006+03:00

75 prosenttia Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko Jeesukseen. 15 prosenttia kertoo olevansa ateisteja. Arvio perustuu viime vuonna tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 10 000 kirkon jäsentä.

Tulos pistää hymyilyttämään. Samalla alkoi vähän mietytyttää miltä nuo luvut näyttävät Suomen ev.lut. kirkon kohdalla.

---
Lähde: Ice News

Päivän miete

2011-06-27T13:18:00.004+03:00

Miten mätä ja teennäinen on se, joka sanoo: "Olen päättänyt olla sinua kohtaan suora." Mitä sinä oikein teet, hyvä ihminen? Ei tällaista kuulu ilmoittaa etukäteen, se käy ilmi muutenkin; sen täytyy olla kirjoitettuna kasvoille, sen täytyy kaikua heti paikalla äänessä, näkyä heti paikalla silmissä, niinkuin rakastettu heti paikalla lukee kaiken rakastajiensa katseesta. Suorapuheisen ja hyvän tulee lyhyesti sanottuna olla samanlainen kuin pukinhajuinen mies, niin että ohitse kulkeva huomaa sen heti lähestyessään, halusi tai ei. Suorapuheisuuden teeskentely on partaveitsi. Ei ole mitään häpeällisempää kuin suden ystävyys; karta sitä yli kaiken. Suorapuheisella ja hyväntahtoisella on kaikki tämä silmissään, eikä se jää huomaamatta.
- Marcus Aurelius

Yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamistesti

2011-06-27T12:29:00.006+03:00

Törmäsinpä juuri (Jaskan mainion blogin kautta) Scott Adamsin heittämään ajatukseen tyhmyysverosta. Ajatuksena on mitata yhteiskunnallisten perusasioiden tajuamista ja antaa hieman keppiä niille, jotka eivät viitsi itseään sivistää.

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio ja jopa käytännössä toteuttamiskelpoinen, mutta kuten Jaskakin analysoi, käänteinen vero eli fiksuusvero taitaisi olla se, joka nykyään menisi todennäköisemmin läpi. Tyhmyysveroa ei siis nähtäisi hyvän asian kannustimena, vaan nurinkurisesti heikompiosaisten sortamisena.

("Pällitestin" lisäporkkanaksi voitaisiin äänioikeus asettaa riippuvaiseksi testin tuloksesta. Testin perusteella olisi helppo evätä äänioikeus niiltä, joilla ei ole minkäänlaista hajua yhteiskunnan perusasioista. Lisäksi äänestysikärajaa voitaisiin mielestäni nostaa ainakin 24:ään.)

Helmeilevä pala Marxia

2011-05-28T11:01:00.004+03:00

"Uskonnollinen ahdistus on samalla sekä ilmaus todellisesta ahdingosta että protesti todellista ahdinkoa vastaan. Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömän tilanteen henki. Se on kansan oopiumia.

Kansan onni vaatii hävittämään uskonnon kansan kuviteltuna onnena. Vaatimus luopua kansan oloja koskevista harhakuvitelmista tarkoittaa vaatimusta luopua sellaisesta tilasta, joka tarvitsee harhakuvitelmia. Siksi uskonnon kritiikki on alkio kritiikkiin murheen laaksosta, jota uskonto sädekehänä ympäröi. Kritiikki on poiminut kuvitellut kukat kahleista, ei siksi, että ihminen kantaisi kahleita ilman mitään kuvitelmia, vaan siksi, että hän karistaisi kahleet ja poimisi elävän kukan."

"In God we trust"

2011-05-26T10:52:00.009+03:00

Kymmenisen vuotta sitten jenkit tappoivat, omalla maallaan, 6000 suht satunnaista omaa kansalaistaan, joista suurin osa oli siviilejä, oikeuttaakseen valtavan sotakoneistonsa ylläpidon sekä mittavat sotaoperaatiot ulkomailla. En ole vieläkään kunnolla sisäistänyt tätä uhrausta. Se tapahtui ns. länsimaisessa sivistysvaltiossa, joka vieläpä hehkuttaa olevansa vapauden ja kristillisen moraalin emämaa.

No, kieltämättä tuo massamurha ilmentää mitä suurinta vapautta, mutta moraalisesti teko on todella ahdistava.

Minun on vaikea kuvitella sitä ahdinkoa, jossa (valistuneet) amerikkalaiset ovat noiden tapahtumien johdosta joutuneet elämään. Olen yrittänyt kuvitella miltä minusta tuntuisi, jos Suomen ylin johto järjestäisi valehyökkäyksen, jossa tapettaisiin, Suomen kamaralla, tuhansia suomalaisia siviilejä. Oloani tuskin helpottaisi tippaakaan jos siviilien surmaamisen motiivina olisi Suomen ulkopoliittisten ja taloudellisten intressien ajaminen.

En todellakaan tiedä mitä tuntisin tuossa tilanteessa ja mitä tekisin. Luultavasti minusta tuntuisi hyvin kokonaisvaltaisesti helvetin pahalta ja muuttaisin maasta.

Parasta, mitä jenkit voisivat tälle kipeälle asialle tehdä olisi käsitellä sitä rehellisesti julkisuudessa. En kuitenkaan pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

---

Asiaa käsitellään kuivahkosti mutta perusteellisesti tällä videolla.

Hieman raflaavampi video löytyy täältä.

Jos kärsit keskittymisvaikeuksista, niin voit vilkaista tämän videosarjan.

Päivän miete

2011-01-01T15:45:00.005+02:00

"Kali-yugasta, joka kestää 432 000 vuotta, on nyt kulunut 5 000 vuotta. Tätä aikakautta edelsivät Dvapara-yuga (800 000 vuotta) ja Treta-yuga (1 200 000 vuotta). Manu* puhui siis noin 2 005 000 vuotta sitten Bhagavad-Gitan** oppilaalleen ja pojalleen Maharaja Iksvakulle, tämän maa-planeetan kuninkaalle. Nykyisen Manun aikakauden kestoksi on arvioitu noin 305 300 000 vuotta, joista on nyt kulunut 120 400 000. Kun tiedetään, että Herra*** puhui Gitan oppilaalleen auringonjumala Vivasvanille ennen Manun syntymää, voidaan arvioida karkeasti, että Gita puhuttiin ainakin 120 400 000 vuotta sitten. Ihmiskunnassa Gita on ollut noin kaksi miljoonaa vuotta. Herra puhui sen uudelleen Arjunalle viitisentuhatta vuotta sitten. Tämä on karkea arvio Bhagavad-Gitan historiasta Gitan itsensä ja sen puhujan, Herra Sri Krishnan, lausunnon mukaan. Gita puhuttiin auringonjumala Vivasvanille, sillä hänkin oli ksatriya, ja kaikkien auringonjumalasta polveutuvien ksatriyoiden eli surya-vamsa -ksatriyoiden isä. Koska Bhagavad-Gita on Jumalan Ylimmän Persoonallisuuden puhumana Veedojen veroinen, sen sisältämä tieto on transsendentaalista (apauruseya), yli-inhimillistä. Koska Veedojen ohjeet hyväksytään sellaisinaan, ilman ihmisen tulkintaa, myös Gita on hyväksyttävä ilman maailmallisia tulkintoja. Maailmalliset kiistelijät esittäkööt vain omia teorioitaan Gitasta, mutta silloin ei ole kyseessä Bhagavad-Gita kuten se on."

- Hänen Jumalainen Armonsa A.C. Bhaktivedanta Swami, Krishna-liikkeen perustaja

---

*Manu on veda-kirjallisuuden mukaan ihmiskunnan isä.

**Bhagavad-gita on uushindulaisen Krishna-liikkeen tärkein pyhä teksti. Se on osa muinaista intialaista eeposta Mahabharataa.

***Herralla tarkoitetaan tässä Krishnaa, eli Jumalan Ylintä Persoonallisuutta, alkusyytä, ylintä jumalaa, tai kuten Swami asian muotoili: "kaikkien aistien ja lehmien ilon lähdettä".

PS. Juutalaisten on aivan turha elvistellä tekstiensä vanhuudella. Muutama tuhat vuotta on näissä ympyröissä kuin pieru Saharassa.

Bioperspektiiviä

2010-12-27T11:34:00.006+02:00

Viime vuonna kirjoitettu Life Ascending tarjoaa moniin suuriin kysymyksiin varsin kutkuttavia vastauksia.

Miten elämä syntyi?
Miten elämä kehittyi RNA-tasolta eteenpäin?
Miten kehittyivät seksuaalinen lisääntyminen, liike ja silmä?
Mitä on tietoisuus?
Miksi kuoleminen on tärkeää?

Evoluution suuret ja pienet palat loksahtelevat nykytiedon valossa niin hienosti paikalleen, että ihan itkettää. Ja pienen itkun jälkeen katsoo taas maailmaakin hieman eri silmin.

Homot, ruotsi ja joulu

2010-12-07T09:36:00.009+02:00

On tullut hieman taukoa bloggaamiseen, vaikka jutun aiheita onkin pyörinyt mielessä tämän tästä.

TV:ssä käydyn pakkoruotsikeskustelun jälkeen teki mieli sanoa aiheesta muutama sana, mutta kaikkihan (myös suomenruotsalaiset) tietävät mistä ruotsin kielen pakollisuudessa on kyse: turhasta muinaisjäänteestä. Mitään todellista syytä ruotsin pakolliselle opetukselle en ole tähän mennessä kuullut, ellei sellaiseksi lasketa kiilusilmäisten suomenruotsalaisten perinteiden kunnioittamista. (En hoksaa miten ruotsinkielisten palveluiden taso siitä laskisi, jos ruotsia opetettaisiinkin vain motivoituneille. Saattaisipa tuosta yleinen asennekin hieman kohentua kyseistä vähemmistöä kohtaan.) Liekö heillä sitten edelleen niin paljon poliittista ja taloudellista valtaa, että kumartelua on jatkettava.

Huomattavasti hedelmällisempää keskustelua herätti homoliittoja koskenut ohjelma, joka toi esiin samalla kertaa monta tärkeää asiaa:
- avioliittoinstituution suhteen seksuaaliseen suuntautumiseen,
- valtionkirkon sekä
- yleisemmällä tasolla koko uskonnollisen elämänkatsomuksen.

Mutta mitäpä noista jaarittelemaan. Oikeat vastaukset ovat:
- hetero,
- ei,
- ei.

Jouluun liittyy paljon mukavia asioita, mutta kaikki nämä jouluvalot ja joululaulut vetävät mielen sen verran matalaksi, että lopetan tällä kertaa kirjoitukseni Ericin hieman lapselliseen joulusanomaan.

Elämän tarkoitus

2010-10-11T20:35:00.005+03:00

Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä asioihin.

We are here because an odd group of fishes had a peculiar fin anatomy that could transform into legs for terrestrial creatures; because the earth never froze entirely during an ice age; because a small and tenuous species, arising in Africa a quarter of a million years ago, has managed, so far, to survive by hook and by crook. We may yearn for a "higher" answer - but none exists. This explanation, though superficially troubling, if not terrifying, is ultimately liberating and exhilarating.
- Stephen Jay Gould

Given billions of years of evolution, sophisticated living structures have developed, including creatures conscious of their universe, able to manipulate it in massive ways. There is no doubt that life will have developed in many places in our universe. Our own significance, our ultimate potential and our ensemble of possible destinies will be understood by finding and studying the other intelligent creatures of space. Thus a prime task is to seek out other intelligent civilizations and to share knowledge with them.
- Frank Drake

To look for a purpose in Life outside Life itself amounts to killing Life. Reason is given by Life, not vice versa. Life is prior to meaning. ... Human life is joyful interrogation. Any answer is blasphemy.
- Raimon Panikkar

I find the question "Why are we here?" typically human. I'd suggest "Are we here?" would be the more logical choice.
- Leonard Nimoy

If you cannot find the truth right where you are, where else do you expect to find it?
- Dogen

Sananen nihilismistä

2010-10-02T18:09:00.006+03:00

Nihilismi on näkemys, jonka mukaan maailmalla ja elämällä ei ole perimmäistä tarkoitusta eikä päämäärää. Usein, etenkin arkikielessä, nihilismiin liitetään lisäksi mielenmaisema, jossa pohjattomuus ja tarkoituksettomuus ovat etualalla ja niitä tuodaan aktiivisesti esiin. Tällöin nihilismiin liitetään esim. pessimismi, hällä väliä -asenne, masentuneisuus ja/tai kapinahenkisyys. Oman osansa nihilismin negatiiviseen leimaan antoi 1800-luvun Venäjällä nihilismiksi kutsuttu poliittinen aate, joka pyrki romuttamaan silloisen yhteiskuntajärjestyksen.

En ole pessimisti enkä anarkisti, ja siksi olen pohtinut moneen kertaan pitäisikö minun kutsua itseäni julkisesti - ainakaan arkisemmassa kontekstissa, kuten blogini otsikossa - nihilistiksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pitäväni nihilismiin liitetyistä lukuisista negatiivisista konnotaatioista sikäli, että ne korostavat välittömästi, jo mielikuvatasolla, nihilismin aiheuttamia vastareaktioita: pakenemista, masentumista ja kapinaa. Nämä asiat omalta osaltaan antavat merkitystä nihilismille osoittamalla miksi se on nykyisen eurooppalaisen filosofian suurin haaste.

Pidän sanaan liitetystä negatiivisuudesta myös sikäli, että se korostaa aatteen yksinkertaista koruttomuutta. Kyse on todellakin nihil-ismistä. N-i-h-i-l. Ei mitään. Arvoton, päämäärätön, tyhjä. Kaikilla ihmisillä on näistä käsitteistä välittömiä ja vahvoja kokemuksia, joita nihilismin negatiiviset konnotaatiot yrittävät kaivaa takaisin päivänvaloon. Pidän siitä, että todellisuutta tällä tavalla hierotaan vasten ihmisten kasvoja. Sitä harrastetaan liian vähän.

Nihilistinen näkemykseni on lyhyesti sanottuna se, että vasta tyhjyys muodostaa luontevan pohjan, jota vasten havaitsemamme ja asettamamme käsitteet saavat todellisen arvonsa.

Käytin sanaa "todellinen", koska tyhjyys resonoi niin vastaansanomattomasti inhimillisen elämänkokemuksen kanssa. Kautta historian ihminen on paininut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden kanssa, ja tyhjyys nostaa päätään etenkin nyt uskontojen menettäessä uskottavuuttaan ja tieteen tukiessa relativismia yhä useammalla alalla. Siksi, mikäli tyhjyys voidaan hyväksyä ei-negatiivisella tavalla kaiken pohjaksi, muodostaa se todellisemman pohjan kuin mikään muu kuviteltu tai kuvittelematta jätetty. Helppoa se ei tietenkään ole, varsinkaan kahlatessamme pronssikautisen antropomorfisen maailmankuvan jälkimainingeissa.

Nihilistin arvot ja totuudet ovat tietysti aina, tiukasti tulkittuna, relativistisia, mutteivät kuitenkaan samassa mielessä relativistisia kuin "perusrelativistilla", joka lopettaa ontologisen tarkastelunsa relativismin tasolle, eikä tunnusta pohjalla olevaa tyhjyyttä. (Ehkä tällaista relativistia voitaisiin nimittää ontologiseksi agnostikoksi tai antifoundationalistiksi. Jotkut lukevat relativistin automaattisesti nihilistiksi, ja tässä on mielestäni totuuden siemen. Kyse on vähän samasta asiasta kuin uskonnollisten agnostikkojen kohdalla, joista moni on käytännössä ateisti, vaikkei tykkääkään nimetä itseään sellaiseksi.) Nihilistin relativismia taas rajoittaa kaiken takana näkyvän tyhjyyden tarjoama ääretön kontrasti. Pohjattoman tyhjyyden taustaa vasten asiat eivät olekaan enää mielivaltaisen suhteellisia (joskaan eivät myöskään absoluuttisia).

Illan miete

2010-09-22T21:12:00.001+03:00

"Man will never be free until the last king is strangled with the entrails of the last priest."

- Denis Diderot

Epistemologinen nöyryys

2010-09-09T20:29:00.007+03:00

"Pohtikaamme kysymystä "Mikä on alkeishiukkanen?" Vastaamme ykskantaan esimerkiksi "neutroni", mutta emme pysty tarjoamaan kunnollista kuvausta siitä, mitä tämä sana tarkoittaa. Voimme käyttää erilaisia kuvauksia ja luonnehtia sitä välillä hiukkasena ja välillä aaltona tai aaltokokonaisuutena. Mutta tiedämme kuitenkin, että mikään näistä kuvauksista ei ole tarkka. Luonnollisesti neutronilla ei ole väriä, hajua tai makua. Sikäli se muistuttaa kreikkalaisen filosofian atomia. Mutta alkeishiukkasilta on riistetty jopa muutkin kvaliteetit - ainakin tietyssä mielessä. Geometrian ja kinematiikan käsitteitä, kuten muotoa ja avaruudellisia liikkeitä, ei voida soveltaa niiden tapauksessa johdonmukaisesti. Jos alkeishiukkasesta halutaan antaa tarkka kuvaus - ja tässä painotetaan sanaa "tarkka" - niin kuvaukseksi voidaan tarjota vain todennäköisyysfunktiota. Mutta sitten huomataankin, ettei kuvauksen kohteen kvaliteetteihin kuulu edes olemassaoloa (sikäli kuin sitä voidaan pitää kvaliteettina). Se on mahdollisesti olemassa tai sillä on taipumus olla olemassa.

...

Tämä seikka [olemisen problematiikka] johdattaa meidät Descartesin järjestelmän varmimman peruslauseen "cogito ergo sum" yleiseen kritiikkiin. Jos sanat "cogito" ja "sum" määritellään tavalliseen tapaan - eli jos ne tarkemmin ja samalla kriittisemmin sanottuna määritellään johtopäätöksen edellyttämällä tavalla - niin itse asiassa tämä lause on tosi matemaattisella varmuudella. Mutta tämä ei kerro meille mitään siitä, miten pitkälle ajattelemisen ja olemisen käsitteet kantavat. Kysymys käsitteiden soveltuvuusalueesta on hyvin yleisellä tasolla aina lopulta empiirinen kysymys.

...

Mitkään käsitteet tai sanat, jotka ovat maailman ja meidän itsemme välisen vuorovaikutuksen muovaamia, eivät ole merkitystensä puolesta täsmällisesti määriteltyjä. Emme toisin sanoen voi tietää täsmälleen, miten pitkälle ne auttavat meitä ymmärtämään maailmaa. Usein niiden tiedetään soveltuvan laajasti joko sisäiseen tai ulkoiseen kokemukseen, mutta niiden soveltuvuuden rajoja ei voida tietää täsmälleen käytännössä koskaan. Tämä pätee jopa sellaisiin yksinkertaisiin ja hyvin yleisiin käsitteisiin kuten "olemassaolo", "aika" ja "avaruus".

...

Yhdestä asiasta kaikki kööpenhaminalaisen tulkinnan vastustajat ovat kuitenkin samaa mieltä. Heidän mielestään olisi toivottavaa palata takaisin klassisen fysiikan todellisuuskäsitykseen, tai yleisempää filosofista ilmaisua käyttääksemme, materialistiseen ontologiaan. Heistä olisi mukavampaa palata ajatukseen objektiivisesta reaalimaailmasta, jonka pienimmät osat ovat samassa mielessä objektiivisesti olemassa kun kivet ja puutkin, riippumatta siitä tarkastelemmeko niitä vai emme.

Atomi-ilmiöiden luonteesta johtuen tämä on kuitenkin mahdotonta tai ei ainakaan jäännöksettä mahdollista, kuten jo tämän kirjan aikaisemmissa luvuissa olemme saaneet havaita. Meidän tehtävämme ei voi olla erilaisten toivomusten muotoileminen siitä, millaisia atomi-ilmiöiden tulisi olla.

...

Emme voi ummistaa silmiämme siltä tosiseikalta, että valtaosalla ihmisistä voi tuskin olla minkäänlaista hyvin perusteltua näkemystä tiettyjen tärkeiden yleisten ajatusten tai oppien oikeellisuudesta. Tälle valtaosalle sana "uskomus" ei varmasti tarkoita "jonkin totuuden ymmärtämistä", vaan ainoastaan "jonkin väitteen hyväksymistä elämän perustaksi". On helppo ymmärtää, että jälkimmäinen uskomustyyppi on paljon lujempi ja ehdottomampi kuin edellinen; että se voi selvitä vaikka ristiriidasta välittömän kokemuksen kanssa, eikä lisääntyvä tieteellinen tieto siksi horjuta sitä. Viimeisten parin vuosikymmenen historia on monien esimerkkien kautta osoittanut, että toisinaan tätä jälkimmäistä tyyppiä edustavista uskomuksista voidaan pitää kiinni jopa niin pitkälle, että ne näyttävät täysin järjettömiltä ja päättyvät lopulta vasta uskojan itsensä kuolemaan. Tiede ja historia voivat opettaa, että tämän tyyppiset uskomukset voivat koitua kannattajilleen kohtalokkaiksi.

...

Johtopäätöksenä kaikesta siitä, mitä edellä on sanottu modernista luonnontieteestä, voidaan varmaankin esittää, että moderni fysiikka on vain yksi, joskin hyvin tunnusomainen osa sitä yleisempää historiallista prosessia, joka tavoittelee nykyisen maailmamme yhdentymistä ja laajentamista. Tämä prosessi olisi omiaan lieventämään niitä kulttuurillisia ja poliittisia jännitteitä, jotka muodostavat aikamme huomattavan uhkatekijän. Siihen liittyy kuitenkin päinvastaiseen suuntaan toimiva rinnakkaisprosessi. Se tosiasia, että suuret ihmisjoukot tulevat tietoiseksi tästä yhdentymisen prosessista, johtaa olemassa olevissa yhteisöissä kaikkien sellaisten voimatekijöiden kiihottumiseen, jotka pyrkivät turvaamaan omille perinnearvoilleen mahdollisimman huomattavan aseman lopullisessa yhdentyneessä tilassa. Niin muodoin jännitykset kasvavat ja nämä kaksi keskenään kilpailevaa prosessia ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että kaikki se, mikä vahventaa yhdentymisprosessia - esimerkiksi uudet tekniset edistysaskeleet - vahvistaa samalla myös taistelua vaikutusvallasta lopputilassa ja lisää siten ylimenokauden epävakaisuutta."

- Heisenberg: Fysiikka ja filosofia

Pari faktaa

2010-09-07T18:32:00.002+03:00

Newsweekin kesällä tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on maailman paras maa. Taloustutkimuksen keväällä tekemän tutkimuksen mukaan Tampere on Suomen paras kaupunki.

En tietenkään halua paukutella henkseleitä, kunhan lyön faktat tiskiin.

Ymmärrys ja Jumala

2010-08-23T10:30:00.003+03:00

Uskovat esittävät usein argumentin "En ymmärrä kuinka muutenkaan maailmankaikkeus olisi syntynyt kuin jonkin luomana".

Tässä on heti ensimmäisenä sudenkuoppana kieli ja käsitteet, jolla olemme tottuneet luovimaan arkisten tapahtumien keskellä. Esim. kun asetetaan premissiksi se, että kaikkeus on joskus "syntynyt", ja lähdetään pohtimaan kaikkeuden syntymistä ihan tuosta vaan, niinkuin mitä tahansa muutakin syntymistä, tulee ajattelija pakottaneeksi itsensä vastaamaan sen arkilogiikan mukaan, jonka liitämme asioiden "syntymiseen".

Tällaisia sudenkuoppia voi oppia välttämään tutustumalla niihin tapoihin, joilla intuitiomme yksinkertaisesti lakkaa toimimasta siirryttäessä arkimaailmasta suhteellisuusteoreettisiin tai kvanttifysikaalisiin ilmiöihin (eli juuri niihin ilmiöihin, joiden kautta kaikkeuden olemusta pitäisi lähteä pohtimaan).

Tärkein osa tuota uskovan argumenttia ovat kuitenkin alkusanat "En ymmärrä...". Uskova ei vain pysty jättämään asiaa siihen. Miten ihmeessä ymmärtämättömyys on minkäänlainen osoitus jumaluuden olemassaolosta, puhumattakaan tietynlaisen jumaluuden olemassaolosta?

Neurofilosofia & kvanttifilosofia

2010-08-23T09:45:00.005+03:00

Edellisessä jutussa tulin maininneeksi aivotutkimuksen ja kvanttifysiikan eräinä tutkimuksen aloina, jotka tuovat uudenlaista valoa suuriin filosofisiin kysymyksiin. Tässä muutama linkki kansantajuisiin teoksiin.

Aivotutkimuksesta kertova Synaptinen itse keskittyy enemmän aivojen toiminnan yksityiskohtiin, mutta esittää myös filosofisia pohdintoja.

Enemmän pidin Neurofilosofiasta, jossa keskityttiin biologisten yksityiskohtien sijasta aivotutkimuksen herättämiin suuriin kysymyksiin, kuten nimikin kertoo. Kysymyksiä lähestytään asiallisesti, eli varovaisen tieteellisesti ilman mitään kiihkoiluja tai hätiköityjä johtopäätöksiä.

Eräs kiinnostava dokkari aivotutkimuksesta
löytyy youtubesta.

Kvanttifysiikan historiaa, nykypäivää ja sen herättämiä filosofisia kysymyksiä käsitellään kansantajuisesti kirjassa Kvanttilainen todellisuus. Siinä on hieman toistoa, mutta muuten kirja on hyvin kirjoitettu.

Uskontokeskustelusta poimittua

2010-08-11T23:23:00.005+03:00

"Well, I'm neither brave enough nor smart enough to function in a universe without the god construct. I don't want to think that I'm here all on my own, and I don't want to have to think that I have to make it up all on my own. I rather like the company of believers."

- Pastori Peter Gomes

Olen tässä katsellut muutaman uskontokeskustelun, ja jotenkin tuo kommentti erottui joukosta ja lämmitti mieltä. Kerrankin puheenvuoro, joka vastasi kysymykseen eikä sisältänyt olkiukkoja, henkilökohtaisuuksia, natsiviitteitä tai muuta päätöntä.

(En pitänyt Gomesin kommentista ainoastaan siksi, että siinä uskova väheksyy älyään. Tosin se osa varmasti oli vain hänen vaatimattomuuttaan.)

Myös tämä George Coynen haastattelu on antoisa, sillä hän on (entisenä tiedemiehenä) ajatellut uskoaan perusteellisesti ja osaa myös kertoa sen selkeästi. Hän esittää myös osuvaa kritiikkiä koskien kreationisteja ja omaa katolista kirkkoaan, jossa hän toimii pappina.

Lajityypillinen toiminta nyky-yhteiskunnassa

2010-08-09T22:36:00.003+03:00

Muutama vuosi sitten aloin aktiivisesti etsiä parannusta kokemaani fyysiseen ja psyykkiseen väsymykseen. Vuosien varrella on tullut kokeiltua mm. seuraavia:

fysioterapia
astangajooga
kiropraktia
osteopatia
homeopatia
hermoratahieronta
triggerpiste-urheiluhieronta
intialainen päähieronta
koordinatorinen aivojumppa
shiatsu
reiki
alexander-tekniikka
ääniharjoittelu
hahmoterapia
zen-meditaatio

Näistä on tarttunut mukaan astangajooga, Alexander-tekniikka, zen-meditaatio ja ääniharjoittelu.

Ääneen tutustuin työväenopiston kurssilla äänenkäytön perusteista, jonka kokonaisvaltaiset vaikutukset yllättivät minut täysin. Odotin saavani lähinnä tekniikkavinkkejä puhetilanteisiin, mutta perusteellinen äänen aktivointi vaikutti yllättäen koko kehoon. Keskikehon tietoisuus ja hapenottokyky paranivat. Ei ihme, että uskonnollisiin menoihin liittyy monesti mantroja tai laulua. Ja ennen kaikkea naisten alituiseen lörpöttelyyn tuli vihdoin jotain etäistä järkeä.

Parhaita metenelmiä näyttäisi yhdistävän se, että niissä on kyse yksinkertaisesti ihmiselle lajityypillisen toimimis- ja olemistavan (uudelleen)löytämisestä. Seuraavat yksinkertaiset niksit tuntuvat toimivan ainakin minun kohdallani loistavasti, vaikka ne eivät aina olekaan ihan helposti sovellettavissa:

Älä istu pitkiä aikoja. Jos on pakko istua, niin älä ainakaan käytä selkä- tai käsinojaa. Ne ovat lähes poikkeuksetta epäergonomisia. Monia istualtaan tehtäviä asioita voi tehdä myös seisten tai makuulla. (Vuosi sitten nostin makuuhuoneen kirjoituspöytäni ylös niin, että voin käyttää läppäriä seisaaltaan. Järjestely on tuntunut oikein mukavalta.)

Älä käytä kenkiä. Jos on pakko käyttää, niin älä ainakaan käytä tukevia tai paksupohjaisia kenkiä. Ihmisen jalat ovat kävelyä varten, ja etenkin jalkaterien luonnolliseen käyttöön ja jalkapohjan maakontaktiin liittyy herkkiä mekanismeja, joiden heikentymisellä voi olla yllättäviä seurauksia ryhdin ja koko kehon käytön suhteen.

Anna otsalohkollesi lepohetkiä. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että vaarana on keskittymisen kierre, jossa tietoisen keskittymisen kohde vaihtuu jatkuvana sarjana vailla taukoja. Pidä päivittäin pidempiä tuokioita, jolloin et keskity mihinkään, et myöskään viihteeseen etkä hiljentymiseen. Annat vain aistiesi toimia. Tämä palauttaa kehon ja mielen "normaalitilaan".

Tämän "lajityypillistymisen" ohella on tietysti syytä muistaa, että myös kehitys on kaikilla eliöillä lajityypillistä toimintaa, kunhan se tapahtuu riittävän leppoisaa tahtia. Tätä tahtia ei tietenkään mitata vuosissa, vaan sukupolvissa.

Illan miete

2010-08-05T20:58:00.005+03:00

"Metafyysinen tarve ei ole uskontojen juuri, kuten Schopenhauer väittää, vaan pelkkä niiden jälkivesa. Uskonnollisten ajatusten vallitessa on totuttu "toisen (takaisen, alaisen, yläisen) maailman" mielikuvaan, ja kun uskonnollinen harha hälvenee, tunnetaan epämieluista tyhjyyttä ja puutetta -- ja sitten kasvaa tästä tunteesta jälleen "toinen maailma", mutta nyt vain metafyysinen eikä enää uskonnollinen. Mutta se, mikä alkuaikoina ylimalkaan johti "toisen maailman" otaksumiseen, ei ollut viettiä ja tarvetta, vaan tiettyjä luonnontapahtumia tulkittaessa sattunut erehdys, älyllinen pula."

- Nietzsche

Monikulttuurista arkipäivää Saksasta

2010-08-04T10:27:00.003+03:00

Jukka liitti blogiinsa kiinnostavan dokumentin saksalaisesta monikulttuurisesta koulusta. Vaikka dokumentin kerronta on arkista ja kiihkotonta, on sen jättämä jälkimaku ahdistava. Oppilaita ei käy kateeksi, sillä kulttuurien välinen kuilu on valtava.

Voin vain kuvitella mitä oppilaat ja opettajat ajattelisivat, jos joku innokas monikulttuurisuuden puolestapuhuja menisi kertomaan heille päin naamaa kuinka hienoa ja antoisaa kulttuurien kohtaaminen on.

Ulkomailla asuneena ajattelen ilman muuta, että hedelmällinen yhteiselo on mahdollista monien kulttuurien välillä. Kulttuurien sekoittamisessa ei kuitenkaan pidä heittäytyä idealistiksi. Joidenkin kulttuurien välinen yhteiselo ei vain ole millään tavalla rakentavaa.

Näin puhui Buddha, osa 2

2010-07-21T15:50:00.002+03:00

Jatkoa edellisestä.

Buddha antoi maallikoille seuraavat viisi hyvän elämän ohjesääntöä. Niiden noudattaminen ei kuitenkaan vielä riitä valaistuksen saavuttamiseen, ja Buddhan ajatuksena oli ehkä vain kansan syvien rivien ohjaaminen oikeaan suuntaan.

1. Älä tapa elollisia olentoja.
2. Älä varasta.
3. Älä antaudu kiellettyyn sukupuoliyhteyteen.
4. Älä valehtele.
5. Älä nauti päihteitä.

Ohjeet 2-5 ovat epäilemättä hyväksi yhteiskunnalle, mutta ensimmäinen menee mielestäni jo vähän liioitteluksi. Kyllä nyt eläimiä on hyvä välillä pistää lihoiksi, ettei mene pelkäksi ruohojen syömiseksi. Toisaalta lihan syönti nykyisessä länsimaisessa mittakaavassa on tottakai tarpeetonta. Lisäksi ohjeen noudattamista hankaloittaa se, että tarkan rajan vetäminen kasvin ja elollisen olennon välille on vaikeaa.

Jos Buddhan viittä ohjetta verrataan kristittyjen kymmeneen käskyyn, voidaan huomata, että pitkälti samoilla linjoilla ollaan. Kymmenestä käskystä puuttuu päihdekielto, jonka tilalla ovat nämä neljä:

K1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
K2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
K3. Pyhitä lepopäivä.
K4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Kaksi ensimmäistä käskyä särähtävät korvaan keskellä tätä buddhalaista itsetutkiskeluilmapiiriä, jossa olen viime aikoina oleillut. Nuo käskyt tuntuvat jotenkin itsekkäiltä ja riidanhakuisilta. Tai ehkä kiukkuinen olisi parempi adjektiivi. Kolmas ja neljäs käsky ovat mielestäni mainioita. Kolmas on sikäli ansiokas, että se varaa aikaa pysähtymiselle ja itsetutkiskelulle, joskaan itsetutkiskelu ei ole kristinuskon vahvimpia osa-alueita. Neljännen käskyn ansiot ovat ilmeiset. Jos Buddha ja Mooses olisivat tavanneet, olisi heidän yhteistyönään voinut syntyä ihan toimiva kokoelma elämänohjeita.

Mutta takaisin aiheeseen. Varsinaiseksi buddhalaiseksi voidaan kutsua ihmistä, joka pyrkii valaistumaan Buddhan oppien mukaan, mikä tarkoittaa, että on noudatettava tiukempia sääntöjä kuin ylla mainitut viisi. Tällöin kolmas sääntö on muutettava muotoon, joka paremmin tyydyttää idealismiin taipuvaista ihmistyyppiä:

3b. Älä ole sukupuoliyhteydessä.

Näiden viiden ohjeen (1,2,3b,4,5) lisäksi hänen on noudatettava seuraavia sääntöjä:

6. Älä syö sopimattomalla ajalla.
7. Vältä tanssia, laulua ja sopimattomia esityksiä sekä kaunistuskeinojen, voiteiden ja hajusteiden käyttöä.
8. Älä käytä korkeita ja leveitä makuusijoja.

Tämä tiukennettu ohjeisto onkin jo riittävän haasteellinen, jotta sen noudattaja voisi tuntea konkreettisesti taistelevansa itsensä kanssa jonkin suuren päämäärän saavuttamiseksi. Mitään suurta ei voi saavuttaa ilman suuria ponnistuksia.

No, kaikki buddhalaiset eivät tietenkään ota näitä ohjeita ihan kirjaimellisesti. Buddhan ilmoituksen mukaan hänen oppinsa on nimenomaan tieteellinen totuus, ja siksi hän kehoittaa ihmisiä hieman ristiriitaisesti olemaan uskomatta pyhiin teksteihin vain siksi, että ne ovat pyhiä, ja korostaa järjellisen pohdinnan merkitystä. (Kyseessä on tietysti sanan "tieteellinen" väärinkäyttö, sillä kyseiset totuudet ovat luonteeltaan selvästi uskonnollisia. Kuitenkin mm. Olcottin kirjassa väitetään, ettei Buddhismi ole uskonto, mikä perustellaan lähinnä luettelemalla eroavaisuuksia abrahamilaisiin uskontoihin.)

Yksi kiinnostava esimerkki buddhalaisuudesta on Dalai Lama. Vaikka hän ei edustakaan Theravada-buddhalaisuutta, aistin Olcottin kirjassa paikoin samaa henkeä kuin Dalain puheissa. Mieltäni on lämmittänyt erityisesti eräs Dalain kommentti hänen keskustellessaan Carl Saganin kanssa tieteestä. Carlin kysyessä miten Dalai reagoisi, jos tiede osoittaisi ettei jälleensyntymää ole, vastasi Dalai saman tien, että silloin Tiibetin buddhalaiset lopettaisivat jälleensyntymän opettamisen. Luulen, että vastaavaa kommenttia tuskin tullaan kuulemaan minkään abrahamilaisen uskonnon päämieheltä koskien Jumalan olemassaoloa.

Järkevä toiminta

2010-07-20T14:45:00.005+03:00

Jukka lainasi jutussaan Olavi Koistista ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on kirja-arvio viime vuodelta koskien erästä taloustieteen tutkielmaa.

Marglin kuitenkin vastaa tähän, että taloustieteet ovat muotoutuneet "todistelemaan sitä, että markkinat ovat hyödyllisiä ihmisille, sen sijaan että tavoitteena olisi selvittää, kuinka markkinat todellisuudessa toimivat".

Ne hyväksyvät kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka voisi myös kyseenalaistaa.

Kuten sen, että vapailla markkinoilla ihmiset kykenevät tekemään aina itselleen järkeviä päätöksiä. Onko tämä jotenkin todistettu? Entä jos ihmiset ovatkin eksyksissä ja käyttäytyvät itsetuhoisesti markkinaolosuhteissa?

Siinäpä olikin hyviä kysymyksiä, joita olen itsekin pohdiskellut yön hiljaisina tunteina. Onko todellakin jollakin tavalla ilmeistä, että ihmiset kykenevät tekemään itselleen järkeviä päätöksiä vapailla markkinoilla? Pohdintojen jälkimainingeissa syntyy monia tärkeitä lisäkysymyksiä.

Mitä tarkoittaa "ihmiselle itselleen järkevä päätös"?

Kysymys haiskahtaa sellaiselta, jota ei ole soveliasta pohtia vain yleisellä tasolla. Vaikka siihen voitaisiinkin muotoilla uskottavan tuntuinen vastaus, niin olisi vähintäänkin reilua pohtia sitä myös hieman toisessa muodossa:

Kun sinä, lukija, teet elämässäsi jonkin päätöksen, niin millä perusteella arvioit sen järjellisyyttä itsesi kannalta?

Olavin alkuperäinen kysymys on vaikea myös siksi, että yksilön ja yhteisön edut ovat joskus ristiriidassa. Se, mikä on yhteisölle järkevää, ei ole yksilölle järkevää, mikäli kyseisen toiminnan hyödyt eivät millään tavalla saavuta kyseistä yksilöä hänen elinaikanaan. Tällainen ristiriita tietysti syntyy tietysti vain, mikäli pidättäydytään pirstaleisessa ihmiskuvassa (esim. hedonismi tai kristinusko). Vapaa markkinatalous sopii hyvin yhteen tällaisen ihmiskuvan kanssa.

Edelleen kysymystä voidaan laajentaa koskemaan yhteisöjen yhteisöä, koko ihmiskuntaa, ja vaikkapa elämää ylipäänsä. Mikä on ihmiskunnan kannalta järkevää toimintaa? Mikä on elämän kannalta järkevää toimintaa?

Vaikka yhteistä vastausta onkin vaikea, ellei mahdoton löytää, niin erikseen esitettynä kysymyksiin on helppo vastata. Järkevää on se, mikä auttaa ihmiskuntaa (tai elämää, yhteisöä, yksilöä) pärjäämään ympäristössään. Pärjäämisen määrittely tuskin on ongelmallista, joten jääköön toistaiseksi tekemättä.

Matematiikka ja todellisuus

2010-06-24T01:42:00.004+03:00

Joskus (jopa tieteentekijöiden seurassa) törmää ajatukseen matematiikan "puhtaudesta" ja siitä, että se edustaa jonkinlaista universaalia totuutta. Ajatus on kuitenkin aikansa elänyt, ja sen kannattajat ovat kokeneet kovia viimeisten sadan vuoden aikana.

Pohjimmiltaan matematiikka on kokeiluun ja käytännön havaintoihin perustuva tiede siinä missä muutkin, vaikka sen rakenne onkin selvempi, johtuen tutkittavien havaintojen (aksioomien ja logiikan) yksinkertaisuudesta. Voidaan myös sanoa, että matematiikka tutkii ihmisen ajattelu- ja havainnointiperiaatteita samalla, kun se tutkii ulkoisen maailman lainalaisuuksia. Usein näiden kahden tutkimuskohteen erottelu ei ole mielekästä.

Matematiikan idealistinen hohto himmeni viime vuosisadalla, kun sille pyrittiin luomaan yhtenäinen aksiomaattinen pohja. Lyhyesti sanottuna matematiikan "puhtautta" rajoittavat ihmisen ajattelun ja kielen ominaisuudet, jotka eivät tunnu olevan helposti systematisoitavissa. Toisin sanoen, ihmiselle tuttujen ja intuitiivisesti selkeiden käsitteiden avulla on vaikea määritellä yhtenäistä "päättelyjärjestelmää", jonka puitteissa sen sisältämien väittämien totuusarvoa voitaisiin ongelmattomasti tarkastella.

Arkikielen tasolla on helppo huomata, ettei väittämiä voida jakaa tosiin ja epätosiin. Tähän liittyy monia tunnettuja paradokseja, joista tunnetuin lienee valehtelijan paradoksi:

Minä valehtelen juuri nyt

tai

Tämä lause ei pidä paikkaansa.

Paradoksit sisältävät yleensä jonkinlaisen viittauksen lauseeseen itseensä. Hieman mutkikkaammassa Quinen paradoksissa tämä viittaus ei ole yhtä selkeä, tai ainakin se on erilainen kuin edellä. Quinen paradoksi kuuluu vapaasti suomennettuna näin:

"Tekee lauseesta epätoden, kun sitä edeltää itsensä lainaus" tekee lauseesta epätoden, kun sitä edeltää itsensä lainaus.

Berryn paradoksi liittyy lukujen nimeämiseen sanojen avulla. Voidaan esimerkiksi pyrkiä nimeämään jokin (positiivinen kokonais)luku seuraavasti:

Pienin luku, jota ei voida nimetä alle kymmenellä sanalla.

Kielessä on äärellinen määrä sanoja, joten alle kymmenellä sanalla voidaan nimetä vain äärellinen määrä lukuja. Joitain lukuja jää siis nimeämättä, ja jonkun niistä on oltava pienin. Kyseinen luku on juuri se, jonka yllä oleva lause nimeää, mutta lauseessa on vain yhdeksän sanaa.

Kielen ongelmat siirtyvät logiikan ja aksioomien mukana myös matematiikkaan, ja esimerkiksi yllä mainitut paradoksit ovat koetelleet matematiikan aksiomatisointiyrityksiä.

Ensimmäiset yritykset joukko-opin määrittelemiseksi kaatuivat Russellin paradoksiin. Nykyisetkään joukko-opin aksioomat (ZFC) eivät ole valaistuksen hetkellä saatuja suuria totuuksia, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta kyhätty kokoelma, jonka sisältämät ongelmat ovat siedettävällä tasolla. Ainakin toistaiseksi. Esimerkiksi kontinuumihypoteesia ei voida todistaa eikä kumota nykyisten aksioomien pohjalta.

Myöhemmin Gödel käytti valehtelijan paradoksia osoittaakseen kuuluisan epätäydellisyyslauseensa, jonka mukaan todistuksen formalisointiyritykset johtavat (käytännössä) aina systeemiin, jossa on tosia lauseita, joita ei voida todistaa systeemin sisältä. Tulos harmitti useaa idealistia.

Ongelmiin joudutaan myös, kun joukoille pyritään määrittelemään mitta, joka vastaa geometrista intuitiota pituudesta, pinta-alasta ja tilavuudesta. On nimittäin vaikea määritellä mittaa, jolla voitaisiin fiksusti mitata kaikkia joukkoja. Hyvän mitan määrittely on tärkeää esimerkiksi integraalia määritellessä.

Matematiikka tutkii siis tavallaan ihmisen ajattelua ja kieltä, sillä logiikka ja aksioomat perustuvat niille. Voidaan myös ajatella, että matematiikka tutkii tapaa, jolla ihminen havainnoi ja jäsentää ympäristöään. Esimerkiksi ryhmän määritelmä, ja sitä kautta ryhmäteoria, joka on tärkeä matematiikan osa-alue, on syntynyt esineiden symmetrioita tutkimalla. Myös koko joukko-oppi, eli se, että ihmiselle ylipäätään tulee mieleen ajatus "joukosta", sen sisältämistä "alkioista" ja näiden välisistä lainalaisuuksista, perustuu arkihavaintoihin esineistä ja niiden kokoelmista.

Lopuksi pari kiinnostavaa esimerkkiä siitä, mitä tämän perustan päällä lepää. Esimerkit koskevat aaltoyhtälöä, mikä on kiinnostava tutkimuskohde, sillä fyysikkojen mukaan pohjimmiltaan kaikki on aaltoja.

Kun tutkitaan eri ulotteisissa avaruuksissa millaisen aallon synnyttää pistemäinen hetkellinen häiriö (eli ratkaistaan aaltoyhtälö asettamalla alkuehdoksi pistemäinen yksikköimpulssi), voidaan ratkaisuista huomata, että Huygensin periaate on voimassa vain avaruudessa, jossa on pariton määrä ulottuvuuksia. Lisäksi huomataan, että kolme on pienin ulottuvuuksien määrä, jossa tämä ratkaisu koostuu yhdestä terävästä aaltorintamasta. Tämä ominaisuus on oleellinen informaation leviämisen kannalta. Mikäli pistemäinen hetkellinen häiriö aiheuttaa ympärilleen vähemmän selkeän aaltorintaman, kuten esimerkiksi kaksiulotteisessa tapauksessa (vaikkapa järven pinnalla), sekoittuvat eri lähteistä peräisin olevat aallot, ja aaltojen välittä informaatio on yhtä mössöä.

Eräs vielä kiinnostavampi havainto liittyy vaimenevien palloaaltojen olemassaoloon. Monet havaitut aaltoilmiöt näyttäisivät vaimenevan etäisyyden kasvaessa, riippuen tietysti väliaineesta. Aaltoyhtälöä tutkimalla voidaan huomata, että tällaisia ratkaisuja (vaimenevia häiriöttömiä palloaaltoja) voi olla vain kolmiulotteisessa avaruudessa. Välillä yhdestä äärettömään on siis kolme ainoa ulottuvuuksien määrä, jossa tällaisia ratkaisuja on olemassa. Tulos rohkaisee visioimaan, ettei maailma todellisuudessa ole kolmiulotteinen. Sitä ei vain voi havaita minkään muun ulotteisena.

Tässäkin voi tietysti olla kyseessä kehäpäätelmä, sillä matematiikka rakentuu oletuksille, jotka syntyvät aivoissamme, jotka puolestaan syntyvät kolmiulotteisen havaintomaailman ehdollistamina. Saattaa siis olla, että havaintojemme kolmiulotteisuus "todistaa" salakavalasti itse oman välttämättömyytensä.

Valitse uskontosi

2010-06-13T00:58:00.004+03:00

Marita Liulia on tehnyt kotisivulleen varsin asiallisen koosteen valtauskonnoista. Siitä voi kätevästi jokainen uskonnollisuuteen taipuvainen valita omansa. Rohkeampi voi tietysti rakentaa taulukon pohjalta myös ikioman rivistönsä. Juuri tällaista opastetaulua tarvitsee moni länsimainen nuori, ja miksei aikuinenkin.

Illan miete

2010-06-10T23:46:00.008+03:00

"Minun käsissäni on jälkeeni tulevien kohtalo.
Valintamme eivät siis ole vähäisiä.

Sillä kun me jätämme tämän maan, me istumme siinä hiljaa itkien kaikkea sitä, mitä me olemme sille tehneet."

- Lipton Cockton in the shadows of Sodoma

Illan kevyt mietelmä

2010-05-24T19:56:00.006+03:00

Näinä pessimistien ja ekoalarmistien aikoina tiibetiläiset osaavat sentään ajatella positiivisesti. Tosin tässäkin asiassa saattaa olla kiinalaisilla sormet pelissä.

Tasa-arvo luonnontieteissä

2010-05-23T10:13:00.005+03:00

On surullista huomata, kuinka tasa-arvovouhotus on levinnyt jo Helsingin yliopistoon saakka. Vuoden 2006 tilastojen mukaan naisia on yliopistosektorin tutkijakunnasta 43%, tohtoreista 45%, kaikista professoreista 21% sekä luonnontieteiden ja tekniikan alan professoreista 8%. Ilmeisesti tämä on suuri epäkohta, joka vaatii toimenpiteitä.

Fysiikan laitoksen sivuilta löytyvässä tasa-arvolehtisessä (2,3MB) vedotaan tutkimuksiin, joiden mukaan naiset menestyvät luonnontieteen opinnoissa ja ongelmanratkaisussa keskimäärin jopa miehiä paremmin. Koko tasa-arvohanke näyttää pohjautuvan tähän havaintoon (ja tietysti myös kovaan tahtoon löytää epäkohtia kaikkialta). Tasa-arvolehtisen mukaan naisten aliedustus professoritasolla on siksi huutava vääryys, joka voi johtua vain tiedostamattomasta syrjinnästä, jota miehet harjoittavat naisia kohtaan, ja jota myös naiset harjoittavat itseään kohtaan. Nerokasta.

