keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kouluammuntaa

Kauhajoen kouluammunta herätti taas keskustelua nuorten henkisestä tilasta, ja jälleen on tullut aika keksiä syitä heidän masennukseensa. Keksin kolme:

1) Kasvuiässä välillä masentaa.
2) Joillakin menee aina paremmin kuin toisilla, ja sekös kiukuttaa, varsinkin identiteettiään hakevaa nuorta.
3) Yhteisöllisyyden puute.

Näistä viimeiselle voidaan tehdä jotain. Yhteisöllisyys auttaisi myös pitämään luontaisen masennuksen aiheuttamat oireet aisoissa. On vaikea kuvitella kouluampujaa, joka elää yhdessä tuttujen kämppisten kanssa, joista yksi kysyy aamulla tuttuun tapaan "hei, mennäänkö taas kuudelta lenkille?".

Tästä yhteisöllisyyden katoamisestakin syytän pohjimmiltaan arvojamme ja/tai valtiotamme. Yhteisöllisyyden lisääminen on kovin vaikeaa, kun yhteiset päämäärät on julistettu pannaan. Valtiomme on kaikessa kristillis-egoistisessa demokratia-hurmiossaan julistautunut irti päämääristä ottamalla suurimmaksi tavoitteekseen sen, että kaikki voivat tehdä mitä haluavat, kunhan eivät häiritse muita. Valtiolla ei ole antaa meille minkäänlaista suuntaa, ellei sitten lasketa tätä: "Tuossa on tuommoinen laimea valtionkirkko, sinne voi mennä jos masentaa".

Yhteinen päämäärä luo yhteisöllisyyttä aivan automaattisesti. Otetaan ääriesimerkkinä vaikka sota: jos semmoinen syttyisi nyt, sanoisit luultavasti portaikossa päivää tuntemattomalle naapurillesi. Ehkäpä juttelisittekin hetken.

Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että löytäisivät (tai osaisivat valita) itselleen jonkin yhteisön, ja saisivat sitä kautta elämäänsä arvoja ja päämääriä. Ja vaikka semmoinen löytyisikin, saattaa oman elämän tarkoituksettomuus silti iskeä vasten kasvoja kun huomaa, että yhteisön tavoitteet eivät edustakaan mitään yleistä totuutta, vaan vastakkaisten arvojen edustajat porskuttavat vierellä aivan yhtä iloisina. Kaikki eivät myöskään löydä päämääriä itsekseen, omasta itsestään.

Jos ihminen ei saa yleiseltä taholta suuntaa elämälleen, onko silloin ihme, että monia alkaa ahdistaa elämän tarkoituksettomuus?

Isompi päämäärä puuttuu, sillä päättäjiä ei ole. Ihmisen arvostus puuttuu, sillä kyky arvostella ihmistä on menetetty moraalisen itsekuohinnan seurauksena. "Kaikki ovat äärettömän arvokkaita", toisin sanoen: "kukaan ei ole arvokkaampi kuin minä, jotta minulla olisi mukavaa". Tämä on riemuvoitto sokealle itsekkyydelle, joka ei näe edes sitä, ettei "mukava" ole pidemmän päälle mukavaa. (Kysy vaikka lääkäriltä.) Terveellä ihmisellä "mukava" tulee jatkuvasta haastamisesta ja haasteiden voittamisesta, sillä mitään ihmeellistä pelkän mukavuuden paratiisia ei ole. Mukavuudella sinällään ei yksinkertaisesti ole mitään arvoa, vaan sillä, millaiseksi me kehitymme.

Lopuksi yksi ihan konkreettinen ehdotus: laitetaan kotoaan pois muuttavat opiskelijat takaisin soluasuntoihin. Nykyään äidin pikku enkelit kun ovat alkaneet asumaan yksiöissä. Sitten ihmetellään kun vieraannutaan ja ollaan yksinäisiä.

Ei kommentteja: