keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kiihkosuvaitsevaisuus

Luettuani jonkin verran Jussi Halla-ahon blogia, jäi minulle kuva selkeästi argumentoivasta miehestä, joka vain haluaa herättää rehellistä keskustelua. Hänen kirjoituksensa ovat ainakin minun silmiini varsin arkijärkeviä ja tuntuvat jopa perustuvan jonkinasteisiin faktoihin.

Siksi olen sivusilmällä seurannut Jussin aikaansaamaa julkista keskustelua. Hän on saanut paljon julkista kritiikkiä, mutta, kumma kyllä, asialliseen kritiikkiin en ole vielä sattunut törmäämään. Ehkä minulla on vain käynyt huono tuuri.

Viimeisimpiä esimerkkejä ovat TV-haastattelu Pressiklubissa sekä rotutohtoriksi solvaaminen YLE:n uutisissa.

Nämä julkiset mustamaalausyritykset edustivat jo semmoista keskustelukyvyttömyyttä, että pisti oikein huolettamaan. Jos YLE:n kaltaiseen mediaan on pesiytynyt tällaista kiihkosuvaitsevaisuutta, eivät haaveet asiallisesta julkisesta keskustelusta näytä toteutuvan ihan lähitulevaisuudessa.

1 kommentti:

Aava kirjoitti...

Älä muuta sano. Aivan samaa olen ihmetellyt. Tuo mittakaava, jossa J. Halla-ahoa väärinluetaan, on lähes astronominen. Pahimpina esimerkkinä lienevät sellaiset kontekstista erotetut yksittäiset lauseet, jotka sorvataan kärjistämällä lauseen ajatus johonkin äärimuotoon ja joita sitten irtonaisina levitellään ympäriinsä.

Nimenomaan huolestuttavaa.

Kaikenlaisia sumusilmiä ja putkikatseita sitä maailmasta löytyykin.