Avainsana tuossa yllä on tietysti keskimäärin. Naiset menestyvät keskimäärin paremmin opinnoissa ja testeissä.

On valitettavaa, että asian pohtimiseen panostetaan ilmeisen paljon aikaa, mutta kuitenkin hommaan valitaan toimikunta, joka ei osaa käsitellä tilastoja edes alkeellisella tasolla. Kuka tahansa peruskurssinsa suorittanut yliopisto-opiskelija tietää, että yksi tunnusluku, esim. keskiarvo, kertoo jakaumasta hyvin vähän.

Toivon kovasti, että jatkossa arvon fyysikot hoksaisivat verrata myös naisten ja miesten ongelmanratkaisukykyä kuvaavien jakaumien muotoja. Mikäli se on liian haasteellista, niin ns. hajonta on eräs tunnusluku, joka voi myös auttaa jäljille.

Ateisti ja uskova

2010-05-13T12:28:00.002+03:00

Vaikka edellistä kirjoitustani seuranneessa keskustelussa ei saavutettu yhteisymmärrystä, sen aiheuttama ajatusprosessi on ollut antoisa. (Keskustelu oli siis kaikin puolin tavanomainen.)

Kirjoituksessani kritisoin seuraavaa väitettä, joka olkoon nimeltään A:

Sekä uskova että ateisti ovat itse asiassa molemmat uskovaisia, koska kummankaan näkemys jumalasta ei perustu faktoihin.

Väite pitää tietysti paikkansa, jos tarkastelu viedään epistemologiseen loppuunsa, jolloin kaikkea - suoria havaintoja myöten - voidaan pitää puhtaana uskomuksena. Tällainen tarkastelu on tietysti aiheeton, sillä kukaan täyspäinen ei esitä väitettä A sellaisessa viitekehyksessä, jossa ei ole lainkaan faktoja (vaikka se on toki triviaalisti totta).

Esittämällä väitteen A, voi uskova yrittää puolustautua ateistin esittämää kritiikkiä vastaan, tai pyrkiä yleisemmin alentamaan ateistin tai ateismin asemaa. Ehkä uskovakin vaistoaa, millainen tenho saavutetaan "perustamalla asiat faktoille". Siksi, mikäli tämä faktamatto voidaan jotenkin vetää ateistin alta, niin hänen toki kannattaa se tehdä. Ja mikäli se on todella aiheellista, niin se pitääkin tehdä. Toistaiseksi olen sen aiheellisuudesta kuitenkin eri mieltä. Ateisti on ansainnut faktamattonsa, joskaan todellisuudessa matto ei ole niin iso ja punainen kuin se joskus uskovan silmissä tuntuu olevan.

Epäilen, että isoin ongelma keskustelussa on lopulta sanojen "ateisti" ja "uskova" laadullinen ero. Tällä tarkoitan niitä monia tapoja ja relevanssitasoja, joilla ateisti voi uskoa jumalten olemattomuuteen, tai, toiselta kantilta katsottuna, sitä kokonaisvaltaisuutta ja raskautta, jolla uskovan on oltava uskossa.

Vielä tarkemmin tarkoitan tällä sitä, että uskovan uskoon jumalan olemassaolosta liittyy hyvin tiiviisti hänen koko arvomaailmansa, kun taas ateistin uskolla jumalan olemattomuudesta on hyvin heikko (jos minkäänlainen) yhteys hänen arvomaailmaansa. (Toki on myös ateisteja, jotka määrittävät arvonsa lähinnä jumalan olemattomuuden perusteella, ehkä ikäänkuin kapinamielessä, mutta ajatus tuntuu niin omituiselta, että luulen, ja toivon, heidän olevan marginaalissa.) Ateistin arvomaailma saattaa siis olla täysin sama kuin uskovalla, ne vain kumpuavat eri pohjalta.

Jumaluskon ja arvomaailman läheisyydestä johtuen, ja myös siksi, että uskovan faktapohja on heikko, lienee siis uskovan uskon oltava vahvaa ja kokonaivaltaista. Olisi vaikea kuvitella hänen perustavan koko arvomaailmansa kevyelle pohjalle. Ateisti puolestaan voi pitää jumalattomuususkonsa erillään arvoistansa, jolloin uskonnollisen kannan merkityksellisyys voi jäädä vähäisemmäksi. Jumalattomuususkon vähemmästä painoarvosta huolimatta arvot voivat tietysti olla ateistille hyvin merkityksellisiä, ja ne voivat olla perustumatta faktoille siitä huolimatta, ettei hänen jumalattomuususkonsa sille tasolle ylläkään.

Lyhyesti sanottuna jumalattomuususko ja arvomaailma ovat erillisiä asioita, kun taas jumalusko ja arvomaailma eivät ole. Tämä aiheuttaa joskus uskoville harhakuvitelmia ateistien uskon luonteesta ja heidän arvoistaan. Siinä missä usko Jeesukseen tai Muhammediin tai Buddhaan on, sekä sisällöllisesti että vahvuudeltaan, suht tarkka käsite, usko jumalien olemattomuuteen ei sitä ole.

Minä hahmotan asioita paremmin kuvien ja kaavioiden kautta, joten otan vielä hahmottelun avuksi asteikon -10...10, jolla kuvataan uskon voimakkuutta (ehdottomuutta, tärkeyttä, jonkinlaista relevanssia uskovan elämässä). Asteikon ääripäissä ovat uskova (10) sekä uskonnollinen ateisti (-10), ja keskellä tietysti agnostikko (0).

Asteikkoa käyttäen ongelman voi kiteyttää niin, että siinä missä lähes kaikki uskovat sijoittuvat lähelle kymppiä, ateistit ovat sijoittuneet epämääräisemmin välille -10...-5. (-4 alkaa jo lähestyä agnostikkoa.) Voin ajatella ateistille ainakin seuraavat kolme tyyppiä:

Puhtaasti uskonnollinen ateisti:
Yksinkertaisesti uskoo, ettei jumalia ole. Tämä usko voi olla pohjana ateistin arvomaailmalle, tai sitten ei. Siksi uskon voimakkuus voi vaihdella välillä -5...-10, toisin kuin uskovalla.

Faktapohjainen ateisti:
Hänen ateistinen uskonsa muistuttaa uskoa Mikki-Hiiren olemattomuuteen. Nämä uskot perustuvat molemmat samanlaiselle faktapohjalle, eli havainnoille kyseisen hahmon maallisesta syntyprosessista. Myös niiden merkitykset ateistin arvomaailmalle voivat olla hyvin samanlaiset, eli yleensä heikot. Hänen uskonsa sijoittuu välille -5...-8.

Faktapohjainen uskonnollinen ateisti:
Välimuoto uskonnollisesta ja faktapohjaisesta. On kuten fakta-uskova, mutta tekee lisäksi Kierkegaardilaisen "uskon hypyn", joka antaa pari bonuspistettä uskon voimakkuuteen. Uskolla on siis kieltämättä faktapohja, mutta sen voimakkuus suhteessa muihin vastaaviin faktapohjaisiin näkemyksiin on selvästi suurempi.

Filosofisen kauteni alkuvaiheessa olin kolmannen tyypin ateisti. Tuolloin asia oli hyvin oleellinen maailmankatsomukseni kannalta ja ehkä siksi kirkastin kantani maailman jumalattomuudesta selvästi ehdottomammalle tasolle kuin esimerkiksi kantani Mikki-Hiiren olemattomuuteen. Mitään tietoista uskon päätöstä en muista tehneeni, vaan asia yksinkertaisesti oli minulle hyvin tärkeä siinä tilanteessa, ja asenteen muutos tapahtui ihan itsekseen.

Yhteenvetona voisin sanoa, että voin mieltää ateistisen näkemyksen samanlaisena, faktoihin perustumattomana kuin uskonnollisen vain siinä tapauksessa, että myöskään näkemystä Mikki-Hiiren olemattomuudesta ei pidetä faktapohjaisena. Tämä on vastoin sitä tapaa, jolla itse käsitän "faktapohjaisuuden" (siinä arkimerkityksessään, jossa väitettä A on mielekästä tarkastella).

Uskovan usko ja ateistin usko

2010-05-10T18:10:00.007+03:00

Silloin tällöin kuulee väitteen, että sekä uskova että ateisti ovat itse asiassa molemmat uskovaisia, koska kummankaan näkemys ei perustu faktoihin.

Siinä mielessä väite pitää paikkansa, että niin ateisti kuin uskovakin voi perustaa kantansa tyhjän päälle, vailla mitään todellista havaintopohjaa tai rationaalista perustelua. Voi siis yksinkertaisesti päättää, ettei jumalia ole, yhtälailla kuin voi vain päättää, että joku jumala on.

On kuitenkin ateisteja, jotka perustavat uskonsa havainnoille. Tällä tarkoitan, että usko jumalten olemattomuuteen on samanlaisella pohjalla kuin usko arkisempiin asioihin, kuten siihen, että uskon lompsassani olevan tällä hetkellä yksi kympin seteli. Lisäksi voin ainakin omalta kohdaltani sanoa, että ateistisen uskoni asenne muistuttaa kympin seteliin kohdistuvaa uskoa: kyse on asiasta joka on tärkeä, muttei kuitenkaan stressaava, ja joka on lähes itsestään selvä, muttei kuitenkaan absoluuttisen kirkas.

Ateismia pohjustavat todelliset havainnot poikkeavat tavanomaisesta sikäli, että havainnot jumalten olemattomuudesta ovat kaikki luonteeltaan epäsuoria, mikä on tietysti luonnollista jos kohdetta ei ole olemassa. (Havainto siitä, että kaikki jumaliin liittyvät havainnot ovat tähän saakka olleet epäsuoria, on jo itsessään yksi havainto, joka tukee ateistista näkemystä.)

Havainnot liittyvät jumalten ja uskontojen luonnolliseen syntyprosessiin, eli siihen, kuinka muinainen ihminen, etsiessään selityksiä luonnonvoimille, keksii ensin metsän henkiä ja ukkosen jumalia, joista puolestaan kehittyy aikojen saatossa mytologioita, kokonaisia maailmaselityksiä ja uskontoja. Tätä prosessia, jossa ihminen luo jumalan etsiessään luonnonilmiöille ihmismäisiä tulkintoja, tukee niin valtava määrä psykologisia, biologisia, sosiologisia sekä historiallisia havaintoja, etten vain voi ummistaa niiltä silmiäni.

Niin notta, no perkele, pakkohan sitä on ajatella että siellä lompsassa on edelleen se kymppi. Vaikka olisihan se kivempi uskoa että siellä on miljoona, (ihan vaan siksi, ettei koskaan voi olla täysin varma), ja elää sen mukaan kunnes lompsan sisältö paljastuu.

Havainnollistanpa vielä esimerkin kautta kuinka kuvailemani ateistinen "usko" muistuttaa kovasti uskoa, joka liittyy tavallisiin arkiasioihin.

"Uskon, että lumi sulaa Suomesta keväällä 2011."

On toki kirjoitettu tarinoita esimerkiksi velhoista, jotka taikoivat maahan ikuisen talven, mutta näiden kirjojen ulkopuolella kaikki todelliset havainnot tukevat näkemystä, jonka mukaan lumi sulaa myös keväällä 2011. Olen esimerkiksi tehnyt havaintoja lumen sulamiseta keväisin Tampereen seudulla. Ymmärrän myös ne yleiset periaatteet, joilla lumen sulamisen ja vuodenaikojen vaihtelun ajatellaan tapahtuvan, ja ne tuntuvat ihan järkeviltä.

Siksi uskon, että lumi sulaa Suomesta keväällä 2011.

"Uskon, ettei jumalia ole."

On toki kirjoitettu tarinoita esimerkiksi jumalista, jotka ovat luoneet maailman ja antaneet meille erilaisia päämääriä, mutta näiden kirjojen ulkopuolella kaikki todelliset havainnot tukevat näkemystä, jonka mukaan jumalat ovat ihmisen luomia. Olen esimerkiksi havainnut ihmisellä halun löytää totuuksia, ihailla sankareita, hakea lohtua, pelätä kuolemaa ja oikeuttaa näkemyksensä vedoten itseä suurempaan auktoriteettiin. Ymmärrän myös hyvin ne yleiset periaatteet, joilla esihistorialliset taruolennot sekä myöhemmin uskonnot ovat syntyneet inhimillisten taipumusten pohjalta, ja nämä periaatteet tuntuvat ihan järkeviltä.

Siksi uskon, ettei jumalia ole.

Tältä pohjalta kun mietin, niin tulin sellaiseen johtopäätökseen, että uskovan ja ateistin uskoissa taitaa olla joitain eroja, ainakin sikäli kun kyse on kakkostyypin ateistista.

Päivän miete

2010-05-10T12:20:00.009+03:00

"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä."

- Jeesus Nasaretilainen, Matt 7:6

Näin puhui Buddha

2010-05-06T01:48:00.004+03:00

Olen tässä mietiskellyt hieman Buddhan oppia.

Yhteenvetona voisin sanoa, että siinä missä aiemmin pidin buddhismia vähiten huonona suurista uskonnoista, pidän sitä nykyään jopa melkein fiksuna.

Buddhismi on perinyt pääpiirteensä - jälleensyntymän, karman ja valaistumisen - hindulaisuudelta, joten monet näistä ajatuksista koskevat samalla myös hindulaisuutta. Hindulaisuus ei kuitenkaan tunne yhtä suurta profeettaa tai oppikokoelmaa, ja on siksi vaikeammin lähestyttävä.

Hindulaisuus on myös juurrutettu pyhien paikkojensa kautta pysyvästi Intiaan, mikä on tietysti vähän hassua. Myös pyhä lehmä on hassu ajatus, joskin historiallisesti ymmärrettävä. (Voisiko universumi tosiaan olla rakentunut niin, että lehmällä, sekä tietyllä joella Intiassa, olisi siinä erityinen asema? Entä kun Ganges vaihtaa uomaa tai kuivuu? Entä kun lehmä kehittyy erilaiseksi tai joku muu eläin lehmämäiseksi?)

Mutta asiaan. Ensin vähän taustaa. Tampereen kirjamessuilla käteeni tarttui H.S. Olcottin kirjoittama Näin puhui Buddha*, jonka avulla olen tutustunut buddhismin ydinajatuksiin. Kirja herätti paljon ajatuksia, jotka eivät kaikki mahdu yhteen kirjoitukseen, joten kirjoittanen aiheesta joskus toistekin.

Aloitan parilla ajatuksella buddhismin perusideasta, jota kuvaillaan kirjassa mm. seuraavasti:

Mitä merkitsee sana buddha?

Valistunut, herännyt, joka omistaa täydellisen viisauden.

Kuinka kehittyy buddha?

Kun ihminen kuullessaan ja nähdessään jonkun buddhoista maallisessa elämässä innostuu siihen määrin, että päättää elää niin, että hänestäkin kerran tulevaisuudessa kehittyy buddha, joka kykenee ohjaamaan ihmiskuntaa ulos jälleensyntymisen kiertokulusta.

Kun meidän bodhisattvamme tuli buddhaksi, minkä seikan hän näki inhimillisen kurjuuden syyksi?

Tietämättömyyden.

Minkätähden tietämättömyydestä seuraa kärsimys?

Koska sen takia pidämme arvossa sellaista, mikä ei arvoa ansaitse, suremme sellaista, jota meidän ei pitäisi surra, katsomme todelliseksi sitä, mikä ei ole todellista, vaan harhaan vievää ja kulutamme elämämme tavoitellen arvottomia ja laimin lyöden sitä, mikä todella on arvokkainta.

Ja mikä sitten on arvokkainta?

Arvokkainta on tietää ihmisen olemassaolon ja päämäärän koko salaisuus, niin ettemme pane liian suurta arvoa tälle elämälle ja sen olosuhteille, vaan että elämme tavalla, josta koituu suurin onni ja vähin kärsimys sekä kanssaihmisille että itsellemme.

Mikä on se valo, joka voi karkoittaa tietämättömyytemme ja poistaa kaikki surumme?

"Neljän jalon totuuden" tietäminen, joiksi Buddha niitä nimitti.

Mitkä ovat nämä neljä jaloa totuutta?

1. Kehittyvän olemassaolon kurjuudet, joiden seurauksena on syntymä ja kuolema, elämä toisensa jälkeen. 2. Kurjuuten aiheuttava syy, joka on alati uusiutunut itsensä tyydyttämisen halu, vaikkei sitä päämäärää voi koskaan saavuttaa. 3. Tämän halun kuolettaminen tahi siitä vierottuminen. 4. Keinot tämän halun kuolettamiseen.

Mainitse minulle jotain, joka aiheuttaa surua?

Syntyminen, riutuminen, sairaus, kuolema, eroaminen niistä, joita rakastamme, yhtyminen meille vastenmielisiin ja saavuttamattoman kaihoaminen.

Kuinka voimme päästä kärsimyksistä?

Siten, että täydellisesti voitamme ja kuoletamme tuon surua synnyttävän kiivaan kaipauksen, mikä meillä on elämään ja sen nautintoihin.

Ja kun tämän pelastuksen eli vapautumisen olemme saavuttaneet, mitä sitten?

Sitten saavutamme nirvanan.

Mikä on nirvana?

Tila, jossa kaikki vaihtelu on lakannut, täydellisen levon tila, jossa ei ole himoa eikä harhaa eikä surua: tila, josta puuttuu kaikki, mikä muodostaa fyysillisen ihmisen. Ennenkuin ihminen saavuttaa nirvanan, hän syntyy alati jälleen; kun hän saavuttaa nirvanan, hän ei enää jälleensynny.

Kuten muidenkin suurten uskontojen, myös buddhismin maailmankuva on elämää vieroksuva ja pakotietä etsivä. Sen mukaan ihmisen halut, syntymä ja ylipäätään elämä ovat kurjuutta, josta on päästävä eroon. On kuoletettava se "kiivas kaipaus, mikä meillä on elämään". Tällaisen elämään väsyneen mielenmaiseman ruokkiminen on kolmanneksi painavin syy sille, että uskonnoista olisi hyvä päästä eroon. (En sano, etteikö todellisuuspaosta olisi ollut aikanaan suurta hyötyä.)

Kuitenkin suurena erona buddhismin ja Abrahamilaisten uskontojen todellisuuspaoissa on se, että Buddhan keksimä Ihmemaan portti on hillitympi ja vähemmän ristiriidassa todellisen maailman kanssa. Buddhismin ytimessä oleva ajatus periytyvästä karmapallerosta antaa vähemmän painoa tälle elämälle ja korostaa tulevien elämien merkitystä, jolloin elämisestä tulee pitkäjänteisempää kuin Abrahamilaisessa "Tämän elämän perusteella ikuinen tuomio" -ajattelussa. Tämä on minusta buddhismin merkittävin ansio. Myös buddhismiin liittyvä itsetutkiskelu on ansioituneempaa kuin Lähi-Idän uskonnoissa.

---
* 1800-luvun lopulla elänyt eversti H.S. Olcott uhrasi suht ison osan elämästään buddhismille ja sen tekstien tutkimiselle, ja työnsä tuloksena kirjoitti "buddhalaisen katekismuksen", eli tiivistelmän buddhan opista. Kirjan suomennos on nimeltään Näin puhui Buddha. Alkuperäinen englanninkielinen versio The Buddhist Catechism on luettavissa verkossa.

Kirjan välittämä kuva buddhan opetuksista lienee varsin onnistunut, sillä Sri Lankan buddhalaiset ovat hyväksyneet kirjan sisällön käytettäväksi buddhalaisissa kouluissa, ja se on edelleen käytössä. Lisäksi kirjan lopussa esitetyt Buddhanopin peruskappaleet, jotka Olcott esitti yhteiseksi uskonperustaksi buddhalaisille, on hyväksynyt Sri Lankan, Myanmarin sekä Japanin buddhalaisen papiston edustajisto.

Sri Lanka on sekä historiallisesti että nykyään yksi buddhismin ydinalueista. Vuoden 250 eKr. kieppeillä hallinnut Intian kuningas Asoka oli ensimmäinen suuri buddhismin levittäjä, ja tuolloin oppi levisi hänen lastensa mukana Sri Lankalle. Myöhemmin buddhismi lähes hävisi Intiasta, mutta säilyi Sri Lankalla ja levisi moniin manner-Aasian maihin. Sri Lankalla on pisin yhtenäinen buddhalainen historia ja buddhalaiset ovat saarella edelleen selvä enemmistö. Esimerkiksi vanhinta buddhalaista tekstikokoelmaa, palinkielistä kaanonia (Tipitaka), on säilytetty Sri Lankalla sen kirjoittamisesta saakka. (Olcottin kirjassa on siis kyse Theravada-buddhalaisuudesta, joskin muut haarat näyttävät olevan samoilla linjoilla niissä perusasioissa, joita kirjassa käsitellään.)

Eräs kiinnostava pikku fakta on, että kirjaa kirjoitettaessa, 1800-luvun lopulla, buddhalaisuus oli maailman suurin uskonto. Silloin 40% ihmisistä oli buddhalaisia. Tosin ihmisiä oli tuolloin "vain" vajaat 1,5 miljardia. Kovasti on siis viimeisen sadan vuoden aikana kerääntynyt meitä ylemmän keskitason karmankasvattajia tälle pallolle.

Illan miete

2010-05-05T18:31:00.002+03:00

"When you find yourself hating someone (who did not directly hurt you) with blinding rage, know for certain that it is not the person you hate at all, but rather something about them that threatens your identity. Find that thing. This single piece of advice can turn your life around, I guarantee it."

- The Last Psychiatrist

Silmät auki

2010-04-09T16:44:00.016+03:00

Hetkessä eläminen on saanut terveyslehdissä palstatilaa, eikä ihme, sillä se on kautta aikojen ollut monien rentoutumis-, itsetutkiskelu- ja voimaantumisoppien perusajatus. Etenkin nykyisessä tieto- ja viihdemeressä kelluvalla ihmisellä on vaarana oman päänsä sisälle hukkuminen. Hänelle huomion keskittäminen tähän hetkeen on tavallaan pelastusrengas, jonka varassa maailmaa voi katsella huolettomammin. Sen varassa maailmaa voi ylipäätään katsella.

Mutta kuinka "eletään tässä hetkessä"?

No, uteliaana olen tietysti kokeillut kaikenlaista, sillä perusidea ajatusten rauhoittumisesta ja kehotietoisuuden elpymisestä tuntuu oikealta. Zeniä ja joogaa harrastaessa olo on myös konkreettisesti tuntunut siltä, että tässä on ideaa ja suunta on oikea. Tarjolla on ollut monia konsteja mielen rauhoittamiseksi ja kehoyhteyden parantamiseksi: "Tyhjennä mielesi", "Päästä irti ajatuksistasi", "Tarkkaile ajatuksiasi ikäänkuin ulkopuolelta", "Keskity hengitykseesi", "Avaa aistisi".

Vaikka jonkinlaista edistystä onkin tuntunut tapahtuvan, eivät nämä ohjeet ole kuitenkaan toimineet kohdallani kovin hyvin. Tai no, aiemmin tietysti olin tyytyväinen ja luulin niiden toimivan niin hyvin kuin mahdollista, sillä parempiakaan en tiennyt. Pari viikkoa sitten löysin kuitenkin oikein mainion konstin, jolla olen päässyt paremmin kiinni tässä hetkessä elämiseen. Näemmä viimeinen yllä mainituista konsteista, "Avaa aistisi", oli jo lähellä jotain sellaista, josta on minulle oikeasti apua.

Konsti liittyy ääreisnäön aktivointiin.

Tänä vuonna olen hieman tutustunut alexander-tekniikkaan, ja tärkeä osa sitä on "näkökentän pitäminen avoimena". Alexanderissa hoksasin, että myös zenissä kokeminani selkeyden hetkinä olen nähnyt huoneen jotenkin kokonaisempana, mutta tuolloin en vain ollut osannut ajatella näkökentän ja mielen välistä yhteyttä kaksisuuntaisena. Toisin sanoen, mielen selkeytyminen avartaa näkökenttää ja päinvastoin, näkökentän avartaminen selkeyttää mieltä. (Luultavasti tästä syystä zeniä harjoitetaan silmät auki: niiden sulkeminen itse asiassa haittaa selkeyden löytämistä.)

Ja ei kun avartamaan näkökenttää.

Heiluttelin käsiä ääreisnäön alueella, katsein asioita sivusilmällä tai olin vain "tietoinen ympäröivästä tilasta", mutta konstit tuntuivat taas huonoilta. Ilokseni kuitenkin keksin pari viikkoa sitten mainion tavan aktivoida ääreisnäköä: älä ajattele näkeväsi pelkkää kohdetta, vaan sijoita se mielessäsi ympäristöönsä. Älä ajattele näkeväsi vain tekstiä, vaan teksti monitorilla, tai teksti huoneessa. Puun sijaan näe puu metsässä. Pidä katse ja huomio kohteessa, mutta ota ympäristö kevyesti mukaan kohteen olemukseen, ikäänkuin osaksi itse kohdetta.

Ainakin minulla tämä toimii loistavasti. Yhteys näkökentän laajuuden ja mielen selkeyden välillä on nyt aivan selvä. Eräs mukava muutos on ollut myös se, että silmäni tuntuvat ihan konkreettisesti avonaisemmilta kuin ennen.

Mun schooli ja sun schooli

2010-03-25T15:23:00.011+02:00

"Laitosten ja tiedekuntien tilalle schooleja vuonna 2012

Tampereen yliopistossa schoolit korvaavat tiedekunnat ja laitokset parin vuoden kuluttua. Schooleja tulee olemaan 5-10 ja ne suunnitellaan todennäköisesti nykyisen tiedekuntajaon pohjalta. Schooleihin jaossa saatetaan käyttää myös mielikuvituksellisempia jakoperusteita, sillä yliopiston johto kaipaa poikkitieteellistä yhteistyötä."

Kumma kyllä tämä juttu näytti ihan tosissaan kirjoitetulta. Jään innolla odottamaan niitä lukuisia taivutus- ja ääntämistapoja, joilla tätä tuiki tarpeellista ja jouhean soljuvaa uudissanaa tullaan käyttämään. On hienoa kun suomen kieltä uudistetaan näin rohkealla ja kekseliäällä tavalla.

---
lähde: Aviisi 19.3.

Syviä mietteitä talven ratoksi

2010-03-22T20:03:00.009+02:00

Japsifilosofi Keiji Nishitani on aikanaan kirjoitellut mojovan kirjan nimeltään The Self-Overcoming of Nihilism, jota olen lainannut tänne aiemminkin. Aurinkoiseen talven taitokseen sopii hyvin muutama kipakka ajatus Keijiltä:

"When intellect is pressed into the service of the will, it loves truth only so long as it corresponds to self-interest, the will of one's superiors, the doctrine of the Church, or the prejudices and tastes of one's contemporaries. This is no more than a case of 'loving oneself' rather than 'loving wisdom'. Philosophy as love of wisdom can only occur in an intellect that has been liberated from the will; what the idealists pursue as philosophy lacks sincerity, honesty and integrity."

"Chrstianity is set up as the absolute counter-principle to natural selection and as the fundamental obstacle to the destiny of humankind, since its foundational standpoint values the interests of individuals more highly than those of the species. Therefore Christianity's so called love of humanity is a 'solidarity for the weak' or mass egoism of the weak. True love of humanity, in contrast, demands the sacrifice of the self in favor of the best for the human species; the human species can survive only through a love of humanity that demands self-sacrifice for the sake of the highest. Moreover, Christianity, in contrast, argues the extreme position that nobody may be sacrificed - even those who most ought to sacrifice themselves voluntarily. This is not genuine 'humanity'; indeed, it is not humanity at all. [...] This nullification of actual life lies at the very ground of the awe-inspiring world that Christianity, in its self-deception of weakened life, imagines to lie beyond this world."

"Even after such otherworldly ideas as 'God' and the 'true world' are recognized as groundless, the moralities supported by them continue to live on. Human beings cannot help leaning on them, even though they have become essentially false and void. The shadow of God lingers in the present age even after God has died, and therefore the most necessary virtue is the honesty to shatter morality itself."

Naisen paikka, syntyjä syviä

2010-02-22T17:15:00.004+02:00

Naisen seksuaalisuus on yhteiskuntaa epävakauttava tuhoava voima ja sitä pitää siksi hillitä paljon tehokkaammin kuin miesten seksuaalisuutta. (*) Jos naiset itse tai yhteiskunta ei hillitsisi naisten seksuaalisuutta, se merkitsisi katastrofia koko sivilisaatiolle. Naiset nimittäin saavat suurimmat kiksinsä miesten statuseroista. Naisten seksuaalinen agenda on jakaa miehet luusereihin ja voittajiin ja paritella voittajien kanssa.

Tämä Markun kirjoittama kommentti edelliseen juttuuni kirvoitti minulta taas jonnin verran ideologista jupinaa, jonka kirjoitin tähän omaksi jutukseen.

Olisi varmasti hyvä pohtia myös toista näkökulmaa, eli miettiä onko yhteiskunnassamme, ihmiskuvassamme ja arvoissamme jotain omituista, mikäli ne eivät sovi yhteen olemuksemme kanssa. "Vääränlaisesta olemuksesta" on helppo keksiä muitakin esimerkkejä kuin vain naisten pariutumiskäyttäytyminen.

En sano, että ihmisen älyllinen kehitys ja tiedolliset oivallukset olisivat alempiarvoisia muun olemuksemme kanssa. Nekin ovat osa ihmistä. Mutta tiedollisen kehityksemme alkuaskeleet ovat vielä niin lähellä historiassa, että niiden aikana tapahtunut ihmiskuvallinen hoipertelu vaikuttaa edelleen arvoissamme ja ihmiskuvassamme.

Monet arvomme pohjaavat edelleen vanhoihin (mutta toki kivoihin ja tarpeellisiin) ajatusleikkeihin ja yritelmiin, vaikka itse yritelmät alkavatkin jo tiedollisesti tuntua vanhoilta. Ts. vaikka alammekin jo kasvaa ulos jumalasta, sielusta ja tuonpuoleisesta, olemme edelleen arvollisesti pysyvyyden maailmassa.

Yksi hyvä esimerkki tästä on suhtautuminen kuolemaan. Se on yhteiskunnallinen tabu johon ei osata suhtautua kuin yhdellä tavalla: se pitää estää vaikka henki menisi. Ainoa arvokas asia on mahdollisimman pitkä elämä. Oikeastaan tämä on oire siitä, ettei kuolemaan osata suhtautua lainkaan. Ja arkuuteen on tietysti historialliset syynsä, sillä ihminen on pitkään ollut ympäristönsä kanssa hätää kärsimässä, etenkin kaupunkikulttuurin aikana. Ja sitten on tietysti lähihistorian sodat, Hitler yms.

Tähän liittyy tiiviisti toinen esimerkki wanhan maailman jäänteistä, nimittäin olemis-ajattelu, joka ylläpitää kyvyttömyyttä suhtautua kuolemaan mitenkään luontevasti. Samasta syystä tietysti elämäänkään ei oikein osaa suhtautua kokonaisuutena, ja seurauksena voi olla esim. sairaalloinen ihmisyksilön yliarvostus (ideologisesti, ei niinkään tunteiden tasolla).

Kolmas wanha kummallisuus on suhtautuminen seksuaalisuuteen, itsetyydytykseen ja ylipäätään kaikkeen syvempään itsetutkiskeluun. Yleinen ajattelutapa lienee "Eihän itseä tarvitse tutkia, koska minä olen minä ihan automaattisesti ilman tutkimistakin". Tähän voisi vaikka kysyä, edellisen kappaleen innoittamana, että entä jos ei olekaan mitään minua, joka on, vaan minä, joka tulee?

Miehestä ja naisesta, osa V

2010-02-21T21:00:00.004+02:00

Olen monesti kuullut juttua kuinka varatuista miehistä tuntuu, että heillä on enemmän vientiä varattuna. Olen ajatellut moisten tuntemusten olevan ainakin suurimmalta osin harhaa. Eihän nyt oikeasti naisen kiinnostus voi kasvaa pelkästään siksi, että miehen tiedetään olevan varattu.

Siksi hieman yllätti tutkimustulos, jossa naisten kiinnostus miestä kohtaan nousi selvästi kun miehen tila vaihdettiin vapaasta varatuksi. Kyse ei siis ollut edes siitä, että miehen kylkeen olisi lykätty nainen, jolloin mies voi näyttää vetoavammalta. Naisille vain kerrottiin, onko mies vapaa vai varattu.

Unknown to the participants, everyone was offered a fictitious candidate partner who had been tailored to match their interests exactly. The photograph of "Mr Right" was the same for all women participants, as was that of the ideal women presented to the men. Half the participants were told their ideal mate was single, and the other half that he or she was already in a romantic relationship.

"Everything was the same across all participants, except whether their ideal mate was already attached or not," says Burkley.

The most striking result was in the responses of single women. Offered a single man, 59 per cent were interested in pursuing a relationship. But when he was attached, 90 per cent said they were up for the chase.

Miesten kiinnostukseen taas ei naisen varaustilanne vaikuttanut mitenkään.

---
lähde: New Scientist

Pari kysymystä uskoville

2010-02-16T21:29:00.007+02:00

Blogissa nimeltä Hätäpäiden kalinaa käytiin keskustelua ateismista ja uskonnoista, ja se herätti kysymyksen uskovien suhtautumisesta (tai suhtautumattomuudesta) kulttuurievoluutioon.

Nykyisten uskontojen synty voidaan ymmärtää osana kulttuurievoluutiota: ensin ihmiset loivat luonnonvoimille ihmishahmoisia selityksiä ja taruja, jotka sitten kehittyivät vähitellen laajemmiksi mytologioiksi, aina nykypäiviin saakka. Tällä selityksellä on sellainen hieno piirre, että kaikki havaintoaineistomme kaikilta sitä jotenkin koskevilta tieteenaloilta tukee sitä. Näistä mainittakoon vaikka antropologia, biologia ja käyttäytymistieteet.

Itse en voi sulkea tältä luonnolliselta (maalliselta) selitykseltä silmiäni, mikä onkin osasyy siihen, että uskon jumalten (ja tuonpuoleisen, sielunvaelluksen) olemattomuuteen. Siksi olen kiinnostunut kuulemaan mitä uskova ajattelee uskontojen syntyhistoriasta.

1) Mitä ajattelet uskontojen luonnollisesta syntyhistoriasta osana kulttuurievoluutiota? Onko se sinusta hyvä selitys vai onko siinä jotain epäilyttävää?

2) Jos se on sinusta hyvä selitys, niin mille perustat uskosi?

Kysymykset menevät ehkä hieman aralle alueelle, mutta olen kiitollinen jos joku uskova viitsii valottaa ajatuksiaan.

Uusi japanilaisuus

2010-02-04T13:22:00.012+02:00

Palasin juuri parin viikon työmatkalta Japanista, ja se herätti ajatuksia sikäläisen kulttuurin erityispiirteistä ja kulttuurista ylipäätään.

Olen aikoinaan ollut Japanissa vuoden verran vaihdossa ja käynyt siellä sen jälkeen pari kertaa työn puolesta. Vaikka maan kulttuuri on päällisin puolin hyvin erilainen kuin Suomessa, niin väitän suomalaisen sopeutuvan sinne helpommin kuin keskimääräisen länsimaalaisen. Suomalaiselle on suureksi avuksi se, että hän on tottunut samanlaiseen hillittyyn äänen ja eleiden käyttöön. Japsit kun ovat jo valmiiksi niin varautuneita kaikenlaisissa "epästandardeissa" tilanteissa, että hieman suurieleisempi älämölö pelottaa heidät henkiseen sikiöasentoon.

Japsien varautuneisuuteen keksin parikin syytä.

Ensimmäinen syy on yhtenäisyyttä korostava kulttuuri, jota kuvaa hyvin japanilainen sananlasku "Töröttävä naula lyödään alas". Tämä on vertauskuva joukosta erottuvalle henkilölle, joka palautetaan ruotuun.

Yhtenäisyyden huomaa vahvempina pukeutumis- ja käytöstapoina, ja ulkonäöllisestikin japanilaiset ovat yhtenäisempää porukkaa kuin esim. suomalaiset. Lukioissa on edelleen koulupuvut ja käytöstavat ovat tiukemmat kuin länsimaissa. Myös merkityseroja on paljon, esimerkiksi kumartelu on hyvin arkista, silmiin katsominen uhkaavaa ja kättely töykeää ja likaista.

Yksi kummallinen esimerkki yhtenäisyydestä on polkupyörien satulat, jotka ovat poikkeuksetta liian matalalla. Japanissa siis kaikki pyöräilevät ns. polvet suussa. Koko matkan aikana näin vain kolme ergonomisesti oikein säädettyä satulaa, joista kaksi oli ulkomaalaisten ajamia.

Toinen syy japsien varautuneisuuteen lienee kieli. Japanissa puhujan asema (suhteessa kuulijaan) ilmenee jokaisessa verbissä, jotka taipuvat kolmeen tai neljään eri kohteliaisuusmuotoon. Esimerkiksi aikamuotojen taivutus aiheuttaa paljon vähemmän päänvaivaa kuin kohteliaisuusmuotojen. Kyseessä ei siis ole mikään erikoistilanteissa käytetty kohtelias muoto, vaan ylipäätään mitään lausetta ei voi muodostaa ellei ensin tunnista oma asemaa. Jos keskustelussa on enemmän kuin kaksi ihmistä, voi tämä olla monimutkaista, mutta sikäläiset tekevät sen tietysti kuin tyhjää vaan, vanhasta tottumuksesta.

Tältä pohjalta on helppo kuvitella kuinka vaikea japanilaisen on lähteä kommunikoimaan ulkomaalaisen kanssa huonolla englannilla, kun mielessä on jatkuva pelko epäkorrektista kielimuodosta tai eleestä.

Länsimainen yksilökulttuuri on saanut jalansijaa Japanissakin, ja eräs sen aiheuttama oire on opiskelijoiden kommunikointikyvyttömyys. Sain maistiaisen tuosta kyvyttömyydestä ollessani juttusilla sikäläisen proffan luona. Hänen huoneeseensa tuli opiskelija lainaamaan kurssikirjaa, ja koko lyhyen vierailunsa ajan opiskelija piti katseensa visusti lattiassa ja vastaili vain hyvin varovaisella äänenpainolla "hai" eli kyllä. (Hai:n äänenpaino on varsin moniulotteinen juttu.)

Yliopisto-opiskelijalta tällainen käytös on ikävän yksipuolista, jopa japanilaisittain. Kaikki opiskelijat eivät tietenkään ole noin avuttomia, mutta heidän määrä on kuulemma kasvussa. Sikäläiset kollegat arvelivat tämän johtuvan yksilökulttuurin leviämisestä, eli siitä, että opiskelijat viettävät enemmän aikaa omissa oloissaan ja ovat siksi avuttomia hieman vaikeammissa tilanteissa.

Kulttuuri sisältää ne sanattomat sopimukset joiden mukaan ihmiset elävät ja kommunikoivat keskenään. Jos nuo sopimukset häviävät (tai niitä on samaan aikaan monia erilaisia), on tuloksena epävarma ja ahdistava ympäristö. Tämä on minusta niin itsestäänselvä asia, etten voi kuin ihmetellä politiikkaan levinnyttä monikulttuurivouhotusta. En toki halua ajatella kulttuuria jonain pysyvänä, mutta sen ei pidä muuttua niin nopeasti, että se menettää muotonsa, sillä se on yhtä kuin kulttuurin häviäminen.

Mielikuvatasolla voisi sanoa, että Japanin kulttuurissa on enemmän massaa; se sisältää enemmän sopimuksia. Siksi japanilaisissa on erityisen hyvin aistittavissa, ihan arkipäivän tilanteissa, se epävarmuuden tunne, jonka kulttuurin rikkoutuminen synnyttää.

Päivän miete

2009-12-14T14:27:00.001+02:00

"Tyhmät ystävät ovat pahempia kuin viisaat viholliset."
- Dhammapada

Zenistä

2009-12-11T15:44:00.005+02:00

"Zen on erityinen kirjoitusten ulkopuolinen viesti. Se ei ole riippuvainen sanoista tai kirjaimista. Se osoittaa suoraan ihmismieleen."
- Bodidharma

"Hiljaa oleminen tarkoittaa itsensä tyhjentämistä loputtomasta ajatusten virrasta ja avoimen ja vastaanottavaisen mielentilan luomista. Hiljaisuus on aivan luonnollista ja yksinkertaista. Siinä ei ole mitään esoteerista. Kuitenkin se on hyvin syvällistä. (Se ei ole tyhjä tila johon voi vetäytyä ja sulkea maailman ulkopuolelle, kuten monet uskovat.)
...
Hiljentynyt mieli on kuin peili. Se ei jää miettimään mitään, se ainoastaan heijastaa. Kun sen edessä on kukka, se heijastaa kukan. Kun kukkaa ei ole, kuvajainen on poissa... Hiljainen mieli ei takerru mihinkään.
...
Koettaessamme ymmärtää todellista luontoamme kohtaamme aina saman ristiriidan: emme tiedä, että olemme jo se, joksi koetamme tulla."
- John Daido Loori: Zen ja luovuus

"Ensimmäisestä koulupäivästään lähtien ihminen on leikattu irti elämästään teorioita laatimaan."
- Taisen Deshimaru

Minusta zen-meditaatiota pitäisi harjoittaa, ei siis opettaa, vaan nimenomaan harjoittaa, kouluissa (esimerkiksi ruotsin opiskelun sijaan), sillä zen on tietääkseni ainoa tehokas lääke aikakautemme ahdistukseen. Se tepsii sekä tietoähkyn synnyttämiin ADHD-oireisiin että nihilismin aiheuttamaan levottomuuteen. Se on myös helppo, ilmainen, ekologinen ja parantaa sekä ryhtiä että hapenottokykyä.

Toivon, ja oikeastaan vähän uskonkin, että elämänkatsomuksellisesti zen on seuraava Suuri Juttu.

Vaikka siis pidänkin zenistä, ei siinäkään pidä mennä äärimmäisyyksiin. Monissa zen-mestareiden lainauksissa on hieman tarpeetonta fanatismia ja omasta (munkkiluostarin) näkökulmasta katsomista. Tietoisuuskin on luonnollinen osa ihmistä ja sen kuolettaminen yliampuvalla zen-horroksella on tietysti typerää, eikä palvele ihmistä. Esimerkiksi "takertuminen" on yksi tietoisuuden tärkeä ominaisuus ja siitä väkisin eroon hankkiutuminen vuosikymmenen ehdollistamisella olisi lähinnä surullista.

Mutta ehkä kärjistämisen tehtävä on tässäkin vain osoittaa lukijalle selkeä ideologinen suunta, sillä harva kuitenkaan menee perille saakka.

Päivän miete

2009-12-11T15:08:00.002+02:00

"Se, että yrittää määritellä itseään on kuin yrittäisi purra omia hampaitaan."
- Alan Watts

Miehestä ja naisesta, osa IV

2009-12-03T14:40:00.007+02:00

"Entinen Miss Argentiina, 38-vuotias Solange Magnano kuoli kauneusleikkauksen komplikaatioihin, kertoo uutistoimisto AFP.
- Tällä naisella oli kaikkea. Nyt hän on kuollut, koska hän halusi pikkuisen kiinteämmän takapuolen, sanoo hänen ystävänsä, muotisuunnittelija Roberto Piazza."

Hieman pistää mietityttämään miksi kaikin puolin terve, urheileva ja kaunis nainen päätti riskeerata terveytensä ja ruiskuttaa pakaroihinsa täytettä. Sen vielä ymmärtää jos ruma nainen ottaa riskin ja yrittää kaikin keinoin pärjätä markkinoilla, mutta tällaisessa tapauksessa on jo kyse pahasta todellisuustajun vääristymisestä.

---
Lähde: tämänpäiväinen Aamulehti

Tärkeä kirja

2009-11-24T15:37:00.005+02:00

Osmo Tammisalo poimi blogiinsa muutaman hyvän lainauksen yhdestä historian tärkeimmistä kirjoista.

”Mikään ei ole helpompaa kuin sanoin myöntää olemassaolon taistelu todeksi, eikä mikään vaikeampaa kuin pitää se jatkuvasti mielessä.”

”Ennen kaikkea olennaista on yksilön kyky jättää jälkeläisiä, ei niinkään yksilön oma elämä.”

"Ihmisen mieli ei ymmärrä sadan miljoonan vuoden täyttä merkitystä eikä käsitä monien pienten muutosten kasaantumista miltei äärettömän monien sukupolvien aikana.”

”Tällä teoksella voi ehkä vaikuttaa joihinkin luonnontutkijoihin, joilla on joustava mieli ja jotka ovat jo alkaneet epäillä lajien muuttumattomuutta."

Yöllisiä mietteitä totuudesta ja uskonnosta

2009-11-22T02:31:00.015+02:00

Totuus on huono termi ja aiheuttaa paljon riitelyä, sillä sen merkitys riippuu ihmisestä.

Uskonnollisuuteen taipuvaiselle ihmiselle totuus on jotain pysyvää, ikuista, pyhää ja/tai ylhäältä annettua, johon ihmisellä ei ole puuttumista.

Uskonnottomuuteen (tai käytännöllisyyteen, tieteellisyyteen) taipuvaiselle totuus tarkoittaa selitysvoimaisinta selitystä, eli sitä selitystä, joka parhaiten yhdistää suurimman määrän havaintoja.

Uskonnolliselle ihmiselle "tieteellinen totuus" on kirosana, sillä se yrittää ladata totuudelle uuden merkityksen sekä määritelmällisesti että sisällöllisesti. Tietysti samasta syystä myös uskonnollinen "Totuus" on kirosana uskonnottomalle.

Hommaa sekoittaa lisäksi se, että osa tiedemiehistä määrittelee totuuden uskonnollisella tavalla ja sanoo tieteellistä totuutta teoriaksi tai (agnostisimmassa tapauksessa) hypoteesiksi. Ajatuksena lienee se, että kaikessa tiedossa sisäänrakennettuna oleva epävarmuus on tuotava jatkuvasti julki ja sana "totuus" on jätettävä satukirjoihin.

Selitysvoimaisinta selitystä tekisi kovasti mieli sanoa hyödyllisimmäksi, mutta sitä se ei kaikissa yhteyksissä ole. Saattaa nimittäin olla yhteiskunnallisesti fiksua tukea selitysvoimaltaan huonoja (uskonnollisia) selityksiä. Kansan tyhmempi puolisko on (kroonisesti) vaikeuksissa kulloistenkin selitysvoimaisimpien selitysten kanssa, sillä ne ovat fiksumman puoliskon löytämiä ja siksi aina hieman työläitä sisäistää.

Uskonnollisen, helposti sulavan sekundatiedon tukemisessa on kuitenkin vaarana se, että päättäjätkin saattavat alkaa tehdä päätöksiään sen pohjalta, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Tätä maailmankuvallista kahtiajakoa (luokkajakoa) olisi siis jotenkin pidettävä yllä, mutta sen sujuva toteuttaminen lienee haastavaa, ainakin jos pyritään läpinäkyvyyteen.

Pitäisikö siis luopua läpinäkyvyydestä tai kahtiajaosta?

Lauantai-illan kuvallisia mietteitä

2009-11-21T18:32:00.009+02:00

Nettitreffailu on hauskaa ja mielenkiintoista.

Kommunikointia hedonistisessa arvotyhjiössä.

Ei näin, vaan näin.

Ilmastolottoa lehmillä

2009-11-19T14:57:00.004+02:00

Karjankasvatuksen arvellaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Tätä ennustetta on syytä hieman märehtiä, sillä sen seuraamukset pistävät ilmaston uuteen uskoon, eli ns. mukkelis makkelis.

Olen ilmastoskeptikkojen kanssa samaa mieltä siitä, ettemme tunnu tietävän onko aiheuttamamme ilmaston muuttuminen lopulta pahasta. Mutta sitä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi ottaisimme riskin ja katsoisimme mitä tästä sokeasta sähellyksestä seuraa. Viimeiset muutama tuhat vuotta on ollut ilmastollisesti poikkeuksellisen tasaista, ennustettavuus on ollut hyvä ja vilja on kasvanut (suht) luotettavasti vuodesta toiseen. Tämä on ollut ihmisen kulttuurillisen kehityksen kannalta oikein mukavaa. Historia on myös opettanut kuinka suuria yhteiskunnallisia seurauksia äkilliset paikalliset ilmastomuutokset voivat aiheuttaa. Minusta tämän asiantilan kanssa ei siksi ole mitään syytä leikkiä.

Palataanpa siis takaisin naudanlihaan ja sen tuotannon kaksinkertaistumiseen.

Tällä hetkellä nautakarja tuottaa puolet kaikista maailman metaanipäästöistä, ja metaani on 30 kertaa tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Lehmät päästävät ilmakehään 65% kaikesta ihmistoiminnan tuottamasta typpioksiduulista. Typpioksiduuli on 300 kertaa hiilidioksidia tehokkaampi kasvihuonekaasu.

Kaikenkaikkiaan karjankasvatuksen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on suurempi kuin koko maailman liikennepäästöjen.

Kaasujen lisäksi karjankasvatuksen vaikutukset vesistöille ja eroosiolle ovat vähintään yhtä surullista luettavaa. Kolmannes maailman viljelykelpoisesta maasta käytetään lehmien rehuntuotantoon ja suht isot tilkut sademetsää raivataan joka vuosi laidunmaaksi.

Vielä 1800-luvulla lehmänlanta oli haluttua lannoitetta pelloille, mutta nykyään ei oikein tiedetä mitä kaikella paskalla tehtäisiin. Jonkinasteisesta lantalogistiikasta huolimatta Itämereen päätyy aivan liikaa ravinteita.

Yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan 11 kertaa enemmän luonnonvaroja kuin kiloon ruisleipää.

Nyt siis huomio kaikki ilmastolottoajat: painakaa citymaasturin kaasupoljin lattiaan ja kurvatkaa Mäkkärin kautta kotiin.

---
lähde: Pertti Rannan kirjoitus Aamulehdessä 13.11. sivulla 2.

Vallankäytön 48 lakia

2009-11-11T16:04:00.008+02:00

Jo parille kymmenelle kielelle käännetty Robert Greenen The 48 Laws of Power käännettiin tänä vuonna suomeksi, ja yllätyksekseni löysin sen kirjaston hyllystä lojumasta, joten poimin mukaan. Ei ihme, että kirjaa on käännetty ahkerasti, sillä se vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Suomennoksen nimi on Valta.

"Nykyihminen kohtaa saman paradoksin kuin menneisyyden hovimies. Kaiken tulee näyttä sivistyneeltä, kunnolliselta, demokraattiselta ja reilulta. Mutta jos sääntöjä noudattaa liian tarkasti ja kirjaimellisesti, joutuu fiksumpien murskaamaksi. ...

Joistain ihmisistä ajatus epäsuorien valtapelien tietoisesta pelaamisesta tuntuu pahalta ja itsekkäältä menneisyyden jäänteeltä. He uskovat voivansa jättäytyä pelin ulkopuolelle ja käyttäytyä kuin eivät vallasta välittäisi. Näitä ihmisiä täytyy varoa, sillä vaikka he ilmaisevat mielipiteensä suoraan, he ovat usein kaikkein taitavimpia vastapelureita. ...

Toinen valtapeleistä kieltäytyvinään olevien strategia on tasa-arvon vaatiminen jokaisella elämänalueella: jokaista täytyy kohdella samalla tavalla riippumatta hänen asemastaan ja kyvyistään. Mutta jos yrittää kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja reilusti välttääkseen vallankäytön tahran, ongelmaksi muodostuu se, että toiset tekevät asiat paremmin kuin toiset. Jos kohtelet kaikkia samalla tavalla etkä huomioi heidän eroavaisuuksiaan, kohotat taitamattomat korkealle ja tukahdutat osaavat. Monet, jotka toimivat näin, käyttävät toisenlaista valtaa: he asettavat ihmiset itse määrittelemäänsä uuteen järjestykseen. ...

Ne, jotka väittävät elävänsä valtapelien ulkopuolella saattavat vaikuttaa naiiveilta, mikä suojaa heitä vallantavoittelusyytteiltä. Naiiviuden vaikutelma voi kuitenkin olla tehokas harhautus. Sitä paitsi aitoon naiiviuteen liittyy vallankäyttöä. Lapset saattavat olla naiiveja monella tavalla, mutta he pyrkivät usein kuin luonnostaan hallitsemaan lähimmäisiään. Lapset kärsivät vallanpuutteesta aikuisten maailmassa, ja he käyttävät kaikkia käsillä olevia keinoja saadakseen tahtonsa läpi. Viattomatkin pelaavat valtapelejä, ja he ovat usein kauhistuttavan tehokkaita pelaajia, koska he eivät epäröi eivätkä tuhlaa aikaansa tuumailuun."

Kuten valistunut lukija saattaa huomata, esipuhe on oikein mukavan Machiavelli- ja Nietzsche -henkinen, ja itse asiassa sisältää lainaukset molemmilta. Ei siis ehkä ihan sieltä turhimmasta päästä tämä Robert, noin niinkun ylipäätään miehenä.

Miehen totuus

2009-11-09T18:15:00.006+02:00

"Toimeentulon saadessa ratkaisunsa kysymys totuudesta pelkistyy muotoon: Miehen totuus on Nainen".
- Nietzsche

Musiikkia II

2009-11-09T16:42:00.003+02:00

Flunssa iski minuunkin. Siitä hyvästä vähän lisää musiikkia.

Various artists - Fame
Mikä ääni. Hieno uusintaversio, joka mielestäni pesee mennen tullen vanhan Irene Caran alkuperäisen.

Stig Dogg - Häsleri
Punavuoren R-Kelly.

Juice - Öljyshake
Öljypirtelö.

Monkey Mafia - Make Jah Music
Läskiä neekeribiittiä.

Blur - Song 2 (remix)
Rento, mutta ryhdikäs DJ-remix.

Pirkka-Pekka Petelius - Muistan sua Elaine
Esitys ei ole ehkä teknisesti virheetön, mutta oikein mukava ja lämminhenkinen.

Maailma ilman meitä

2009-11-09T16:14:00.004+02:00

Tampereen yliopiston tiedotuslehti Aikalainen esitteli viimeisessä numerossaan kiinnostavan kirjan, joka on kuulemma valittu Time-lehden toimesta oikein vuoden 2007 tietokirjaksi. Tämä lämmitti mieltä, sillä kirjassa otetaan kärkevästi kantaa mm. ylikansoitukseen. Aikalaisen kirjaesittely kertoo seuraavaa:

Toipuisiko maapallo? Kyllä, vaikka joiltain osin se kestäisi niin kauan, että se ylittää käsityskykymme.

Esimerkiksi muovit alkaisivat hajota todennäköisesti aikaisintaan 100000 vuoden päästä. Suurin osa muovista päätyy mereen. Tyynellämerellä kieppuu nykyään Afrikan mantereen kokoinen jätepyörre, joka sisältää enimmäkseen muovia. ...

Kiinnostavaa kyllä Weisman uskaltaa kajota myös siihen kysymykseen, joka viime vuosien hiilijalanjälkien mittailun, tiiviin yhteiskuntarakenteen ja muiden ekotekojen lomassa on lähes sivuutettu: väestönkasvuun.

Jos väestönkasvu jatkuu nykyennusteen mukaan , maapallon väkiluku kasvaa 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Laskelma perustuu siihen, että synnytysten määrä hedelmöittymiskykyistä naista kohden laskisi nykyisestä 2,6:sta 2:een.

9 miljardia ihmistä maapalloa kuluttamassa on yksinkertaisesti liikaa. Se on liikaa myös ihmisarvoiselle elämälle.

Sen sijaan jos jokainen synnytysikäinen nainen saisi tästä lähtien vain yhden lapsen, ihmisiä olisi vuonna 2050 miljardi vähemmän kuin nykyään. Vuonna 2100, vajaan sadan vuoden päästä, meitä olisi 1,6 miljardia. Sillä väestömäärällä ihmisen toiminnan olisi mahdollista pysyä nykyistä paljon paremmin hallinnassa.

Yllä mainittu yksi lapsi per synnyttäjä on tietysti keskiarvo. Olisi silkkaa natsismia pakottaa kaikki geneettisesti persjalkaiset tekemään se pakollinen muksu.

;)

Miehestä ja naisesta, osa III

2009-11-06T16:17:00.004+02:00

Seuraavat yksinkertaiset havainnot selittävät todella paljon miehen ja naisen luonteesta, pariutumiskäyttäytymisestä ja siitä, miksi miehet ovat edelleen yliedustettuina yhteiskuntien ja organisaatioiden johtoportaissa sekä samaan aikaan myös putoajissa. (Putoajat jäävät feministeiltä usein huomiotta, millä mahdollisesti halutaan estää tasapainoisen kokonaiskuvan muodostumista, ehkäpä alitajuisesti.)

Recent research using DNA analysis answered this question about two years ago. Today’s human population is descended from twice as many women as men.

I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced. ...

Later in this talk we will ponder things like, why was it so rare for a hundred women to get together and build a ship and sail off to explore unknown regions, whereas men have fairly regularly done such things? But taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We’re descended from women who played it safe.

For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won’t have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities. Sailing off into the unknown may be risky, and you might drown or be killed or whatever, but then again if you stay home you won’t reproduce anyway. We’re most descended from the type of men who made the risky voyage and managed to come back rich. In that case he would finally get a good chance to pass on his genes. We’re descended from men who took chances (and were lucky). ...

Experts estimate Genghis Khan had several hundred and perhaps more than a thousand children. He took big risks and eventually conquered most of the known world. For him, the big risks led to huge payoffs in offspring. My point is that no woman, even if she conquered twice as much territory as Genghis Khan, could have had a thousand children. Striving for greatness in that sense offered the human female no such biological payoff. For the man, the possibility was there, and so the blood of Genghis Khan runs through a large segment of today’s human population. By definition, only a few men can achieve greatness, but for the few men who do, the gains have been real. And we are descended from those great men much more than from other men. Remember, most of the mediocre men left no descendants at all. ...

The women’s sphere consisted of women and therefore was organized on the basis of the kind of close, intimate, supportive one-on-one relationships that women favor. These are vital, satisfying relationships that contribute vitally to health and survival. Meanwhile the men favored the larger networks of shallower relationships. These are less satisfying and nurturing and so forth, but they do form a more fertile basis for the emergence of culture.

The essence of how culture uses men depends on a basic social insecurity. This insecurity is in fact social, existential, and biological. Built into the male role is the danger of not being good enough to be accepted and respected and even the danger of not being able to do well enough to create offspring.

The basic social insecurity of manhood is stressful for the men, and it is hardly surprising that so many men crack up or do evil or heroic things or die younger than women. But that insecurity is useful and productive for the culture, the system.

Mies on sekä biologisesti että sosiaalisesti riskinottajan asemassa ja tämä tehtävänjako on ollut ilmeisen toimiva. Sen sijaan, että sukupuolikysymyksiä lähdettäisiin tarkastelemaan silmät tasa-arvoideologiasta leimuten, olisi minusta syytä ensin myöntää asioiden luonnollinen tila, mikä se on ollut, mikä se on nyt ja mihin se johtaa, ja vasta siltä pohjalta alkaa varovasti miettiä asiaa, rauhassa, mutustellen. Vasta sen jälkeen voidaan varovasti kysyä: "Mihin olisi hyvä pyrkiä?"

---
Lähde: Is There Anything Good About Men?

Rahaton maailma & tieteellisen tarkka kieli

2009-10-11T17:33:00.009+03:00

Tällä sivustolla on ihan todellinen ja käynnissä oleva projekti rahattoman maailman puolesta. Sivulla kuvaillaan mm. suunnitelmia kokeellisen kaupunkiyhteisön pystyttämisestä.

Idea tuntuu toisaalta kiinnostavalta ja toisaalta ylioptimistiselta. Ensivaikutelmani on, että projekti olettaa liikaa ihmisten hyväntahtoisuudelta ja velvollisuudentunteelta.

Seuraava kieleen liittyvä huomio pisti silmään. En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Ehdotus vaikuttaa vielä utopistisemmalta kuin rahaton yhteiskunta.

People will be educated in a much more precise and productive language. The language used by the average person is inadequate for resolving conflicts, but the language of science is free from ambiguities and the conflicts found in everyday emotionally-driven language. It is deliberately designed - as opposed to having evolved haphazardly through centuries of cultural change - to state problems in terms that are verifiable and readily understood by those who use it. Much of today’s confusion is the result of our inability to state problems precisely. When one can state problems precisely, we are more than half way to the solutions.

Kun emäalus tulee sun ilmatilaan

2009-10-09T18:38:00.011+03:00

IDA:n vuodatuksen imussa puhdistan hieman sitä karstaa, jota lisääntyvä sä-passiivin kuuleminen on jättänyt aivolohkojeni väliin.

Tyypillinen henkisiä kiputiloja aiheuttava sä-passiivikeskustelu kulkee tähän tyyliin:

kaveri: "...siis nykyään, jos sä poltat kahvilassa edes tupakkaa..."
minä: (Mitäs tämä nyt on, kyllä sinä tiedät etten polta.)
kaveri: "...puhumattakaan että sä poltat jotain kannabista..."
minä: (No mitä helvettiä, luuletko että poltan kannabista?)
kaveri: "...niin sut voidaan poistaa sieltä etkä sä saa ehkä polttaa edes siinä oven edessä."
minä: (Mitä kahviloilla on minua vastaan? Miksi juuri minut poistetaan jos poltan? Eihän tuossa ollut mitään järkeä koko jutussa...)

Ja sitten huomaan, että kyse onkin maanmainiosta sä-passiivista, tuosta anglismien emäaluksesta. Ehkä rajoittunut aivokapasiteettini estää minua sekoittamasta kieliä näin modernilla tavalla.

Avaako oikean rodun edustaja pakolaiskeskustelun?

2009-10-05T19:32:00.006+03:00

Hesarin sunnuntaidebatti-osiossa (4.10. sivu D6) oli oikein piristävä pohdinta kiintiöpakolaisuudesta. (Nettiversio on HS:n sivujen maksullisella puolella.)

Piristävän jutusta teki se, että sen kirjoittaja, iranilaissyntyinen lääkäri Alexis Kouros, edustaa oikeaa etnis-rodullista ihmistyyppiä ollakseen immuuni rasismi- ja muukalaisviha-argumenteille, jotka normaalisti lopettavat keskustelun alkumetreille. Siispä jos tähän juttuun joku äityy vastaamaan, on hänenkin argumentoitava asiapohjalta. Kerrassaan ihanaa. Seuraavassa joitain poimintoja Kourosin jutusta.

"Tein vuosina 2001-2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. ... Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin keimuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljoakaan järkeä. ...

Pakolaisia on autettava. Keinoja on kuitenkin arvioitava kriittisesti. Onko oikein jakaa apua kuin lottovoittoa? Lottovoitto mullistaa harvojen elämän, mutta jättää suuret joukot oman onnensa nojaan. ... Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta. ... Asiasta pitäisi voida keskustella avoimesti ja hyväntahtoisesti sen sijaan, että keskustelusta tulisi vain ulkomaalaisvastaista populismia tai kansalaisia jyrkästi jakava vaaliteema."

Tällaisen mojovan avauspallon heitti Alexis. Ja samalla sivulla olikin Suomen pakolaisapu ry:n toiminnanjohtaja Kim Remitzin vastaus.

"Jos pakolaiset eivät pysty palaamaan kotimaahansa eivätkä asettumaan pysyvästi ensimmäiseen turvapaikkamaahan, heidän tilanteensa on äärimmäisen tukala.

Rasismiin törmätään kaikkialla, missä toinen väestöryhmä muuttaa uudelle alueelle. Sen vuoksi kriisien lähimaissa pakolaisten asuttaminen on paikoitellen todella vaikeaa. Ei ole tavatonta, että pakolaisia varastoidaan vankilamaisille leireille kymmeniksi vuosiksi.

Jotta näitä ihmisiä jollain tavalla voitaisiin auttaa, on luotu kiintiöpakolaisjärjestelmä, jonka kautta pieni osa apua tarvitsevista voidaan sijoittaa kolmansiin maihin."

Kim kuvailee hienosti kuinka kurjaa pakolaisilla voi kurjimmillaan olla, mutta hän ei nyt oikein onnistu vastaamaan päivän polttavaan kysymykseen: miksi lottovoittojen jakaminen pienelle osalle (0,2%) pakolaisista on paras (tai edes hyvä, tai edes siedettävä) tapa pyrkiä parantamaan tilannetta?

Ylikulutusta

2009-09-26T13:50:00.004+03:00

Tässä mainiossa kirjoituksessa on hyviä huomioita maailman ylikulutuksen syistä, ja se myös herätti mietteitä mahdollisista ratkaisuista.

Ylikulutukseen johtaneet ajattelu- ja elämäntavat voidaan tietysti kääntää, ja tottakai syytä olisi, mutta elämäntapamuutokset ovat yhtä tyhjän kanssa, ellei porukan lisääntymistä ongelma-alueilla saada kuriin nyt eikä "sitten syssymmällä". Tämä itsestäänselvä asia jää ihmeellisen usein pois julkisesta poliittisesta keskustelusta. Se toki saatetaan mainita ongelmien joukossa, mutta mitään todellisia parannusehdotuksia ei esitetä. Vaikka on itsestään selvää, että ongelma on ensisijainen ja kaikki muu on vain hienosäätöä.

Nähdäkseni ainakin seuraavat vastausvaihtoehdot ovat olemassa:

1) Painostetaan kasvupesäkkeitä kestävään väestön kehitykseen. Keinoja kyllä riittää, sekä taloudellisia että ulkotaloudellisia.

2) Lakataan välittämästä kasvupesäkkeiden ongelmista ja jätetään ne potemaan itse omaa väestöräjähdystänsä, ts. eristetään ongelma. Tämä ei taida olla globaalissa moraali-ilmastossa mahdollista, ainakaan julkisella tasolla. Kukaan ei tietenkään halua olla ikävä, jos muut ovat kivakiva -linjalla.

3) Ei välitetä ongelmasta ja kärsitään seuraukset. Tämä on moraalisesti helpoin, mutta riskinä on ekosysteemin romahtaminen, eli vähintäänkin sen muuttuminen ihmisen kannalta huomattavasti vaikeammaksi paikaksi elää. Näitä mullistuksia on toki tapahtunut evoluution mittakaavassa aiemminkin, mutta sellaisesta toipuminen voi kestää esim. miljoona vuotta. Se on pitkä aika maksaa velkaa sadan vuoden juhlasta ja moraali-elvistelystä.

Kansanterveysporkkana: Cooperin testi

2009-09-21T18:44:00.005+03:00

Jaska on miettinyt auki oikein toteutuskelpoisen idean kantanterveyden kohentamiseksi.

"Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä. ...

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme."

Minusta ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava.

Kissa pöydälle: eutanasia

2009-09-14T19:05:00.004+03:00

Kaari Utriolle iso plussa kissan nostamisesta pöydälle. Jos sen olisi tehnyt joku nuorempi henkilö, tai minkä tahansa ikäinen mies, puhumattakaan että olisi ollut vielä lääkäri, niin julkinen lynkkaus olisi ollut välitön.

Kirjailijan mukaan "on järjetöntä ja turhaa", että ihmisten elinikää yritetään nostaa tekemällä vanhuksille leikkauksia ja toimenpiteitä viimeisen puolen vuoden aikana ennen kuolemaa.

"Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta. Enempää ei tarvittu."

67-vuotias Utrio ei itse halua joutua vanhainkotiin hoidettavaksi.

Meidän fantasiamaailmaamme eivät kaikki todellisuuden osat oikein sovi, ja kuolema on niistä kipein.

Itse katselin vierestä kun mummo kuihtui hitaasti sängyssä vuosikausia, epämääräisessä tilassa, muistamatta edes omaa poikaansa. Niiltä vierailuilta olivat arvokkuuden ja inhimillisyyden tunteet kaukana.

Humanistinen väitöskirja

2009-09-11T15:45:00.006+03:00

Minulla on tapana silloin tällöin vitsailla humanistisella tutkimuksella, mutta ajoittain mieleen pompahtaa, esimerkiksi jonkun nätin humanistin seurassa, että onkohan se mollaaminen nyt sittenkään ihan aiheellista.

Tänään luin pitkästä aikaa Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaista, ja negatiivinen mielikuvani sai taas lannoitetta pitkäksi aikaa. Tarjolla oli nimittäin kiinnostava kattaus uusia humanistisia tutkimuksia. Toissa viikolla tarkastettiin mm. väitöskirja "Käyttötieto opinto-ohjaajan ohjausajattelun muutoksen kuvaajana". Alla on pätkä Aviisiin kirjoitettua esittelyä. (Jätin tutkijan nimen mainitsematta, koska tarkoitukseni ei ole mollata häntä, vaan humanistista tutkimusta ylipäätään.)

"Opinto-ohjauksen tietopainotteisuus on antanut sijaa tilannekohtaiselle ja humanistiselle näkemykselle. Ohjauksen vuorovaikutus on kehittynyt dialogiseen suuntaan.
Tämä käy ilmi N.N.:n tutkimuksesta, jonka aineisto koostuu seitsemän peruskoulussa tai lukiossa työskentelevän opinto-ohjaajan haastatteluista vuosina 1998 ja 2005."

On siis haastateltu seitsemää ihmistä kahtena eri vuonna, ja tämän aineiston perusteella on sitten päätetty heilutella käsiä opinto-ohjauksen kehityksestä. Ja vielä kokonaisen väitöskirjan verran.

Sivuhuomautuksena, meillä päin on kahvipöytäkeskusteluissa oltu huolissaan väitöskirjojen tason romahtamisesta, eikä siis pelkästään humanistisessa tutkimuksessa (joka nyt ei oikein voi mihinkään romahtaakaan). Tämä on luontevaa seurausta yliopistojen laitosten tulospistelaskennasta, jossa vain väitösten määrällä on väliä. Tällöin kannattaa toki hyväksyä paskempikin väikkäri. Kukahan lie yrityskonsultti ollut tätäkin mallia ehdottamassa.

Kiesin naiskommentit

2009-09-08T19:06:00.003+03:00

Suomen Kuvalehdessä oli tänään oiva kirjoitus Kiesin kommenteista ja siitä, kuinka korrektisti naiset olisivat vastanneet samoihin kysymyksiin.

Harva tietää, mitä Kiesiltä kysyttiin. Alkuperäisestä jutusta selviää, että jos olivat vastaukset sovinistisia, niin olivat kysymyksetkin - naistenlehden naispuolisen toimittajan esittäminäkin.

Mitä naiset vastaisivat samoihin kysymyksiin? Olisivatko vastaukset olennaisesti korrektimpia kuin Kiesin vastaukset?

Eivät tietenkään olisi. Kummallista vouhotusta taas, oli sitten kyseessä autofirman myyntijohtaja tai ei.

Jos firmalla olisi ollut munaa olla erottamatta Kiesiä, olisi seuraava autoni Audi.

Uudet kirjaimet

2009-09-05T15:40:00.005+03:00

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tykkää kirjoittaa muistiinpanonsa käsin, vaikka tarjolla olisikin jo varsin näppärän kokoisia elektronisia apuvälineitä. Mielestäni pieni vihko ja kynä on edelleen kannettavuudeltaan, kolhujen siedoltaan, akkukestoltaan, toimintavarmuudeltaan ja hinnaltaan ylivoimainen yhdistelmä.

Kuulun myös siihen viimeiseen ikäluokkaan, jolle opetettiin koulussa kaunokirjoitusta, ja se on edelleen ainoa osaamani kirjoitustapa. Harjoittelin kyllä silloin ala-asteella myös "uutta ja hienoa" tekstausta, mutta luovutin muutaman tunnin jälkeen kun en hoksannut mitä järkeä on nostella kynää joka kirjaimella. Minusta on oikein mukavaa kun voi vetäistä aina yhden sanan yhdellä vedolla.

Peruskoulussa opetettavaa käsinkirjoitusta uudistettiin vuonna 1986, jolloin kaunokirjoitus muuttui lähemmäs nykyistä tekstaamista. Viisi vuotta sitten kirjaimia muutettiin vielä hieman lisää. Nyt jotkut opettajat näemmä valittavat, että uusilla kirjaimilla on vaikea oppia kirjoittamaan.

Viimeisimmästä kirjainuudistuksesta vastannut opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta sanoo, että tavoitteena oli vähentää kirjoittamisen hankaluutta. ...

Käsinkirjoittamisen alue yhteiskunnassa on kapeutunut. Jos oppimista voi jotenkin jouduttaa, niin on vain eduksi, että hyvän ja selkeän käsialan oppii nopeasti, Sinko perustelee.

Ahaa, kirjainuudistuksessa painotettiin siis oppimisnopeutta eikä kirjoitusnopeutta tai kirjoituksen sujuvuutta. Luokanopettajaliiton hallituksen jäsenen Mira Ketolan palautteen mukaan uudistus on alkanut jo kantaa hedelmää:

Kirjoittaminen on hirveän hidasta, sellaista tököttämistä suorastaan, sillä kynää pitää nostaa koko ajan. Lasten käsialat ovat huonontuneet, koska uusilla tyyppikirjaimilla on vaikea kirjoittaa, Ketola sanoo.

Musiikkia

2009-09-02T23:24:00.011+03:00

Lempimusiikista kirjoittaminen ei ole kovin antoisaa, koska se on niin läpeensä makuasia. Mutta listaanpa silti tähän muutaman kestosuosikin, koska minulla tuntuu nyt olevan jonkinlainen musiikinkuuntelun intensiivijakso menossa.

Sandra Nurmsalu & Urban Symphony - Rändajad
Tämän olisi pitänyt voittaa Euroviisut 2009. (Viisut ovat muuten hyvä osoitus siitä, miksi ihmisen kannattaa laulaa äidinkielellään.)

KT Tunstall - Black Horse & The Cherry Tree
Hyvä biisi, ihailtava toteutus ja jotenkin lämmin tunnelma.

Afrika Bambaataa - Metal (F, Gary Numan & Mc Chatterbox)
Disko klassik.

Bomb The Bass - Beat Dis
Paras diskobiisi ikinä.

Infernal - I Won't Be Crying
Disko nu.

2 Unlimited - No Limit (DJ Yan remix)
Oikein ryhdikäs remix eurotekno-pumpusta, jota fanitin "lapsena" kovasti.

Missy Elliott - I Can't Stand The Rain (Supa Dupa Fly)
Uuhh, muhkeaa etnomusiikkia.

Ciara - Oh
Lisää ns. läskiä biittiä.

Tina Turner - I Can't Stand the Rain
Tina osaa laulaa; koko biisi on laulajan varassa (vrt. Missy E.).

CCR - Bad Moon Rising
Tykkään kovasti tämän kappaleen sanoituksesta, ja jotain muutakin kiehtovaa siinä on, mutten osaa sanoa mitä. Yleensä tämän tyyliset rokkailut eivät vetoa lainkaan.

Primal Scream - Miss Lucifer

The Prodigy - Take Me To The Hospital
Tämä yhtye on kolmen maailman parhaan joukossa, IMO.

The Prodigy - Poison

Dusty Springfield - Son of a Preacher Man
Niin hunajaisesti laulettu että ihan tässä herkistyy. Ja tekee mieli syyttää nykylaulajia alituisesta rääkymisestä.

Hollywood Undead - Undead
Aggression purkuun.

Green Day - Peacemaker
Tässä on jotain kovin tuttua, ehkä se on kasattu klassikoiden paloista (mikä ei tietenkään ole mikään moite). Musiikkitietämykseni ei kuitenkaan riitä nimeämään mitä aineksia tässä on mukana. Joka tapauksessa loistobiisi.

Pienhiukkasten kylä

2009-08-30T09:33:00.008+03:00

Olen alkanut kiinnittää huomiota ympärillä päristeleviin autoihin.

Kaupunkeja peittää tiheä tieristikko, jonka väleihin on rakennettu paljon paikkoja, joihin voi jättää auton. Myös taloja ja ns. virkistysalueita on rakennettu. Nämä torit ja puistot ovat tietysti nekin teiden ja parkkipaikkojen ympäröimiä. Esimerkiksi Tampereen Keskustorin, Laukontorin, Pyynikintorin, Hämeenpuiston ja Pyynikin puiston läpi kulkee tie.

Masentavaa.

Asialla on tietysti historialliset syynsä, mutta onhan tässä ollut aikaa jo tovi jos toinenkin rakennella vähän eri tyyliin. Jos shoppailumatkalla joutuisikin kävelemään vaikka kokonaisen kilometrin - kauhistus sentään - niin siinähän saattaisi vahingossa saada liikuntaa. Salakavalasti.

Miehestä ja naisesta, osa II

2009-08-16T20:04:00.008+03:00

Löysin kiinnostavan jutun siitä, kuinka sukupuolet näkevät toisensa (pariutumiskontekstissa).

...we [men] can never expect her to provide validation. A naive man may think: “If I have objective qualities, then she can reassure me of my qualities.” But what defines your value as a man, more than any other quality, is your unreasoning self-conviction. The quintessential unattractive quality is: needy of validation. (By contrast, a needy woman is as attractive or unattractive as her looks.)

Täytyy myöntää, että hypoteesi on hyvin artikuloitu ja (suppean) kokemusaineistoni pohjalta on myös vaikea väittää vastaan.

Kyvykkyyden arvostamisen vaikeus

2009-08-06T19:08:00.003+03:00

Törmäsinpä mainioon juttuun meritokratiasta ja nyky-yhteiskunnasta. Etenkin seuraava huomio on minusta oikein osuva:

Heikkoihin opiskelijoihin (lukihäiriöisiin, maahanmuuttajiin, ADHD-tapauksiin) kohdistettu panostus on henkeä kohti laskettuna moninkertainen verrattuna hyviin tai edes tavanomaisiin opiskelijoihin. Tämä on aivan sama kuin jos olympiakomitea myöntäisi valmennusmäärärahoja ainoastaan liikunnallisesti lahjattomille. Jokaiselle tulee tarjota samat mahdollisuudet, mutta nykyinen koulujärjestelmämme pyrkii saamaan kaikille samat lopputulokset.

Olen myös samaa mieltä siitä, että nykyihmiselle meritokraattisen yhteiskunnan pahin ongelmakohta olisi katkeruus. Toisaalta katkeruus olisi lähinnä siirtymävaiheen ongelma ja koskisi vain meitä, jotka olemme omaksuneet tämän kristillisen tasapäistämispaatoksen. Ihminen kuitenkin oppii arvonsa ympäristöstään, ja jos tarjolla olisikin kyvyttömyydellä hekumoinnin sijaan kykyihin uskomista ja aitoa arvostusta, niin katkeruuskin heikkenee ihan luonnostaan. Täysin eroon siitä ei tietenkään koskaan pääse, mutta

Historian ironiaa on se, että nykyajan Big Brotherit ja tietokonepelit saattavat antaa vihdoinkin mahdollisuuden meritokraattiseen yhteiskuntaan pitämällä roskaväen poissa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja samalla silti tyytyväisenä.

Miehestä ja naisesta

2009-08-05T18:18:00.001+03:00

Sukupuolten välinen vetovoima lienee suurin käyttäytymistämme ohjaava tekijä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen sekä tietoisesti että alitajuisesti hahmotellut sen periaatteita biologisen kelloni tikittäessä kohti perheen perustamista.

Akateemisena ns. järki-ihmisenä on ollut turhauttavaa (ja toisaalta myös vapauttavaa) huomata kuinka voimaton järki on libidon edessä. Mutta ylivoimaisesti turhauttavinta on ollut törmätä vanhanaikaisiin, tai isommassa aikaskaalassa nähtynä uudenaikaisiin, tutustumisleikkeihin, "sääntöihin" ja kuvitelmiin.

Tosimaailmassa miehen naista kohtaan tuntemaan kiintymykseen vaikuttaa vahvimmin naisen kauneus, ja naisen kiintymykseen puolestaan miehen toiminnallisuus (kyvyt, resurssit, äly, voima). Tämä aiheuttaa monesti vaikeuksia ymmärtää - ja siksi myös hyväksyä - vastakkaisen sukupuolen käyttäytymistä.

Miesten näkökulmasta päänvaivaa aiheuttaa etenkin naisten arvostaman toiminnallisuuden ilmentyminen monissa eri muodoissa, eli se, että joku nainen arvostaa resursseja kun taas toinen älyä ja kolmas voimaa. Toki miesten kauneuskäsityksissäkin on eroja, mutta ne eivät ole likimainkaan yhtä räikeitä kuin naisten mieltymyserot.

Naisen tekemä toiminnallisuuden arviointi on myös vaikeampi tehdä nopeasti ja on alttiimpi huijaukselle. Joskus mies voi, ainakin tietyn aikaa, antaa huomattavasti todellista paremman kuvan kyvyistään, resursseistaan tai älystään. Tästä syystä nainen haluaa käyttää enemmän aikaa arvioonsa.

Mies puolestaan voi tehdä nopeasti luotettavan arvion naisen kauneudesta. Poikkeuksena ovat ehkä nuoret juuri aikuistuneet miehet, joita voi joskus harhauttaa vaatteilla ja laittautumisella. Silloinkin tosin vain seuraavaan yhteiseen aamuun saakka.

Tämäkään jako, kauneus vastaan toiminnallisuus, ei tietenkään ole mustavalkoinen, ja ehkä siksi ajatus välittyy paremmin käyttäen suuntaa-antavia prosenttilukuja. Lonkalta arvioisin, että miehen kokemaan kiintymykseen vaikuttaa

80% kauneus,
15% luonne,
5% toiminnallisuus,

ja vastaavasti naisen kiintymykseen

50% toiminnallisuus,
25% komeus,
25% luonne.

Ihmisten painotuksilla on tietysti eroja, mutta suunnilleen noin siis ihmiset näyttävät kumppaninsa valitsevan. Ja korostetaan nyt vielä, että yritän vertailla miesten ja naisten keskimääräistä käytöstä (ihan vain oman 33 vuoden arkikokemuksen pohjalta).

Evoluutiota ja biologiaa ajatellen nuo erot vaikuttavat hyvin luontevilta, mutta jotkin viime vuosituhansina keksimämme maailmankuvat/elintavat/kulttuurit saattavat synnyttää vastalauseita ja kiukuttelua näitä pariutumiskäyttäytymiseroja kohtaan. Tätä kiukuttelua vahvistaa seuraavan kolmen seikan yhteisvaikutus:

1) Ihmisten on entistä helpompi elää yksin.
2) Naiset ovat taipuvaisempia tunneajatteluun.
3) Tutustumisprosessissa miehet ovat aktiivinen osapuoli.

Tässä tilanteessa miehen kannattaa omaksua, tai ainakin olla omaksuvinaan, naisen arvot, jotta hän näyttäisi naisen silmissä fiksummalta. Mies, joka kertoo arvostavansa naisessa eniten luonnetta, älyä, kykyjä ja muita sellaisia piirteitä, joita naisetkin arvostavat, vaikuttaa naisen silmissä kivan samanhenkiseltä. On tietysti niitäkin naisia, jotka eivät ole näin sinisilmäisiä, mutta keskimäärin tuo näyttää uppoavan naisiin suht hyvin.

Kun tuolle tielle on kerran lähdetty, siltä on vaikea poiketa. Nyt mies, joka sanoo arvostavansa naisessa eniten hänen kauneuttaan, vaikuttaa pinnalliselta (tyhmältä, ällöttävältä, vaikeammin ymmärrettävämmältä) kuin ne, jotka teeskentelevät arvostavansa kaikkea muuta. Siksi leikkiin kannattaa lähteä mukaan.

Leikki on muuten helppo nähdä vain leikiksi yksinkertaisesti katsomalla millaiset naiset saavat miesten, myös näiden "henkisiä juttuja arvostavien", huomion.

Loppuhuomautuksena vesitän itse omaa tekstiäni muistuttamalla, että ulkonäkö, toiminnallisuus ja luonne ovat jossain määrin yhteydessä toisiinsa, ja siksi niiden vertailu on vain sumeaa käsienheiluttelua. Humanistityyliin.

---

Tässä vielä akateemisimmille lukijoille muutama asiaa sivuava artikkeli (joihin on tietysti suhtauduttava asiaan kuuluvalla varauksella). En kaivanut niihin linkkejä, löytynevät jostain sopivasta artikkelipankista.

"Facial attractiveness signals different aspects of "quality" in women and men"
Deborah K. Hume, et al. (2000)

"What is good is beautiful: Face preference reﬂects desired personality"
Anthony C. Little, et al. (2006)

"Facial attractiveness in men provides clues to semen quality"
C. Soler, et al. (2002)

"Facial attractiveness predicts longevity"
Joshua J. A. Henderson, et al. (2002)

"Sexual activity is inversely related to women’s perceptions of the facial attractiveness of unknown men"
Ursula Hess, et al. (2007)

"Viewing attractive or unattractive same-sex individuals changes self-rated attractiveness and face preferences in women"
Anthony C. Little, et al. (2006)

"Sensation seeking and men's face preferences"
Benedict C. Jones, et al. (2007)

"Male facial attractiveness, Evidence for hormone-mediated adaptive design"
Victor S. Johnston, et al. (2000)

"Waist to hip ratio and facial attractiveness: a pilot study"
A Furnham, et al. (2001)

"MHC-heterozygosity and human facial attractiveness"
S. Craig Roberts, et al. (2004)

"The inﬂuence of mandibular prominence on facial attractiveness"
C. Johnston, et al. (2006)

Iloisen kesäpäivän jälkimaininki

2009-07-15T18:25:00.006+03:00

Oi luovuus, tuo nykyihmiseltä tarpeettomaksi käynyt voimavara, jonka puutostila uhkaa laiskistaa kehon lisäksi mielemme.

Illan mietteitä

2009-07-11T18:40:00.005+03:00

Tyytyväisyys on makeaa myrkkyä.

Elämä on sotaa, jossa sodankäynti itsessään on sodan voittamista. Tässä sodassa jokainen tunnustettu osavoitto on todellisuudessa osahäviö.

Illan miete

2009-06-08T19:50:00.004+03:00

(Zeniläisessä) valaistumisessa ei ole kyse siitä, että huomaa tietoisuuden olevan vain toissijainen ilmiö ja pelkkä jälkipyörre olemisen virrassa. Vielä vähemmän valaistumisessa on kyse tämän hyväksymisestä tai myöntämisestä itselleen. Nämä kaikki ovat tietoisuuden sisäisiä operaatioita, eivätkä siksi tavoita mitään oleellista; ne ovat vain uudenlaista leikkiä tietoisuudessa.

Tietoisuus pitää ylittää sen ulkopuolisin keinoin. Siksi kyse on uudella tavalla olemisesta.

(Tällä tekstillä ei muuten tee yhtään mitään.)

Vielä kerran suvaitsevaisuudesta

2009-06-08T13:50:00.008+03:00

Olen tässä ihmetellyt miksi tiedotusvälineissä on viime aikoina edistetty positiivista rasismia varsin ikävillä tavoilla. Kunnes eteeni sattui vuoden 2006 hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma, jonne on asian tiimoilta kirjattu seuraava linjaus:

"Kannustetaan tiedotusvälineitä vastuulliseen tiedonvälitykseen maahanmuutosta ja eri väestöryhmien välisistä suhteista. Myös viranomaisten tulee tiedottaa vastuullisesti."

Ilmeisesti vastuullinen tiedotus tarkoittaa holhoavaa ja ylitsevuotavan rasismikammoista tiedottamista, joka leimaa eräät ihmisryhmät pahemmin kuin tiedottamatta jättäminen.

Ohjelmassa on myös muita kohtia, jotka selittävät mainiosti viimeaikaisia tapahtumia ja päätöksiä.

"Lisätään asennekasvatusta sekä syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta kaikkialla yhteiskunnassa, erityisesti päiväkodeissa, oppilaitoksissa, opettajankoulutuslaitoksissa, työpaikoilla ja mediasta vastaavilla tahoilla."

"Tuetaan työyhteisöjen kehittymistä monikulttuurisiksi. Monikulttuurisuusprojektien hyviä käytäntöjä muutetaan arkisiksi peruslinjauksiksi erityisesti yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa."

"Ulotetaan yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoite myös viranomaisen toimintaan työnantajana. Velvoite yhdenvertaisuussuunnitteluun ulotetaan koskemaan myös suurimpia yrityksiä."

"Puututaan aiempaa tehokkaammin kiihottamiseen kansanryhmää vastaan."

Ajatus näiden linjausten takana lienee ihan viaton, mutta toteutus on surkea. Positiivinen rasismi on myös rasismia, eikä mitenkään edistä tänne kotiutumista. Jos esimerkiksi tummaihoisen töniminen ja hänelle tiuskiminen nostetaan suureksi uutiseksi ja aletaan pykätä "Älä töni" -kampanjaa, niin eipä juuri tee mieli kanssakäydä kyseisten toiseuden edustajien kanssa. Eihän sitä tiedä jos vaikka hänen kanssaan tulisi riita, niinkuin kenen tahansa kanssa saattaa tulla, niin pölkyllehän siitä joutuisi.

Mielestäni omaan erittäin vähän rasistista silmää, mutta tämän julkisen toitottamisen ja rasismi-angstailun ansiosta ihonväriin ja etnisyyteen alkaa kiinnittää huomiota aivan luonnostaan.

Paskat kiertoon

2009-06-07T19:14:00.008+03:00

Yle 1:ltä tuli mainio neliosainen asiaohjelma, joka käsitteli ihmisen ulosteita ja niiden elinkaarta.

Ihmisen tuotos on hoitamattomana ihmisen pahin uhka. Sen levittämät pöpöt, loiset ja muut madot tappavat joka päivä tuhansia ihmisiä, enemmän kuin AIDS. Joka kolmas ihminen elää ilman käymälää. Aliravitsemuksen suurin syy ei olekaan ruoan puute, vaan ulosteiden levittämät sairaudet.

Nykyinen vesivessa vastasi aikanaan tähän ongelmaan, heti silloin kun pöpöt keksittiin, mutta nykyään se on aikansa elänyt historiallinen jäänne, joka tehottomuudessaan ja epäekologisuudessaan hakee vertaistaan. Tilannetta voisi verrata vaikka siihen, että kulkisimme edelleen häkäpönttöautoilla ihan vaan siksi kun niistä kuuluu niin kiva pihinä ja tuhina. (En tiedä kuuluuko oikeasti.)

Ravinteiden kiertoa ajatellen koko touhussa ei ole päätä eikä häntää: otamme maasta ravinteita ruokakasvien muodossa ja ulostamme ne vesistöön tai keräämme puhdistuslaitoksen kautta jonnekin lojumaan "ongelmajätteeksi". Ulosteiden huuhtelu tapahtuu tietysti huomattavalla määrällä juomakelpoista vettä.

Sitten yritämme palauttaa ravinteet maahan keinolannoitteiden avulla ja ihmettelemme kun maa tuppaa köyhtymään.

"Jokainen meistä pystyisi omalla tuotannollaan kasvattamaan omat viljansa. Siis ilman keinolannoitteita. Pissa on lähes täydellinen ravintoliuos, kunhan sen aromeja ei päästä hukkaan ja sen muistaa laimentaa. Kompostoitu kakka estää maan köyhtymisen ja torjuu eroosiota."

Jään innolla odottamaan Aasian kuulumisia kunhan siellä keksitään pykätä joka kylään vesivessat.

Etnoreaktio

2009-05-19T19:47:00.007+03:00

Kaikki ovat varmaan kuulleet kuinka muutama päivä sitten junasta poistuva mies tönäisi vihaisena somalilasta. Tämä hirmuteko ei jäänyt virallisilta tahoilta huomaamatta:

Etnisten suhteiden neuvottelukunta suunnittelee käynnistävänsä Älä töni -kampanjan syksyn aikana. - Kampanjaan voi jo nyt osallistua näyttämällä hyvää esimerkkiä, Viljanen ja Aleksovski vetoavat.

Lainaus on sisäministeriön eilen antamasta tiedotteesta.

Nyt hei joku raja tälle hössötykselle. Ihan oikeasti.

On hyvän hallintotavan mukaista, että jokaisella elimellä ja instituutiolla on valvova taho, joka varmistaa ettei mopo karkaa käsistä. Vastapainoksi ETNO:lle voitaisiinkin perustaa positiivisen rasismin torjuntapartio PORA.

Olemattomat kengät

2009-05-16T14:59:00.007+03:00

Alun perin kirjoittelin kahteen blogiin, joista toiseen piti tulla subjektiivista ja toiseen objektiivista juttua. Jako alkoi kuitenkin tuntua vaikealta, koska raja on sumea, ja teennäiseltä, koska keskustelijan persoonalla tuppaa olemaan vaikutusta oikein "asiallisessakin" keskustelussa.

Ja tarkemmin ajateltuna raja ei ole vain sumea, vaan subjektiivinen ja objektiivinen menevät aina hieman päällekkäin.

Nojoo, takaisin itse sisältöön.

Aloin muutama vuosi sitten kiinnittää huomiota, erään urheiluhierojan ansiosta, jalkapohjien ja jalkapöydän lihasten hyvinvointiin. Ne kun tahtovat istumatyössä jumiutua, mikä vaikuttaa helposti muuallakin kehossa, esim. jumittelevien hartioiden muodossa. (Jalkapohjassa kun on kuulemma paljon hermopäätteitä.) Siksi on tullut ajateltua aiempaa enemmän millaisia kenkiä ostaa ja muotopohjallisetkin tuli hankittua. Suosittelen.

Viimeisin ostos on ollut nuo kuvan tossut/kengät mitkälie. Pohja on jotain joustavaa kumiseosta ja nuo erilliset varvasosat ovat minusta oikein nerokas keksintö. Tunne on kivan lähellä paljain jaloin kävelyä, eli oikein muikea.

Maailman tila

2009-05-13T22:08:00.002+03:00

Vuoden vaihteessa alennusmyynnistä mukaani tarttui Maailman tila 2007 -niminen kirja, johon Worldwatch-instituutti on koonnut läjän raportteja maailman kaupungistumisesta ja sen tuomista ongelmista. Mukana oli joitain kiinnostavia pohdintoja ja irtofaktoja, joista tässä muutama.

Yli puolet Aasian ja Afrikan kaupungeissa viljellyistä vihanneksista on kasteltu jätevedellä. Se on ravinteikasta ja halpaa, mutta sisältää taudinaiheuttajia. Lisäksi kaupunkien maaperään kertyy raskasmetalleja, joitä päätyy myös kasveihin. Silti kaupunkiviljely on suotavaa, sillä se auttaa ruokaongelmiin, on ekologista (lähiviljelyä), parantaa ilmapiiriä ja edistää terveyttä monella tavalla. (Kasvien viljely tekee hyvää psyykkeelle.) Yllätyin, kuinka suhteellisen pienetkin viheralueet sitovat huomattavan paljon ilmansaasteita ja helteellä vähentävät kaupunkisaarekeilmiötä.

Liikennemuotojen energiankulutus kaupunkiajossa (MJ/matkustajakilometri):
- henkilöauto: 3
- bussi: 1,5
- sähköratikka: 0,5

Jos ruuhkaan vastataan rakentamalla lisää teitä, on seurauksena lisääntynyt autoilu, ja jonkun ajan päästä taas ruuhkia. Lisäksi autot aiheuttavat suurimman osan kaupunkien ilmansaasteista, tiestö rikkoo kaupunkia ja vähentää viihtyvyyttä. Näistä syistä joissain suurkaupungeissa (mm. Soul, San Fransisco ja monet Japanin suurkaupungit) onkin alettu purkaa teitä, tehostaa joukkoliikennettä ja parantaa kevyen liikenteen väyliä. Kuulostaa kerrassaan fiksulta: jos halutaan saada ihmiset liikkumaan omilla lihaksillaan ja parantaa kaupungin ilmapiiriä, niin ehkä kaupunkia ei kannatakaan rakentaa täyteen autoteitä.

Maailman kolmesta miljardista kaupunkilaisesta yksi miljardi elää slummeissa. Mumbain 20 miljoonasta asukkaasta yli puolet elää slummeissa. Heinäkuussa 2004 Mumbaissa satoi yhden päivän aikana 94 cm vettä.

Kiinan hiilikaivoksissa kuolee 100 työläistä viikossa. Kiinassa on 16 maailman 20:stä saastuneimmasta kaupungista. Päivässä 1300 kiinalaista kuolee ilmansaasteisiin.

Hieman tummempaa huumoria

2009-05-08T20:14:00.005+03:00

Lopetin "sivublogin" pitämisen ja siinä samalla hykertelin taas näille sarjakuville niin pitkään, etten voi olla laittamatta niitä tänne näytille.

Samoilla sivuilla on muitakin hauskoja sarjakuvia.

Blogimerkintöjä vuodelta 1878

2009-05-02T12:53:00.005+03:00

Olen tässä lueskellut lempparikirjailijani Nietzschen teosta Human, All Too Human. Se kuuluu hänen varhaistuotantoonsa ja on siksi tyyliltään pehmeämpi, ja myös jotenkin "blogimaisempi". Tässä muutama lyhyt merkintä Nietzschen blogista.

In all institutions that do not feel the sharp wind of public criticism (as, for example, in scholarly organizations and senates), an innocent corruption grows up, like a mushroom.

In certain situations, almost every politician needs an honest man so badly that, like a ravenous wolf, he breaks into a sheeppen: not, however, in order to eat the ram he has stolen, but rather to hide behind its woolly back.

The overthrow of beliefs is not immediately followed by the overthrow of institutions; rather, the new beliefs live for a long time in the now desolate and eerie house of their predecessors, which they themselves preserve, because of housing shortage.

Active men are usually lacking in higher activity - I mean individual activity. They are active as officials, businessmen, scholars, that is, as generic beings, but not as quite particular, single, unique men. In this respect they are lazy.
It is the misfortune of active men that their activity is almost always a bit irrational. For example, one must not inquire of the money-gathering banker what the purpose for his restless activity is: it is irrational. Active people roll like a stone, conforming to the stupidity of mechanics.

One can say against war that it makes the victor stupid and the vanguished malicious. In favor of war, one can say that it barbarizes through both these effects and thus makes man more natural; war is the sleep or wintertime of culture: man emerges from it with more strength, both for the good and for the bad.

The man who lies ill in bed sometimes perceives that it is usually his office, business, or society that has made him ill and caused him to lose all clear-mindedness about himself; he gains this wisdom from the leisure forced upon him by his illness.

Aamun miete

2009-04-30T11:03:00.002+03:00

On melko röyhkeää kuitata ihmisen vaisto kauneudelle ja rumuudelle pelkkänä pinnallisuutena tai harhana, joka on erillään jostain "todellisesta sisimmästä". Tämä(kin) liittyy kovasti siihen, että ihmisen tietoisuus kuvittelee itselleen sisäisen olemuksen jonain irrallisena, puhtaana ja todellisempana kuin se todellisuus, jonka hän aistii ympärillään.

Ihmiset arvostelevat ja mollaavat vaistojaan liikaa vertaamalla niitä keksittyihin ihanteisiin. Kuinka mikään todellinen tuntemus, aistimus tai vaisto voisi muka olla väärin? Eikö ole enemmän väärin, itsekästä ja röyhkeää tuomita se vääräksi? Luonto haluaa elämän edustavan itseään (ja myös ottavan sen seuraukset vastaan) ilman mitään hyvyyttä tai pahuutta. Tai eihän luonto mitään halua, se on sitä, erilaisuutta, ja erilaisuuksien välistä vuorovaikutusta. Uskonnot, mytologiat ja tieto ylipäätään ovat vain pistäneet ihmisen pään sekaisin. Ehkä siksi tietoinen "järki" onkin elämän lyhyeksi jäävä harha-askel. Tai väliaskel.

(Tämä ei sitten ole mikään hedonistinen tai anarkistinen manifesti. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja yhteisön voimistamiseksi kieli, ja sitä myötä myös tietoisuus, ovat alun perin kehittyneet.)

Oikeassa olemisen taito

2009-04-25T20:02:00.016+03:00

Riidan syttyessä riitelijät uskovat säännönmukaisesti, että totuus on heidän puolellaan. Kahnauksen jatkuessa kumpikin muuttuu epäileväiseksi. Vasta lopussa määräytyy ja lujittuu totuus. Siihen ei dialektiikka puutu. Yhtä vähän välittävät miekkailunvalvojat tai sekundantit siitä, kumpi kamppailijoista on varsinaisesti oikeassa välirikossa, joka johti kaksintaisteluun. Pistettäköön, osuttakoon, väistettäköön. Siinä kaikki.

Näin kirjoitti Schopenhauer 180 vuotta sitten hahmotellessaan väittelytaidon opasta. Hän ei koskaan julkaissut sitä, mutta hänen kuoltuaan muistiinpanoista julkaistiin tämä mainio 50-sivuinen kirjanen. Siinä esitetään 38 taito-otetta, eli jippoa väittelyssä pärjäämiseksi. Monia näistä käytetään ihan rutiininomaisesti, etenkin politiikassa, ja siksi niitä on sieltä kiva bongailla. Jippojen tunnistaminen tietysti auttaa myös hoksaamaan omien vastustajien peliliikkeitä, ja siten parantaa tilannetajua väittelyssä. Seuraavassa on joitain kiinnostavimpia.

Taito-ote 4:
Kun tahdotaan muodostaa päätelmä, ei anneta tämän näkyä ennalta, vaan lasketaan keskustelussa huomaamatta liikkeelle lähtöoletukset yksittäin ja hajallaan. Muuten vastustaja pääsee tekemään kaikenlaista kiusaa. [...] Näin kätketään oma peli, kunnes kaikkeen tarvittavaan on myönnytty.

Lopuksi myönnytysten pohjalta päädytään yksinkertainen päättelyn avulla omaan mielipiteeseen. Päättelyn on oltava niin yksinkertainen, ettei kukaan tervejärkinen sitä lähde kumoamaan. Tämä on tehokas (ja usein ainoa) ase himokkaita idealisteja vastaan, jotka ovat täysin sokeita logiikalle mikäli vastustajan kanta on ehditty hoksata vääräoppiseksi. Itse pidän tästä keinosta kovasti. Ikävä kyllä monessa väittelyssä väittelijät tietävät toistensa kannan, joten vääräoppisuus on jo selvillä ja päättelyketjujen rakentelu voidaan unohtaa.

Taito-ote 12 on asioiden nimeäminen otollisella tavalla. Aina kun jollekin tärkeälle asialle voidaan valita nimi usean vaihtoehdon väliltä, valitaan se, jonka synnyttämät mielikuvat tukevat omaa kantaamme.

Pohjimmiltaan tämä on hieno petitio principii. Ladataan ensin sanaan, nimitykseen, se, mikä lopulta saadaan kumpuamaan siitä pelkän analyyttisen arvostelman avulla. Usein puhuja paljastaa jo ennalta tavoitteensa asioilleen antamilla nimillä. [...]

Kaikista taito-otteista tätä käytetään vaistomaisesti useimmin. Herkkäuskoisuus vaihtuu sanaan fanaattisuus. [...] Lahjonta ja nepotismi muuntuvat sanapariksi vaikuttaminen ja suhteet.

Petitio principii tarkoittaa virheellistä loogista päättelyä, jossa todistettava asia on piilotettu jo alkuoletuksiin. Tällöin mitään ei tietenkään todisteta, vaan koko "päättelyketju" on pelkkää kusetusta. Tähän perustuu valikoivan nimeämisen suunnaton voima ja yleisyys.

Seuraavat kaksi taito-otetta kuulostavat älyttömiltä, mutta niinkuin Artturikin kirjoittaa, niitä todellakin kuulee myös tosielämässä. Varsinkin jippo-kombo 15 + 14 on nerokas, joskin vaatii rutkasti tilannetajua.

Taito-ote 14:
Häpeämättömän kiistelijän tuntee tästä. Vastattuaan useisiin kysymyksiin lausumilla, jotka eivät ole lainkaan tukeneet hänen päätelmäänsä, hän siitä huolimatta katsoo, että johtopäätös on tullut esitetyksi, ja marssii pois paikalta. Jos vastustaja on säikky tai tyhmä ja jos itsellä riittää hävyttömyyttä ja hyvää ääntä, tämä voi vallan hyvin onnistua.

Taito-ote 15:
Esitämme epäuskottavan väitteen, jota emme osaa todistaa. Silloin lisäämme jonkin oikean, vaan ei sentään aivan kouriintuntuvasti oikean väitteen vastustajalle hyväksyttäväksi tai hylättäväksi, aivan kuin tahtoisimme muodostaa siitä tarvittavan todistuksen aiemmalle väitteellemme. Jos hän epäluuloisena hylkää lisäväitteen, johdamme sen ad absurdum, mahdottomuuksiin, ja korjaamme voiton. Jos hän hyväksyy sen, silloin olemme sanoneet aiemmalla väitteellämme jotain järkevää ja voimme edetä sen kautta. Tai sitten vain lisäämme taito-otteen 14 ja katsomme, että paradoksimme on täten todistettu.

Tämä temppu osoittaa äärimmäistä röyhkeyttä. Mutta kokemus todistaa, että sitä on liikkeellä. Ja että on ihmisiä, jotka harjoittavat tätä aivan vaistonvaraisesti.

Seuraava jippo on hyvä pitää mielessä tiukan paikan tullen. Se on tehokas häkellyttäjä ja puolittainenkin onnistuminen saa keskustelun helposti raiteiltaan.

Taito-ote 16:
Kun vastustaja ottaa jonkin kannan, meidän täytyy etsiä kohtaa, jossa se jotenkin edes näennäisesti on ristiriidassa jonkin hänen aiemmin sanomansa tai hyväksymänsä kanssa. Täytyy ehkä hakea siitä jotakin, joka ei käy yksiin hänen kannattamansa ja kehumansa koulukuunan tai lahkon kanssa. Tai näiden jäsenten tekemisten kanssa. Tai edes niiden vale- tai lumejäsenten tekojen kanssa. Tai hänen omien toimiensa tai toimimattomuuksiensa kanssa.

Esimerkkejä:
Jos joku puolustaa itsemurhaa, huudetaan oitis: "Mikset hirttäydy?"
Jos joku Berliinissä pitää Berliiniä epämiellyttävänä paikkana, kiljaistaan: "Posti lähtee - nousset kieseihin!"

Milloin on eduksi yrittää suistaa keskustelu pois aiheesta? No, esimerkiksi taito-otteeseen 4 liittyen:

Taito-ote 18:
Jos huomaamme, että vastustaja on saanut hyppysiinsä päätelmäketjun, jolla hän pystyy lyömään meidät, emme saa laskea häntä sen loppuun. Meidän täytyy kiistan kuluessa keskeyttää hänet, katkaista hänen juoksunsa ja kammeta hänet radaltaan. Hänet on suistettava toisiin väitteisiin.

Jos väittelyä käydään enemmän intuitiolla ja sumeiden mielikuvien tasolla kuin logiikan, on seuraava jippo oikein kätevä.

Taito-ote 26:
Briljantti veto on retorsio argumenti, kääntöväitäntä tai päätelmän kieräytys nurinpäin.

Esimerkki:
Vastustaja sanoo: "Lapsihan tuo vielä on, luettakoon se hänen hyväkseen."
Retorsio kuuluu: "Juuri lasta pitää kouliman, ettei hän piinny huonoihin tapoihinsa."

Huumoria (tai hallitulla tavalla löperiksi vetämistä) voi aina yrittää, jos yleisö on vähemmän asiantuntevaa kuin väittelijät.

Taito-ote 28:
Jollei ole esittää mitään argumenttia ad rem aikä liioin yhtään ad hominem, tekaistaan argumentum ad auditores eli yleisöönmenevä todistelu. Tämä tarkoittaa epäpätevää vastaväitettä, jonka pätemättömyyden huomaavat kuitenkin vain asiantuntijat. Vastustaja siis äkkää sen, mutta kamppailua seuraavat eivät. Kuulijain korvissa ja katsojain silmissä vastustaja näyttää lyödyltä, vallankin jos vastaväite asettaa hänen kantansa naurettavaan valoon.

Ihmiset nauravat mielikseen ja naurajat on syytä saada puolelleen. Vastustajan olisi nyt osoitettava vastaväitteen mitättömyys ja palattava takaisin tieteen periaatteisiin tai sen sellaisiin. Niille hänen on vaikea löytää kuulijoita.

Taito-ote 30 on auktoriteettiin vetoaminen. Sellaisesta käy esimerkiksi sopivasti valittu alan ammattilainen. Alalta kuin alalta löytyy "ammattilaismielipiteitä" jotka ovat linjassa omasi kanssa, joten kannattaa ottaa selvää ketkä tunnetut ammattilaiset ovat kanssasi samaa mieltä.

Yleisiä ennakkoluuloja voi myös käyttää auktoriteettina. Valtaosa ihmisistä ajattelee näet Aristoteleen tapaan, että hyvää on kaikkien hyväksi näkemä. Eihän ole olemassakaan niin mieletöntä näkemystä, etteivätkö ihmiset omaksuisi sitä helposti, heti kun heidät on saatu vakuuttuneeksi siitä, että se on yleisesti otaksuttua ja omaksuttua.

Seuraavana on vuorossa yleispätevien väittelyjippojen Mercedes; se on varmaa saksalaista laatua ja jättää harvoin pulaan.

Taito-ote 32:
Voimme torjua vastustajan kannan tai vähintään tehdä siitä inhottavan sujauttamalla sen jonkin parjatun luokkakäsitteen piiriin. Riittää, että siinä on samaa näköä tai jokin löyhä kytkös.

Esimerkkejä
"Tuo on arjalaisuutta."
"Tuo on idealismia."
"Tuo on spiritualismia."

Kannattaakin miettiä tarkoin, mitkä ovat oman aikamme parhaat "väittelynvoitto-ismit", jotta sopivan voi vetäistä tarpeen tullen tiskiin. Nerokkaasti valitulla ismillä voittaa usein suorilta koko väittelyn, tai vähintään saa vastustajan hikoilemaan ja saa rutkasti lisäaikaa. Ismit kestävät käyttöä todella hyvin, mutta kokeneimpien vastustajien kanssa kannattaa välttää kuluneimpia leima-ismejä.

Lopuksi jippo, jonka voi tärkeän näköisenä heittää melkein mihin tahansa väittelyyn. Se ei välttämättä edes tarvitse perusteluja, sen kun lataa vain itsevarmasti menemään. Voittoprosentti on jipon yksinkertaisuuteen nähden yllättävän korkea.

Taito-ote 33:
"Tuo voi olla teoriassa oikein, vaan käytännössä se ei päde."

Päivän miete

2009-04-22T14:56:00.001+03:00

Suvaitsevaisuus on sitä, että kaikille saa vittuilla yhtä paljon.

Kehitys

2009-04-21T19:45:00.005+03:00

Utumiehen mainiossa blogijutussa puhutaan kehitysuskosta, eli sokeasta uskosta siihen, että kehitys sinänsä on aina "hyvää". Jutun ydin, ainakin minun silmissäni, on tiivistetty hienosti seuraavaan pätkään:

"Tulisi ymmärtää, että todellinen kehitys -- jos sellaista aina edes tapahtuu -- on huomattavasti hienovaraisempaa, huomattavasti työteliäämpää ja huomattavasti vähemmän palkitsevaa kuin yhä tehokkaampi ja laajempi hömpän, roinan, henkilöautojen ja aseiden massatuotanto. Jokaisesta modernista ratkaisusta syntyy kymmenen uutta ongelmaa. Tästä syystä moderni ihminen on koditon, pakon edessä tuhanteen kertaan sopeutunut olento."

Todellinen kehitys. Sen sisältöä olisi ihmisellä nyt vihdoinkin aikaa pohtia, roinan keräämisen ja toistemme viihdyttämisen ohella. Ehkä jopa niiden sijaan (jos nyt oikein utopistiseksi heittäydytään).

Impressiivinen argumentaatio

2009-04-20T19:19:00.003+03:00

Minua persoonakohtaisesti hieman aggressoi lobotoomisten laina- ja sivistyssanojen käyttö, joiden operatiivisena funktiona tuntuu olevan vain ignorantin kohderyhmän saama positiivinen nachgeschmack, huomion ulkoistaminen itse artikuloijan aivokapasitiivisesta impotenssista tai sitten käsitteen aktuaalisen substanssin totaalinen destruktio, jolloin koko diskurssin kontentti tuppaa konvergoimaan kohti humanistista gradua.

Aamun miete

2009-04-20T10:22:00.004+03:00

A dialogue is the perfect conversation because everything that the one person says aquires its particular color, sound, its accompanying gesture in strict consideration of the other person to whom he is speaking [...] In a dialogue, there is only one single refraction of thought: this is produced by the partner in conversation, the mirror in which we want to see our thoughts reflected as beautifully as possible. But how is it with two, or three, or more partners? There the conversation necessarily loses something of its individualizing refinement; the various considerations clash, cancel each other out; the phrase that pleases the one, does not accord with the character of the other. Therefore, a man interacting with several people is forced to fall back upon himself, to present the facts as they are, but rob the subject matter from that scintillating air of humanity that makes a conversation one of the most agreeable things in the world. Just listen to the tone in which men interacting with whole groups of men tend to speak; it is as if the ground bass of all speech were: "That is who I am; that is what I say; now you think what you will about it!" For this reason, clever women whom a man has met in society are generally remembered as strange, awkward, unappealing; it is speaking to and in front of many people that robs them of all intelligent amiability and turns a harsh light only on their conscious dependence on themselves, their tactics, and their intention to triumph publicly; while the same women in a dialogue become females again and rediscover their mind's gracefulness.

- F. Nietzsche: Human, All Too Human

Reinoblog

2009-04-15T20:04:00.000+03:00

Mainio blogi, joka sisältää sekä huumoria että asiaa. Blogia ei ole enää tänä vuonna päivitetty, mutta sehän ei estä nauttimasta sen hedelmistä.

Keskustelua ulkoministerin kanssa

2009-04-14T20:16:00.002+03:00

Jotenkin minulle tuli tästä vähän surullinen olo. Ehkä se johtuu vain poliittisesta sivistymättömyydestäni.

Kiva juttu nihilismistä

2009-04-12T23:37:00.006+03:00

Radiotoimittaja ja tietokirjailija Kalle Haatanen kirjoitti muutama kuukausi sitten mukavan pikku pohdinnan nykyajan väsyneestä nihilismistä. Kirja on myös innokas puolustuspuhe toisenlaiselle ilmiölle, Nietzschen elämänjanoiselle nihilismille. Kirjan nimi on Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Moralisti - uskostaan tai opistaan varma - ajattelee, että ihmiselämä ei ole kelvollista elettäväksi ilman vahvoja suuntaviivoja, uskoa johonkin kiinteään ja ikuiseen tai edes suuntaa-antaviin ohjeviittoihin. Nykyajan passiivinen nihilisti tokaisisi tähän ehkä 'Hei, älä viitsi. Get a life.' [...] Elämä onkin siis itse asiassa jonkinlainen joutilaisuuden ja välinpitämättömyyden muoto, jolle on turha asettaa mitään kriteereitä. Laissez-faire-elämää parhaimmillaan - juuri se elämänmuoto, joka kaikkein parhaimmin kuvaa passiivisen nihilistin elämänasennetta. Terveeksi ja raikkaaksikin joku voisi sitä ehkä luonnehtia.

Moralistien - ja aktiivisten nihilistien - nenässä tuo tuulahdus on kaikkea muuta kuin raikas. Se löyhkää paikoilleen jääneelle ja kyllääntyneelle kulttuurille, ummehtuneelle eurooppalaiselle väsymykselle. Asiaa vain pahentaa se, että nykyinen passiivinen nihilismi on oikeastaan kahden kurjaksi katsotun kulttuurin tuottama epäsikiö. Ei riitä, että eurooppalaisuus on kulkenut kitkuttaen pitkän tiensä loppuun. Siihen on lisätty Amerikan - dynaamisuuden, positiivisuuden ja pinnallisuuden mantereen (väitetään) - demokratian ihanteen kaikkein väsynein muoto, kulttuurirelativismi.

Demokratiaa vasta-alkajille: älä välitä mistään yhtään mitään. Sanotaan vaikka, että jotkut uskovat, että Jumala on afroamerikkalainen juutalaisnainen, joka loi maailman viidessä päivässä ja käski kaikki koirat teuraalle kun ne saavuttavat neljän vuoden iän. Mikäs siinä. Sitä paitsi näistä asioista ei oikein ole soveliasta puhua poliittisen korrektiuden vallitessa, ne kun liittyvät niin voimakkaasti rotuun, uskontoon ja elämäntapaan. Parempi jättää kaikki keskustelu, ja siten mahdollinen kunnioittaminen, kokonaan väliin ja antaa kaikkien vain olla.

Haatanen jakaa nihilismin passiiviseen ja aktiiviseen. Passiivinen nihilisti on hällä väliä -tyyppi ja laiska opportunisti, joka tuntee lähinnä loputonta ironiaa sillä 'kaikki on jo nähty'. Aktiivinen nihilisti taas on "sankarillinen hahmo, joka kykenee kantamaan mitättömän, nihilistisen ajan herooisesti harteillaan". Loputtomassa elämänriemussaan hän hyväksyy jopa tämän ei-minkään ja päinvastoin ammentaa sieltä voimansa.

Paljastan henkisen teini-ikäisyyteni, se kun ei tunnu katoavan kokonaan koskaan. Nietzschen lukeminen erityisesti aamuyöllä aiheuttaa valtavia mielenkuohuja ja sellaista väkivaltaista repivää rakkautta Elämää kohtaan, että rauhoittavia voi popsia kuin karkkia, mutta mikän ei saa tunnetta talttumaan, kun tarkasteleekin elämää vaarallisena ja esteettisenä täysin ristiriitaisten voimien ja valtojen maailmanhistoriana, jonka äkillisesti tuntee tiivistyvän omassa ruumiissaan hic et nunc, tässä ja nyt, ja huutaa sille: Kyllä!

Aktiivinen nihilismi on elämän mittainen taistelu helppoa elämää ja mitäänsanomattomuutta vastaan. Aktiiviselle nihilistille vapaus ei piile siinä, että joku kertoo miten asiat täytyy tehdä; yhtä vähän se löytyy heittäytymisestä sen varaan, että millään ei ole mitään väliä. (Passiivinen nihilisti puolestaan löytää vapauden molemmista näistä ääripäistä.)

Nihilistin kohtalo ja kohtalonrakkaus kiertyykin takaisin itseensä. Kyse ei ole vain siitä, että aktiivinen nihilisti olisi samassa suhteessa Totuuteen, Kauneuteen ja Suuruuteen kuin moralistit ja teologit. Nihilistin tapauksessa tämä suhde syntyisi vain negaation kautta. Itse asiassa nihilistin kohtalo on astetta julmempi ja samalla myös sankarillisempi. Nihilisti joutuu kohtaamaan nihilismin itsensä - perimmäisen ei-minkään - ja jatkamaan uljaasti kamppailuaan.
[...]
Nietzscheläinen maailmankuva halveksuu banaaleja, kaikkialle levinneitä, demokraattisia ja joukkosieluisia ilmiöitä. Sen kaikkein keskeisin piirre on sankarillisuus ja aristokraattisuus. Aristokratia ei ole vain kunniaa, ylemmyyttä ja harvalukuisuutta. Täytyy huomata, että sen keskeisin piirre on esteettinen, ei moraalinen. Aristokraattisuudessa elämä ja estetiikka ovat sulautuneet täydellisesti toisiinsa.

Illan miete

2009-04-09T18:10:00.000+03:00

When small men begin to cast big shadows, it means that the sun is about to set.
- Lin Yutang

Maija-Riitta Ollila & moraali

2009-04-05T13:46:00.004+03:00

"Arvokeskustelun taustamateriaaliksi kokosin huomautuksia moraalin ja todellisuuskäsityksen suhteesta. Halusin puhua moraalin harhoista auttaakseni keskustelijoita selventämään omia kantojaan ja ymmärtämään eri tavalla ajattelevien mielipiteitä."

Näin kertoo Maija-Riitta Ollila kirjastaan Moraalin tuolla puolen, 1997. Lainaan seuraavassa joitain kiinnostavia kohtia.

"Jatkossa käytännön suuri haaste on kertoa niin hyvä juttu ihmiskkunnan yhteisestä tulevaisuudesta, että se tenhoaa kaikki kuulijansa. On aika lakata legitimoimasta olemassa olevaa retoriikkaa ja pistää liikkeelle uusi juttu. Tarinan ei tarvitse olla tosi; se ei kertomisen hetkellä vielä voikaan kuvata olemassa olevaa todellisuuttaå. Riittää että se voisi olla tosi. Sellaista juttua nimitetään unelmaksi tai visioksi."

Olisiko niin, että ihmisille on turha yrittää syöttää uusia aatteita rationaalisessa muodossa? Ehkä maailmankuvan ja moraalin uudistamiseksi on turha kilpailla järjellä, kun vastustajana on joukko kivoja tarinoita. Tehtävänä onkin keksiä vielä kivempi tarina.

Kirjassa on ajankohtainen huomio suvaitsevaisuudesta.

"Kun suomalainen sairaanhoitaja piestään Saudi-Arabiassa hänen oleskeltuaan samassa autossa mieshenkilön kanssa ja vietyään olutta kotiinsa, sanovat monet, että se on oikein, koska maassa on elettävä maan tavalla; on mukauduttava siihen kulttuuriin jonka parissa oleskelee. Mutta kun muunmaalaiset haluavat Suomessa ympärileikata tyttöjä, heille vaaditaan kulttuurin perusteella oikeutta siihen. Ajattelu on epäjohdonmukaista. Se kuulostaa enemmänkin kulttuurisen alemmuudentunnon ilmaukselta kuin suvaitsevaisuudelta. Ellemme ole ylpeitä omista arvoistamme, ne eivät ole arvoja. Emme vakavissamme pidä näitä asioita hyvinä."

Ollila esittää myös ajatuksia urheilusta, tiedottamisesta ja holhoamisesta:

"Urheilusta voidaan kertoa vaikka kuinka luotettavasti, rehellisesti, tarkasti, objektiivisesti ja kattavasti, mutta se ei muuta kyseisen uutisoinnin turhanpäiväisyyttä. Viestinnän varsinainen moraalinen haaste ei liity vain menettelytapoihin, vaan nimenomaan viestinnän kohteeseen. Jos haluamme, että tiedotusvälineiden harjoittama viestintä parantaa ihmisten mahdollisuuksia orientoitua maailmaan, jossa elämme, ja että todellisuuskäsitys vähitellen muuttuu osuvampaan suuntaan, maata ei tule täyttää urheilu-uutisilla, vaikka ne olisi miten hyvin tehty. Emansipoivaa urheiluviestintää olisi sellainen, jossa jokaista autetaan löytämään itselleen sopiva liikuntamuoto ja sille sopivat puitteet. Urheileminen on aidosti ja vahvasti ihmistä kehittävää toimintaa - kunhan hän vain tekee sen itse.

Kysymys palautuu siihen, liittyykö liike-elämään etiikkaa eli onko liikeyrityksen pidettävä silmällä muitakin päämääriä kuin liiketaloudellisia. Toisaalta ongelmat liittyvät paternalismiin: jos kansakunta halajaa urheilua, veritöitä, romansseja ja vauva-uutisia, miksi sille kukaan muuta tarjoaisi. Holhouksen vastustaja sanoo, että ihminen on itse oman etunsa paras asiantuntija, eikä kenenkään pidä mennä kertomaan, mitä hänen olisi omaksi rakennuksekseen syytä lukea, kuulla ja nähdä. Mutta taas piirtyy näkyviin moraalin ja todellisuuskäsityksen suhde. Moraalin muutos - ja mahdollinen kehittyminen - riippuu todellisuuskäsityksestä ja ihmiskuvasta. Etiikka ei kehity, jos pidämme sinnikkäästi kiinni harhasta lukemalla yhä uudestaan samaa todellisuuskäsitystä tukevaa ainesta."

Seuraava Ollilan pohdinta ihmetytti kovasti, etenkin sen sisältämä kummallinen kuva tieteestä.

"Mikä näkemys nyt olisi valittava etiikan pohjaksi? Onko todellisuutta koskevan kuvan rakentamisessa nojauduttava tieteeseen vai onko perusteltua ottaa mukaan aineksia äsken kuvatusta uskonnollissävytteisestä filosofian tyypistä? Jos valitsemme tieteellisen kuvan todellisuudesta, voimme odottaa, että jossakin mielivaltaisen kaukaisessa ajan hetkessä tieteellisten realistien unelmat käyvät toteen: tutkijayhteisön kaikkien jäsenten käsitykset tutkittavan kohteen luonteesta konvergoivat, ja olemme saavuttaneet tässä mielessä totuuden ja hänen asuttamastaan maailmasta. Tämän varaan on mahdollista rakentaa moraalia, joka auttaa ihmistä sekä arvojen valinnassa että niiden toteuttamisessa. Monet epäilevät tieteellisen realismin ohjelmaa, ja äsken hahmoteltu ajatus olikin tieteellistä realismia optimistisimmillaan. Vaikka näkemys toteutuisikin, se kysyy aikaa. Emme tiedä kuinka paljon. Varmaa on vain se, että tuo hetki on kaukana. Joudumme odottamaan moraalin luomisen objektiivista pohjaa niin kauan, ettei siitä ole yhdellekään tämän ajan ihmiselle mitään hyötyä."

Tällainen kuva tieteestä on oudon mustavalkoinen. Tieteen löydökset edustavat "totuutta" vaihtelevalla totuusasteella. Osa tieteestä siis on tuossa mainitussa konvergoitumisvaiheessa ja osa on sen käynyt jo läpi.

Konvergoitumisen alussa ovat lonkalta heitetyt hypoteesit, uudet teoriat ja suuren tilastollisen epävarmuuden sisältävät tulokset. Näitäkin sanotaan joskus tieteelliseksi tiedoksi ja niitä esitellään usein iltapäivälehdissä, mikä aiheuttaa kansassa hilpeyttä, mutta samalla antaa typerän leiman "tieteelle". (Yritä siinä sitten perustella kantaasi kansalle tieteen avulla, kun ensin olisi vakuutettava, että ei tämä ole nyt ihan tuota samaa tiedettä kuin nuo lehdissä olevat.)

Toisessa päässä taas ovat tulokset, jotka ovat niin monen eri havainnon tukemia, ettei niitä kyseenalaista käytännössä kukaan. Esimerkkinä vaikkapa tautien yhteys mikrobeihin. Tällaisen tiedon on ilman muuta hyvä antaa muuttaa todellisuuskäsitystämme ja sitä kautta moraaliamme, ja niin se on tietysti tehnytkin. Siksi en ymmärrä mitä Ollila ajaa tuossa takaa. Miksei luotettavaan tieteeseen reagoimista (moraalitasolla) voisi jatkaa edelleen?

Häntä ei vakuuta myöskään toinen vaihtoehto, eli uskonnollis-filosofinen moraalipohja. Tämän näkemyksen ymmärrän oikein hyvin.

"Jos valitsemme edellä mainitun monien filosofioiden ja uskontojen kannattaman todellisuuskäsityksen, jossa ihminen ammentaa moraalisen näkemyksensä kokemansa syvän todellisuuden rauhasta, huomaamme, ettei tämä näkemys tuota ristiriidatonta sosiaalietiikkaa. [...] Ihminen itse kokee, että hänen moraalinen toimintansa saa sekä motivaationsa että sisältönsä todellisuuden syvimmän luonteen ymmärtämisestä, mutta ulkopuolinen ei ehkä näe, mikä on toiminnan perustelu.""

Lopuksi maalaillaan hieman zeniläistä maisemaa.

"Onko meidän viisainta todeta, että moraaliajattelu on (liiankin) inhimillinen luomus, joka ei palvele paikallaan ja jonka tilalle on hyvä löytää uusia tapoja suhtautua maailmaan? Ehkä paras tapa olisi hiljaisuus todellisuuden edessä, paljon puheen, jatkuvan muokkaamisen ja pakottamisen, jatkuvan 'kehittämisen' sijaan. Moni etsiikin juuri nyt hiljaisuutta. Liian paljon on sanottu, liian paljolle on annettu muoto, ja ainoana vapauden alueena näyttäytyy hiljaisuus, pako ajatusten vyöryn alta."

Illan miete

2009-04-02T00:05:00.004+03:00

It is the same in literature as in life: at every turn we encounter the unreformable rabble of mankind, present everywhere in droves, filling and spoiling everything, like flies in summer. Hence the immense number of bad books, those plentiful weeds of literature, which deprive the wheat of nourishment and choke it. They use up all the time and attention of the public, which by right belongs to good books and their noble aims. In this way they are not just useless but positively harmful. [...]
Because people always read only the newest instead of the best of all times, authors remain in the narrow sphere of circulating ideas and the age becomes more and more clogged up in its own sludge.
- Arthur Schopenhauer

Hämähäkit & luomuriisi

2009-03-30T12:50:00.015+03:00

Hämähäkit, nuo hyönteismaailman yksinäiset ammattitappajat, ovat aina kiehtoneet minua. Siksi on ilo huomata kuinka nykyään on alettu kiinnittää huomiota riisipeltojen monipuoliseen ekosysteemiin ja etenkin hämähäkkien rooliin tuholaistorjunnassa.

The anthropod community in rice fields command special attention due to their abundance and diversity. [...] The predatory anthropods are dominated by the rich spider community that comprise of three distinct guilds occupying specific microhabitats in the rice fields.

Kemiallisen torjunnan kulta-ajalla myrkyt tappoivat samalla kertaa sekä tuholaiset että saalistajat. Tällöin viljelijä oli pakotettu käyttämään myrkkyjä säännöllisesti, tai muuten seurasi tuholaisaalto, joka valtasi saalistajia vailla olevan pellon. Myös riisilajikkeiden geneettinen muuntelu on ollut lyhytaikainen apu, sillä monet tuholaislajit mukautuvat uuteen lajikkeeseen muutaman sadon jälkeen.

The past glory that rice farming had has disappeared due to commercialization of rice cultivation, leading to numerous impacts on the rice field ecosystem and the ancient agronomic practices. [...] The supposedly low social standard and poor income associated with rice farming has driven youth out of villages into cities in search of jobs. Consequently, rice cultivation and management of rice fields rich in biodiversity rest in the hands of few. Future sustenance of the rice farmer and this unique agro-ecosystem, together with its rich biodiversity and cultural practices, can only be achieved through committed state patronage.

En ole alan asiantuntija, mutta maalaisjärkeäni miellyttää ajatus tuholaistorjunnasta, jossa tutkitaan nöyrästi luonnollista ekosysteemiä ja sopivasti tuetaan saalistajapuolta pelloilla. Sellaisessa ajattelussa on kestävyyttä.

Sananvapaus

2009-03-27T18:35:00.008+02:00

Jussi Halla-aho sai sitten syytteen, mikä on minusta oikein hieno asia. Noin typerin perustein annettu syyte tuonee Jussille paljon positiivista julkisuutta. Tässä hänen vastauksensa syytteeseen.

Ei heti uskoisi, että tuollaista asiaa viitsitään puida oikeudessa. Syyte on niin järjenköyhä, ettei siinä ole mieltä edes mustamaalausyrityksenä.

Vapaa tahto

2009-03-25T18:36:00.001+02:00

Löysin kiinnostavaa keskustelua vapaasta tahdosta. Kiinnostava blogi muutenkin.

Olemisesta

2009-03-23T19:09:00.010+02:00

Kävin eilen zazenin johdantokurssilla, eli tutustumassa istualtaan suoritettavaan zen-meditaatioon. Kokemus oli oikein mukava, ja aion istua olemiseni ääreen jatkossakin. Asia on minulle vielä niin uusi, etten osaa sanoa siitä oikein mitään.

Täältä löytyy kiinnostavia zen-opettajien puheita.

Zeniläisen maailmankuvan ydin näyttäisi olevan seuraavanlainen:

Pysymättömyyden ulkopuolella ei ole mitään. Toisin sanoen ei ole olemassa puunlehtiä, jotka tulevat vihreiksi; jotka tulevat keltaiseksi; jotka lakastuvat. Ei ole olemassa lehtiluontoa, mitään lehteä itsessään, joka muuttuisi, vaan muutos itse on lehti. Pysymättömyys on asioiden luonto. Pysymättömyys on ilmiö. Toisin sanoen ei ole mitään asioita tai ilmiöitä, joilla olisi ominaisuutena olla enemmän tai vähemmän pysymättömiä. On vain pysymättömyys. Asiat ovat jotain, mitä me olemme luoneet ajatuksissamme.
- Sante

Yhtäkkiä silmien eteen läivästynä tuo voi vaikuttaa mystiseltä, mutta olen viime aikoina huomannut tuollaisten ajatusten juurtuvan minuun yhä syvemmälle. Törmäsin niihin jo pari vuotta sitten Nietzschen teksteissä, ja zeniin törmätessäni yllätyin kuinka lähellä zeniläinen maailmankuva on hänen maalailemaansa.

Maailman hätä

2009-03-21T11:15:00.004+02:00

Sattuipa silmiini niin oiva kirjoitus maailman hädän lievittämisestä, etten voinut olla linkittämättä. Juuri näitä mietteitä olen minäkin pyöritellyt päässäni viime päivinä.

Päivän miete

2009-03-18T12:44:00.005+02:00

The sum of feelings, knowledge, experiences, that is, the whole burden of culture, has grown so great that the general danger is an overstimulation of nervous and mental powers; the cultivated classes of European countries are altogether neurotic, and almost every one of their great families has, in one of its branches, moved close to madness. It is true that now we can approach health in all kinds of ways, but in the main we still need a decrease of emotional tension, of the oppressive cultural burden, a decrease that, even if it must be bought with serious losses, does give us room for the great hope for a new Reneissance. We owe to Christianity, to the philosophers, poets, and musicians, a superabundance of deeply agitated feelings; to keep these from engulfing us, we must conjure up the spirit of science, which makes us somewhat colder and more sceptical, on the whole, and cools down particularly the hot flow of belief in ultimate truths, which Christianity, especially, has made so wild.
- Friedrich Nietzsche, 1878

Illan miete

2009-03-13T18:37:00.002+02:00

Älykäs ihminen, joka on ylpeä älykkyydestään, on kuin kuolemaantuomittu, joka on ylpeä tilavasta sellistään.
- Simone Weil

Myytit, tieto ja änkyröinti

2009-03-12T19:56:00.006+02:00

(Kirjoitin aiemminkin hieman myyteistä ja irti päästämisestä. En kuitenkaan voinut päästää aiheesta irti, joten yritin viedä juttua eteenpäin.)

Arkikielessä myytillä tarkoitetaan tarunomaista asiaa, kuvitelmaa tai harhakäsitystä. Myyttien tarkoitus on toimia maailmankuvan rakennusaineena ja tunnekokemusten jäsentäjänä.

Kaikki tieto on myyttistä.

Tieto pohjautuu ihmisen kykyyn yhdistellä omia muistikuviaan ja keksiä niiden välille syy-seuraussuhteita. Kutsun tätä muistikuvien yhdistely- ja luomisprosessia tajunnanvirraksi (josta vain pieni osa ilmenee tietoisuutena), ja tajunnanvirran luomia käsitteitä ja yhteyksiä myyteiksi tai taruiksi. Yhteensopivat ja toisiaan tukevat myytit muodostavat mytologian.

Mytologian lennokkaita ilmentymiä ovat muinaisen Egyptin ja Kreikan tarustot, jotka ovat nykyistä suppeammalla havaintopohjalla toimivan tajunnanvirran hedelmiä. Muinaiseen egyptiläiseen elinpiiriin kuuluvilla käsitteillä leikkiessään tajunnanvirran täytyi muodostaa lennokkaita myyttejä selittääkseen vaikeampia asioita, kuten vaikkapa sääilmiöitä ja tauteja, sillä mielikuvamaailmasta puuttui paloja yksinkertaisten syy-yhteyksien luomiseksi. Puuttuvat palat täytyi vetää hatusta. Näin keksittiin esimerkiksi maailmalle syntytarina, jonka alussa jumala nimeltä Amon eli maailmassa jossa oli vain vettä. Luodakseen maata hän otti ja masturboi, imi omat siemenet suuhunsa ja sylki ne mereen, josta kotvan kuluttua sikisi mantereita. Siinäpä kerrassaan hieno idea syntytarinalle, joka sikäläsen tiedon (myyttien) pohjalta lie kuulostanut ihan tyydyttävältä.

Kirjoitustaidon myötä, ja myös havaintovälineiden parantuessa, alkoivat havainnot ja niiden pohjalta luodut myytit kasaantua sukupolvelta toiselle, ja ihmisen tajunnanvirta sai yhä enemmän palikoita yhdisteltäväkseen. Tällöin tarve uusien palikoiden hatusta vetämiseen alkoi vähentyä, kun ihmiset oppivat elämänsä aikana yhä suuremman määrän mielikuvia, jotka ruokkivat heidän luovaa tajunnanvirtaansa. Uutta suoraviivaisempaa tarustoa alettiin kutsua tieteeksi, ja sen pappeja tiedemiehiksi. Tieteellisessä mytologiassa päämääränä ovat yksinkertaisuus, testattavuus ja hyvin usein myös yhteensopivuus senhetkisen tieteellisen mytologian kanssa.

Tarustojen luokittelu tieteellisiin ja epätieteellisiin on tietysti häilyvä, ja sitä se oli etenkin menneinä aikoina, kun havaintomme ympäröivästä luonnosta olivat vähemmän kattavia. Esimerkiksi 1400-luvulla "lääketieteessä tiedettiin" erektion syntyvän, kun tuulenhenkäys kulkeutuu maksan kautta sydämeen, suoniin ja sieltä vihdoin penikseen. Lopulta 1400-luvun lopulla yleisnero DaVinci hoksasi hirtettyjen erektiot, alkoi tutkia asiaa tarkemmin ja voila, syntyi yksinkertaisempi ja ennen kaikkea hyödyllisempi selitys tälle ihmeelliselle ilmiölle.

Tautien hoitoon liittyi varsin lennokkaita tieteellisiä myyttejä vielä reilut 100 vuotta sitten, kunnes tiede sai mikroskoopin avulla tarpeeksi uusia palikoita mikrobitaruston luomiseksi. Tämä uusi tarusto on vertaansa vailla tauteja, ihmistä ja ylipäätään elämää käsittelevässä mytologiassa, sillä se kutoo kauniisti yhteen valtavan määrän aiempia tarjua ja havaintoja. Mutta mikrobitarustoakaan ei pidä äityä julistamaan Totuudeksi. Se on vain selvästi hyödyllisempi kuin edeltäjänsä.

Yleisellä tasolla on tärkeää huomata, ettei ihmisellä ole mitään absoluuttisen tiedon elintä. On ainoastaan halu tietää. Tieto on jo käsitteenä vailla pohjaa; se on ihmisen luoma, ainoana oikeutuksenaan hyödyllisyys. Ihmiselle on vain kertynyt läjä yhä tarkempia havaintoja ja niiden päälle yhä koherentimpia mytologioita. (Hyvänä esimerkkinä sisäisesti koherenteista, mutta keskenään hieman ristiriitaisista mytologioista ovat itämainen ja länsimainen lääketiede.)

Keksimämme tieteelliset tarustot voivat olla helposti testattavia, yksinkertaisia ja siksi hyvinkin "tosia" (eli hyödyllisiä) meille, jotka elämme näiden havaintojen keskellä. Mutta niitä ei yksinkertaisesti ole mitään syytä pitää perimmäisinä totuuksina, sillä totuutemme rajoittuu meille annetuilla (havaituilla ja keksityillä) palikoilla leikkimiseen.

Ensinnäkin kaikki palikat syntyvät oman hahmotuskykymme tuloksina, joka taas on riippuvainen esimerkiksi taipumuksestamme visualisoida ajatukset 3-ulotteisina. (Äläkä vain sano "Mutta maailmahan ihan oikeasti ON kolmiulotteinen". Havaitsemme sen kolmiulotteisena, mikä saattaa liittyä aaltoliikkeen ominaisuuksiin.) Toisekseen palikkavalikoimamme muuttuu jatkuvasti, mikä synnyttää myös uusia hedelmällisempiä tapoja niiden yhdistelemiseksi. Kolmannekseen voimme aina keksiä palikoiden välille syy-yhteysketjuja, mutta ketjun pohjimmaisten palikoiden perusta jää aina auki. Näitä palikoita ovat esimerkiksi itse tieto käsitteenä, kausaliteetti ja logiikan lait, jotka näyttävätkin kivasti rakoilevan nykyisten mikrotason havaintojen myötä.

Siirtyminen atomimallista yhä tarkempiin ja yhä käsittämättömämpiin mikrotason havaintoihin on hyvä esimerkki tajunnanvirtamme hedelmien, eli "totuuden", suhteellisuudesta. Arkimittakaavan ilmiöiden järjestämiseksi syntynyt tajunnanvirtamme on ilmeisen avuton mikrotason havaintojen edessä. Yrittäessään luoda tieteellistä mytologiaa näille ilmiöille törmää tajunnanvirta jatkuvasti omiin koherenssikriteereihinsä, eli logiikkaansa, joka on syntynyt arki-ilmiöiden parissa. Siitä irti pääseminen, tai sen laajentaminen, vaikuttaisi olevan edellytys esimerkiksi nykyisessä hiukkastarustossa olevan aineen aalto- ja hiukkasluonteen ristiriitaisuuden korjaamiseksi (puhumattakaan uudemmista havainnoista). Tämä uudistumispaine on ilmennyt mm. uusien, hyvin lennokkaiden, yli 10-ulotteisten yhtenäisteorioiden hakemisena.

Aivan samalla tavalla kuin ihminen ja ihmismäistäminen olivat kouriintuntuvasti läsnä jo muinaisessa egyptiläisessä mytologiassa, ovat ne läsnä myös atomimallissa ja uusimmissa yhtenäisteorioissa. Emme pääse eroon ihmisyydestämme, joka heijastuu kaikessa tiedossamme.

Tiedon hyödyllisyys käsitteenä ja sen meihin synnyttämä tiedonhalu ajavat meitä etsimään totuutta, joka on meidän ulkopuolellamme ja meistä riippumaton. Siksi ajatus, että tieto ilmentääkin aina lopulta myös meitä itseämme voi tuntua ikävältä. Mutta jos näin ei olisi, eikö se lopulta ahdistaisi monin verroin enemmän? Jos olisi olemassa jokin meistä riippumaton Totuus, jonka voisimme saada tietoomme, eikö maailmasta silloin häviäisi kaikki kasvu? Ainakin minusta ajatus mistä tahansa ikuisesta olotilasta on aivan sietämätön. Huonona hetkenä semmoinen voi äkkiseltään tuntua lohdulliselta, mutta ajatusta ei tarvitse jatkaa pitkälle huomatakseen sen kestämättömyyden.

Joskus tajunnanvirta sattuu luomaan myyttejä, jotka imartelevat sen tietoista itseä oikein hunajaisella tavalla. Tällöin on vaarana, että tajunnanvirta rakastuu näihin myytteihin kuin lapsi helistimeensä. Ja kun viimein tulee aika luopua helistimestä, ja se aikahan aina lopulta tulee, alkaa lapsi tietysti änkyröidä.

Joitain nykyesimerkkejä änkyröinnistä ovat:

- Jehovan todistajat, jotka kieltäytyvät luovuttamasta verta ja ottamasta vastaan verensiirtoja, vaikka se maksaisi heidän lapsensa (tai jonkun toisen) hengen.

- Islamilainen naisen asema ja seksuaalisuus.

- Jotkut kristinuskon suuntaukset, jotka kieltävät edelleen evoluution. (Tästä aiheesta kirjoitin aiemminkin.)

- Kiropraktikot, joiden oppeihin kuului pitkän aikaa, että kaikki taudit voidaan parantaa selkärangan manipulaatiolla. Nykyäänkin jotkut heistä kieltäytyvät rokotuksista uskomuksiinsa vedoten.

Nihilismini lienee vastareaktio uskonnollisen aikakauden jättämälle änkyrämystiikalle ja etenkin sen salakavalimmalle ilmentymälle, änkyrämoraalille, joka estää meitä näkemästä avoimin silmin paikkaamme maailmassa. Ihmisen paikalla ei voi olla mitään kirkasta ja pysyvää muotoa, vaan se riippuu ympäristöstä ja ihmisestä itsestään.

Kaikki tietomme (myyttimme) heijastavat ympäristön lisäksi ihmistä itseään, ja ihmisen muuttuessa muuttuu myös tieto. Siksi ajattelen ihmisen itsensä sekä tärkeimmäksi päämääräksemme että sen asettajaksi.

Ihmisen ideologista oveluutta

2009-02-20T17:00:00.006+02:00

Pelastususkontojen kekseliäisyys on siinä, että ne tuovat maailmaan
- väärät teot, jotta pelkkiä tekoja voisi tuomita,
- pahuuden, jotta sen voisi voittaa,
- syntisen ihmisen, jotta hänet voisi armahtaa,
- harhautuneen ihmisen, jotta hänelle voisi tarjota Totuuden,
- kadotuksen, jotta siltä voisi pelastua,
- kuolemanpelon, jotta sitä voisi lievittää.

Illan miete

2009-02-15T23:58:00.001+02:00

Elämä on sitä, mitä meille tapahtuu sillä aikaa kun teemme muita suunnitelmia.
- Thomas la Mance

Kiihkosuvaitsevaisuus

2009-02-11T17:42:00.016+02:00

Luettuani jonkin verran Jussi Halla-ahon blogia, jäi minulle kuva selkeästi argumentoivasta miehestä, joka vain haluaa herättää rehellistä keskustelua. Hänen kirjoituksensa ovat ainakin minun silmiini varsin arkijärkeviä ja tuntuvat jopa perustuvan jonkinasteisiin faktoihin.

Siksi olen sivusilmällä seurannut Jussin aikaansaamaa julkista keskustelua. Hän on saanut paljon julkista kritiikkiä, mutta, kumma kyllä, asialliseen kritiikkiin en ole vielä sattunut törmäämään. Ehkä minulla on vain käynyt huono tuuri.

Viimeisimpiä esimerkkejä ovat TV-haastattelu Pressiklubissa sekä rotutohtoriksi solvaaminen YLE:n uutisissa.

Nämä julkiset mustamaalausyritykset edustivat jo semmoista keskustelukyvyttömyyttä, että pisti oikein huolettamaan. Jos YLE:n kaltaiseen mediaan on pesiytynyt tällaista kiihkosuvaitsevaisuutta, eivät haaveet asiallisesta julkisesta keskustelusta näytä toteutuvan ihan lähitulevaisuudessa.

Päivän miete

2009-02-11T14:39:00.004+02:00

Olenko ristiriidassa itseni kanssa?
Hyvä on sitten, olen ristiriidassa itseni kanssa, olen laaja, minuun sisältyvät suuret massat.
- Walt Whitman

Usko ja ymmärrys

2009-02-09T17:26:00.012+02:00

Ymmärtäminen tulee aina olemaan työläämpää kuin uskominen; ymmärtäminen tarvitsee pinnistelyä.

Ensinnäkin on pinnisteltävä ymmärtääkseen, eli on ajateltava. Tämä tulee aina olemaan suhteellisen vaikeaa, sillä puolet ihmisistä ovat keskimääräistä huonompia ajattemaan. Toisekseen on pinnisteltävä hyväksyäkseen ymmärryksen seuraukset, eli sen aiheuttama muutos itsessä tai tavassa nähdä.

Molemmat askeleet ovat vaikeita, sillä esteinä ovat ajattelun työläys ja ihmisen itserakkaus.

Jos pinnistelyn vaihtoehtona on vain usko johonkin, vieläpä kivemmalta tuntuvaan, niin voi arvata kuinka kauan väärien uskomusten kanssa saadaan aina tapella.

Lopuksi pakollista yhteiskuntakritiikkiä: Mikäli ihmiset luulevat, että yhteiskunnan suurin päämäärä on palvella heidän halujaan, jää myös yhteiskunnan ymmärtämys oikein luontevasti kivan varjoon.